Nyt voimme kaikki muuttaa Ruotsiin

Ei kestänyt kauaa ääntenlaskun alettua median julistaa Suomen seuraava presidentti. Kylmänä talvipäivänä 60/40-kisaksi mennyt toinen kierros ei välttämättä kuitenkaan yllättänyt ketään; tai jos yllätti, niin Niinistön kannattajat jotka povasivat 80/20-voittoa.

Yksi vaalipäivän äänestysvilkkauteen laskevasti (-3,8%y) vaikuttanut tekijä saattoi olla juuri kylmä sää. Niinistöä äänestävä väestönosa ajoi mitä todennäköisimmin lämmitetyssä kaupunkimaasturissa äänestyspaikalle kun taas osa Haaviston kävelyä ja julkisia suosivista äänestäjistä ei halunnut vaihtaa lämminverisyyttään äänestyslappuun. Tästä syystä olen itse sitä mieltä, että kylmät talviset äänestyspäivät syrjivät vähätuloisimpia ja ekologisesti ajattelevia – enkä nyt vitsaile. Ei siihen tarvita kuin muutama sadasta jotka päättävät kylmän sään vievän voiton. Tämä on yksinkertainen realiteetti jolle ei hirveästi voi mitään.

Kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen kertoi lehdistölle Haaviston äänestäjien voivan olla hyvin mielin, sillä Suomi sai aidosti kansakuntaa yhdistävän presidentin. Kokoomuksen Sauli Niinistö yhdistääkin hyvin suomen kansakuntia olemalla neokonservatiivisuudessaan vanhoollisen persuarvomaailman edustaja ja toisaalta veroja kiertävien kleptokraattien suosikki. Suomi ei olisi voinut yhdistävämpää presidenttiä toivoakaan.

Me, jotka äänestimme Haavistoa voimme kuitenkin tuuduttautua sillä, ettei presidentillä ole juurikaan valtaoikeuksia vaikka symbolisesti arvojohtaja onkin. Emme me huomaa eroa oikeastaan missään muussa kuin että presidentti ei enää vieraile Asunnottomien Yössä, linnanjuhlista puuttuu avoimesti homot eikä presidentti muistuta kansakuntaa puuttumaan nuorten syrjäytymiseen ja mielenterveysongelmiin – ainakaan muulla kuin muistuttamalla käydä parturissa ja hankkimaan työ.

Presidenttimme Sauli Sarkozy muistuttikin kansaa suorassa lähetyksessä heti vaalien tuloksesta varmistuttuaan, että syyllisiä nuorten syrjäytymiseen ja pahoinvointiin kannattaa etsiä nuorista itsestään. Näin Suomi yhdistyy kansakuntana ja tehdään Helsingistä Shangri-La.

Ruotsin pääministeripuolue on kokoomus ja pääministeri Fredrik Reinfeldt on ideologisesti lähellä Sauli Niinistöä.

Lilja on poliittisuutensa lisäksi myös intohimoinen kokki. Lue reseptit, vinkit ja arvostelut osoitteesta liljat.fi/ruoka/

Aika äänestää katoilta?

Yhdysvallat eivät ole aiemmin kasvattaneet vaikutusvaltaansa maailmanpolitiikkaan ja vieraisiin valtioihin niin näkyvästi kuin vuoden 2001 syyskuun 9. iskujen jälkeen. Tämä tilanne on eskaloitumassa käsistä, kun Yhdysvalloissa valloille päässyt totalitarismi leviää kasvavaa tahtia Eurooppaan. Viime yönä Yhdysvaltain senaatti päätti äänin 86-13, että kenet tahansa voi vangita miten pitkäksi ajaksi tahansa ja teloittaa ilman syytteitä tai oikeudenkäyntiä. Vapauden viimeiset oljenkorret – yleisöön vetoaminen, äänestäminen ja oikeusjärjestelmä – alkavat olla käytettyjä, kun oikeusjärjestelmänkin uskottavuus on pikku hiljaa romahtamassa. Ehkä kohta jäljellä on vapautemme suojelun viimeinen keino: vastahakoisesti etsiä vapautta ammuslaatikon pohjalta.

Tätä mieltä on kansainvälinen tietoyhteiskunta-asioiden äänenkannattaja ja Ruotsin Piraattipuolueen perustajana tunnettu Rickard Falkvinge pari tuntia sitten  julkaisemassaan kirjoituksessa 17.12.2011. Olen samaa mieltä monesta asiasta Falkvingen kanssa, niin kuin uskollisimmat lukijani ovat saattaneet artikkeliarkistoistani päätellä. Totta on myös se, että valtio, joka antaa itselleen oikeuden vangita ja teloittaa vastustajiaan mielivaltaisesti, ei enää tunne oikeuksia, vapautta tai lainsäädäntöä. Yhdysvalloista on tullut totalitaarinen despotismit, fasistinen kleptokratia.

En kuitenkaan voi olla huomaamatta tietynlaista kuviota, joka on ollut varsin pinnalla viimeisen vuoden aikana. Meitä kohti on hitaasti, mutta pysäyttämättömän varmasti valumassa valtava uhka, joka on uhka koko sivilisaatiollemme. Päällemme on kaatumassa valtava hyökyaalto,  mutta kukaan ei kuuntele. Koska valtiovalta on kuuro tai salaliitossa mukana, eikä tuomioistuin meille oikeutta anna, tartumme vastahakoisesti aseisiin pelastaaksemme maailmamme ennen kuin on liian myöhäistä.

