Hyvinvointisuomi kaipaa kaskenpolttoa II: Miten työt katosivat

Lue myös artikkelisarjan ensimmäinen osa: Hyvinvointisuomi kaipaa kaskenpolttoa

Jos haluaa syyllistää Suomen työttömiä täytyy ymmärtää, mikä työmarkkinoilla on muuttunut sitten 80-luvun – etenkin matalapalkka-aloilla, hanttihommissa ja haalarityössä: niitä ei enää juuri ole, ja jos on, ei ole kohta. Syitä tilanteeseen tunnistan neljä.

I. Ulkomaaninvestoinnit halpatyömaihin

Jos ennen Suomessa tai ylipäätään teollistuneissa maissa harjoitettu ala ulkoistetaan kilpailusyistä kauttaaltaan halpatyömaihin, ei tälle alalle vuosia kouluttautuneen työttömän auta kuin muuttaa itse halpatyömaahan tekemään lähes ilmaistyötä – tai uudelleenkouluttautua. Uudelleenkouluttautuminen on kallista, ja sulkee ihmiset hetkellisesti työvoiman ulkopuolelle. (Syitä Kiina-ilmiöön löytyy kohdasta IV).

II. Tekniikan kehitys ja robotisaatio

Aina ei auta koulutuskaan, koska moni ammattinimike on sitten kultaisen 80-luvun kauttaaltaan korvattu koneilla tai muutoin tullut tarpeettomaksi. Syystäkin: länsimaisella ihmistyövoimalla kaikki olisi paljon kalliimpaa, eikä länsimainen elintaso olisi mahdollista. Lyhyellä tähtäimellä tosin halpatyövoima voi olla robotteja edullisempaa, vaikka tehtävä olisi miten mekaaninen tahansa.

Jaetaan tilanteen hahmottamiseksi seuraaviin ryhmiin työt,

0.  jotka on jo korvattu koneilla tai halpatyöllä (esim. tehdastyöläiset, operaattorit);

1. joita ei ihan vielä ole saatettu historian kirjoihin koneiden avulla (kassatyöntekijät, siivoojat, postinjakajat, varastotyöntekijät, vartijat);
2. joita ei vielä uskalleta korvata halpatyövoimalla tai roboteilla (sairaanhoitajat, erilaiset valvontatehtävät, kuljettajat, lentäjät);
3. joiden suorittaminen vaatii erikoistunutta asiantuntemusta ihmisyydestä (mainosala, myyntiedustajat, lääkärit, toimittajat, taiteilijat, suunnittelijat, johto, opetus, poliisi, oikeuslaitos);
4. jotka perustuvat ihmisten korvaamiseen roboteilla (insinöörit, tutkijat, suunnittelijat).

Tunnistatko oman ammattisi ryhmistä 1 tai 2? Teollisuusintoilijan ideaalissahan tämä ei ole ongelma; työvoimaa vapautuisi tekemään kaikkea sitä, mitä koneet tai halpatyövoima ei voi tehdä. Tuottavuus jatkaisi eksponentiaalista kasvuaan kohti niukkuudenjälkeistä yhteiskuntaa kaikkien siirtyessä superinsinööreiksi ja lopulta saavutetaan transhumaninen singulariteetti.

Ongelma onkin siinä, että merkittävä osa ihmiskunnasta ei nykyoletuksin yksinkertaisesti pysty suoriutumaan tyydyttävästi jäljellä olevista erikoistuneista asiantuntijatehtävistä sen jälkeen kun ryhmät 1 ja 2 ovat jääneet historiankirjoihin. Jatkuvasti kasvava ryhmä 0 koostuu niistä tehtävistä, jotka on jo koneistettu tai muuten tehty tarpeettomiksi – ja näiden kyseisten tehtävien työnhakuun kuulen usein hyväosaisten ennen 70-lukua syntyneiden viittaavan, kun neuvovat Y-sukupolven köyhiä hakemaan työtä. ”Menisit vaan sinne kauppaan kysymään”. (Kts III)

Parinkymmenen vuoden sisällä työllisyyden itseisarvosta tulee huono vitsi, ja painopiste siirtyy kokonaistuottavuuden kasvattamiseen kun kytkös näiden välillä alkaa katketa. Arvioiden mukaan 47-70% nykyisestä työvoimasta jäisi hyödyttömäksi 20 vuoden sisällä. Se onkin asia sikseen, mitä järkevää tekemistä ihmisille keksitään.

