Skip to content

Liharuokavalion ympäristöystävällisyys on teoreettinenkin mahdottomuus

Olen useasti kuullut mm. kokoomuslaisten poliitikoiden toistavan väitettä, että Suomessa tuotettu liha olisi ympäristöystävällisempää kuin ulkomailta tuotu kasvisruoka. Väite on täyttä hölynpölyä, ja annan tässä osviittaa miksi.

Ajatelkaamme vaikkapa sikaa biologisena jalostuskoneena, jolle syötetään ravintoa ja jonka tuotoksena syntyy jonkun ajan kuluttua paakku ruoaksi jalostettavaa eläinproteiinia ja -rasvaa. Näin ruoantuotantoprosessit kohtelevat tuotantoeläimiä, koska se on tuotantoeläimien funktio niissä. Periaatteessa, jos nanoteknologiamme olisi tarpeeksi kehittynyttä, voisimme korvata tuotantoeläimet täysin teknologisella ratkaisulla, koska biologiset koneet ovat nanoteknologiaa makroskaalassa.

Jos tälle koneelle syötetään rehua (hiilihydraatti-rasva-proteiini-hivenaine -seosta) ja sian ominaispiirteisiin liittyy 36% hyötysuhde* rehupaino–elintarvike-konversiossa, on päivänselvää, että sen saman rehun syöttäminen suoraan ihmiselle olisi resurssitehokkaampaa kuin se, että se kulkee tehottoman koneen kautta, joka tuotannon aikana hukkaa 64% ravinnon energiasta.

Toki ihmiset eivät halua syödä sikojen lihotusrehua, mutta se rehun raaka-aineiden jalostuspäätös sianrehuksi tehdään aiemmin tässä ketjussa; rehutuotannon ero elintarvikkeisiin liittyy lähinnä ihmisruoan sofistikoituneempiin valmistusmenetelmiin, tuoreketjuihin ja tuotteistamiseen, jotka muodostavat samantapaisen kustannuksen lihatuotteiden jalostuksessakin. Sikojen kuljetus, teurastaminen ja siihen liittyvät kylmäketjut eivät ole ilmaisia nekään.

Liharuoka ei siis voi olla ympäristöystävällisempää kuin sen tuotantoon käytettyyn rehuun vertailukelpoinen kasvisruoka, koska liharuoantuotanto tarvitsee lähes kolminkertaisen määrän sitä kasvisruokaa ja merkittävästi enemmän energiaakin.

Lähiruoka ja logistiikka

Kuvassa on proteiinia ja rasvaa, jota voisimme imitoida ilman tuotantoeläimiä jos tutkimus- ja kehitystyötä vain resursoitaisiin maataloustukiaisten sijaan

Toki täytyy otta huomioon myös logistiikka, koska ihmiset eivät nykyään yleensä asu samassa paikassa maanviljelyn, tuotantoeläinten ja niiden jalostusteollisuuden kanssa. Yhden sian kuljettaminen paikasta x paikkaan y on tietenkin tilavuuteen nähden resurssitehokkaampaa kuin valtavasti tilaa vievän lehtisalaattitonnin.

Tyypillisesti esitetään argumentti “lähiruoan” puolesta vedoten kuljetuspäästöihin. Aihetta on tutkittu paljonkin eri maataloustuotteiden kohdalla ja lopputulos on varsin selvästi se, että vertailukelpoisella Pohjois-Eurooppalaisella kotimaisella maanviljelytuotteella ei ole mitään päästöetua ulkomailta laivarahdattuun ruokaan nähden, vaan se oikeastaan häviää päästövertailussa lämpimien maiden vuosittaisesta satomääräerosta johtuvan resurssi-
ja lannoitustehokkuuseron vuoksi ja koska laivarahti on erittäin resurssitehokasta. Useat vertailut ovat päätyneet siihen, että kuljetuksen osuus ruoan kustannuksissa ja ilmastopäästöissä on varsin minimaalinen (joitain prosentteja), ja että suurin osa päästöistä liittyy ruoan tuotantovaiheeseen. Maataloudessa skaalatalousedut koskevat siis myös ilmastopäästöjä, vaikka pientuottajalähiruokaintoilijoiden puheista voisi muuta kuvitella.

Suomalainen rehu tai kasvisruokakaan ei siis yleensä ole resurssitehokkaampaa kuin ulkomailta tuotu rehu tai kasvisruoka, vaan päin vastoin. Ilmastopäästöjen kannalta sika tuottanee melkolailla yhtä paljon päästöjä ja syö yhtä paljon rehua niin Suomessa kuin Brasiliassakin, joten brasilialainen sikakaan ei auta eläintuotannon tehottomuudessa.