Näen saman kuvion toistuvan nykyään hyvin monessa aikalaiskerronnassa. Mainittakoon esimerkkinä vaikka Jussi Halla-Ahon kirjoitukset ja kannattajakunta. Silti Jussin päihittää hänen oma lukijakuntansa, joka laatii mitä perusteellisimpia sisällissotasuunnitelmia jotka on tarkoitus toteuttaa “sit kun ne tulee”. Turhaan ei jossitella. Vaikka näiden suunnitelmien todellisuudesta irtautuneisuutta voi olla huvittavaa lukea ulkopuolisen silmin, ei pidä erehtyä luulemaan näiden suunnitelmien seurauksia epävakaviksi. Näitä dokumentteja voi etsiä mm. Suomen Sisulaisten ja hommalaisten suosimilta foorumeilta.

Pienemmässä, jos hieman sekavassa muodossa toteutunut tällainen sotatoimi oli Breivikin joukkomurha Norjassa ja mahdollisesti jotkut itsemurhiin päättyneet ammuskelut – jokaisella omat uhkakuvansa. Tälläkin hetkellä joku päällekaatuvan uhan hyökyaallon alla elävä muuraa kellaristaan bunkkeria, kaivaa esiin aseita kätköistä ja varastoi taistelumuonaa, oli hänen syynsä mikä tahansa. Yhdysvalloissa tällaisen harjoittajia on kauan kutsuttu survivalisteiksi ja termi on yleisessä käytössä sekopää-sävytteinen.

Jos useampi ryhmä Euroopassa pelkää ristiriitaisten maailmantuhojen tuloa, ja nämä ryhmät ylläpitävät joskus täysin päinvastaisia käsityksiä toivottavasta rauhan tilasta, niin onko meillä alati kasvava aseellisten paranoidisten skitsofreenikoiden lauma vai ovatko he vain aikaansa edellä? Onko maailmanlaajuista totalitarismia varten varustautuva enemmän oikeassa kuin maahanmuuttotsunamia pelkäävä? Molempia varten voi keksiä ja löytää niitä tukevia seikkoja jos haluaa katsoa maailmaa tietystä vinkkelistä. Onko meidän edes mahdollista tietää olemmeko päivän päässä maailmanvaltiosta vai onko huomenna Suomenlahti mustanaan mamurahtilaivoja rukouskelloineen?

Kenties tulevat nämä poteroituneet puolustusvoimat lopulta sotimaan vain keskenään isoisän pulttilukoilla kunnes poliisi korjaa rauhallisesti ressukat talteen? Onko Falkvinge seonnut vai onko hän jälleen oikeassa edellä aikaansa? Minä näen toistaiseksi enemmän tulevaisuutta puhujankorokkeessa. Kenties silti voi joskus myös koittaa se totalitaarisen poikkeustilan päivä kun lastaan reppuuni linkkuveitsen ja viisi kiloa sokeria, ja etsin lähimmäisen äänestyspaikkani – katolta.

“I declare war on every government
War against all odds
I declare war on your inner sanctum
On your blood-thirsty gods”
-KMFDM, “World War III”

Arhin mäenlasku

Eilinen kirjoitukseni EFFin julistekampanjasta keräsi odotettua enemmän huomiota, mutta tästä annan kunnian muutamalle oman kuppikuntansa mielipidevaikuttajalle. Otsikko oli törkeän sensationalistinen – kävijäpiikki suurin sitten vaalien. Kirjoitus jakoi mielipiteitä. Toisaalta olen saanut onnitteluita mielenkiintoisilta suunnilta, mutta minua on myös ehdätetty jo syyttää EFFin vastustajaksi, Arhinmäen fanitytöksi ja hyvitysmaksun puolustajaksi. Tässä artikkelissa pyrin ottamaan kantaa näihin väitteisiin.

Arhinmäestä

Arhinmäki; pidän häntä vekkulina kulttuuriministerinä, joka voittaakseen uskottavuutta on lähtenyt komppaamaan ns. “kulttuuriväkeä” sen verran oudolla tavalla, että hän on saanut itsensä näyttämään hölmöltä. Tietenkin jalkapalloon yhdistettävä kolmekymppinen sivari saa tehdä työtä, jotta hänet otettaisiin vakavasti poliitikkona joka saa “hommat hoidettua“, mutta toivoisin Paavolta enemmän ideologista koherenssia. Jos haluaa toimia tavallisen kansan (lue:kuluttajien) ja “kulttuuriväen” välisenä siltana, mutta jatkuvasti puhuu läpiä päähänsä menettää hän molemmat. Pipoministeristä oltiin jo aiemmin povaamassa piraattiministeriä ja hän on selvästi yrittänyt kerätä kulttuuriväen sympatiaa mm. brändäytymällä tekijöiden puolustajaksi mediakorporaatioita vastaan (mikä sinänsä on ajankohtaista), mutta uskottavuus kokee iskun kun hän ylpeänä kertoo hyvitysmaksuista (vain) n. puolen menevän artisteille. Tätä ristiriitaisuutta käsitteli perusteellisemmin Michael Halila kirjoituksessaan.

Hyvitysmaksu, teostovero

Se on siis kompensoivaa maksua tekijöille siitä, että heidän teoksiaan kopioidaan yksityiseen käyttöön ja siis jätetään ostamatta. -Paavo Arhinmäki blogissaan.

Laki siis määrää sinut maksamaan siitä, ettet osta Lady Gagan biisiä erikseen CD-levynä, erikseen tietokoneelle, erikseen kannettavalle soittimelle ja erikseen soittoääneksi puhelimeen. Mihin niitä hyvitysmaksun alaisia kahden teratavun kovalevyjä sitten käytetään? No ei ainakaan lain tarkoittamaan lailliseen kopiointiin, jolla hyvitys perustellaan. Koska jos hyvitys perusteltaisiin hyvityksenä laittomasta kopioinnista, tarkoittaisi se laittoman kopioinnin hyväksymistä. Huvittava on tapa jolla asiaa markkinoidaan: “Yksityinen kopiointi on sallittua!” – ikäänkuin se pitäisi kieltää ja Teosto vain hyvyydestään antaa kansan käyttää ostamiaan tuotteita: lisämaksusta.