III. Työn jatkuvasti kasvava sääntely

Minä ja merkittävä osa tuttavapiiristäni sattuu kuulumaan juuri asiantuntijatyötä tekevien ryhmään (joiden aloilla on kysyntää) – emme siis ole uskottava otanta sukupolvestamme. Se, että joku on puhtaan sattuman kaupalla saanut tietyt lähtökohdat ja sosiaalisen (tai jopa taloudellisen) pääoman ei ole hänen omaa ansiotaan vaan sattuman oikku – josta tietenkin kannattaa ottaa kaikki irti. Monella muulla ikätoverilla tilanne on samalla ansaitsemattomasti paljon huonompi.

Monelle näistä ikätovereistani olisi sinänsä teoriassa kategorian 1 työtä, mutta työmahdollisuudet on pilattu pätevyysvaatimuksilla. Nykyään lattian pesemiseenkin täytyy osata ajaa siivouskoneella, ojat kaivaa kaivinkoneilla ja kadut lakaista (sekä lumet luoda) erikoisajoneuvoilla. Edes olutta ei saa noin vaan kaataa lasiin tai ruokaa kantaa pöytään. Luonnollisesti näiden kaikkien suorittamiseen edellytettäneen erilaisia ajokortteja, lupia tai kursseja.

Turvallisuudelle kaikki kunnia, mutta täytyy myös ymmärtää miten kaikenmaailman erillisvaatimukset invalidisoivat työvoiman liikkuvuuden alojen välillä. Nykymenolla työttömäthän eivät tee täällä kohta muuta kuin opiskelevat matalapalkka-aloja toisensa jälkeen, jotka ehditään automatisoida 0-ryhmään ennen valmistumista.

 IV. Markkinat ovat pilalla

Työmarkkinoiden ongelmista osa on vahingossa synnytettyjä, toiset taas luonnollisia.

• AY-liike on eläköityvän haalarikeskiluokan etujen ajamisella onnistunut yhdessä työeläkepolitiikan kanssa ajamaan työllistämisen minimikustannukset, sääntelyn ja riskit niin korkealle, että monen aloittelevan työntekijän ennustettavat kustannukset ylittävät hänen tuottavuutensa yritykselle – hänen palkkaamisensa siis vie enemmän kuin tuo. Tämän tilan ylläpitämisestä on tullut AY-liikkeen ainoa funktio; sen tehtävä on korottaa työuransa kokemuslisähuipulla olevien ennestään korkeita palkkoja ja etuja, ja estää ylimääräisiksi jääneiden työntekijöiden irtisanominen. Kun kustannukset nousevat ilman vastaavaa tuottavuuden nousua, johtaa se siihen, että työntekijöihin kohdistuu enemmän ja enemmän stressioireilua aiheuttavia tuottavuuspaineita. Nämä vuorostaan lisäävät henkilökunnan sairaspoissaoloja ja työttömyyseläköitymistä, mikä taas tuottaa lisäkustannuksia yritykselle ja kehä on valmis. Kansainvälisissä yrityksissä se johtaa Kiina-ilmiöön.
• Vapaat työpaikat ja tekijät eivät kohtaa tarpeeksi hyvin. Tämä on kommunikaatiohaaste. Työ- ja elinkeinohallinto on muuten tässä aivan surkea ja voisi oikeasti lopettaa työvoimavälitysleikkinsä.
• Suomen talouden sydän pääkaupunkiseutu kärsii yhä enemmän asuntopolitiikan sabotoinnista. Pk-seudulla vuokra-asuntojen markkinahinnat ovat jo niin korkeita, että moni matalapalkkainen vuokran jälkeen saa käydä leipäjonossa.  Se luo samalla kannustinloukkuja sosiaaliturvan kanssa.
• Entisajan hanttihommien teettämisestä on yksinkertaisesti tullut sääntelyn vuoksi liian kallista. Monet pienet työt jäävät siis kokonaan tekemättä.

---

Kaskenpoltto:

• Nykyinen työeläkejärjestelmä joutaa perusteelliseen remonttiin. Ei välttämättä olisi huono idea pohjata se muokattuun kansaneläkkeeseen ja kannustaa vapaaehtoiseen mutta lailla reiluehtoiseksi turvattuun eläkevakuuttamiseen.
• Työn lupa- ja pätevyysvaatimuksia on höllennettävä sopivilta osin, jotta työvoiman liikkuvuus alojen välillä saataisiin toimimaan. Triviaalin työtehtävän suorittaminen ei saa tarkoittaa kahden vuoden mittaista koulutusta joka kerta kun vaihdetaan työpaikkaa. Kuntasektorilla tulisi luopua älyttömistä maisteritutkintovaatimuksista toimiston kahvinkeittäjiltä.
• Runsas ja tiivis asuntorakentaminen kasvukeskuksiin alentaa elämisen ja liikenteen kustannuksia (ja laskee siten palkkatason paineita), samalla luoden hyvät edellytykset palvelualojen menestyvälle liiketoiminnalle, jonka suuremmat volyymit yhdistettynä kilpailuun laskevat kuluttajahintoja ja tuottavat verotuloja. Kun työssäkäyvällä ihmisellä jää rahaa käteen, syntyy kulutettavaa ja sijoitettavaa pääomaa sekä parempi mieli.
• Useimmilla maaseudun kunnilla ei näillä näkymin yksinkertaisesti ole mitään taloudellista tulevaisuutta ja k.o. kuntien ihmisarvoisen peruspalvelurakenteen ylläpitäminen tulee siksi mahdottomaksi. Tällä hetkellä epäonnistuneita kuntia tekohengitetään kalliilla valtionosuuksilla, jotka siis ovat tulonsiirtoja menestyviltä ja asiansa hyvin hoitaneilta kunnilta niille, jossa kaikki on keskustajohtoisesti sössitty. Valtionosuusjärjestelmä tulee asteittain ajaa alas, jottei ihmisiä ohjattaisi vääristetyllä hintarakenteella harhaan asumisvalinnoissaan. Tällä menolla Muun Suomen Läänissä ei tule kohta olemaan muuta kuin pitkäaikaistyöttömien, sairaiden ja köyhien luonnonreservaatteja.
• AY-liikkeen täytyy joko ottaa peukalo suustaan ja sopeutua globaaleihin työmarkkinoihin tai palaa poroiksi. Työllistämisen kustannusten täytyy pysyä kohtuullisina suhteessa työntekijän tuottavuuteen. Työntekijöiden palkanmaksun tulee olla läpinäkyvää, jotta palkansaajat näkevät mitä heidän de facto -palkastaan vähennetään näennäisesti heidän edukseen.
• Työn verotuksen laskeminen etenkin matalatuloisilla on tutkimuksissa osoitettu lisäävän työllisyyttä. Sama pätee matalapalkka-alojen osittaiseen maksettujen palkkojen palkkasubventioon, mikä tosin on turhan monimutkainen lääke liian korkeisiin minimipalkkoihin ja/tai matalapalkkaisten korkeaan veroasteeseen.
• Irtisanomissuojien kohtuullistamiset vähentäisivät työnantajien tarvetta käyttää matalapalkka-alojen työntekijöitä turhaan kuluttavia vuokratyöpalveluita. Samalla vähennettäisiin työnantajien riskiä, jolloin vastahakoisuus palkata nuoria vähenisi.

Vastikkeellinen työttömyysturva ja/tai toimeentulotuki ei ole ratkaisu näihin ongelmiin vaan lisäbyrokratian avulla luotava porsaanreikä nykyongelmien ohittamiseen oikeasti hoitamatta niitä. Samalla on riskinä, että vahingossa luodaan eriarvoistava järjestelmä, jossa tiettyjen alojen palkatut työntekijät korvataan verovaroin kustannetulla uustorppareiden maksuttomalla työvoimalla nälän näkemisen uhalla. Näitä on luotu hyvin aikomuksin mutta vahingossa katastrofaalisin seurauksin mm. Iso-Britanniassa. Työtä tehdään ilman pakottamistakin, kun työntekijä saa siitä nettona oikean korvauksen suhteessa kulutasoon ja työnantaja toivomansa kustannus/hyötysuhteen. Molempien tahojen kuluihin voidaan vaikuttaa tekemällä kohdan IV poliittisia päätöksiä.

Se pitää toki sanoa, että osallistava toiminta tekee passivoituneille ja sairaille hyvää. Työtön ei tosin ole sama asia kuin passivoitunut. Osallistavuus ei myöskään saa olla uus-orwellilainen ilmaisu uhkaamiselle ja pakottamiselle, vaan sen pitää tarjota porkkanoita. Keppi ei tutkitusti ole pidemmän päälle tehokas keino innostaa ihmisiä, mikä on huomattu jo orjuuden aikoina – päinvastoin aiheuttaa se yleensä vain tuhoisasti purkautuvaa vastarintaa.

Ei ole sattumaa, että hyväosaiset irvailevat työelämänsä alussa oleville nuorille. He elättävät itsensä joko asiantuntijatehtävillä tai omaisuuden pyörittämisellä. Vielä tietty löytää vielä suurten ikäluokkien edustajia 0-ryhmästä, jotka eivät ole joutuneet halpatyömaiden tai automatisaation uhreiksi – mutta syyt tähän ovat lähinnä byrokraattisia tai historiallisia. Julkisella sektorilla näitä suojatyöpaikkoja ikuisella irtisanomissuojalla riittää. Oleellista on silti ymmärtää, että sellaisen työpaikan hallussapito on etuoikeus.

Lue myös artikkelisarjan ensimmäinen osa: Hyvinvointisuomi kaipaa kaskenpolttoa