Minua on pyydetty kirjoittamaan NATOsta ja Venäjästä niin monta kertaa, että se on pakko joskus tehdä.
Suomettuminen-termi ei ole suomalaista alkuperää. Se on alun perin Itävallassa 1950-luvulla syntynyt termi (Finnlandisierung), jota käytettiin laajemmin Saksassa 1960-luvun lopusta alkaen kuvaamaan politiikkaa, joka johtaisi Suomen kaltaiseen yhteiskuntaan. Mikä se sellainen oli? Hyvinvointivaltio? Koulujärjestelmän esimerkkimaa? Ei mitään sinnepäinkään. Suomi oli varoittava esimerkki.
Vuonna 1948 rikoslakiin lisättiin kappale, jonka mukaan Suomen ja vieraan valtion suhteita vahingoittavasta materiaalista voitiin tuomita kahdeksi vuodeksi vankeuteen. Suomen lehdistöä ja kirjojen julkaisutoimintaa alettiin rajoittaa. Kirjastoista poistettiin tai laitettiin lukkojen taakse n. 300 teosta, jotka Opetusministeriö tuomitsi vahingollisiksi. Koulukirjojen, mukaanlukien historiankirjojen sisältöä asetettiin valvomaan vieraan vallan taho. Lisäksi lehdistö ja kansa ylipäätään alkoi harjoittaa laajaa itsesensuuria.
Sehän kuulostaa ihan fiktiolta – ihan Pohjois-Korealta?
Mitä on suomettuminen?
Toisen maailmansodan jälkeen Suomeen määrättiin pääasiassa neuvostoliittolainen ns. valvontakomissio ”vaaran vuosina” 1944-1947. Vaaran vuosilla viitattiin siihen, että pelättiin Neuvostoliiton tekevän meille suunnilleen sen, mitä Venäjä on nyt tehnyt Itä-Ukrainalle.
Kommission virallinen kausi päättyi Pariisin rauhansopimukseen 1947. 1948 seurasi Josef Stalinin painostuskirje presidentti Paasikivelle (kok.) solmia Suomen ja Neuvostoliiton välinen sopimus ”ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta”, eli ns. YYA-sopimus. Kun presidentti Paasikivi ehdotti asiaa eduskunnalle, sen taakse asettui vain SKDL – nykyisen Vasemmistoliiton edeltäjä. Solmiminen kuitenkin runnottiin läpi Paasikiven toimesta niin, että sitä vastusti äänestyksessä enää Edistyspuolue (1918-1951).
YYA-sopimus ja ”puolueettomuuspolitiikka” johtivat siihen, että Suomea hallitsi Neuvostoliiton johdon hyväksymä sätkynukkehallitus. Suomi ei siis ollut neutraalia maaperää kylmän sodan neuvotteluissa. Presidentti Kekkonen (ml./kesk.) jatkoi tätä poliittista linjaa tavalla, joka palveli Neuvostoliiton tavoitteita Suomen sisäpolitiikassa. Siitä on kiistelty iät ja ajat oliko Kekkonen pelkuri vai taktikko. Käytännössä suomettumispolitiikka jatkui vuoteen 1985, kun Suomen virkamiehenä toiminut Neuvstoliiton asettama KGB:n (nyk. FSB) agentti Viktor Vladimirov kutsuttiin takaisin Venäjälle. Venäjän uhka ohjasi kuitenkin Suomen politiikkaa kylmän sodan päättymiseen asti, kun Neuvostoliitto romahti lopullisesti 1991.
Suomettuminen on siis sitä, että Venäjälle annetaan valta eduskunnan päätöksentekoon poliittisella linjalla, että Venäjää ei saa ärsyttää. Kansalaisyhteiskunnan sammuttaminen, sensuuri ja kontrolli olivat sen seuraus.
Suomettumisen pojan paluu
Suomen ja Ruotsin lähentyminen sotilasliitto Naton kanssa olisi erittäin huolestuttavaa. Pohjoismaiden puolustusyhteistyö kohdistuu aiempaa enemmän Venäjää vastaan.