Syy luopua hyvitysmaksujärjestelmästä ei kuitenkaan ole niinkään tekninen kuin se on taloudellinen. Järjestelmää on pidetty epäoikeudenmukaisena tasaverona, jonka rahat viedään viranomaisten käsissä kansan ulottumattomiin. Kertyneiden hyvitysmaksujen ympärille on kasvanut omanlainen keidaskylä, jossa rahaa jaetaan erilaisiin taideprojekteihin. Rahaa on kertynyt melko rutkasti ja koska virta on ollut jotakuinkin tasaista, on sen jatkuvuuden varaan rakennettu rahoitussuunnitelmia. Kun tämä virta ei enää virtaakaan, alkavat nälkäset linnunpoikaset huutaa ruokaa. Hyvitysmaksukeitaan varaan elämänprojektinsa rakentanut kulttuuriväki menee paniikkiin. Se näkee punaista. Tästä on kyse, kun menet Teostolaiselle puhumaan kuluttajahinnoista ja hänen silmänsä kertovat murha-aikeista. Osmo Soininvaara kirjoitti aiheesta hyvin artikkelissaan “Budjettiraami pakottaa typerään hyvitysmaksuun“. Ymmärtäähän sen, että taiteilijatyö on taloudellisesti epävakaata ja siihen tarvitsee tietyn perustoimeentulon. Mutta sitä ei kuulu tarjota puhelinten tallennusverona. Se erkaannuttaa taiteilijan ja asiakkaan poteroihin joista ei näe enää ulos.

Kulttuuriväki vs. EFFi

Suomessa tietoyhteiskunnan lainsäädäntö puheenaiheena syntyi joskus 2000-luvun alussa. Tunnekuohuntaa aiheutti mm. niin sanottu Lex Karpela (HE 28/2004), kun keskustalainen kulttuuriministeri Tanja Karpela esitteli hallitukselle Jukka Liedeksen valmisteleman ehdotuksen tekijänoikeuslain muuttamiseksi.  Kulttuuriministeri pimitti lain taustalla olevat syyt ja tahot, väitti valheellisesti EU:n painostaneen Suomea direktiiviä ankarampiin rangaistuksiin ja lain valmistelija Jukka Liedes jäi kiinni rysän päältä ajamasta levyteollisuuden asiaa opetusministeriössä. Lakia pidettiin oikeusoppineiden keskuudessa kohtuuttomana ja absurdina. Loppusilauksena Tanja Karpela asettui varsin julkisesti ja kovaäänisesti puolustamaan lakia, mistä syystä tapaus henkilöityi vahvasti häneen. Näkyvintä kritiikkiä esittivät Vihreiden ent. kansanedustaja Jyrki Kasvi ja Electronic Frontier Finland. Tapaus synnytti myös kansalais-tottelemattomuuskampanjan ja mielenosoituksia keulakuvinaan Mikko Rauhala ja Mikko Särelä . (wikipedia: Lex_KarpelaSamankaltaisia tapauksia tuotti myös viestintäministeri Lindén, jonka seikkailut rattoisan nettiväen kanssa synnyttivät verbin “lindelöidä“.

Missään näistä monista tapauksista en kuitenkaan muista kertaa kun EFFi olisi lähtenyt kampanjallaan suoraan mustamaalaamaan. Mustamaalausta tietenkin tapahtui, muttei EFFin nimellä. Se oli sitä epävirallista yleisön sorinaa. Ja sekin alkoi vasta kun kohde oli todistanut jakomielisyytensä useaan otteeseen. Jani Rossi sanoi edellisen artikkelini kommenteissa EFFin uuden kampanjan olevan “…yksinkertaistamista, johon ‘hyvisten’ ei pitäisi joutua syyllistymään“. Tämänkertainen oli minusta ylilyönti. Ehkä olen vain naiivi ja odotan EFFiltä jonkinlaista norsunluutornimaisen puolueetonta mutta rakentavaa osallistumista asioihin. Sitä se on minusta ennen ollut, enkä aina sen merkitystä ymmärtänyt. Nyt uskon, että ymmärrän.

Minä tapasin joskus pitää Suomen äänekkäitä luddiittien kriitikoita eräänlaisina “idoleina”. He olivat hakkerisankareita, jotka löivät koodiriffejä näppäimistölle kuin Shakespearen sonetteja. Tekivät asioita, joiden osaamisesta ja uskaltamisesta osasin vain ehkä unelmoida. Kuitenkin seurattuani tätä toimintaa jonkun aikaa ja lopulta sekaannuttuani siihen itse, olen alkanut kysyä itseltäni onko omalle uskonkunnalle saarnaaminen tehokas keino saada muutosta aikaiseksi. On se mielenosoitus eduskuntatalolla, vähän kotitekoisia kylttejä siellä täällä, joku roudaa rekvisiitan pois autolla ja sitten mennään keskustaan jatkoille. En tiedä saiko se ikinä mitään aikaiseksi. Ehkä se sai, mutta se ehkä samalla sai meidät vaikuttamaan “vastapuolen” silmissä ikuisilta vastarannan kiiskiltä, joiden kompromissikyvyttömyyttä ei jaksa kuunnella peittämättä korviaan. Meidän täytyy olla parempia ja yhteistyökykyisempiä kuin he, koska politiikassa ei riitä, että joku on väärää mieltä internetissä.

Jos en kerran ole ihastunut Arhinmäkeen, kannata hyvitysmaksua tai vihaa EFFiä, niin mistä tässä on kyse? Siitä, mitä eilinen artikkelini käsitteli: että järjestäytyneiden irkkaajien kerhojen kannattaisi panostaa enemmän oman viestintänsä kehittämiseen jos he ikinä haluavat saada mitään aikaiseksi ihmisten maailmassa.

