Nollatuntisopimukset ovat ikäviä niille, jotka haluavat elättää itsensä matalapalkka-aloilla. Niiden kielto ei kuitenkaan korjaa sitä oikeata ongelmaa; työttömyyttä. Työttömyys johtuu ihan muista syistä.
Nollatuntisopimusten kieltämistä vaativat vaaleissa SDP, Vasemmistoliitto ja Perussuomalaiset. En tiedä onko esityksellä piilomotiiveja, mutta hyvästä tarkoituksesta huolimatta esitys on…noh, vastuuton. Sen seurauksia listaan artikkelin lopussa.
Nollatuntisopimus tarkoittaa työsopimusta, johon ei ole kirjattu kiinteää työtuntien määrää per viikko tai kuukausi, mutta työntekijän odotetaan olevan työnantajan käytettävissä. Käytännössä sopimuksella saa sen verran työtä kuin työnantaja voi tai haluaa tarjota. Kieltoa ajavan uuden kansalaisaloitteen esitys on, että minimityöviikoksi säädettäisiin laissa 18 tuntia, eli n. 50% kokoaikatyöstä, jota vähemmän ei saisi tehdä. Esitys sisältää sääntöön poikkeusehtoja, jotka tarkottavat hyvää mutta monimutkaistavat asiaa huomattavasti eivätkä aidosti ratkaise tilannetta, jossa joku vain haluaa tehdä vähemmän – esimerkiksi freelancertyylisesti. Jos taas luodaan porsaanreikiä lakiin, nopeasti maan tavaksi vakiintuu työnhakijan ”omaehtoinen” allekirjoitus ehdoista joustamisesta ja aloite menettää merkityksensä.
Nollatuntisopimukset hallitsevat palvelualaa
On ikävä ilmiö, että nollatuntisopimukset kasaantuvat tietyille matalapalkka-aloille. 65% nollatuntisopimuksista tehdään 18-30 -vuotiaiden nuorten kanssa. Epävarmuus tuloista ja työn määrästä on löysässä hirressä roikkumista, ja heikossa työllisyystilanteessa on korkea kynnys vain marssia ulos ja vaatia parempaa muualta. Lisäksi; nollatuntisopimuksesta irtisanoutuminen johtaa työvoimatoimiston toimesta 3 kk tukien epäämiseen eli karenssiin, vaikka ei saisi tuntiakaan työtä sopimuksella. Se on älytöntä, ja johtuu vanhentuneesta työttömyysturvajärjestelmästämme, jota SDP ei ole halunnut päivittää, koska AY-liike ei halua muuttaa sitä.
Monen opiskelijan 10 työtuntia viikossa ekstrana tietää palvelualalla niin pientä tienestiä, ettei sillä voi elättää itseään köyhästi edes maaseudulla. Mutta ei siihen riitä 18 tuntiakaan. Kieltoesityksen parannus on siis olematon, jos tarkoituksena on saada ihmiset pois työttömyyskortistosta ja sosiaalitukiriippuvuudesta. Sen ainoa oleellinen parannus olisi se, että 18-tuntinen työviikko lasketaan työssäoloksi työttömyyskorvausoikeuteen vaadittavaa työhistorian pituutta tarkistettaessa.
Nollatuntisopimusten kieltäminen lailla tuntuu pinnallisesti tarkasteltuna hyvältä idealta; ihmiset saisivat enemmän työvuoroja, ennustettavuutta ja siten lisää rahaa. Yhtälö ei kuitenkaan toimi noin, ja nyt on tärkeä ymmärtää miksi. En halua Suomeasta ankeampaa kuin se jo on. Pitkät perustelut löytyvät artikkelin lopusta.
- 18-tuntinen minimityöviikko ei antaisi 6-tuntiselle 18-tuntista työviikkoa, vaan kaksi kolmesta heistä irtisanottaisiin. Työn tarve ei lisäänny ilman lisääntynyttä kysyntää. Työtä ei voi taikoa lisää, vaikka joku yrittäisi niin väittää.