– Venäjän ulkoministeriö, sunnuntaina 12. huhtikuuta (HS)
Vaalien alla olen erinäisissä paneelitilaisuuksissa joutunut kommentoimaan mitä erikoisimpia Venäjä-politiikan ja NATO-politiikan kannanottoja. Suomettumisella on jälleen vahva jalansija. Olen ollut aidosti yllättynyt.
- Keskusta ei halua ärsyttää Venäjää. NATO-hakemusta ”halutaan pitää vaihtoehtona”, muttei pidetä nyt realistisena tai ajankohtaisena.
- Vasemmisto vastustaa sotilaallista liittoutumista ylipäätään ja puhuu surullisenkuuluisan ”puolueettomuuspolitiikan” puolesta. Vasemmiston ehdokkaiden keskuudessa jopa pidetään Venäjää ”länsimaiden aggression uhrina” eli puolustetaan Venäjää Ukraina-asiassa. Minun on aidosti vaikea ymmärtää, mistä 2010-luvun vasemmistoliittolainen ammentaa 60 vuotta vanhoja SKDL:n ajatuksia Venäjästä. Voiko joku oikeasti selittää?
- SDP vastustaa NATO-jäsenyyttä, muttei ”sulje täysin pois”. Epämääräistä.
- Perussuomalaiset vastustavat NATOon liittymistä. Perussuomalaisissa ollaan jopa lämmetty ajatukselle lähemmästä ystävyydestä Venäjän kanssa. Puheenjohtaja Timo Soini ei suostu sanomaan vaalien alla aiheesta mitään järkevää suuntaan tai toiseen.
- Kokoomuksen Venäjä-linja on sekava. Puolue puhuu usein NATO-jäsenyydestä ja kannattaa puolustusbudjetin korottamista. Sen sijaan talouspakotteiden mahdollinen rikkominen Rosatomin kanssa on heistä ok. Linja epäselvä.
- Vihreät ovat puolueista Venäjän ja suomettumisen selkein kriitikko julkisuudessa, erityisesti puheenjohtaja Ville Niinistö. Vihreissä kannatetaan sotilaallista liittoutumista periaatteena, mutta keinot vaihtelevat. Vihreissä on sekä NATOn kannattajia että vastustajia. Jotkut puhuvat EU:n yhteispuolustuksesta tai yhteistyöstä Ruotsin kanssa.
Onko NATOlle edes vaihtoehtoja?
NATO on ollut Suomen poliittisessa keskustelussa kauan pelottava mörkö, joka on liitetty Yhdysvaltain joskus kyseenalaiseen ulkopolitiikkaan. NATO ei kuitenkaan ole yhtä kuin Yhdysvallat, vaan lähes kaikkien EU-maidenkin yhteinen rauhanpuolustussopimus.
- Liittoutumattomuus ei ole mikään strategia, jos kukaan pelissä ei kunnioita sitä hyveenä. Käytännössä se vaatisi erittäin suurta lisäystä puolustusbudjettiin.
- ”Puolueettomuus” on jo nähty. On täysin turhaa väittää, että emme Venäjä-konfliktin sattuessa tietäisi, mille puolelle asettua. Näennäinen puolueettomuus on suora tie suomettumiseen, niin kuin ennenkin.
- EU:n yhteinen puolustus olisi Natoa houkuttelevampi vaihtoehto, mutta sitä ei ole olemassa. Jos yhteistä järjestelmää alettaisiin rakentaa, häämöttäisi se vasta ehkä 10 vuoden päässä ja vaatisi käytännössä Naton kaltaisen sopimuksen tai liittovaltio-EU:n. Lisähaasteena on se, että kaikki sotilaallisesti merkittävät EU-maat ovat jo NATO-maita, eikä heillä ole mielenkiintoa rakentaa mitään päällekkäistä, etenkin kun EU-alueen päätöksenteko on sisäisesti ristiriitaista ja riitaista. Lisäksi EU-jäsenmailla on jo NATO-kalusto. Yhdysvallat on myös ainoa maa, joka omaa suuren skaalan kuljetuslaivaston.