Toimitus suosittelee: Arhinmäen blogaus, kommenttikenttä

EFFi – uppoava laiva?

Effin Paavo Arhinmaki-mainos Mannerheimintie 52, joulukuu 2011Mannerheimintie 87:n seinään ilmestyi pari päivää sitten valtava kampanjamainos, joka on kerännyt rutkasti mediahuomiota eikä niinkään positiivisessa mielessä. HKL:n kieltäytyminen asettamasta negatiivista mainosta omiin mainospaikkoihinsa oli yksi ratkaiseva tekijä mediahuomiossa. YLE kertoi perjantaina verkkokauppa.com:in rahoittaneen mainosta. Siteeratakseni julistetta:

Arhinmäki haluaa, että puhelimen ja tietokoneen ostajan pitää maksaa Teosto-veroa! riisto.effi.org

Minä olen aina pitänyt Electronic Frontier Finland:iä varsin kunnioitettavana pienenä järjestönä, joka on keskittynyt olennaiseen ja kunniakkaasti järjestänyt kampanjoita sananvapauden ja kansalaisoikeuksien puolustamiseksi tietoyhteiskuntanäkökulmasta. Tämän kampanjan myötä mielipiteeni muuttui, eikä kyse ole mielipiteestäni Arhinmäestä. Tässä siis näpäytykseni sormille.

Jos totta puhutaan, tuo mainoksen retoriikka minulle vain mieleen, että EFFin edustajilla on nyt jotain kaunaa vasemmiston kanssa. Missään kohtaa ei mainita erittäin relevanttia seikkaa – että Paavo Arhinmäki on kulttuuriministerin virassa, jolta odotetaan ministeriön työn esittämistä. Päinvastoin, kohdistuu tämä kampanja politiikasta-ei-erityisen-kiinnostuneen keskivertokansalaisen silmissä suoraan presidenttivaaliehdokas Arhinmäen persoonaan ja koko julistekampanjan asiayhteys jää mysteeriksi.

Kun ottaa huomioon, että seinämainos todennäköisesti on maksanut tuhansia euroja, en voi kuin ihmetellä miksi mainoksen copywriting vaikuttaa tietokoneita harrastavan kuusitoistavuotiaan Viljami-Korianterin käsialalta. Tai siteeratakseni Janos Honkosta:

“Pikaisesti laskettuna tuli juuri 12 henkilöä täyteen tuttavista, jotka ovat harkitsemassa vakavasti EFFin jäsenyyttään tai EFFiin liittymisen unohtamista tämän lakanakampanjan johdosta, joka on mielestäni – anteeksi ilmaus – suoraan kuin Piraattien aspissiiven kynästä.”

Viestintä seuraa aina ns. encoding-decoding -mallia, jossa viestin lähettäjä muotoilee toivomansa viestin johonkin muotoon, jonka sitten vastaanottaja tulkitsee omista lähtökohdistaan vastaanottaakseen viestin. Lähetetty viesti ei ole koskaan identtinen vastaanotetun kanssa. Jos siis olisin aihetta ilman agendaa sivusta seurannut kansalainen, jolla ei olisi kilttiä ymmärrystä EFFin kömpelyyksille – näkisin seuraavan viestin:

Vasemmistoliiton Arhinmäki haluaa että puhelimet ja tietokoneet maksaa kolme euroa enemmän!!

Se, ettei tätä tulkintamahdollisuutta ole ilmeisesti edes otettu huomioon mainosta laatiessa, kertoo minusta jotain todellisen surullista EFFistä järjestönä. Mainoskampanja asettaa helposti EFFin yleisön silmissä naurunalaiseksi ja leimaa järjestön aikuisiksi kasvamattomien nörttien kellarikerhoksi, joka kaikista mahdollisista poliittisista kysymyksistä presidenttivaalien alla keskittää huomionsa kuluttajaelektroniikan hinnoitteluun.  Aihe tärkeä, esitystapa huono.

Se mikä saa minut ainakin tilapäisesti menettämään uskoni EFFiin on, että Paavo Arhinmäki on yleisesti esiintynyt tietoyhteiskunta-asioissa sen verran hyvin edukseen, että asiantuntevampaa nettikansan edustajaa saa eduskunnasta etsiä. Tämän henkilöityneen mustamaalauskampanjan sanoma antaa minunkin silmissäni ymmärtää, että EFFi koostuu ihmisistä joilta puuttuu täysin kyky hahmottaa kokonaiskuvaa.

Tällä kertaa EFFi ampui omaan nilkkaansa.

EDIT: Yleisöhuomio synnytti uuden kirjoituksen “Arhin mäenlasku”

Kaipuu aikaan, jota ei koskaan ollut

Kun parin sukupolven verran aikaa on kulunut historian traumaattisista kokemuksista ja kosketukset menneiden aikojen todellisuuteen katoavat muutaman itsensäkastelevan dementiapotilaan mukana, alkaa usein romantiikka tehdä tuloaan.

YLE julkaisi tänään otsikolla “Teinityttö kaipaa sota-aikaan” uutisen, joka kertoo 16-vuotiaan Pinja Korvenojan kaipuusta jatkosodan aikaiseen Suomeen. Artikkelissa hän ihannoi sota-ajan yhteisöllisyyttä ja ilmoittaa innostuksensa lähteeksi mm. Väinö Linnan suuret tarinat. Se herätti minussa halun käsitellä aihetta blogissani, koska olen itse joskus aikoinaan kasvanut ulos fennonationalismista.

Saksan kielessä on termi sehnsucht, jota ei voi suoraan kääntää suomeksi kadottamatta merkitystä. Niin kuin portugalin sana saudade, se viittaa eräänlaiseen itseisarvoiseen kaipuuseen, jonka kohde on epämääräinen tai epätodellinen. Termit eroavat nostalgiasta (kreikk.kotiinpaluuvaiva“) siinä, että kokija ei joko ole todellisuudessa kokenut kaipaamaansa asiaa tai ei oikeastaan tiedä, mitä konkreettisesti kaipaa.

