Helsingin sanomissa 17.4.2015 Forssan Rotaryklubin jäsen Juha Koskelainen kysyi kirjoituksessaan ”Kuka puhuisi keskiluokan puolesta?” mitä nykyvaalit tarkoittavat keskituloisen kannalta. Hänen mukaansa vaaleissa on puhuttu ainoastaan heikko-osaisista, pienituloisista ja syrjäytyneistä. Kauppatieteilijä Emil Elo kysyi tänään samaa twitterissä,
Miten #vaalit2015 vaikuttaa ihmiseen, joka ei ole työtön, opiskelija, sairas tai lapsiperheellinen? Harvaa kiinnostaa onko veroprosentti 21 vai 22.
Poliittinen katsantokantani on sosiaaliliberalismi. Se kuulostaa helposti teoreettiselta ja vanhanaikaiselta, mutta on työelämän murroksen aikaan ajankohtaisempi kuin koskaan. Sosiaaliliberalismi on sosiaalipoliittinen talousliberalismin irtiotto ns. klassisesta liberalismista, joka tiivistyy seuraavaan sitaattiin:
Faber est suae quisque fortunae – ”jokainen on oman onnensa seppä”, lausui etuoikeutetun ja varakkaan aatelistoperheen diktaattori Appius Claudius Caecus vuonna 280 eaa.
Vastaan sosiaaliliberaalilla sitaatilla aiemmasta artikkelistani Hyvinvointisuomi kaipaa kaskenpolttoa II:
Se, että joku on puhtaan sattuman kaupalla saanut tietyt lähtökohdat ei ole hänen omaa ansiotaan vaan sattuman oikku – josta tietenkin kannattaa ottaa kaikki irti. Monen muun tilanne on samalla ansaitsemattomasti paljon huonompi.
Sosiaaliliberalismin teesi on, että markkinataloudessa vapautta ei voi aidosti olla, jos valintoja ei aidosti voi tehdä – ja siksi täytyy turvata heikoimpien lähtökohdat ja turva – valinnavapaus. Olen usein toistanut lausetta ”epätoivo on vapauden suurin vihollinen”. Kun ihminen on tarpeeksi epätoivoinen, hän vaistomaisesti suostuu aivan mihin tahansa saadakseen hetkellisen helpotuksen kurjuuteensa.