- Ruotsin kanssa sotilaallinen yhteistyö voisi olla pienimuotoisuudessaan sotilaallisesti uskottava, jos Ruotsi resursoisi puolustusvoimansa sen mukaan. Ruotsi on kuitenkin niin läheisessä yhteistyössä Yhdysvaltojen ja käytännössä Naton kanssa, että Ruotsin halu lähteä Suomen kanssa kaksistaan omaan sotilasliittoon voi olla heikko. Toki sitä voisi ja kannattaisi yrittää.
- Pasifistinen maanpuolustus – ettei tehdä vastarintaa…jätettäköön omaan arvoonsa
Jäljelle realistisesti jäävät siis lähivuosina vain seuraavat:
- EU:n koskemattomuuteen luottaminen
- Itsenäinen maanpuolustus
- NATO
Ei ole millään tapaa selvää, että NATO-ovi olisi enää auki, vaikka Suomella onkin NATO-yhteistyösopimus ja yhteisiä sotilasharjoituksia. Sotilaallinen liittoutuminen ja rajanvalvontakyky tulee nähdä Suomen sisäpolitiikan puolustamisena vieraan vallan painostukselta eikä minään sotaanlähtöhulluutena. NATO ei ole yhdysvaltojen valloitusliitto vaan useimpien länsimaiden puolustusliitto, johon ei ole koskaan hyökätty. Venäjän hallinto ei ymmärrä länsimaista poliittista vuoropuhelua, koska se ei tunnusta sen sopimuseettisiä perusarvoja. Venäjän hallinnolle ainoa käypä asia-argumentti on muistutus voimankäytön seurauksista. Suomi haluaa vain rauhaa. En oleta, että kukaan on hyökkäämässä Suomeen, vaan kyse on työrauhan takaamisesta. Sen pitäisi olla tuoreessa kulttuurisessa muistissa, miten kansanedustajat ihan itse alkoivat välttämään kaiken sellaisen toteuttamista, joka ehkä-kenties olisi voinut ”ärsyttää karhua”.
Tiekartta
Täydellisiä vaihtoehtoja ei ole. Piste. Kaiken politiikan lähtökohtana tulee olla seuraavat kaksi asiaa:
- Suomen valtion riippumatonta itsemääräysvaltaa ei tule luovuttaa
- Ratkaisun tulee uskottavasti estää hyökkäysskenaario
Puolustusmäärärahoja tulee korottaa ja niitä tulee käyttää mahdollisimman tehokkaasti. Sitovan puolustussopimuksen neuvottelut tulisi aloittaa Ruotsin kanssa niin, että sopimukseen kirjataan optiona samanaikainen liittyminen virallisesti Natoon, mikäli yhteishakemus hyväksytään. Samaan aikaan Suomi on täysin vapaa yrittämään kehittää EU:n omaa puolustusta ja etenkin EU:n vaikutusvaltaa NATOn päätöksenteon sisällä 10-20 vuoden jänteellä. Noin teoriassa EU:n haara Natosta voisi irtaantua Yhdysvalloista, jos Venäjällä ei olisi ydinaseita tai Yhdysvallat ainoa, joka omaa suuren luokan kalustonkuljetuskaluston.
Rajavalvonnan vasteaikaa täytyy parantaa ja puolustusvoimien valmiuskykyä salamaiskuihin reagointiin suunnitella tarkkaan. Iso kysymys on puolustusvoimien kyky hallita Suomenlahtea tarvittaessa. Tässä on kyse puhtaasti valtion suvereniteetin takaamisesta – siis siitä, että valtio päättää omista asioistaan. Ei siitä, että nyt lähdettäisiin sotaan. Modernissa maailmassa lähtökohta on, että sotaan ei lähdetä.
Päätökset tehdään nykymaailman puitteissa. On turha puhua NATOn ongelmista suhteessa johonkin kuviteltuun ihanneliittoon, koska sellaista ei ole olemassa ja tuskin tulee 15 vuoteen. Jos olet eri mieltä, niin mikä on aidosti vaihtoehto?
