Ei turhaan kepitetä, vaan tuetaan työttömien työnhakua

Hallitus valmistelee työttömyysturvan ehtoja tiukentavaa uudistusta, jossa työttömyysetuuden saamisen ehtona olisi tietyn työhakemusmäärän lähettäminen per kuukausi etuuskarenssin uhalla. Reformi muistuttaa tavallaan aktiivista työvoimapolitiikkaa, mutta työllistymismahdollisuuksien edistämisen sijaan yritetään kepin avulla saada ihmiset palkkatyön karsinaan.

Ongelma mallissa on se, että ilman työmarkkinareformia, joka lisäisi avointen työpaikkojen määrää, uudistus ei tule vaikuttamaan muutoin kuin hieman laskemalla kitkatyöttömyyttä, eli esimerkiksi opintojen päättymisen tai työsuhteen päättymisen jälkeistä työnhakuprosessia niiden kohdalla, joiden arvo työmarkkinoilla on korkea. Nämä ihmiset päätyvät nykyiselläänkin jo töihin, ja uudistus vain nopeuttaisi tätä marginaalisesti. Säästöt etuusmenoissa olisivat varsin minimaaliset.

Työmarkkinamme ovat niin rikki, että on vakiintunut tilanne, jossa kunakin hetkenä on avoimia työpaikkoja vain pieni murto-osa kunakin hetkenä olevasta työttömien työnhakijoiden määrästä. Meillä on kohtaanto-ongelma, mutta se ei johdu kitkatyöttömyydestä vaan maamme työmarkkinasääntelyn luomista perversseistä ohjausvaikutuksista.

Koska tapa jolla hakemusmäärää todennäköisesti todennettaisiin olisi se, että ihmiset hakisivat TE-palveluiden tai muihin työpaikkailmoituksiin, rekryilmoituspalveluista tulisi nykyistäkin pahempia farssinomaisia sirkuksia, joista tosiasiassa juuri ketään ei rekrytoida, mutta kaikki työnhaun voimavarat kohdentuvat niihin.

Kun lähes täynnä olevaan muovikuppiin mahtuu vain tietyn verran nestettä (vaikka se venyisikin muutaman promillen verran), jos siihen yrittää kaataa kymmenkertaisen määrän sen tilavuuteen nähden, kuppi toki täyttyy hieman paremmin, mutta samalla seuraa suuri sotku.

Erityisesti pienten ja keskisuurten työnantajien resurssit käsitellä satoja hakemuksia julkisesti ilmoitettuihin rekryihin ovat varsin olemattomat. Käytännössä uudistuksen ohjausvaikutus olisi vain se, että kaikki paitsi lainsäädännön vuoksi julkisesti ilmoitettavat työpaikkahaut tehtäisiin hissukseen verkostojen kautta. Ilmiö on jo nyt voimissaan juuri hakemustulvien aiheuttamien ongelmien vuoksi. Työnantaja, joka tekee virheen ilmoittaa työpaikka mol.fi:hin, oppii nopeasti olemaan tekemättä niin toiste.

Olen itse työskennellyt pitkäaikaistyöttömien ja nuorten aikuisten työllisyyspalveluiden kehittämisen parissa. Analyysini mukaan työnhakijoiden työmarkkina-asemat jakautuvat näin:

Katkoviiva kuvaa tämänhetkistä työvoimareservin hyödyntämisastetta. Hallituksen kaavailema hakemuspakko ei siirrä tätä katkoviivaa oleellisesti alaspäin, ja saattaa jopa pahentaa kitkatyöllisyyttä, jos työnantajat säätävät hakukriteerejä ylöspäin seuloakseen pois C-luokan pakkohakijat pois hakijoista – samalla haitaten B-luokan työnhakumahdollisuuksia. Se tekisi työpaikkojen löytämisestä salatiedettä.

Toinen keskeinen ongelma uudistuksessa on se, ettei siinä ole otettu kantaa työvoimapoliittisten toimenpiteiden asemaan. Yleinen pelko työttömien yhdistyksissä on nyt se, että etuuskriteerien tiukentamisella synnytetään TE-toimiston virkailijoiden ohjauksella palkattoman mutta palkkatyön tapaisen työn verorahoitteinen sektori, joka tiettyjen työnantajien osaoptimoinnin seurauksena muuttaa B-luokan työsuhteita erilaisiksi ”harjoittelujaksoiksi”, kuten jo tietyillä alueilla Suomessa menetellään.

Liberaali ja markkinamyönteinen hallitus ei koskaan lähtisi rakentamaan järjestelmää, jossa yritysten tuotannontekijät muunnetaan verorahoitteisiksi. Fiksu hallitus ei koskaan toteuttaisi järjestelmää, joka rikkoo rekrytointikanavat jollain, jota voisi jo kutsua työhakemusten roskapostituspakoksi. Älköön hallitus siis niin tehkö.

Jos työmarkkinareformia ei kerran saada aikaiseksi, niin synnyttäkää edes sellaiset välityömarkkinat, joista puhuimme maaliskuisessa keskustelupaneelissa ”Tulevaisuuden työ ja toimeentulo” Juhana Vartiaisen, Osmo Soininvaaran, Tuomas Tuuren ja Heikki Pursiaisen kanssa: palkkatukijärjestelmä, jossa palkkatuki ei seuraa työnantajaa vaan työnhakijaa, jolloin työnhakija voi kilpailuttaa työnantajansa toisin kuin nykyinen palkkatukijärjestelmä.

Tehkää siitä TE-hallinnon tietyin ehdoin kuranttia koulutusta omaaville myönnettävä Sanssi-kortin tapainen ratkaisu, jossa palkkatuen määrä laskee lineaarisesti työsuhteen keston mukaan. Esimerkiksi niin, että ensimmäiset kaksi kuukautta palkkatuki on 70% ja tämän jälkeen se laskee 15 prosenttiyksikköä joka kuukausi. Näin palkkatuen maksimikesto olisi viisi kuukautta eikä työnantajille tulisi nykyisenlaisia porrasmaisia tukikannustimia. Yhdistettynä esim. 4kk koeaikaan, järjestelmä auttaisi niitä, joita ei nykyään uskalleta rekrytoida mutta olisi tarjottavaa työmarkkinoille. Harkitusti käytettynä tällainen järjestelmä voisi poistaa työmarkkinoita vaivaavaa rakenteellista työttömyyttä, joka liittyy osaamisen tunnistamisen vaikeuksiin ja irtisanomislainsäädännön tiukkuuteen.

Tietenkin itse toivoisin työmarkkinareformia, TE-hallinnon alasajoa ja esittämääni EKL-perustuloa, mutta hallitukselta vaikuttaa puuttuvan siihen rohkeus.