Olen havainnut Suomessa esiinnousevan ilmiön, jossa nuori sukupolvi on kadottanut elävän muistin yhteyden sota-aikaan, minkä seurauksena se tulkitsee menneen ajan mytologiaa ilman kokemustiedon vertauskohtaa. Käytän termiä mytologia sen laajassa merkityksessä kuvaamaan kaikkea sävytteisestä historiankerronnasta taiteeseen. Vanhat rituaalit ja seremoniat kadottavat pikkuhiljaa yhteytensä alkuperään ja näiden tulkinnasta tulee tulkinnallista arkeologiaa, jossa on vaikea erotella kerrostumia alkuperästä. Kirjallisuuden romanttiset kuvaukset ja sankaritarinat, jotka ennen tulkittiin aina tietyssä viitekehyksessä aikalaistaiteena, kadottavatkin viitekehyksensä ja muuttuvat uusien sukupolvien mielissä itsenäisiksi ajankuviksi. Tämä luo suotuisat olosuhteet sehnsuchtin syntymiselle.

Samoin on käynyt lukemattomille historian aikakausille – ehkä koulun käyneille tutuimpina esimerkkeinä renessanssiajan suunnaton antiikin ihailu ja Suomen sodan jälkeinen romanttinen kirjallisuus (mm. Vänrikki Stålin tarinat). Sama kuvio toistuu esimerkiksi gooteille tutussa neoviktoriaanisuudessa, joka ammentaa esteettistä, moraalista ja kulttuurista sisältöään 1800-luvun hömppäkirjallisuudesta ja kauhuromaaneista, joiden historiallinen tarkkuus on vähintäänkin kyseenalaista. Fiftari-liike alkaa myös lukeutua samaan kategoriaan perustuen televisiosarjojen ja mainosten luomaan kuvaan kultaisesta 50-luvusta. Viestinnän teoriassa näitä kutsutaan kulta-ajan myyteiksi.

Yhteistä näille kaikille on kuitenkin viimeisten haavojen paranemisen jälkeinen todellisuudesta irtautunut kukkaiskerronta, joka tekee vaikutuksen nuoriin ihmisiin. Usein kukkaiskerronta herättää vastapainokseen koomista jännitteen purkamista, niin kuin on käynyt jo mm. natsi-Saksan, hippiliikkeen ja Mannerheimin ihannoinnin uudelleensyntymisille.

Suomalaisen teinitytön kaipuu sota-aikaan onkin juuri tätä todellisuudesta irtautunutta ja herkkää kukkaiskerrontaa. Tämä trauman ja myytin kiertokulku näyttää olevan ihmiskulttuurin ominaispiirre, eikä suomalainen uusisänmaallisuus ole mitään sen erikoisempaa. Kenties tulemme 2010-luvulla näkemään pop-yhtyeitä, jotka pukeutuvat itseironisesti Lotta Svärd -univormuihin ja musiikkivideoissaan itkevien lasten ympäröiminä syövät kuivia leivänkannikoita pommisuojassa.

Hyvää itsenäisyyspäivää.


KELA kyntää köyhiltä taskurahaa

Tällä viikolla lukemattomat KELAn asiakkaat järkyttyivät saamastaan ilmoituksesta jossa heidän veronpalautuksensa määrättiin ulosottoon ilman, että tarjottiin mahdollisuutta maksaa takaisinperittävä summa ennen ulosottoa. Asiasta uutisoi jo mm. YLE tänään aamulla. Kyseinen KELAn tiedote löytyy tämän linkin takaa.

Kela voi ulosmitata asiakkaan veronpalautuksen, jos asiakkaalla on Kelalle erääntynyttä ja maksamatonta velkaa liikaa maksetuista etuuksista. Veronpalautusten ulosmittaus on otettu Kelassa käyttöön osana takaisinperinnän osamaksusuunnitelmaa.

Tällä siis tarkoitetaan sitä, että vaikka asiakas olisi laatinut osamaksusuunnitelman ja seurannut sitä täysin, hänen veronpalautuksensa ulosmitataan KELAlle. Epäselväksi jää, voiko KELA ulosmitata koko veronpalautuksen mikäli se on perittävää summaa suurempi, mutta oletan, että näin ei ole – muutenhan kyseessä olisi anastus. Voidaan myös lähteä arvioimaan tämän menettelyn lainmukaisuutta, koska koko ulosottomahdollisuus on mainittu vain yhdessä lyhyessä lauseessa KELAn yksipuolisessa ilmoituksessa, eikä asiakas ole erikseen osoittanut tähän suostumustaan.

KELAn lakimies Partanen YLEn haastattelussa :

- Ei ole kysymys yksipuolisesta menettelystä, vaan siitä on selkeästi maininta siinä osamaksusuunnitelmassa, joka kirjallisesti jokaiselle asiakkaalle on lähetetty

Käytännössä tämä ilmoitus oli yksi lause koko suunnitelman lopussa.

Prosessioikeuden professori Risto Koulu ehdätti kommentoimaan asiaa YLE:lle.

Juridisesti Kela on ihan oikeassa, mutta moraalisesti pitäisin tuommoista kyseenalaisena, koska nämä ihmiset eivät takuulla ole ymmärtäneet, että siihen sisältyy tämä aukko, sanoo Koulu. Kelan paperit ovat niin omalaatuista jargonia, että sitä ei aina edes tutkijakoulutettu ihminen ymmärrä, Koulu kuittaa.”