- Kaupan alan joustovara sairastapauksissa heikkenisi merkittävästi ja lisäisi ylitöiden määrää.
- Minimityöviikko suosisi isoja yrityksiä pienten kustannuksella, koska useampi työntekijä antaa enemmän joustovaraa.
- Aloittelevat pienyritykset (jotka ovat merkittävä työllistäjä Suomessa) eivät voi ottaa riskiä sitoutua suuriin työtuntimääriin palkatessaan ensimmäisiä työntekijöitään, jos työntekijää ei saa irtisanoa.
- 18-tuntinen työviikko ei riittäisi tarjoamaan ihmisarvoista toimeentuloa. Vaikka olisi kahdessa paikassa 18 tunnin sopimuksella, on kahta ns. silpputyötä palvelualalla vaikea sovittaa yhteen.
- Ainoa tolkullinen ratkaisu 9 € tuntipalkalla tehtävään silppuun ainoana tulonlähteenä on sen tekemisen lopettaminen – joko protestina tai omaa hyvinvointiaan ajatellen. Sellainen tekee vuosien mittaan ihmisen vain sairaaksi.
Minimityöajan määrämisen sijaan tulee silppu- ja vuokratyöntekijöiden aseman parantamiseksi:
- Tasa-arvoistaa kaikki palkkatyö ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan oikeuttavaksi ilman vaatimusta työttömyyskassan jäsenyydestä. Työttömyyskassat toimisivat vapaaehtoisena lisävakuutuksena suhteessa maksettuihin maksuihin. Tätä AY-järjestöt vastustavat.
- Poistaa 90 päivän karenssi työttömyysturvasta kun työntekijä irtisanoutuu sellaisesta työsopimuksesta, jonka ei voida katsoa tarjoavan riittävää toimeentuloa alueelliseen kustannustasoon nähden itsensä elättämiseen. Kokonaispalkan täytyy olla enemmän kuin toimeentulotuki asumismenoineen, eli vähintään n. 1300 euroa kuukaudessa työajasta riippumatta.
- Säätää valmiudesta, että lyhyellä varoajalla ilmoitetuista ja sovituista työtehtävistä joista ei makseta varallaolopalkkaa tulee maksaa esim. 25% korotettua palkkaa jos sopiminen tapahtuu yli 12 tuntia etukäteen ja 50% korotettua jos alle 12 tuntia etukäteen.
- Selkeyttää ja tarkoituksenmukaistaa erittäin epämääräistä irtisanomissuojaa laissa, ettei pelko hallitse työmarkkinoita
- Perustulo, sitten kun sille on poliittinen tahtotila
- Radikaalisti lisätä asuntotarjontaa kasvukeskuksissa ja siten laskea elinkustannuksia, jotta matalapalkka-alojenkin työntekijät voivat asua siellä, missä työtä on. Muuten maaseudusta tulee pitkäaikaistyöttömien luonnonreservaatti, mitä keskusta on nyt kovaa vauhtia keskusta ajamassa.
Se pitkä versio, eli mihin nollatuntisopimuksia tarvitaan?
Palkansaajalla on usein hyvin erilainen käsitys ja näkökulma asioihin kuin työnantajalla, koska käytössä on molemmin puolin eri määrä informaatiota. Nollatuntisopimuksia ei tehdä ilkeydestä. Usein yrityksellä tai muulla työnantajalla ei ole tarjota työtä niin paljon kuin osa-aikaiset työntekijät haluaisivat. Ei siis ei ole varaa pitää ylimääräisiä töissä. Sen sijaan tiedän, että on kettumaisia pienyrittäjiä (tasoa jäätelökioski), jotka ottavat nuoria nollatuntisopimuksilla reilusti enemmän kuin tarpeen keinona eliminoida oma työnantajariskinsä, mutta heillä on usein muitakin ongelmia, jotka ovat syy pysyä hyvin kaukana heistä.
