Skip to content

Kyynisyys on aikamme politiikan pahin tauti

Aiempi artikkelini On aika herätä uuteen vuosisataan esitteli postmodernin jälkeisen metamodernin mielentilan uusvilpittömyyden käsitteen.

Uusvilpittömyydelle ei ole mitään tarkkaa määritelmää, mutta kuvailisin sitä ihmisen henkilökohtaista toimintaa ohjaavaksi moodiksi, jossa hän on hylännyt kyynisyyden ulosannissaan ja ehkä ennen kaikkea suhteessa itseensä. Ymmärtääkseen tätä kuvausta, täytyy ensin ymmärtää mitä tarkoitan kyynisyydelltä.

Metamodernismin yhteydessä (postmodernilla) kyynisyydellä viitataan ihmisen vakiintuneeseen mielentilaan, jossa hän:

  • johtaa muita harhaan puhuessaan itsestään, koska hän pelkää sitä, että muut näkisivät hänen todellisen olemuksensa, minkä vuoksi hän tyypillisesti:
    • piiloutuu sarkasmin taakse
    • rakentaa itselleen nihilistis-hedonistisen suojamuurin suojautuakseen “heikolta” inhimillisyydeltään
    • pyrkii laskelmoiden ymmärtämään mitä muut haluavat, ja luomaan itsestään valheellisen kuvan esimerkiksi sanomalla todellisuudesta tai itsestään asioita, jotka vastaavat muiden mielihaluja
  • käytännössä aina olettaa muidenkin yrittävän johtaa häntä harhaan, minkä vuoksi hän
    • suhtautuu epäilevästi kaikkiin omasta itsestään puhuviin tai todellisuuden luonteeseen kantaa ottaviin, koska hänelle maailma on täynnä hänen itsensä kaltaisia harhaanjohtamisen yrityksiä
    • yleensä arvioi väitteitä oman intuitiivisen kokemuksensa kautta, mikä y.m. syystä on hänen ainoa “puolueettomaksi” kokemansa vertauskohteensa, koska kaikki muu saattaa olla vääristeltyä

Väitän, että tämä postmoderni kyynisyys on edelleen länsimaista valtavirtakulttuuria dominoiva henkinen asemoituminen kanssaihmisiin, yhteiskuntaan ja ylipäätään todellisuuteen, koska törmään siihen aivan jatkuvasti. Sen voi havaita niin politiikassa, popkulttuurissa kuin Tinderissäkin.

Metamodernismia voi pitää kyllästymisenä ja vastareaktiona postmodernin mielentilan ongelmiin, ja sen vastaus postmoderniin kyynisyyteen on nimenomaan uusvilpittömyys. Uusvilpittömyys on sitä, että tietoisesti pyritään toimimaan juuri päin vastoin:

  • päätetään hyväksyä oma itse ja tietämyksemme heikkoudet, ja valheellisten kuvien luomisen sijaan pyritään kehittämään itseä kohti (realistisia) ihanteita ja tietämystämme objektiiviseksi
  • päätetään tietoisesti puhua omista tuntemuksistamme suoraan ja suodattamattomasti, niin, että “kaikki kortit ovat pöydällä”, koska se on paras keino aidosti tulla ymmärretyksi
  • valitaan uskoa lähtökohtaisesti siihen, että ihmiset haluavat sanoa asiat niin kuin itsekseen ne kokevat ja tietävät, mutteivät aina uskalla tehdä niin
  • pyritään edesauttamaan ihmisten uskallusta sanoa suodattamattomat tuntemuksensa ja jakamaan tietoaan pelkäämättä sitä, että hänet tyrmätään tai hylätään

Uusvilpittömyys ihmisten kohtaamisessa on äärimmäisen tehokas keino rakentaa vastakkainasettelun keskellä inhimillistä kontaktia toiseen ja asettumaan hänen asemaansa henkisesti. Tämä voi edesauttaa ihmisten välistä ymmärrystä hyvin syvälliselläkin tasolla, ja ratkaista hyvin monimutkaiseksi menneitäkin konflikteja niin työyhteisöissä kuin poliittisissa kiistoissakin. Muun muassa tätä pyrkimystä käsitellään perustamassani Facebook-ryhmässä Poliittinen metamodernismi Suomessa, joka pyrkii uudenlaiseen dialogiin poteroiden välille.