KELAn osamaksusuunnitelman kanssa tekemisiin ovat joutuneet ihmiset, jotka ovat olleet maksuvaikeuksissa yleensä yllättävän etuuden takaisinperintäpäätöksen saadessaan. Tällaisia tilanteita ovat mm. opintotuen tulorajan ylitys, liian myöhään keskeytetty etuus, kun etuus on vaihtunut yhdestä toiseen (esim. opintotuki -> sairaspäiväraha), tai mikäli KELA on tehnyt virheen arvioidessaan etuuden suuruutta tai kestoa. Asiakkaat ovat oletusarvoisesti taloudellisesti vaikeassa tilassa (ns. köyhiä) koska ovat joutuneet KELAn perinnän kanssa alkuunkin tekemisiin.

Ensinnäkin on varsin ongelmallista kohdistaa ulosottotoimenpiteitä kansalaiseen, joka on täysin seurannut sovittua maksusuunnitelmaa eikä ole joutunut normaalin menettelytavan mukaan ulosottoon. Toiseksi, on erittäin kyseenalaista, että KELA lähtee keräämään voittoa näistä juridisesti vaikeasti perusteltavista ulosotoista, ilmeisesti lähes sata euroa pelkkää ulosottomaksua vaikka puuttuva summa olisi muutaman kympin. Moni köyhä on jo ehtinyt suunnitella maksavansa veronpalautuksillaan pois vanhoja velkoja, ja suuri vääryys liittyykin siihen, että maksaessaan liikaa veroja kansalainen antaa valtiolle lähes ilmaista lainaa, ja KELA vielä rankaisee häntä siitä. Liian vähän tai sopivasti veroja maksanut ei joudu kohtaamaan tällaisia toimenpiteitä.

Menettelystä ollaan myös KELAn sisällä tyrmistyneitä. Puhelimet ovat soineet koko päivän kun järkyttyneet asiakkaat ihmettelevät mistä tässä on kyse ja KELAn johtohenkilöstöön ei ole saatu yhteyttä vastauksia varten. On jäänyt epäselväksi, kuka tai ketkä tästä uudesta menettelytavasta vastaavat.

Voikin perustellusti kysyä, onko köyhien taskusta väkisin kyntäminen oikea keino paikata kuluiltaan kalliin ja epätehokkaan KELAn rikkinäistä budjettia.

Aiheesta muualla:
KELAn opintotuen keskustelupalsta
MTV3: Opiskelijat raivoissaan ulosottokuluista 

Kyllönen kiihdyttää silmät sidottuna metsään

Luulin, ettei minun olisi tarvinnut tätä aihetta artikkeleissani käsitellä mutta nyt koitti se päivä.  Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas) on päättänyt ajaa Suomeen GPS-satelliittipaikannukseen perustuvaa tiemaksua hinnalla millä hyvänsä.

En aio antaa periksi.
Kiltit tytöt eivät näissä hommissa pitkälle pötki.
Merja Kyllönen Keskisuomalaiselle

Oli tiemaksun vastustajien leiri miten miesvoittoinen tahansa en voi kuin toivoa, että Kyllönen yrittäisi soveltaa tätä girlpoweriaan jonkin järkevämmän tavoitteen edistämiseen. Kyllösen liikenneministeriössäkin ehdotukseen suhtaudutaan varsin epäilevästi. Turun Sanomat uutisoi keskiviikkona, että satelliittipaikannusjärjestelmään perustuva tiemaksu on asiantuntijoidenkin mielestä mahdoton toteuttaa.

On annettu toiveikas kuva siitä, miten yksinkertaisesti järjestelmä on toteutettavissa, ja miten teknologia on jo olemassa. Todellisuudessa tärkeimmät asiat, eli maksujen varmistaminen ja huijausyritykset, ovat täysin ilmassa.
Liikenneneuvos Lassi Hilska

Satelliittipaikannukseen perustuvassa tiemaksussa on kolme perustavanlaatuista ongelmaa. Kaksi ensimmäistä ongelmaa ovat teknisiä, kolmas liittyy perusoikeuksiin.

Ensinnäkin, koska tiemaksujen veloittaminen on viranomaistoimintaa täytyisi tiemaksujen veloitusperusteiden olla tarkistettavissa, jotta kansalaisen valitusoikeus voitaisiin turvata – ja tästä syystä täytyisi olla jokin todiste siitä, että autoilija todellisuudessa on ajanut siellä, missä hänen väitetään ajaneen. Tähän tarvittaisiin esimerkiksi tiekamera, joka osaa tunnistaa rekisterikilven. Mutta jos käytettäisiin tiekameroita, ei satelliittijärjestelmää tarvittaisi lainkaan. Tässä nouseekin esiin absurdi tilanne: pääkaupunkiseudulla on jo älykäs tiekameraverkosto, mutta sitä ei saa käyttää ruuhkamaksuihin tietosuojasyistä. Silti liikenneministeri Kyllönen ajaa tietosuojaa vielä pahemmin romuttavaa kallista järjestelmää. Koko satelliittihanke on siis turha, eikä tarvita kuin pieni lakimuutos, jotta nykyiset tiekamerat saadaan ruuhkamaksukäyttöön.

Toiseksi; tekniikkaharrastajien keskuudessa on yleisesti tiedossa, että GPS-järjestelmältä voi piiloutua helposti esimerkiksi tavallisen talousfolion avulla. GPS-järjestelmää ei ole alkuunkaan suunniteltu olemaan luotettava tapa jäljittää ketään vaan sen on tarkoitus tukea navigointia. Folio on vain yksi huijauskeino. Tekniikkaa ymmärtävä henkilö voi jopa väärentää GPS-satelliitin signaalit vastaanottimelle täysin, jolloin auto voi näennäisesti kokoajan sijaita omalla kotipihalla. Mikään ei estä näitä huijauskeinoja koska GPS ei yritä torjua niitä. Katsastusten yhteydessä tehtävä tarkistus ei vaikuta asiaan mitenkään, ellei huolimaton huijari aja katsastukseen huijauslaitteet mukanaan eikä silloinkaan selviäisi muuta kuin että todennäköisesti on huijattu joskus.