Se, mikä työntekijälle näyttää ”työltä” jota tarjota – eli palkalta – on oikeasti yritykselle vain toteutuvaa myyntiä tukevan työvoiman arvioitu tarve jonain tiettynä hetkenä. Esimerkiksi sunnuntaina klo 7 aamulla ei kannata odottaa asiakkaiden suurryntäystä yökerhoon, joten ei ole mitään järkeä pitää silloin ketään töissä kassallakaan, vaikka joku haluaisikin silloin tienata rahaa kassalla. Firman toiminnan kannalta uutta työtä syntyy vain maksavista asiakkaista eli uudesta arvon lisäyksestä, ei mistään muusta. Se on talouden perusominaisuus.
Matalapalkkaisella palvelutyöllä on yleensä heikko tuottavuus. Esim. ruokakaupan myyjä tai mäkkärin pihvinkääntäjä maksaa palkoissa ja sivukuluissa työnantajalle sen verran paljon, että kauppa tai ruokala on jatkuvasti ei-hirveän-kaukana tappiollisuudesta. Siellä myynnin tulos/voitto on pieni verrattuna muihin aloihin. Asiakkaat eivät ole valmiita maksamaan korkeampaa hintaa. Se pakottaa optimoimaan työvoimakustannusten määrää sellaisina aikoina, kun työntekijöitä ei tarvita montaa, koska muuten mentäisiin tappiolle. Tappio vuorostaan vie konkurssiin ja työt mennessään.
Nollatuntisopimusten tarve yritysten näkökulmasta kumpuaa kolmesta syystä:
- Pieni yritys haluaa palkata ensimmäisiä työntekijöitään, mutta riski sitoutua tiettyyn tuntimäärään ilman oikeutta irtisanoa on liian iso. Myyntiä ei välttämättä tulekaan toivottua määrää tai se vaihtelee paljon kausittain. Palkkausriski tarkoittaa eroa konkurssin ja kasvun välillä. Pienyrityksissä pieni kulu voi keikauttaa koko veneen. Ainoa vaihtoehto nollasopimukselle tässä tilanteessa on olla palkkaamatta kokonaan. Mikään työaikalaki tai juhlapuhe ei muuta tätä matemaattista faktaa.
- Useita työntekijöitä työllistävä yritys useilla työvuoroilla – vaikkapa ruokakauppa – tarvitsee aikataulullista joustoa. Vakkarit eli vakituisessa työsuhteessa olevat tekevät 8-tuntista arkipäivää aamusta iltapäivään. Päivän vuoroja voivat olla esimerkiksi klo 07-15, 07-12, 10-15, 12-18, 12-20 ja 15-20. Vakkareiden lisäksi tarvitaan siis 5- ja 6-tuntisiin vuoroihin tekijöitä. Kauppa haluaa varautua siihen riskiin, että ihmisiä sairastuu tai muuten lähtee lomille, eli listoilla pidetään tietoisesti useampaa ihmistä kuin pystyttäisiin työllistämään täysiaikaisesti. He ovat osa-aikaisia eli ekstroja. Yleensä lyhyitä vuoroja haluavat nuoret ja opiskelijat, joilla on muutakin tekemistä päivisin, ja he yleensä pystyvät sairastapauksissa tulemaan joustasti töihin toisin kuin perheelliset. Jos 18-tuntinen minimiviikko säädettäisiin, täytyisi ekstrojen suhteen tehdä melko vaativaa optimointia, että kaikki saisivat vähintään 18 tuntia viikossa. Osa jouduttaisiin irtisanomaan ja samalla sairaspoissaolojen ja lomien haitat kaupan pyörittämiselle olisivat selvästi suuremmat. Haitta olisi käänteisessä suhteessa henkilöstön kokoon, eli pienillä kaupoilla olisi vaikeampaa.
