Minulta kysytään poliitikkona säännöllisesti miksen kuulu Vasemmistoliittoon vaan Vihreään liittoon. Kysymysasettelu juontunee siitä, että käsittelen usein sosiaalipoliittisia aiheita tavalla, joka pyrkii huomioimaan päätösten vaikutukset vähäosaisiin ja moniongelmaisiin päinvastoin kuin perinteiset porvaripoliitikot. Esimerkkinä tästä nyt vaikka Komerot-hankkeen yhteydessä antamani haastattelut, pitämäni puheet erinäisissä seminaareissa ja vaalikampanjoideni teemat.
Tässä artikkelissa pyrin määrittelemään eräänlaisen modernin naiivivasemmistolaisuuden ja sen kompastuskivet. Vasemmistolla en viittaa erityisesti vasemmistoliittoon, vasemmistonuoriin tai kaikkiin vasemmistolaisiksi itsensä lukeviin. Lukiovasemmistolaisuus on ennen kaikkea tietty suhtautuminen työllisyys-, talous-, elinkeino- ja sosiaalipolitiikkaan, johon törmää paljon näennäisesti sosiaalisesti ja globaalisti valveutuneiden (etenkin nuorten) vasemmistolaisiksi identifioituvien keskuudessa. Artikkeli on seissyt luonnoksena kuukausitolkulla, mutta itsenäisyyspäivän tapahtumien yhteydessä julkaisu tuli luontevaksi kommentiksi netissä käytyyn poliittiseen keskusteluun.
Lukiovasemmistolainen on henkilö, joka tarkastelee yhteiskuntaa vain ja ainoastaan siltä kantilta, mitä kaikkea kivaa ja/tai hyödyllistä voisi tehdä verovarojen ikuisella suihkulähteellä – jättäen huomiotta kysymyksen siitä, mistä rahat oikein saadaan ja kuka ne loppukädessä kykenee tai suostuu maksamaan.
Itseni miellän sosiaaliliberaaliksi – pidän vapaata markkinataloutta kätevänä tapana allokoida resursseja ja saada hintatietoja, mutta katson myös, että yksilön vapauden takaamiseksi täytyy taata tietty minimitoimeentulo (yösija, perusterveys ja ruokaa), jotta häntä ei epätoivon vuoksi voisi hyväksikäyttää tai painostaa hänelle epäedullisiin sopimuksiin. Suomi ei tällä hetkellä ole vapaa markkinatalous eikä se de facto takaa mitään minimitoimeentuloa. Poliittinen ajatteluni on juuriltaan juuri perinteisen vasemmistolaista, mutta olen kyllästynyt liikkeen idealistisuuteen.
“Kun aloin lukea jotain taloudesta ja kuunnella muutakin kuin vasemmistoräppäreiden sanoituksia, liika punaisuus karisi pois.”
— Pekka Peni, ex-vasemmistolainen, Vihreä talousliberaali
1. Raha tulee seinästä
Lukiovasemmistolaisuutta leimaa käsitys, että kaikkiin sosialististen ihanteiden mukaisiin asioihin ja muuhun kivaan löytyy aina rahaa jonkun muun, ulkopuoliseksi mielletyn taskusta – oli kyse sitten tuhannen euron perustulosta tai huonosti talouttaan hoitavien EU-valtioiden tappioiden sosialisoinnista. Rahan lähde on aina joko velka tai korkeampi yksityisen sektorin verotus, ja näitä voi aina korottaa ilman seurauksia. Perusoletus on, että palveluiden ja tavaroiden verotus ei vaikuta mitenkään tuottavuuteen tai kustannuksiin.