Vaikka kasvisruokavalio tukeutuisi vahvasti ulkomailta tuotuihin soijajalosteisiin (kuten proteiniirikkaat tuotteet, joissa hukataan osa hiilihydraateista ellei niitä käytä muihin tuotteisiin) ja pakastealtaan erikoisvalmisteisiin, niiden tuotannon ilmastopäästöero on kuitenkin 20-38% verrattuna eläinproteiiniin tukeutuvan ruokavalion tuotantoon – ja tuotantokustannusero vielä suurempi. Maataloustuet vääristävät kulurakennetta.

Kun katsotaan tosimaailmassa toteutuvaa tuotantoa, eläintuotanto tuottaa lähes kaksi kolmasosaa ruoantuotannon kasvihuonepäästöistä mutta tuottaa vain kolmanneksen ruokaenergiasta (mikä sekin on huono kuvaus siitä, miten hyvin se tyydyttää nälkää pöydässä). Jo pelkästään lihan korvaaminen kasviproteiinin lähteillä vähentäisi maailman ruokatuotannon päästöjä viidenneksellä, ja jos eläintuotanto korvattaisiin täysin, lähes kolmanneksen. Samalla maanviljelyn tuotteiden hyödyntämistehokkuus kasvaisi, eli peltopinta-alaa tarvittaisiin nykyistä vähemmän, koska maanviljelyn tuotteita ei enää kaadettaisi esim. sikojen suuhun.

Salaattiargumentti

Kasvisruoka-liharuoka -väittelyssä vedotaan liharuokavalion puolustajapuolella usein vaikkapa salaatin tai avokadojen ilmastopäästöihin. Tietenkin jos vertaillaan ruoantuotannon hiilipäästöjä per ruoka-aineiden kalori, tuoreesta lehtisalaatista ja avocadosta tulee suuri ilmastovihollinen ja sianliha näyttää suorastaan ympäristöteolta lehtisalaattiin verrattuna. Tällaiseen johtopäätökseen tulleesta tutkimuksesta uutisoitiin 2015 liudassa kansainvälisiä medioita ja suomalaiset lehdet ilmeisesti vain kopioivat jutut ilman mitään omaa tulkintaa tutkimuksen tuloksista.

Hiilipäästöjen vertailumääreenä ruoan kalorimäärä eli energiasisältö toimii kuitenkin huonosti – paitsi silloin, kun tarkastelun fokus on nälkäkuolemakriisin ilmastotehokkaassa ehkäisyssä. Kehittyneissä maissa taas tuollainen vertailutapa johtaa täysin päättömiin johtopäätöksiin, koska se ei ota lainkaan huomioon tapaa, jolla salaattia tai muita lehtivihanneksia käytetään. Kukaan ihminen ei yritä korvata sianlihaa ruokavaliostaan syömällä saman verran salaattikaloreita. Jos ihminen yrittäisi niin tehdä, hän kuolisi ennen pitkää nälkään, koska hän tulisi kylläiseksi ennen kuin saisi päivän energiatarpeen läheskään katettua. Avocadoilla voi toki pysyä elossa, mutta niiden kulutus on kuitenkin pientä koko elintarvikekulutukseen nähden, ne täyttävät huonosti ja ne ovat erittäin rasvaisia, mikä saa terveystrendikkäätkin pysymään niistä poissa perusruoka-aineena.

Salaattia ja muita lehtivihanneksia syödään kehittyneissä maissa juuri siksi, että niillä on matala ravintotiheys, eli niissä on hyvin vähän energiaa (kaloreita) suhteessa tilavuuteen tai painoon. Ihmiskeho ei osaa arvioida syömänsä ruoan ravintotiheyttä suoraan, vaan arvioi kylläisyyttä lähinnä tilavuuden perusteella. Silloin painon hallintaan tähtäävä nykyihmisen ruokavalio edellyttää vatsan täyttämistä sellaisella ravinnolla, joka tyydyttää näläntunteen muttei ylitä kehon energiankulutusta. Siksi salaatin ja muiden lehtivihreiden kohdalla tuo matala ravintotiheys on toivottava ominaisuus, koska nykyruokavalioissa niillä korvataan lähinä viljoja, joilla vuorostaan on hyvin korkea ravintotiheys. Kehittyneiden maiden ruokavalioita pohdittaessa ilmastopäästöjen vertailumääreen tulisikin olla tilavuus tai kylläisyydentunne, ei energiatiheys. Kriisialueiden ruokavaliota pohdittaessa taas energiatiheyteen vertaaminen ei johda lainkaan liharuokaan johtopäätöksenä, vaan se keskittyisi viljan ja palkokasvien tuotantoon, koska niiden avulla on sekä hyvin resurssi- että ilmastotehokasta pitää suuri väestö hengissä. Kehittyneiden maiden yltäkylläisyysongelmissa ruoan energiatiheyden laskeminen taas on erittäin kannatettavaa ja sitä tulisi jopa edistää, ja sillä voisi olla varsin myönteisiä terveys- ja siten talousvaikutuksia.