- Irtisanominen koeajan ulkopuolella on Suomen laissa hyvin vaikeaa, vaikka media välittäisi joskus toisenlaista kuvaa. Ellei työntekijä selvästi ja tarkoitushakuisesti esimerkiksi varasta tai riko työnantajan omaisuutta, vahingoita muita työntekijöitä, riko lakia, toistuvasti kieltäydy työstä tai täysin laiminlyö tehtäviään, ei työntekijää voi luotettavasti irtisanoa ilman kallista oikeudenkäyntiprosessia, jonka lopputulos on enemmän tai vähemmän arvailua. Pelko tällaisten riskien toteutumisesta luo joskus kannustimen tehdä nollasopimuksia epävarmoissa palkkaustilanteissa – etenkin pienissä ja uusissa yrityksissä. Kyse ei ole pahantahtoisuudesta vaan aidosta pelosta yrityksen ja yrittäjän toimeentulon tulevaisuudesta.
Miten nollatuntisopimusten kielto vaikuttaisi?
- Minimityöajan säätäminen 18 tuntiin suosisi suuryrityksiä ja ketjumyymälöitä pienempien kustannuksella, koska niillä on joustavasti työntekijöitä eri toimipisteissä ja liiketoiminnan skaalaetu.
- Muutos pakottaisi irtisanomaan hyvin suuren osan osa-aikaisista työntekijöistä, koska muuten työnantaja rikkoisi 18-tunnin sääntöä niiden kohdalla, joille ei riitä työtä. Osa todennäköisesti korvattaisiin vuokratyöntekijöillä, joilla ei matalapalkka-aloilla ole niilläkään erityisen kivaa.
- Kulttuuri- ja viestintäalan freelancer -tyylisten nollasopimusten kielto siirtäisi tekijät ns. pakkoyrittäjiksi, koska yrittäjällä ei ole työntekijän oikeuksia.
Kirjoittajalla on kolmen vuoden kokemus vähittäiskaupan alalta extra-työntekijänä nollatuntisopimuksella.
Virkistävää: joku tajuaa, että hyvästä tarkoituksesta huolimatta jollain lakiehdotuksella voi olla paljon enemmän negatiivisia sivuvaikutuksia kuin toteutuvia hyötyjä. Nollatyösopimusten kieltäminen on varmaan tunnetasolla miellyttävä ajatus, mutta käytännössä haitat ovat juuri niitä joita olet yllä luetellut.
Lähes kaikilla lakiehdotuksilla on paljon enemmän negatiivisia sivuvaikutuksia. Ongelma on siinä, että niitä ei koskaan käsitellä julkisuudessa, kun mediassa halutaan esittää vastustajat puhtaasti negatiivisessa valossa.
Esimerkkinä EKn ajama työajan lisääminen 100 tunnilla vuodessa tai n. 30 min päivä.
Oikeasti tuo a) vähentää työllisten määrää b) lisää töissä pysyvien kuormaa, kun samat työt tehdään 5-10% vähemmällä henkilöstöllä ja c) vähentää paikallista kulutusta entisestään, kun työttömyys kasvaa.
Etenkin julkisella puolella kohdat a ja b voivat luoda kestämättömän tilanteen kouluihin, terveyden- ja vanhustenhuoltoon sekä sosiaaliselle puolelle.
Lilja, voisitko kirjoittaa auki ajatuksesi normaalin keikkatyön ja nollasopimusten eroista? Minulle jää hämäräksi miksi nollatyötä tarvitaan keikkatyösoppareiden lisäksi?
Oletan tämän olevan sinulle selvää, mutta sivustalukijoille täsmennettäköön: Nollatuntisopimuksella kun perjantaina soitetaan ”tule lauantaina tekemään vuoro!” ei kieltäytymisoikeutta ole — kaikki keikat on otettava vastaan.
Tästä seuraa:
– Työntekijä ei käytännössä voi olla useamman paikan extra-listoilla.
– Työnantajalla heikentynyt motiivi organisoida työvuorot järkevästi ja tiedottaa niistä etukäteen: ilman vastaanottopakkoa keikka kun kelpaa paljon paremmin järkevällä varoitusajalla.