No, raha kyllä tulee seinästä, tai tarkemmin sanoen töpselistä; se on luottoverkostoista syntyvän fiat-rahan todellisuus. Mutta sen sijaan arvo, jolle raha pyrkii olemaan jonkinlainen mittari ja vaihdon väline, ei tule seinästä eikä töpselistä. Se tulee siitä, että joku on valmis tekemään vaihtokauppaa ja ketjun matkalla syntyy lisäarvoa jollekulle. Arvo on subjektiivinen määre, joka mittaa miten paljon taloudellinen toimija (esim. kuluttaja) kokee hyötyvänsä jollain tapaa tuotteesta tai palvelusta. Arvojakin on eritasoisia; on käyttöarvoja ja vaihtoarvoja. Aiheesta on kirjoittanut kansantajuisesti mm. Thatcher-uusliberalistien kammoama Karl Marx .
Todellisuudessa yksityisellä sektorilla on sääntelyn ja verotuksen suhteen kaksi kipupistettä, joiden ylittämisellä on katastrofaalisia seurauksia;
- se piste kun byrokratian aikaansaama arvoa tuottamaton lisätyömäärä alkaa yksinkertaisesti vituttaa yrittäjää niin paljon, että hän luovuttaa henkisesti ja lähtee kilometritehtaalle ja/tai tulee päihde- ja mielenterveysongelmaiseksi;
- se piste kun verotus tai byrokratia tekevät yrityksen toiminnan kannattamattomaksi, koska tuotteen tai palvelun hinta nousee yli sen, mitä tarpeeksi moni asiakas olisi valmis siitä maksamaan kun asiakkaiden tulotasot eivät vastaavasti nouse.
Kummallakin tapauksella on varsin ikävä seuraus; yritys ei enää tuota verotuloja arvonlisäverotuksen tai yhteisöveron kautta, ja vaikkei yritys olisi koskaan näitä maksanut, niin työntekijät joudutaan irtisanomaan kilometritehtaalle ja heidän palkoistaan peritty verokertymä katoaa, niin kuin myös heidän entisen ansiotason mukaisen kulutuksen verotus. Tämän lisäksi syntyneiden työttömien ja moniongelmaisten ylläpitoon kuluu nyt verorahaa, jolloin yrityksen kaatumisella on monitasoinen kerrannaisvaikutus valtiontalouteen. Samalla kyseinen palvelu tai tuotanto katoaa.
2. Jokainen yrittäjä on Mr. Burns
Lukiovasemmistolainen määrittelee lähes kategorisesti pahoiksi yritykset tai yrittäjät, riippumatta siitä onko kyse McDonaldsista vai köyhästä kampaamoyrittäjästä. Lukiovasemmistolainen ymmärtääkin taloutta äärettömien voittojen myytin kautta, jossa jokainen yrittäjä takoo miljoonavoittoja ja ajaa käteisellä ostetulla urheiluautolla – samalla kun hän maksaa työntekijöilleen paskaduunista ala-arvoista palkkaa ihan ilkeyttään. Yrittäjät ja korkeapalkkaiset lasketaan syssyyn nimeltä “eliitti”, jota vastaan tulee tehdä vastarintaa kaljapulloilla ja tarranliimauksella. Tausta tälle on se, että lukiovasemmistolaisella ei usein ole merkittävää työkokemusta yksityiseltä sektorilta, joten kaikki edellytykset työelämän arjesta vieraantumiseen täyttyvät.
Olen jopa törmännyt erääseen työttömyyttään ja kaikkien yrittäjien äärettömiä voittoja valittelevaan nuoreen mieheen, joka vastasi ehdotukseeni oman yritystoiminnan aloittamisesta toteamalla, ettei hän “halua mennä osaksi Babylonia sortamaan tovereita“. Halutaan kuvitella, että kaikki yrittäjät uivat rahassa – ja toisaalta ei haluta tehdä oman työttömyyden ratkaisemiseksi oman mielikuvitusmaailmankaan sisällä mitään…
3. Tussataan Babylon maan tasalle
Monessa lukiovasemmistolaisessa on tiettyjä yhteisiä piirteitä vähemmän koulutettujen aatetoverien Preka-Eetun ja Anarko-Markon kanssa. Itsensä Che Guevaran kaltaisiksi suuriksi vallankumouksellisiksi mieltävät Markot ja Marketat harrastavat “vastarintaa kapitalistista järjestelmää vastaan“, joka kulminoituu sankarilliseen seinien tussaamiseen, poliisin heittelemiseen kaljapulloilla, pankkien ja kirkkojen ikkunoiden rikkomiseen ja valtion omaisuuden tuhoamiseen. Veronmaksajien piikkiin tietenkin. Työssäkäyvät veronmaksajat taas tuomitaan paikoittain Babylonin Lampaiksi.