Tämän takia olin vaalikoneissa enemmän Naton puolella kuin vastaan. Koska minä näen Suomen länsimaana.
Tähän lisäisin vielä Michael Halilan kattava analyysi Suomen puolustuskyvyn todellisista näkymista.
Spoiler: ollaan kohta maanpuolustuksellisessa tyhjiössä.
”Vihreissä on sekä NATOn kannattajia että vastustajia. Jotkut puhuvat EU:n yhteispuolustuksesta tai yhteistyöstä Ruotsin kanssa.”
Ehkä tuohonkin olisi sopinut loppukaneetiksi ”Epämääräistä” tai ”Linja epäselvä”.
Näen Suomen länsimaana. Olen 1950-luvun kasvuympäristöstäni imemästäni ”ryssävihasta” huolimatta aina nähnyt Venäjän länsimaana. Olen lukenut, että väärin ymmärretyn sosialismin ja loukkaavasti kommunismiksi nimitetyn fasismin valta-asemassa ollessakin neuvostoliittolaiset lukivat ”suurten kertojiensa” romaaneja ja sivistyksellä oli syvempi merkitys kuin tutkintotodistuksen omistaminen. Ehkä olen aivan väärässä.
Juuri noiden käsitysteni vuoksi olen niin tyrmistynyt sekä siitä, kuinka heppoiseksi yhteiskunnan heikoimmista huolehtiminen katsottiin heti ”vapauden” koitettua ”sosialismin” romahduksessa, että siitä, miten Vladimir Putin voisi olla suuri sankari kansalle, jonka vanhemmat jäsenet ovat lukeneet Tolstoin Sodan ja rauhan.
Naurettavimpia kuulemiani termejä on ”uskottava puolustuskyky”. Se on taas muodissa. Sanat kuullessani näen aina mielessäni tinasotilaita asetettuna tiiviiseen riviin koko tuhannen kilometrin mittaiselle Suomen ja Venäjän väliselle rajalle. Arvostan Viron ”pasifistista maanpuolustusta” (”ettei tehdä vastarintaa”) sekä saksalaisia että neuvostoliittolaisia vastaan. Sotimisen jätän omaan arvoonsa, joka ei ole ihmisälyn tasolla.
Kyllä, jos rosvojoukko hyökkää illalla kimppuuni puskan takaa, minä toivon poliisin syöksyvän pelastamaan minut. En toivo kanssaihmisteni enmmistön rupeavan rosvoiksi ja hyökkäilemään kaikkien itseään heikompien kimppuun, vaikka olisin poliisin suojeluksessa turvassa. Valtioiden välisenä poliisina toimimisella ei näytä olleen kovin hyviä seurauksia. Rosvoenemmistöä ne ovat kyllä synnyttäneet.
Vihreät on rauhan puolue. Rauhaa on mahdoton ”turvata” väkivallalla. ”Länsi” on minulle se osa maailmaa, jossa ihmiset osaavat selvittää keskinäiset asiansa sotimatta, väkivallattomuudella. Sitä viestiä haluan olla kertomassa itään ja länteen. Sen lännen osa tahdon olla.
Jos kaikki länsimaiset ajattelisivat kuin sinä, ei olisi länttä. Olisi vain kansallissosialistinen Eurooppa ja sen naapurina stalinistinen Neuvostoliitto.
Nimenomaan. Vihreitä voisi syyttää yhtälailla linjattomuudesta. Mä en äänestäisi missään nimessä Vihreitä, jos siellä olisi enemmistössä nuoret natoilijat. Mutta argumentteihin.
1. Liittoutumattomuus. Mä en ihan tarkkaan ymmärtänyt sun kommenttia. Ei ole strategia, jos kukaan ei kunnioita sitä. Siis sitä liittoutumattomuutta? Ja millä tavalla kunnioita? Venäjä on ainakin avoimen kiitollinen asiaintilasta. Jonkunlaista kunnioitusta lienee sekin. Ja mitä tulee sotilaalliseen uskottavuuteen, Naton uskotavuutta ei ole testattu, koska Natomaahan ei ole hyökätty. Se on täysin spekulatiivinen asia.