– Vuorojen jakelua ja jakelemattomuutta voidaan käyttää todella ikävänä sosiaalisen herruuden käsikassarana. Tottakai tätä tapahtuu myös normaalissa keikkaduunissa, mutta ilmiö saa aivan uuden inhan sävyn kun keikasta ei voi kieltäytyä.
(En ole tutustunut kansalaisaloitteeseen tarkemmin, mutta oletan ettei siinä vedellä niin leveällä pensselillä että nollasopimusten ohessa kiellettäisiin myös perinteisemmät keikkasopimukset jossa tarjotusta vuorosta voi myös kieltäytyä. Jos vedellään, niin se on aloitteen ongelma, ei nollasoppareiden kieltämisen ongelma.)
Itse työskentelen yrityksessä jossa myös nollatuntisopimuksia. Näillä sipimuksilla olevat ilmoittavat etukäteen oman käytettävyytensä tietylle ajanjaksolle jonka jälkeen työnantaja tekee vuorot viimeistään viikkoa ennen ja työntekijä ne vielä hyväksyy. Jos äkillinen äkillinen tarve jostain syystä tulisi vaikka edellisenä iltana niin voidaan toki pyytää tulisiko töihin mutta vapaasti saa kieltäyä. Eli missään nimessä ei ole tarvinnut stressata puhelimen ääressä. Suurin osa opiskelijoita joille tämä sopimus täydellinen kun omiin työpäiviin voi vaikuttaa opiskeluiden ja tulorajojensa puitteissa. Toki henkilölle jolla kaikki tulo tästä kiinni varmasti epävarmuutta lisää.
Kova on Liljan usko työnantajien hyväntahtoisuuteen. Vai että yksikään Suomen yrityksistä ei käytä nollatuntisopimuksilla työntekijöitä hyväkseen? Vähän sama kun väittäisi ettei yksikään yritysjohtaja välttele veroja. Herää, pahvi! Kyllä sitä hyväksikäyttöä tapahtuu niin paljon kun laki sallii. Se firma joka paapoo työntekijöitä on nopeasti konkurssissa kun kilpailijat menee paremman kilpailuaseman turvin ohi.
Lisäksi sanoit että pienen yhtiön johdolle jokainen palkattu työntekijä on riski. Hieno oivallus, muttet ole ensimmäinen joka näin tajuaa. Yrittämiseen kuuluu aina epävarmuustekijöitä joita kutsutaan yrittäjäriskiksi (kannattaa varmaan laittaa sana googleen, niin selviää tämäkin). Yrittäjäriski on jokaisen yrittäjän itse kannettava eikä sitä saa siirtää työntekijöiden ongelmaksi. Riski kuuluu yrittäjälle koska yrittäjä saa siitä palkinnoksi yrityksen tuottamat voitot (ja vieläpä erittäin matalalla verotuksella).
Et myöskään ota paljoa kantaa työntekijälle aiheutuviin ongelmiin. Nollasopimuksella olevan pitää olla puhelimen ääressä jatkuvasti sillä kutsu töihin saattaa tipahtaa minä hetkenä hyvänsä. ”Vapaa-aika” menee siis hermojaraastavaan vatvomiseen ja odotteluun, eikä mitään aikaavievää voi tehdä. Lisäksi työntekijä joutuu joka viikko murehtimaan sitä riittääkö rahat elämiseen. Eikä irtisanomissuojan rukkaaminen tätä korjaa, työntekijä kun ei voi joka viikko irtisanoutua ja hakea taas töitä.
Lisäksi väität ettei työntekijöitä voi Suomessa irtisanoa. Argumenttisi tueksi luettelit kyllä hyvin työntekijästä johtuvat irtisanomissyyt mutta jätit tarkoituksella työnantajasta johtuvat irtisanomissyyt pois. Kyllä työntekijöitä voi irtisanoa jos työt ei riitä tai firmalla menee huonosti. Se tosin vaatii sitä että irtisanominen perustuu tarpeeseen eikä yritysjohdon mielialan vaihteluun.