Kun vuosia sitten päätin lähteä politiikkaan, totesin, että voidakseen kunnolla kritisoida nyky-yhteiskuntaa, täytyy oppia ensin perustelemaan status quo. Jari Sarasvuo tiivisti hienosti idealistisen maailmankuvan luonnetta vuosi sitten YLE Puheen monologissaan:
Idealisti palvoo ajatuksiaan ja samalla karsastaa tämän hetken tosiasioista piirtyvää todellisuutta. Idealistille ideat ovat puhtaita ja luotettavia siinä missä todellisuus on väärin, epävakaa ja virheellinen. Usko täydellistyvään maailmaan lunastetaan ohittamalla idealistin yhtälöistä ihmisluonto. Kun maailma ei kuitenkaan tottele idealistin ajatuksia, idealisti julmistuu maailmanvirheestä. Idealisti tarvitsee viholliskuvia, jotta voisi jatkaa harhojensa hellimistä.
Kapitalistinen järjestelmä tuhotaan rikkomalla ikkunoita. Fuck the systsem.
Listaamani kolme pääpiirrettä ovat yhdistettynä asiatieto- ja numerokammoon lukiovasemmistolaisen löysän ajattelun ydin, johon törmään jatkuvasti poliittisissa piireissä – etenkin nuorten keskuudessa. Varmasti joku tulee itkemään ‘olkinuken’ maalailusta. Pointtina on kuitenkin kertoa, mihin vasemmiston kuoppiin ei kannata kompastua. Tällä artikkelilla en halua leimata kaikkia vasemmistolaista arvopohjaa omaavat, vaan ennen kaikkea sanoa, että vasemmistolaisia ajatuksia voi toteuttaa muuallakin kuin kapeakatseisessa ja luokkavihaisessa toverit-ulottuvuudessa – ja että tämän ovat monet merkittävät modernit vasemmistolaiset ajattelijat ymmärtäneetkin. Ihanneyhteiskuntaa ei rakenneta yksin ja kieltäytymällä status quo:n ottamisesta muutoksen askeleiden lähtöpisteeksi. Siksi olen sosiaaliliberaali enkä enää anarkokommunisti.
Kiakkovieraista toistaiseksi paras analyysi on SDP:n vpj Eero Vainiolta
Mites nää lukiovihreät asenteet joihin usein myös törmää? Hyviä esimerkkejä:
1. Kaupungissa asuva lukiovihreä ajaa hurmahenkisesti kaikkien haja-asutusalueiden asukkaiden siirtämistä tiiviisiin kaupunkeihin, mahdollisesti siksi että on itse alunperin kotoisin maaseudulta ja assosioi sen yläasteella olleisiin ikäviin ihmisiin jotka heittivät omaa pipoa koirankakkaan niinä aikoina, tajuamatta minkälainen vaatimus on vaatia ihmisiä muuttamaan pois omilta kotiseuduiltaan joissa on perhe ja työ täysin toisenlaisiin ympäristöihin joidenkin floridalaisten tiiviyskaupunki-ihanteiden takia.
2. Lukiovihreä vihaa AY-liikettä ja näkee työmarkkinalait ja palkkaneuvottelut pelkkänä turhuutena, saarnaa sitä miten matalapalkkaduunit ovat okei koska perustulo tulee kuitenkin – ja sitten ihmettelee, miksi AY-liike (jota pitää hirviömäisenä Mordor-voimana joka pystyy blokkaamaan kaiken mitä tahtoo Suomessa) suhtautuu nuivasti Vihreisiin ja perustuloon tai miksi Vihreitä ei varsinaisesti ole Suomessa totuttu näkemään työelämän asiantuntijoina.