2. Puolueettomuus. Mitä tarkoitat puolelle asetumisella? Sitä kuuluisaa arvoyhteisöä? Onko aivan selvä, että suomalaiset olisivat valmiita puolustamaan Viroa? Totta ihmeessä Suomi voi olla puolueeton ja ilmoittaa, ettei ole valmis sotimaan muiden puolesta, kuten uskoisin valtaosan ajattelevan.
3. Tästä varmaan kaikki ovat samaa mieltä.
4. Tästäkin varmaan suurin osa on samaa mieltä.
Mitä tulee argumenttiin, että Natomaahan ei ole koskaan hyökätty, mikä on siis totta, voisin muistuttaa, että myöskään ydinasevaltioon ei ole koskaan hyökätty eikä Venäjälle. Tästä voitaisiin niin halutessaan päätellä, että olisi hyvä liittoutua sotilaallisesti Venäjän kanssa tai/ja hankkia ydinase. Jos Naton ja Venäjän välille syttyisi sota, syttyisi sota myös ydinasevaltioiden välille. Millä todennäköisyydellä se olisi susta mahdollista? Ts miten uskottava Nato on?
On myös naivia olettaa, että Nato tarkoittaa puolustuksen ulkoistamista muille maille. Paperilla voi sanoa mitä tahansa, mutta millä todennäköisyydellä ranskalainen sotilas hyppää lentokoneeseen sotimaan solidaarisuuden vuoksi lappiin ydinasevaltiota vastaan?
Argumenttisi ovat vajavaisia ja logiikkasi päätöntä. En jaksa edes eritellä tarkemmin viestiäsi ja sen puutteita, mutta on hämmentävää nähdä, kuinka joku voi lukea ylläolevan kirjoituksen ja päätyä esittämiisi päätelmiin. Voi vain toivoa, että vaalien arpaonni osuu valitsemaan eduskuntaan politikkoja, jotka eivät ole yhtä avuttomia asioiden sisäistämisessä, kuin sinä olet osoittanut olevasi.
”Paperilla voi sanoa mitä tahansa, mutta millä todennäköisyydellä ranskalainen sotilas hyppää lentokoneeseen sotimaan solidaarisuuden vuoksi lappiin ydinasevaltiota vastaan?”
100% todennäköisyydellä mikäli käsky käy. Sotilaat toimivat niin, he tekevät mitä käsketään.
Ja sellaista vaihtoehtoa ei ole että NATO jättäisi hädän hetkellä jäsenvaltionsa pulaan, koska jos se tekisi niin (mistä tahansa syystä) niin tasan sillä hetkellä NATO lakkaisi olemasta. Liittoutumisen perusidea ja luottamus liittoon häviöisi savuna ilmaan.
Wou! Erittäin hyvin sanottu! Samoilla linjoilla ollaan… https://hybridguerrilla.wordpress.com/2015/03/24/finlands-delusion-about-independency/
Olemme perustaneet suomettumisen vastaisen keskusteluryhmän. Tämä tarina keskusteluryhmästä varmaan kiinnostaa ainakin.
Se on tuore (Venäjän asiantuntija Jukka Mallisen kertoma) esimerkki siitä, miten Venäjä suhtautuu niihin ukrainalaisiin jotka olivat valmiita myymään maansa venäläisille. Palkkiota ei tullut vaan halveksunta.
https://www.facebook.com/groups/375718229277051/permalink/407012422814298/
Minähän en puolustuspolitiikasta mitään tiedä, mutta tarkoittaisiko Natoon liittyminen sitä, että kaikki kalusto ja aseistus tulisi pikavauhtia korvata Nato-yhteensopivilla ratkaisuilla? Tämä kuulostaa äkkiseltään kalliilta operaatiolta. En näe Nato-jäsenyydessä uhkatekijänä USA:n sotilashegemoniaa, mutta USA:n sotateollisuushegemonia siellä kyllä hiukan kummittelee.
Mulla ei tästä asiasta ole mitään vahvaa mielipidettä.