Jos nollatuntisopimukset kielletään (paitsi työntekijän perustellusta toiveesta), niin eikö kuitenkin kävisi niin, että yrittäjä alkaa vuokrata työvoimaa, ja vuokratyöfirmassa työntekijällä on sitten se vähintään 18-tuntinen työviikko? Äkkiseltään voisi ajatella, että tässä työntekijät saavat varmat tunnit ja yrittäjät joutuvat maksamaan ylimääräistä vuokrafirmoille – ei välttämättä huono kompromissi, vaikka en ole asiaan perehtynyt.
Vuokrafirmojen ongelmana on, että sieltä voi saada minkälaisen työntekijän vain ja mahdollisesti uuden joka vuokrauskerralla. Uusi työntekijä täytyy aina perehdyttää tehtäviin ja talon tapoihin, minkä lisäksi on aina epävarmuustekijä siitä, että tuntematon työntekijä voi varastaa rahaa kassasta, kirjaa tuotteet väärin tai ei ilmoita tekemistään virheistä. Itsellä on kokemusta vuokratyövoimasta, joka -ohjeista huolimatta- nakutti kaikki tuotteet väärin kassakoneeseen eikä asiasta ilmoittanut. Vuokrafirmasta tämä oli ihan normaalia toimintaa.
Olen hämmästynyt, että Vihreiden riveistä nousee moinen kirjoitus. Ettei olisi Lilja väärässä puolueessa?
Päin vastoin olen juuri oikeassa puolueessa. Vihreissä etsimme aidosti ongelmiin ratkaisuja, jotka oikeasti toimivat vähäosaistenkin eduksi. Kirjoista poimitut valmiit ja muuttumattomat ideologiat jätämme muille.
Sinulla on käsitys toiminnasta, kun olet tehnyt nollatuntisopimuksella töitä 3 vuotta. Mutta oliko tämä samaan aikaan kun opiskelit? Et ehkä ole joutunut elättämään perhettä nollatuntisopimustöitä tehden. Ja ehkä sinulla oli vain yksi työnantaja, joka sattui olemaan hyvä? Joku joka ei kiristänyt työntekijöitä pärstäkertoimen mukaan. Työnantaja joka laati viikon tunnit etukäteen sen sijaan että soittaisi aamulla että tuletko töihin. Ja jos sinä sanoit ei jostain syystä, hän silti tarjosi sinulle myöhemmin työtunteja.
Nollatuntisopimusten vastustukseen liittyy suuria epäkohtia, ja siksi sitä sellaisenaan vastustetaan. Korjausehdotuksissa oli hyviä pointteja joita nollatuntisopimusten vastustajatkin ovat ehdottaneet – kyse ei ole ihan niin binäärisestä asetelmasta kuin millaisena haluat sen esittää.
Kansalaispalkka voisi tuoda joustoa työmarkkinoille ja varmuutta työntekijöille, mutta työnantajat yleensä vastustavat sitä.
Ehkä kuitenkin on vähän jyrkkää syyttää nollasopimuksen vastustajia vastuuttomina. Yhtälailla voisin syyttää sen puolustajia vastuuttomia ja työoloista piittaamattomina. Lisäksi on hyvä tunnistaa eturyhmät. Ei kaikki työnantajien liittojen tai heidän suosimien puolueiden ehdotuksetkaan ole kaikkia hyödyttäviä – siellä ajetaan ryhmät etua toisen edelle.
Mutta syyttelystä ei päästä mihinkään: pitäisi istua saman pöydän ääreen ja ratkaista epäkohdat niin, että työntekijät ja työnantajat molemmat hyötyvät. Ja uskoisin että näin tapahtuukin.
Ehkä kirjoitus hyötyisi laajemmasta substanssista – monia näitä asioita on tutkittu ja niistä voisi olla saatavilla jotain tietoa.