Eläintuotanto on resurssitehokasta vain poikkeusoloissa

Ainoat skenaariot, joissa eläintuotanto tosiasiassa olisi rationaalinen valinta ruokatuotannon resurssitehokkuuden kannalta, olisivat sellaiset, joissa joko:

  1. Ympäristössä ei voi viljellä ihmisravintoa eikä sitä voi kohtuudella tuoda muualta. Tässä poikkeustilanteessa eläintuotanto on ainoa vaihtoehto selviytymiselle, koska tuotantoeläimet muodostavat ainoan keinon muuntaa luonnon antimia ihmiselle syötävään muotoon, vaikka se onkin tehotonta. Esimerkiksi poronkasvatus on ammoisina aikoina saanut alkunsa tällaisessa ympäristössä, mutta toisin kuin silloin, nykyään lapissakin on tiet ja kauppoja. Ihmiskunta osaa viljellä muutakin kuin ruohoa.
  2. Suuri ruokaerä on nopeasti pilaantumassa käyttökelvottomaksi eikä sen säilömiseen ole mitään keinoa. Tällaisessa tilanteessa se kannattaa syöttää vaikka ahmattisialle, jonka voi myöhemmin teurastaa. Tämä siksi, että vaikka sika onkin hyvin tehoton ravintoenergian varastointiratkaisu, se on parempi kuin täysin hukattu ravinto ja nälkäkuolema. Suomessa on viimeksi laajemmin tällainen ratkaisu ollut järkevä joskus ennen Suomen teollistumista.

Silloin kun tuotantoeläimiä kasvatetaan Suomessa heikosti viljeltävällä maaperällä, se ei johdu siitä, että se olisi tehokasta resurssien käyttöä vaan siitä, että meillä on maataloustukijärjestelmä, joka ylläpitää tehotonta elinkeinorakennetta ja pitää ihmisiä alueilla, joilla ei ole kunnollisia elinkeinotoiminnan edellytyksiä (edes maanviljelyksessä). Riista ei ole mikään ratkaisu ongelmaan, koska jos ihmiset alkaisivat lihantuotannon sijaan metsästämään, riistaeläimet kuolisivat sukupuuttoon alta aikayksikön, koska nykyinen lihantuotanto ja -kulutus on posketonta luokkaa – pelkästään maailman nautapopulaatio vuonna 2017 on lähes miljardi yksilöä. Kanaeläimiä kasvatetaan n. 50 miljardia vuodessa.

Sikoja ja muita eläimiä kasvatetaan ruoaksi siksi, että ne maistuvat hyvältä. Se pitäisi tunnustaa kun puhutaan liharuoasta, eikä saivarrella goji-marjoista.

Pitäisi myös tunnustaa se, että selvästi kannattamattoman massamaanviljelyksen ylläpitäminen Suomessa on hirveätä resurssihaaskausta ja puhdasta peltomaan omistajien eturyhmäpolitiikkaa, joka ei liity mitenkään elintarviketurvallisuuteen tai huoltovarmuuteen.

* Jos olisi vaihtoehtona kuljettaa tonni lehtisalaattia (530Mcal) maatilalta kauppaan tai syöttää salaatti maatilalla sialle (painokonversio 3,2:1 kun rehun ravintotiheys 3150kcal/kg) ja kuljettaa 52,58 kilon sika, josta saa lihatuotteita (läskeineen) 37,86kg á 5000kcal/kg (190Mcal), sika olisi toki paljon halvempi kuljettaa kuin tonni salaattia, mutta siihen on myös kulutettu salaattitonnin verran viljelyresursseja ja menetetty 64% ravinnosta sian elossa pitämiseen. Tämä laskukaava ei edes yritä sisällyttää muita eläintuotantoon liittyviä suoria kuluja eikä epäsuoria kuluja kuten ilmastopäästöjen kustannusta.

Published inYleinen

7 Comments

  1. H. Veikkonen H. Veikkonen

    Riistaa voidaan syödä nykyisillä metsästysmäärillä n. 2kg/hlö/vuosi (lihasaalis 10Mt). Sillä kattaa n. 5 päivän proteiinitarpeen. Poroista saadaan päivä lisää.