Kolmas, ja joidenkin mielestä tärkein ongelma on yksityisyyden suojaan liittyvä. Valtiolla ei oletusarvoisesti ole oikeutta kohdistaa seurantaa kansalaisiinsa ellei heitä ole tuomittu vapausrangaistukseen tai heihin kohdisteta pakkotoimia vakavan rikoksen epäilyksen johdosta. Vaikka tällainen oikeus säädettäisiin tiemaksujen yhteydessä voi perustellusti olla sitä mieltä, että se kohtuuttomasti loukkaisi perustuslaillisia oikeuksia. Perustuslaki onkin ilmeisesti Kyllösen mukaan vain turha häiriötekijä.

Kyllösen ehdottamaa suppeampaa järjestelmää on kokeiltu Saksassa ja se tuli maksamaan 700 miljoonaa euroa. Saksassa seuranta kohdistuu rekkoihin ja niitä seurataan myös kameroilla ja poliisipartioilla. Vastaava lakialoite tehtiin myös Ruotsissa mutta hankkeesta luovuttiin suurten kustannusten ja luotettavuuden puutteen vuoksi. Turun Sanomat uutisoi keskiviikkona, että liikenne- ja viestintäministeriö tunnusti vetäneensä hinta-arvion hankkeesta suoraan hatusta. Ministeriö arvioi hinnaksi noin sataa miljoonaa euroa.

– Se on meidän paras arvauksemme. Mitään lukuja ei ole olemassakaan, koska teemme asiasta vasta selvitystä, myönsi illalla puhelimitse tavoitettu kansliapäällikkö Pursiainen.

– Sitähän ei tehtäisi pelkästään verotusta varten, vaan siitä hyötyisivät esimerkiksi vakuutusyhtiöt. Samaan järjestelmään voidaan liittää paljon muitakin palveluja
Turun Sanomat 18.10.2011 

Yksityisyrityksen sekaantuminen hankkeen kehittämiseen herättää myös kysymyksiä seurantajärjestelmän toteuttamisen lopullisista motiiveista. Valtion vastaavat hankkeet ovat viime vuosina olleet lähinnä valtavia rahasampoja yrityksille, jotka eivät ole saaneet ainuttakaan toimivaa tuotetta aikaiseksi. Tuoreita esimerkkejä ovat VR:n lippujärjestelmä ja potilastietojärjestelmät. Autoliiton mielestä järjestelmän lopullinen hinta tulisi olemaan moninkertainen, sanoo MTV3.

 -Vastaavaa järjestelmää ei ole koskaan toteutettu, eikä kukaan voi tietää lopullista hintaa. Tämä on nähty niin moneen kertaan valtion hankkeissa, että lopullinen hinta moninkertaistuu
Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen

Minä kannatan periaatteessa ruuhkamaksuja enkä minä omista autoa mutta minä ymmärrän myös sen verran etten ala ehdottamaan mahdottomia. Kuka tahansa tekniikasta tai juridiikasta mitään ymmärtävä voi todeta, että satelliittipaikannukseen perustuva tiemaksujärjestelmä on järjenvastainen ehdotus. Merja Kyllönen onkin sitonut silmänsä ja ajaa naiivisti hymyillen Suomea nasta laudassa kuuseen.

 

Kun TTVK vaipuu epätoivoon

Millä tahansa talouden alalla, jossa olosuhteet sallivat markkinaspekulaation, tulee spekulaatiota olemaan. Ilmiö ei itsessään ole ongelmallinen vaikka sana onkin saanut katkeran sivukaiun. Kuka tahansa markkinatalouden ylivoimaisuuteen vakavasti uskova tuleekin julistamaan sinulle spekulaation ja futuurien hyveistä, jotka antavat meille tänä päivänä jokapäiväisen leipämme ja syntimme anteeksi. Mutta on aikoja, jolloin reaalitaloudesta täysin irtautuneet ansaintamallit saattavat harjoittajansa kiusaukseen eivätkä tahdo päästää pahasta.

Lauri Kaira & Anssi Rauhala: Seikkailu Yöjunassa: lapsia ja aseita TTVK:n propagandasarjakuvassa

IFPIn alajärjestö Tekijänoikeuden Tiedotus- ja Valvontakeskus TTVK ry lähetti syyskuussa 2011 kaikkiin Suomen yläasteisiin sarjakuvan Seikkailu Yöjunassa, jonka pitäisi opettaa lapsillesi tekijänoikeuksista. Hieman vastaavanlainen “Piraattitehtaan arvoitus” nähtiin jo muutama vuosi takaperin ja se saikin osakseen hämmästelyä vääristelevästä ja kiertelevästä ilmaisutyylistään.

Tekijänoikeuksien massaomistus ja rohmuaminen on kuin turha välipomo, joka tietää olevansa turha – hän ei tuota mitään todellista palvelua tai tuotetta josta olisi mitään hyötyä kellekään muulle. Hän tulee raivokkaasti potkien ja huutaen tekemään kaikkensa todistaakseen olemassaolonsa tärkeyttä jos joku huomaakin keisarin olevan ilman vaatteita. Kun tekijänoikeuksien massaomistuksella ja rohmuamisella elävät tahot tajuavat hävinneensä argumentoinnin, ne ryhtyvät kylmästi valehtelemaan – sinun lapsillesi.