Tykistöstä yms en tiedä, mutta käsiaseiden kohdalla Suomella on käytössään rynnäkkökivääreiden kaliiperi 7,62×39 (Kalashnikov) kun taas NATO-maat yleisemmin käyttävät ”hernepyssympää” formaattia 5.56×45 ”NATO”. Raskaampaa 7.62×51 NATO:a käytetään vielä jossain, vissiin ainakin Norja G3-rynnäkkökivääreissän ja jos oikein olen ymmärtänyt, se on tehnyt eräänlaista paluuta myös Saksassa.
Joku kalustoon perehtyneempi voinee jatkaa tästä.
NATO yhteensopivuus tarkoittaa enemmän rakenne, kieli ja kommunikaatiojärjestelmiä, C3 ja 4 kyvyt, tutkat etc.
Entisten itäblokkimaiden (me muuten ollaan sellainen…) kalusto ei ole koskaan ollut ongelma, esimerkiksi Romanialla on upgreidattuja MiG-21:ä, Puolalla Su-7:sta lähtien aina MiG-29:ään asti. Rynkkyinä AK-47 jne.
Logistiikkaa toki helpottaa yhteneväinen kalusto ja ammuskanta. Mutta se ei ole alkuvaiheessa ongelma. Tässä tapauksessa on vain suuri etu saada käyttökokemusta jne. opponentin eli Venäjän kalustosta.
Suomen ei tarvitse tehdä mitään kalusto yms. hankintaa NATO:n vuoksi kuten ei Ruotsinkaan. Mutta päivänselvää että esimerkiksi vanhasta USSR kalustosta luovutaan, se kun ei ole enää tätä päivää sodan käynnissä.
Tykistöä meillä on noilta ajoilta runsaasti kaliibereissa 122mm, 130mm ja 152mm. Ko kaliiberi ei ole käytössä lännessä (NATO) joten ammushuolto on ongelma. Toisaalta NATO on systeemi joka käyttää täsmä-aseita eikä roiski ”kenttähaulikoilla” sinnepäin kuten tykistöllä on tapana.
NATO on elektronisessa jne sodankäynnissä valovuoden meitä edellä, satelliitit, informaatio jne. Sekä se koko periaate että ollaan puolustuskimpassa eikä mitään yksittäisiä kohteita on henkisellä tasolla(kin) valovuoden Suomalaista korpi-savolaisuutta edellä. IMHO. 😉
On äärimmäisen hienoa, että haluaa politiikassa puhua selkeästi ja suoraan. Vaikka hämäämisellä ja epämääräisyydellä näyttäisikin saavan paremman tuloksen vaaleissa 😀
Minusta olet vähän tekopyhä analysoidessasi puolueiden Nato-kantoja. Kokoomus ja RKP ovat ainoat puolueet, jotka ovat avoimesti Naton puolella. Vihreiden linja on liittoutumattomuus. Mielipidemittausten mukaan vihreiden kannattajat vastustavat Nato-jäsenyyttä. Tämä luultavasti näkyy myös puolueen päätöksissä. Puolueenne puheenjohtaja Ville Niinistö linjasi vaalitentissä, että Nato-selvitystä ei tarvita. Tai hän taisi äänestää tyhjää.
Vihreät on Venäjä-kriitikko, tai jotkut vihreät ovat, se on totta; mutta onko oikeastaan järkevää kritisoida Venäjää ylenmäärin varsinkaan, kun emme kuulu Natoon. Lainatakseni J.P. Koskisen Venäjä-aiheista romaania: ”En ymmärrä, miksi hän [Rasputin] toistaa tsaarille niin usein, että vastustaa sotaa… Eiköhän tsaari tiedä jo hänen kantansa?”
Analyysisi suomettumisen ajan tilanteesta on sen sijaan mielestäni pätevä, ja on hauska, että joku uskaltaa sanoa nämä asiat ääneen. Kekkonen – pelkuri vai taktikko? Pelkuriksi en ehkä menisi häntä ihan heti sanomaan, mutta mitä tarkoittaa, että hän oli taktikko? Luulisin, että se on se suuri kysymys.