3. Lukiovihreä suhtautuu kriittisesti suomalaiseen kansallismielisyyteen, siniristilippuun ja niin edelleen – ja hurmahenkisesti Euroopan Unioniin ja eurooppalaisuuteen tajuamatta että euroideologia on samaa kamaa kuin suomalainen kansallismielisyys mutta vain isommassa ja huonommin toimivassa paketissa.
Lukiokepulaisilla on joku harhakuvitelma siitä, että se pienipalkkainen maaseutu pysyy pystyssä ihan itsekseen ilman tukia, tai jos tukia saadankin, niin ne tuet ovat itse Jumalan myöntämä automaattioikeus, eikä kenelläkään kaupunkilaisella, jonka työn tuottavuus on vähintään kaksinkertainen maaseudulla asuvaan nähden, ole mitään tekemistä heidän elämänsä kustantamisessa minkään verojen kautta.
Lukiokepulaisen mielestä on luonnolista, että maaseudulla asuvien palvelut järjestyvät ilmaiseksi. Mm. kulkuväylien rakennus ja ylläpito ei maksa mitään – eihän sinne tuppukylälle mene tuskin edes 100km leveää asfalttitietä neljästä ilmansuunnasta. Luonnolista on myös se, että kaupunkielämään tottuneet opettaja ja lääkäri oikein mielellään haluavat tulla sinne pikkupaikkakunnalle opettamaan perheen pienimpiä mahdollisimman pienellä palkalla.
Lukiokepulainen on sinut myös sen kanssa, että hänen tilatessaan sähkömiehen hommiin sieltä kaupungista 100km päästä, maksetaan sähkömiehen työmatka muiden pussista – ts. verorahoista – verovähennyksinä, jotta hän saa palvelunsa suunnilleen yhtä halvalla kun kaupunkivihreä, joka asuu kyseisen sähköliikkeen naapurissa. Tällä asennusmatkalla ei lukiokepulaisen mielestä myöskään synny minkäänlaisia päästöjä – maaseudullahan on niin ihanan puhdasta ja kaunista.
Lukiokepulaisen on käsittämättömän hankala tajuta, että keskittämällä ihmiset lähemmäs toisiaan, optimoidaan kustannustehokkuutta ja samalla hyvin pitkälle myös ympäristöystävällisyys, vähennetään verotuksen tarvetta, ja myös saavutetaan suurempi kilpailukyky, tai että Suomen jäisestä ja kivisestä maaperästä on hyvin hankala – ellei jopa mahdotonta – saada mitään oikeasti irti “voittoa” ilman kaupunkilaisten verotukia.
Hahah, oletettiinko tässä minua kepulaiseksi? Ajatus siitä, että Suomessa voi olla asutusta muuallakin kuin suurimpien kaupunkien ulkopuolella, ei ole mikään pelkkä Kepun ajama ajatus vaan ihan yleinen muualla kuin hurupäisimpien kaupunkikulttuurifanittajien ja yhteiskuntasuunnittelijoiden keskuudessa.
Kirjoittaja voi identifioitua miten vaan, ja keksiä hyviä perusteita miksei häntä pitäisi identifioida vain yhdeksi lisäarvoa tuottamattomaksi poliitikkoloiseksi ja byrokraatiksi ja kuluttajaksi valtapyramidin huippua kohti räpistellessään. Hyvä peruste ois tarttua vaikka puutarhalapioon ja tuottaa sapuskaa ja jakaa lisäarvo (mikä menee oman kulutuksen yli) kavereitten perustarpeitten tyydyttämiseen lahjataloutena, kun lahjana luonnon kokonaisuus sapuskan kasvattaa..