TTVKn julkaisema Seikkailu Yöjunassa heittää bändinuorukaiset Lissun ja Maken interrailaamaan. Matka alkaa tietenkin teinien valituksella siitä miten kukaan ei osta heidän esikkolevyään; syyksi he arvelevat piraattimusa.com:ia, kuin Kaisa Rastimo ikään. Sitten esitellään PirateBay-klooni jossa pahikset elävät oikein herroiksi myymällä elokuvia ja mainostuloilla. Oikeastaan tähän loppuukin koko relevantti sisältö. Tarinaan sekoitetaan huumerikolliset, konetuliaseet, mafia ja porno ihan näin vain mausteeksi ja ainoa yhteys näiden välille onkin laukkusekaantuminen junassa. Joten muistakaa nyt lapset, muistakaa vahtia matkatavaroitanne koska interrailaus on vaarallista.

Minusta olisi varsin mukavaa, jos TTVK tosiaan opettaisi koululaisille tekijänoikeuksista ja miksei samalla muiden aineettomien oikeuksien juridiikasta. Jos näin tehtäisiin, saisivat koululaiset paljon syvällisemmän käsityksen modernin yhteiskunnan ristiriidoista Mikki Hiiren ikuisen suoja-ajan kanssa – ja lapset ehkä ymmärtäisivät paremmin miksi heidän ikätoverinsa kuolevat kehitysmaissa tauteihin joita täällä on helppo hoitaa. Kaupallinen kulttuuri tarvitsee ammattitaitoisia tekijöitä, tuottajia ja promoottoreita, mutta TTVKn sarjakuvassa kyse ei olekaan taiteilijoista, tuottajista tai Afrikan lapsista. Kyse on rahasta, jota ei tule kukaan taiteilija näkemään.

Tekijänoikeusteollisuus tietää, että lahjotut poliitikot antavat sen synnit anteeksi ja sen on valtakunta ja voima ja Mikki Hiiri iänkaikkisesti, kunnes me sen päiviltä päästämme.

Sarjakuvat ovat luettavissa Gramexin kampanjasivuilta piraattitehdas.fi [PDF]


Torrent-sivustojen mainostulojen kerääminen onkin ainoa validi argumentti, jonka sarjakuva nostaa – kaikki muu on piratebay-tapauksessa fiktiota. Nämä tulot eivät kuitenkaan ole olleet sivuston pitäjille suureen tulonhankintaan verrattavissa olevia.

On vaikea sanoa täsmälleen milloin tekijänoikeus alkoi muistuttaa osakekauppaa, mutta se tapahtui viimeistään vuonna 1976 kun Yhdysvalloissa säädettiin uusi tekijänoikeuslaki, johon kaikkien 1. maailman nykyiset tekijänoikeuslait pohjautuvat. Tämän jälkeen on tekijänoikeuksia on aina pidennetty lailla kun vanhat merkittävät oikeudet ovat uhanneet vanheta. Tästä jatkuvasta pidennyksestä johtuen on vaikea sanoa tulemmeko ikinä näkemään esivanhempiemme ajan kulttuuria vapaana.

Kansainvälinen levy-yhtiöiden kattojärjestö IFPI, Gramex, Teosto ja Kopiosto käyttävät peiteyhdistystä nimellä TTVK ry, joka suorittaa näiden puolesta kaikenlaisia kuluttajienvastaisia toimia, jotka syystä tai toisesta eivät sovi aiemmin mainittujen ystävälliseen ja pirteään PR-imagoon.

Vakaumuslistat nopeuttavat demokratiaa

Tänään netin sananvapausritarien keskuudessa hämmennystä ja paheksuntaa aiheutti pakkoruotsi.net:in “mustan listan” poisto tietosuojavaltuutetun vaatimuksesta. Kyseisen listan tehtävä oli arkistoidun version mukaan kannustaa olemaan äänestämättä tai tukematta “sivulla olevia henkilöitä mihinkään luottamustehtävään tai toimeen, jossa vaikutetaan yhteiskunnallisiin asioihin“, perustuen heidän poliittiseen vakaumukseen “kannattaa pakkoruotsia tai ruotsin kielen vahvaa asemaa“. Epäselväksi jää, mitä “ruotsin kielen vahva asema” tässä yhteydessä tarkoittaa, mutta jätetään se lukijalle pääteltäväksi. Verkkosivulle oli kerätty eri lähteistä parin sadan suomalaisen nimet ja tittelit yllämainitun otsikon alle. Lähteitä listausperusteille ei suoranaisesti annettu.

Continue reading

Joukkomurhia, seksiä ja salaliittoja

Norjan tuoretta poliittista joukkomurhaa ja pommi-iskua on moni blogaaja ehtinyt jo ansiokkaasti käsitellä – mm. “masinoija” artikkelissaan Uhka läntiselle sivilisaatiolleVille Hautakangas Valituissa paloissa Breivikin breivistä ja Rick Falkvinge blogauksessa Who kills 80 teenagers, one by one? Tästä syystä en siis aio uppoutua paljoa itse tapahtumakulkuun. Melko selvää on kuitenkin, että hyökkäys oli poliittinen terroriteko sanan varsinaisessa merkityksessä.

Minusta on hyvä valaista tapahtuman kulttuurillista kontekstia, joten otan vapaat kädet ja käännän tapauksen Suomeksi. (Tätä ei tule nähdä niputtamisena suomalaisiin ryhmiin)

“Antti Urho Laajalahti räjäytti kolmelta iltapäivällä Helsingin Snellmaninkadulla kaksi pommia, minkä jälkeen hän siirtyi rynnäkkökiväärillä ja pistoolilla aseistettuna Helsingin edustan Pihlajasaareen, jossa Demarinuoret pitävät vuosittaisen kesäleirinsä. Saaressa hän ehti ampua lähes 200 nuorta ennen poliisin saapumista paikalle. Antti on aiemmin toiminut Helsingin perussuomalaisten nuorten puheenjohtajana ja on ollut aktiivinen hommaforum-keskustelupalstan ja Facebookin islaminvastaisten ryhmien kirjoittaja. Hän pyöritti yksin vihannestilaa lähellä Kristiinankaupunkia.”
Continue reading