Vuoden 2015 eduskuntavaalit ovat tuoneet talouskeskusteluun paljon kliseitä ja keinotekoista vastakkainasettelua, joka palvelee lähinnä ideologisia tavoitteita eikä hyvää talouspolitiikkaa. Vastakkain on aseteltu palveluiden leikkaukset ja sosiaalituki- tai infrainvestointielvytykset. Jos kumpikaan idea toteutettaisiin sellaisenaan, löytäisimme itsemme nopeasti vain syvemmältä suosta. Populismi keskustelussa on ollut vastuutonta, paitsi ”uusklassismin” myös ”jälki-keynesiläisten” puolelta. Sen ei tarvitse olla tätä.
Erikoisimmiksi menevät dynaamiset työpaikkalisäyslupaukset, koska niiden arvioinnin taustatekijät on pakko päättää Stetson-Harrison -menetelmällä eli vetää hatusta. Poliittisilla päätöksillä itsessään ei voi aidosti lisätä työpaikkoja, vaan uusia työpaikkoja syntyy vain ja ainoastaan kun liiketoimintaa harjoittavat tahot – yritykset – tarvitsevat lisää työntekijöitä. Se tarkoittaa yritysten kysynnän kasvua, johon politiikka voi vaikuttaa vain luomalla parempia liiketoiminnan puitteita. Julkisen sektorin työpaikat eivät ole järjestelmän kannalta uusia työpaikkoja, koska julkinen sektori ei yleensä pyri tuottamaan myytävää lisäarvoa vaan kulut maksetaan yritysten arvonlisäveron ja yritysten työntekijöiden verovaroista. Peruspalvelujen työpanosta voidaan arvottaa tuotantoa tukevana toimintana, mutta julkinen hallinto on pääasiassa täysin tuottamatonta elinkeinoelämän kannalta. Ilman yksityistä liiketoimintaa ei ole hyvinvointia, koska järjestelmässämme julkisen sektorin rahoittaa veroilla elinkeinoelämä.
Ekonomi ja poliitikko Anders Borg teki VATT:n ylijohtaja Juhana Vartiaisen kanssa aiemmin talouspoliittisen selvityksen Suomen hallitukselle. Borg antoi Suomen-vierailullaan haastattelun, jonka fraasit ovat monet kuin suoraan omasta suustani. Olin vähän yllättynyt, jopa. Pari lausetta ovat kuin suoraan maaliskuussa painetusta vaalimainoksestani. Borg:n teesi on, että Suomea vaivaa rakenteellisesti heikko kilpailukyky.
Oma tulkintani, jolla on rajapintaa Borg:n ja Vartiaisen lausuntoihin on, että jos oikeasti halutaan nostaa Suomi suosta, täytyy tunnustaa seuraavat tosiasiat;
- Suomella on rakenteellisia ongelmia, jotka liittyvät yrityssektorin tuki- ja verokannustimiin, kannustinloukkuihin, vanhentuneeseen lainsäädäntöön, paperisotaan ja eturyhmäpolitiikkaan;
- Velaksi elvyttäminen menee kankkulan kaivoon, jos
- ..viennin kysyntää tai talouskasvua ei aidosti ole näköpiirissä
- ..elvyttäminen tehdään vanhojen rakenteiden ylläpitämiseksi
- ..elvyttämisellä ei saada kerrannaisvaikutuksia;
- Leikkaukset peruspalveluihin ja infraan tekevät vain tuhoa, jos
- ..byrokratia ja eturyhmäajattelu estää toiminnan järkeistämisen ja säästetään ainoastaan tuottavasta työstä, jonka taso romahtaa ja käsillämme on yhä enemmän inhimillisiä katastrofeja;
- ..sosiaalitukileikkaukset vain ajavat toimeentulotuen piiriin ja syntyy kannustinloukkuja
- ..pitkän jänteen tärkeitä investointeja lykätään, vaikka lainat ovat halpoja.