Kirjoitus, johon kuitenkin keskityttäköön identiteettipelleilyjen sijasta, on ylläri-pylläri ja voih ja huoh vaan samaa vanhaa iänikuista puhdasta uusliberalismia l. kapitalistista monopolimonetarismia. Juu, FIAT raha luodaan tyhjästä velkana, mutta tärkein jää sanomatta: eurot, dollarit jne. luodaan abstraktien byrokraattisten elinten (keskus- ja yksityispankit) monopolina kaiken kansanvaltaisen päätöksenteon ulko- ja yläpuolella. Rahanluontimonopoli rahoittaa kaiken toiminnan, jossa monopolirahaa käytetään, myös poliitikot, puolueet ja valtiot väkivaltamonopoleineen. Rahan arvo syntyy ensisijaisesti keinotekoisesta niukkuudesta (yltäkylläisyyden maailmassa), jossa syödäkseen on saatava jostain pankki- ja väkivaltamonopolien omistamaa ja hallinnoimaa rahaa, suostuttava palkkaorjuuteen turhiin ja vahingollisiin paskaduuneihin pankki- ja väkivaltamonopolien loputonta ahneutta palvelemaan.
Ja kun vähimmäisvarantojärjestelmää noudattavat FIAT valuutat korkoineen kasvavat eksponentiaalisesti (eksponentiaalifunktion voi opiskella lukion matematiikan oppikirjasta, suosittelen) samalla kun reaalitalous (esim energiankulutus per nenä) ei enää kasva, ei ole kasvanut enää pitkään aikaan, niin ostovoiman säilyttäminen eksponentiaalisesti paisuvalla FIAT velkarahalla edellyttää nollasummatilanteessa, että 1) kiihdytetään edelleen eliittien luokkasotaa massoja vastaan l. otetaan köyhiltä ja annetaan rikkaille, ja 2) epätoivoisesti “elvytetään” Talvivaaroilla jne. “työpaikkoja” ja “yrityksiä” luomalla kasvupakkotaloutta tuhoamalla yhä kiihtyvällä vauhdilla ympäristön kantokyky, josta kaikki ihmiselämä riippuu.
Niin, ei ole helppoa katsoa peiliin ja myöntää olevansa orgaanisessa kokonaisuudessa syöpäsolu, mutta sellaisia ollaan kaikki “babylonin” eli rakenteellisesti itsetuhoisen raha- ja valtajärjestelmän rattaat.
Vai vielä pitäs yrittäjäksi ruveta ympäristön taloustuhoa kiihdyttämään? Been there, done that, EVVK. Menkää ite oikeisiin töihin kaikki poliitikkoloiset, suota kuokkimaan ja vanhusten kakkapyllyjä pesemään. Tai lopettakaa ees toi Brysselin monopolirahoilla pelleily ja liittykää syrjäytettyjen ym. työnvieroksujien yleislakkoon tätä syöpäjärjestelmän kollektiivista mielenhäiriötä vastaan.
Paranemisiin ja parempiin vointeihin, SS.
Ottamatta kantaa varsinaiseen kirjoitukseen, ihmettelen luomaasi preka-Eetu -ideaalityyppiä. Olet tietoisesti valinnut aktiivisen ja erittäin lukeneen preka-aktiivin nimen olkinukeksesi. Se soveltuu aika helkkarin huonosti lukiolaista “vähämmän koulutetun aatetoverin” kuvaamiseen. Lisäksi preka-käsitteellä alkaa olla vakaa jalansija esim. akateemisessa keskustelussa. Puhe prekaarisuudesta on siis hieman monimuotoisempi ilmiö, kuin mitä annat ymmärtää.Toki toivoa sopii, ettei prekariaatti jää pölyttyttymään vain käsitteeksi, vaan se pysyy aktiivisena ja kantaaottavana myös tulevaisuudessa.
Kannattaisiko sinunkin joskus lukea jotain?