Venäjä, Venäjä ja Venäjä… kuka sen sanoi ja mikä oli reaktio….? Muistatteko? Sanoisin noin yleisesti ehdokkaille historia, historia ja historia. Mitä se on meille opettanut? Miksi Venäjän käyttäytyminen tuli ”yllätyksenä” , kun se ei sitä ole? Vaikka Venäjä on heikko on se silti suurvalta ja kun suurvalta tekee sisäpolitiikkaa tekee se sitä AINA myös ulkopolitiikkaa.
Mitä vihreiden kantaan tulee, niin se on ollut hyvin selvä ja johdonmukainen. Oman puolustuksen näivettäminen ja sabotointi. Jotenka huvittavaa on mm. Ville Niinistön Natokiima- ei jalkaväkimiinoille, kyllä köyhdytetylle uraanille?? (tämä on jo itsessään hyvä vitsi).
Valitettavasti Paasikiven teesit eivät ole hävinneet ja suosittelenkin päiväkirjojen lukemista. 1300 km yhteistä maarajaa, Muurmanskin ja Pietarin läheisyys. Itämeri ja Suomenlahti asettavat meidät strategisesti sellaiseen positioon, että Natokiimailijoiden argumentit esim. Puolasta ovat aika huteria. Baltian pikkuvaltiot ovat 24h operaatio ja hups raja onkin Itämeri….
Kovin monisanaisesti mutta kevyin perustein kirjoittaja ohittaa puolueettomuuspolitiikan yhtenä puolustusstrategiamme vaihtoehtona. Kuittaus ”Tämähän on jo nähty” ei ole argumentti vaan väistöliike. Kun katsoo karttaa näkee että meillä on pitkä itäraja jonka takaa avautuu mahdollisuus sotilaallisesti uhata Venäjän ydinalueita. Kun jatkaa kartan katsomista näkee kuinka Natomaiden ja niiden sotilastukikohtien ketju ympäröi Venäjää. Ja kun tarkentaa katsantoa, näkee että monilla noista rajoista on jännitteitä, jotka sitovat Venäjän sotilaallista valmiutta. Tällä hetkellä Venäjä on valtava maa, jonka useilla rajoilla on jännitteitä ja pelkästään maailman pisimpien rajojen puolustaminen on kallista lystiä. Venäjän strateginen tavoite suomen suhteen on selkeä. Venäjä toivoo ja vaatii että Suomen maaperältä ja ilmatilasta ei voitaisi uhkata Venäjää. Tämä estäisi asevarustelun kasvua myös Pohjolassa joka on ollut aiempina vuosikymmeninä pikemmin aseistariisuntaa ja ydinaseettomuutta ajava alue. Tämä Venäjän julkilausuttu tavoite pohjolan militarisoinnin välttämisestä olisi selvästikin myös Suomen etu. Emme voi kokea turvallisuutemme lisääntyvän jos Itä-rajasta tulee Naton raja ja asevarustelua molemmin puolin rajaa kiihdytetään.
Ei. Puolueettomuus politiikka on ratkaisu geopoliittiseen yhtälöömme. Tunnustetaan ja tunnistetaan se että Suomella ja Venäjällä on yhteinen turvallisuuspoliittinen intressi pitää itärajamme puolueettoman maan rajana. Ei pidä olla niin Venäjävihassa että hylkäisi kansallisen etumme vain siksi että se sattuu olemaan myös Venäjän etu.
Pohjaat analyysisi väitteeseen, että Venäjää uhattaisiin sotilaallisesti mm. Naton toimesta piirittämällä. Tämä premissi on täysin väärä ja se pohjaa Kremlin täysin sisäpoliittiseen propagandaan, jota mm. Kremlin äänitorvi Russia Today jatkuvasti suoltaa ulkomaillekin. Venäjää ei ole pidetty minään uhkana ja juuri siksi kylmän sodan jälkeen on ollut ikään kuin validi ajatus, onko Natolla enää edes mitään funktiota. Venäjän hallinto on se, joka on täysin itsenäisesti ja keinotekoisesti yrittänyt saada aikaan konflikteja etupiirimaissa ja luoda kansan keskuudessa jotain suurvaltafantasioita kääntääkseen huomion pois sakkaavasta taloudesta ja köyhyydestä.