Asioita voi tehdä järkevästi
Ensin täytyisi selkeyttää lainsäädäntöä, suoraviivaistaa verotuslabyrinttiä, vähentää harkinnanvaraisuuksia mistä mahdollista, poistaa päällekkäistä hallintotyötä ja automatisoida kaikki mitä esim. verohallinto voi automatisoida keskitetysti yritysten hallinnollisesta manuaalityöstä. Ennakonpidätysten toimittamisen hoitaisi vaikka verohallinnon palkanmaksuautomaatti. Lupa-asioilla olisi määräaika. Älyttömimmät ylimitoitukset sääntelyssä poistettaisiin niiden kohdalta, joihin ne eivät sovellu esim. toiminnan koon vuoksi. Julkisten hankintojen ohjausstrategia täytyy miettiä uusiksi ja parantaa kilpailua pilkkomalla hankkeita hallittaviksi kokonaisuuksiksi, joihin pk-yrityksetkin voisivat tarjota. Valtion joukkoliikenneyhtiöiden tehtäväksi asetettaisiin omistajaohjauksella kilpailukykyisen henkilö- ja tavaraliikenteen toteuttaminen lyhytnäköisen tuloksen maksimoinnin sijaan. Parannetaan ulkomaisten investointien houkuttelevuutta, koska Suomessa on heikosti yksityistä vapaata pääomaa. Tehtäisiin mahdolliseksi ja tunnustettaisiin tutkintoina nopea ja joustava 1-3v ammatillinen aikuiskoulutus, joka nopeuttaisi uusille aloille kouluttautumista. Työvoiman liikkuvuus paranisi.
Samalla tarvitaan edistysmielinen työmarkkinaratkaisu, jossa sovitaan aidosti joustoista ja palkkamaltista – tai sitten eduskunta lopettaa koko kolmikantamenettelyn epäratkaisuhakuisena ja säätää uuden työehtolain. Euro ei anna meidän leikata valuuttaa, joten täytyy etsiä muita keinoja hillitä sisämarkkinoiden vaikutusta vientihintoihin. Palkansaajien ja etenkin köyhien ostovoimaa lähdetään parantamaan palkankorotusten sijaan elinkustannusten radikaalilla laskemisohjelmalla. Siihen sisältyisi suurinvestoinnit kasvukeskusten, etenkin Helsingin alueen joukkoliikenneinfraan ja julkisrahoitteiseen asuntorakentamiseen – tarvittaessa valtiollisen rakennuttajayhtiön avulla. Elinkustannusten laskeminen on pk-seudun kansainvälisen kilpailukyvyn ehto. Varallisuuserojen kasvu selittyy suurilta osin asuntojen yli 300% arvonnousulla sitten 70-luvun, mikä on samaan aikaan sukupolvikysymys. Sosiaaliturvaa täytyy jatkuvasti viedä kohti perustulomaisuutta.
Sitten, kun talouden moottori on korjattu ja havaitaan talouskasvupotentiaalia, voidaan tehdä strategista yleiselvytystä vaikka lainakorkotuilla ja laskemalla kaikkien marginaaliveroastetta. Ohjataan verokannustimin yksityishenkilöt sitomaan pääomaa tuottaviin sijoituksiin ja vähentämään pääomansa sitomista asumiseen. Jos oikein villeiksi innostutaan, tehdään kohdistettuja elvytystukia cleantech-, kestävien teollisuustuotteiden ja asiantuntijatyön palvelujen vientisektoreille.
Jokin tämänsuuntainen tiekartta on edellytys Suomen nostamiselle suosta. Juuri kukaan ei vain puhu tästä vaalien talouskeskusteluissa vaan kilpaillaan siinä kuka ehtii luvata maat ja taivaat milloin kellekin. Suomella olisi paljon hyvinvointia edessään, mutta se täytyy tehdä mahdolliseksi.
Be First to Comment