Iiro: Tässä blogissa prekariaatti-käsitettä on kyllä käsitelty, kuten myöskin työ-, terveys- ja sosiaalipolitiikkaa yleisesti. Esimerkkejä löytyy allaolevista artikkeleista.
https://liljat.fi/2010/10/tilapaisto-tyoelaman-vaikenevat-uhrilampaat/
https://liljat.fi/2013/04/suuret-ikaluokat-pilasivat-kaiken/
https://liljat.fi/2013/10/miksei-nuorille-ole-toita/
Hei Lilja,
Mielestäni on aika noloa ja moraaliltaan heikkoa alentua tällä tavalla koulukiusaajan tasolle, hokemalla ja pakottamalla Anarko-Marko -meemejä levittämällä videoita/kuvia helppona maalina toimivista ressukoista. Kyseessän on tasan yhtä fiksu toiminta, kun poimia itsenäisyyspäivän vastaanoton läskein tyyppi ja alkaa leimaamaan häntä pulleaksi kapitalisti-porsaaksi. Voisitko ystävällisesti pysyä poissa sieltä Vihreiden tarkkailuluokalta tulevaisuudessa? Eroaako tämä jotenkin olennaisesti koulukiusaamisesta?
Hei Lilja, loistava kirjoitus! Mikä on oma suhtautumisesi idealismiin? Vihreäthän on puolueena ollut kautta aikain erittäin idealismilähtöinen varsinkin energiakysymyksissä joita on käsitelty omien palvottujen ajatusten eikä niinkään tosiasioista rakentuvan todellisuuden kautta. Vaikka kirjoitukseen liittyen onkin vähän kaukaa haettua niin haastan sinut kommentoimaan Janne Korhosen referoimaa ja suomentamaa neljän ilmastotutkijan kirjoitusta ydinvoimasta. Pystytkö itse käsittelemään vihreille tunteita herättävää aihetta ilman idealismia? Järkevällä vastauksella saat ääneni ensi vaaleissa. http://yyyy.puheenvuoro.uusisuomi.fi/153134-huippututkijat-jos-otat-ilmastonmuutoksen-vakavasti-kannata-ydinvoimaa
Kiitos palautteestasi. Itse suhtaudun idealismiin niin, että tavoite ja tietty perusteltu arvopohja on hyvä olla mutta että sen edistämiseen tarvitaan tilannetajua, kärsivällisyyttä ja kompromissikykyä. Identifioidun jonkin tason pragmaatikoksi, mikä ei miellytä kaikkia.
Vihreät ovat etenkin historiallisesti tunnettuja idealismilähtöisestä politiikasta energiakysymyksissä ja näin käy varmasti kaikissa nuorissa poliittisissa liikkeissä. Tällä hetkellä Vihreiden sisällä on asian tiimoilta kolme siipeä: vahvasti kaikkea ydin-alkuisia voimanlähteitä vastustavat, ydin-agnostikot ja pro-ydinvoimalaiset. Ydin-agnostikkojen merkittävä määrä on huomionarvoista, vaikka asia on vasta pikku hiljaa leviämässä laajempaan tietoisuuteen. Pro-ydinvoimalaisia on verrattain vähän.
Luin tuon kyseisen artikkelin ja sen liitteenä olevan kirjeen, ja totesin sen vastaavan vahvasti omaakin tulkintaani asian laidasta. Aiheesta olen kirjoittanut eri tavoin kolmesti blogissani:
https://liljat.fi/2011/03/hiilivoima-on-paivittainen-fukushima/
https://liljat.fi/2013/08/energiapolitiikkaa-greenpeacen-tapio-laakson-kanssa/
https://liljat.fi/2012/05/periaatteita-joista-voin-olla-ylpea/
Kommenttina vielä, että ainoa merkittäväksi poliittiseksi esteeksi Suomen ydinvoiman lisärakennukselle on muodostunut Olkiluoto-3:n Areva-rakennushanke, joka seuraa tyypillistä julkisen sektorin suurhankinnan kaavaa kustannuskehitykseltään. Jos tähän ei saada jotain vaihtoehtoa, voi olla vaikeaa saada suuren yleisön mielipidettä lisärakentamisen taakse.
Seuraavat vaalit, joihin pyrin osallistumaan ovat todennäköisesti eduskuntavaalit 2015 puolentoista vuoden päästä.
Yst.terv.
Lilja Tamminen
Ei ydinvoima meitä pelasta vaikka se onkin turvallista ja päästötöntä. Väestöä on yksinkertaisesti liikaa, jotta voisimme selvitä seuraavalle vuosisadalle.