Sitä en ymmärrä, mitä vanhan kaartin kommunisti näkee nyky-Venäjässä.
Näkee USAn vihollisen. ”The enemy of my enemy is my friend”. Venäjän politiikalla ei ole monelle vanhan kaartin kommunistille tai vassarille niinkään väliä.
”Venäjä toivoo ja vaatii että Suomen maaperältä ja ilmatilasta ei voitaisi uhkata Venäjää.”
Niin, entäpä Suomen toive? Tiedätkö paljonko Venäjällä on rautaa rajoillamme? Tai ydinkärkiä?
Toiseksi NATO ei uhkaa Venäjää. Se puolustaa jäseniään siltä.
Bravo! Oikein paikalleen osuvaa argumentointia. Olisipa kaltaisiasi Vihreissä ja muissakin puolueissa rutkasti enemmän. Harmi, ettet ole minun vaalipiirini ehdokas. Toivotan menestystä vaaleissa, laitan omalta osaltani tekstisi jakoon.
Suosittelen lukemaan Pirkko Turpeinen-Saaren tiukkaa analyysiä lääkkeeksi löysään ajatteluun. http://www.turpeinen-saari.net
Jos Norja, Tanska ja Viro ovat NATO-maita, niin on se kyllä ihan ihme homma että meidän pitää vielä kärvistellä joidenkin väkisin väännettyjen vaihtoehtoratkaisujen kanssa. Ne jotka kovasti haluavat sotilasliittoon Ruotsin kanssa omien ”pohjoismaisten” päämääriensa vuoksi, pääsisivät siihenkin tilanteeseen NATOn kautta halutessaan.
Suomea ei oteta NATOon. Suomen johto luulee, että se on II maailmansodan hävinneiden eikä voittajien organisaatio. Suomi yrittää muuttaa sitä jälkikäteen hävinneiden fasistiorganisaatioksi.
NATO riehuu nyt,kun petrodollari lakkaa (koska se on NATOn rahoitusapparaatti), mutta kyllä NATO siitä vielä rauhoittuu, ja lakkauttaa itsensä.
Suomen pitäisi liittyä YK:n Liittoutumattomien maiden (Non-Aligned States) ”blokin” jäseneksi.
Nato on sotilaallisesti Suomen kannalta lähes pelkästään Yhdysvallat. Yhdysvalloille Nato tuo etuja rauhan aikana. Suomi maksaisi Yhdysvaltain suojelusta siten, ettei se haasta Yhdysvaltoja ja asettuu Yhdysvaltojen rinnalle asioissa jotka ovat Yhdysvaltojen kansallisen edun kannalta tärkeämpiä. Tosin teemmehän jo sitä nyt. (Snowden, ollaan hiljaa kidutuksesta ym.)
Naton sisällä olevat maat eivät ole kaikki tasavertaisia. Lähellä Venäjää olevat maat ovat riippuvaisempia Natosta/Yhdysvalloista. Tanska ei menetä yhtä paljon itsenäistytään Natoon kuulumisen takia kuin Suomi menettäisi. Ne mm. lähettivät enemmän joukkoja Irakiin ja kärsivät tappioita suhteessa enemmän kuin muut.
Natolla on myös sisäinen politiikkansa. Vaikka päätökset tehdään konsensuksella, toiset ovat tasaveroisempia kuin toiset. Ajatus siitä että jos ollaan Natossa kaikki on OK on turhan yksinkertainen. Nato on jakautunut kahtia. Lähellä Venäjää olevat entiset Itä-Euroopan maat nojaavat liittouman sisällä Yhdysvaltoihin, ja epäilevät vanhojen eurooppalaisten jäsenten valmiutta auttaa. Esim. Puolassa koetaan, että Saksa on pettänyt Puolan Naton sisällä.
Olipa fiksua puhetta puolustuspolitiikan realiteeteista ja vielä Vihreistä! Hienoa. Nyt jäi nimi muistiin.