    Kalaa voitaisiin nykykalastuksella syödä n. 16kg (kalasaalis 120Mt, syötävä osuus 2/3), eli n. 40 päivän proteiinitarpeen edestä. “Roskakalaa” voisi nostaa vähän enemmänkin. Roskakalaa voi muuttaa loheksi 1:1.1 hyötysuhteella esim. tankeissa viljelemällä. Lohelle kelpaa myös ihmisruoasta yli jääneet perkuujätteet, mitä ei ole tässä huomioitu.

    Suomen kaltaisessa maassa voisi iso osa väestöstä kasvattaa ainakin teoriassa kotona kanoja (munia) sekä ehkä pieniä määriä lampaita tai sikoja ruoantähteillä tai metsien heinällä, joku jopa lehmän rantalaitumilla. Kyllähän niistäkin päästöjä aiheutuisi, ehkä enemmän kuin maatiloilla, mutta äkkiseltän tämä ei kauhean ympärisyöepäystävälliseltä vaikuta.

    Naudan hyötysuhdetta laskiessa unohtuu helposti maidon tuotanto. En ole sitä itse ikinä laskenut, eikä kiinnosta ihan niin paljoa, että jaksaisin selvittää.

    Nykyistä lihan kulutusta ei ole varaa jatkaa, mutta tilanne ei ole ihan toivoton. Eläinproteiinia voi jatkossakin syödä ainakin kerran viikossa.

    • H. Veikkonen H. Veikkonen

      Unohdin kokonaan, että vuohiakin voi lypsää – voisi olla hyvä vaihtoehto. Lisäksi karjasta saadaan muutakin kuin lihaa: nahkaa kestäviin tavaroihin; villaa lämpimiin, hajuttomiin ja muovipäästöttömiin vaatteisiin; lantaa lannoitteeksi. Näille pitäisi löytää korvaajat, joiden ympäristökuormitus pitää ottaa huomioon laskuissa.

  2. Ossi peltomaa Ossi peltomaa

    Liljalle. Ei pidä unohtaa, mistä energia on kotoisin. Auringon hyödyntäminen erilaisiin “akkuihin” on lasten kengissä. Elävä teuraseläin on yksi tapa siirtää aurinkoenergia ihmisra innoksi.

    • Toistaiseksi meillä yhteyttämistä eivät suorita eläimet vaan kasvit. Fotosynteettinen sika olisikin melkoinen tieteellinen läpimurto. Olisi ihan aiheellista tunnustaa, että lihatuotannon taustalla on makupreferenssit, ei tehokkuus.

      • H. Veikkonen H. Veikkonen

        Ottaen huomioon kuinka herkullisia esim. intialaiset kasvisruoat ovat, ei ongelmana ole maku vaan tietämättömyys mauista. Olisiko ympäristöliilkkeen syytä panostaa siis kasvisruokavalion markkinointiin: kiertävä ruokatapahtuma, kojuja tavallisen kansan tapahtumiin, reseptejä jakoon ja raaka-aineita myyntiin – maahantuojien kanssa yhteistyössä tietenkin.

        Henkilökohtaisesti olen huomannut ongelmaksi senkin, että valikoimat kauppojen hyllyillä ovat niukkoja. Kun yrittää tehdä jotain kasvisruokaa, joutuu tyytymään korvikeraaka-aineisiin, eikä ruoka ole niin hyvää kuin voisi olla. Edes erikoisliikkeistä ei tunnu kaikkea löytyvän.

  3. En nyt muista kuka tunnettu kirjoittaja kommentoi, että yksi hyvä tapa saada ihmiset syömään enemmän kasvisruokaa, olisi nimenomaan totuttaa heidät käyttämään rohkeammin mausteita. Omien kokemuksieni myötä olen taipuvainen ajattelemaan vähän samalla tavalla. Lihan osuutta ruokavaliossa saa laskettua jos alkaa ottaa enemmän vaikutteita keittiöistä, joissa käytetään voimakkaampia mausteita.

  4. Anna Anna

    Hei Lilja! Hyvää asiaa jälleen, mutta voisitko hieman avata kolumnin loppua: “Pitäisi myös tunnustaa se, että selvästi kannattamattoman massamaanviljelyksen ylläpitäminen Suomessa on hirveätä resurssihaaskausta ja puhdasta peltomaan omistajien eturyhmäpolitiikkaa, joka ei liity mitenkään elintarviketurvallisuuteen tai huoltovarmuuteen.” Kotimainen ruoantuotanto tarkoittanee juurikin huoltovarmuutta etenkin pahanevan ilmastokriisin aikana, enkä siksi ymmärrä mitä tarkoitat tällä lausunnolla. Viittaatko massamaanviljelyksellä kenties juuri rehujen tuotantoon, vai suoraan ihmisille tarkoitettujen vilja/palko/öljykasvien viljelyyn?

Vastaa