>2013
>linkkaa meemi.infoa
Hei Lilja
Idealistin määrittely osui ja upposi ainakin minuun. Tunnistan itseni sellaiseksi vassariksi, joka kokee, että rikkailta voi aina ottaa ja heillä tulee aina olemaan mistä ottaa. Ehkä en ole Lukiovasemmistolaisuudessani sikäli niin syvällä, että olen kiinnostunut systeemin toiminnasta ja miten nämä palvelut jotenkin mahdollistetaan myös tulevaisuudessa.
Joku nämä meidän lystimme maksaa ja olen itse sikäli ihmisluontoon pettynyt idealisti, että uskon monien ihmisten “vinoon kasvaneen” ahneuden kyllä pitävän huolen siitä, että voitontavoittelijoita tässä maailmassa tulee riittämään. Minä voin tykönäni patologisoida heidän taipumuksensa. Ihmiskuva on jokaisella henkilökohtainen ja on mielestäni hieman ahdasta ajatella, että rationaalinen tulkinta “oman edun tavoittelija-ihmiseläimestä” olisi loppuunasti todenmukaisempi kuin se idealistien kuva “ihmisenä olemiseen sisältyvästä positiivisesta potentiaalista.”
Luin tämän kirjoituksen kommenteista, että sinäkin näet tärkeinä pitämiesi periaatteiden taustalla selkeän arvopohjan. Itse mietin onko enemmän kyse siitä kuinka kokonaisvaltaisena joku ihminen jonkun arvon kokee ja “sulkeeko” tuo arvo pois jotakin sellaista mitä muut ihmiset pitävät “rationaalisina” ja empiirisellä tiedolla perusteltuina argumentteina. Olipas epäselvä lause.
Tarkoitan siis sitä, että arvorationaalinen toiminta ja esimerkiksi oikeudenmukaisuuden tavoitteleminen ja korostaminen ovat joillekin joskus niin tärkeitä asioita, että ne menevät lähes uskonnon puolelle. Sitähän se idealismi on; hurmoshenkistä uskoa mahdollisuuteen tasa-arvoisemmasta ja oikeudenmukaisemmasta maailmasta. Se on inhimillistä ja kertoo itselleni myös asian tärkeydestä. Se on rationaalisilla mittareilla katsottuna naiivia, mutta se on aivan yhtä sokeaa kuin pohjaton rationaalisuus. Kokonaiskuva ja “totuus” ovat jossain siinä välimaastossa.
Kirjoitat hyvin ja herätät totuudenkaipuun, jatka hyvää taustatyötä ja oikeudenmukaisuuden etsintää.
Onnistuit kirjoittamaan yhden pohtivimmista kommenteista mitä blogini on vuosien saatossa kerännyt.
Mitä tulee omaan ihmiskatsomukseeni, sijoitun tavallaan “oma etu” ja “positivinen potentiaali” -jatkumon keskivaiheille, koska vaikka pidän positiivisena ihmisyyden yhteisöllisiä ja vastuunkannon piirteitä, en usko, että pelkästään sen varaan voi rakentaa yhteiskuntaa jos hyväksyy nykyiset ihmiskunnan rajoitteet ja taipumukset.
Ei tosin riitä, että maailmassa on halukkaita oman edun tavoitteluun, vaan järjestelmän täytyy mahdollistaa se, että “vinoon kasvanut ahne voitontavoittelija” pystyy tuottamaan arvoa paitsi tänään myös huomenna, jota sitten jakaa jollain yhteisillä säännöillä, eikä se optimaalisen balanssin löytäminen ole ihan triviaalia ja se jakaa mielipiteitä paljon. Kenties vasemmistolaisesta näkökulmasta asiaa voi ajatella niin, että sitä arvoa tuottaa hevonen, jota ei pidä päästää karkaamaan vaunulta, muttei myöskään kuormittaa hevonen kuoliaaksi, koska sen jälkeen raskaat vaunut eivät enää liiku.