Uusvilpittömyys on kuitenkin jotain aivan muuta kuin se, mitä olemme politiikassa tällä vuosikymmennellä kohdanneet. Päin vastoin, vilpittömyyttään julkisuudessa signaloivat ovat pääasiassa edustaneet jotain, josta käytän termiä näennäisvilpittömyys. Näennäisvilpittömyys on postmodernin kyynisyyden vilpillinen huipentuma, jota määrittää seuraavanlaiset ilmiöt:

  • luodaan ihmisille vaikutelma vilpittömyydestä ja suorasta puheesta,
    • mutta todellisuudessa ulosanti suunnitellaan juuri sellaiseksi (vääristyneeksi tai suoranaisesti valheelliseksi), että se maksimoi sanojan huomion ja suosion
  • luodaan ihmisille kuva altavastaajuudesta
    • mutta todellisuudessa taustalla on hyvin öljytty ja resursoitu viestintäkoneisto, joka naamioidaan spontaaniksi kansanliikkeeksi (kts. esim. “astroturfing”, “viherpesu”, hybridisodankäynti)
  • ei olla lainkaan kiinnostuneita aidosti kuuntelemaan muita,
    • mutta annetaan halutuille suosionosoittajille ymmärtää, että kuunnellaan ja otetaan heidän näkemyksensä huomioon
    • muut kuin halutut suosionosoittajat lytätään, tyrmätään ja haukutaan julkisesti

Näennäisvilpittömyyttä esiintyy kaikkialla vaihtelevalla vakavuusasteella. Aikamme populismi sekä “postmodernien edistyksellisten” että “postmodernien taantumuksellisten” keskuudessa on pääosin ollut näennäisvilpitöntä ja keinoja kaihtamatonta. Kyynisyys ja näennäisvilpittömyys ovat aikamme politiikan syöpä, joka rummuttaa meitä sotaan toisiamme vastaan identiteettipolitiikalla, joka vuorostaan vie ihmisten huomion aikamme keskeisten kriisien ratkaisemisesta. Tämä jauhaa hitaasti demokratiamme ja yhteiskuntamme maan tasalle.

Lääkettä tähän ongelmaan minulla suoranaisesti ole, mutta pyrin nyt elämäntyönäni edistämään uusvilpitöntä ihmisyyttä ja yhteiskuntaa, ja toivon kaikkien muidenkin siihen omassa elämässään ryhtyvän, edes henkilökohtaisella tasolla.

Uusvilpittömyys on kaikesta huolimatta yleistymään päin ihmisten eräänlaisena sekulaarina uushenkisyytenä, vaikka ihmisillä ei yleensä olekaan sille mitään nimeä tai laajempaa viitekehystä. Ihmiset nimittäin kaipaavat yhteyttä toisiiin.

Tapahtuessaan uusvilpitön kanssakäynti ihmisten välillä on paitsi erittäin hyödyllistä yhteiskunnalle myös yksilöille äärimmäisen vapauttavaa – suorastaan terapeuttista ja toivoa antavaa. Suosittelen kovasti kokeilemaan konfliktitilanteissa, kunhan kaikki tajuavat leikin.

Published inpolitiikkapolitiikka

4 Comments

  1. hartsa hartsa

    > päätetään tietoisesti puhua omista tuntemuksistamme suoraan ja suodattamattomasti

    Okei. Musta tää koko postaus on vedätystä jolla sä rakennat kunnallisvaalikampanjaa.

    • Tämä on juuri sitä kyynisyyttä, jota tässä maailmassa en jaksa. Olen kirjoittanut tätä blogiani syksystä 2010 muutamaa poikkeusta lukuunottamatta veloituksetta sekä tehnyt uskomattoman määrän ilmaistyötä erinäisille julkisille tahoille omaan piikkiini, minkä vuoksi olen kausittain elänyt köyhyydessä. Sitten ihmiset tulevat valittamaan, että haen kaikella vain omaa etua.

      Jos toimisin tuolla tavalla kyynisesti, en pitäisi tällaista blogia lainkaan, koska siinä ei olisi mitään järkeä. En myöskään käyttäisi aikaani kirjoittamaan kirjoja, joista en itse koskaan saa investoimaani aikaa takaisin. Kirjoittaisin muiden poliitikoiden tavoin mitäänsanomattomia viiden sanan korulauseita puolustettavista arvoista ja perheiden huolista. En itse vain pysty siihen, koska se on moraaliani vastaan.

  2. Ari T Ari T

    Komppaan Liljaa.

Vastaa