Ongelma on juuri siinä, että työntekijäpuolta neuvotteluissa edustaa joku aivan muu taho kuin se, joka sitä nollatuntisopimus- ja vuokratyötä tekee. AY-liike ajaa eläköityvien vakipalkkaisten asiaa, ei niiden alakynnessä olevien nuorten. Samasta syystä uudistusta ei tapahdu, vaikka sille olisi huutava tarve sosiaaliturvankin puolella. Se mitä kuvasit on ns. kolmikanta, joka ei ole toiminut rakentavasti pitkään aikaan.
En matalapalkka-aikoinani saanut mitään opintotukia tai muutakaan, joten kyllä elätin itseni ja maksoin vuokraa. Sen sijaan, että minulla olisi ollut ongelmaa tuntien vähyyden kanssa, minut haluttiin töihin enemmän kuin halusin tehdä työtä – usein teinkin lähes täyttä työviikkoa tuntimäärällisesti ja muut kinusivat työvuorojani. Jos olisin etsinyt ns. vakituista työtä, en olisi etsinyt niitä palvelualan nollasoppareista lainkaan, vaan jostain korkeatuottoisemmalta alalta jolla työtunti ei ole se oleellinen palkanmaksukriteeri, ja niin teinkin myöhemmin ja jatkanut samaa rataa. En minä alle 15 euron tuntipalkan tee yhtään mitään, ellei sitä voi laskea kivaksi harrastukseksi tai hyväntekeväisyydeksi.
Nollatuntisopimukset ovat aito ongelma etenkin palvelualan matalapalkkatyössä niille, jotka haluavat elättää itsensä ja käytännössä vain täysiaikaisena voi tehdä niin. Tavallaan ideaalivastaushan olisi, että älkää tehkö niitä nollasoppareita, mutta työllisyystilanne ei anna tähän lohtua. Näkemykseni on, että työntekijäpuolen oikeuksia asiassa täytyy lisätä sen sijaan, että luodaan uusia kieltoja työnantajapuolelle, jotka vuorostaan vain kanavoivat ongelmat muita reittejä takaisin työntekijöille. Tarvitaan aitoja uusia ratkaisuja ja vähemmän kirjasta poimittua ideologiaa.
Sivuhuomiona: vaikka olisikin nollasopimus, niin se ei tiettävästi nykylain mukaan voi olla vakituinen järjestely, että soitetaan aamulla töihin eikä ilmoiteta mitään työvuoroja etukäteen.
Sellasen pienen muutoksen lakiin voisi kyllä tehdä että määrätään joku väli jossa sopparin tuntimäärä voi vaihdella. Eli viikkotyöaika ei voi olla 0-40 tuntia, vaan sen täytyy olla esim. 20-40. Jos työnantaja ei voi mitenkään sitoutua edes 20 tuntin, niin sitten tekee sopimuksen 10-20. Nollaa lähestyttäessä pitää tietysti mahdollistaa se opiskelijalle sopiva 0-15, tai miten rajat nyt asetellaankaan. Kaikki pointtisi ovat tosia, mutta kyllä työnantajalta pitää joku minimisitoutumismäärä löytyä jos työntekijäkin ikäänkuin lupaa olla käytettävissä muun ajan. Joillain aloilla varallaolosta ja päivystyksestä maksetaan ihan palkkaa…
”Poistaa 90 päivän karenssi työttömyysturvasta kun työntekijä irtisanoutuu sellaisesta työsopimuksesta, jonka ei voida katsoa tarjoavan riittävää toimeentuloa alueelliseen kustannustasoon nähden itsensä elättämiseen. Kokonaispalkan täytyy olla enemmän kuin toimeentulotuki asumismenoineen, eli vähintään n. 1300 euroa kuukaudessa työajasta riippumatta.” Joo, tällä ehdolla toki nollatyösopimuksua voi olla. Ilman sitä ne on kiellettävä. Jommin kummin. Ongelmanhan muodostaa että on pakko ottaa vastaan sopimus, jolla ei sitten elä.
Ehdotuksesi tilanteen ratkaisemiseksi ovat todella hyviä, mutta aika pitkään menee ennen kuin nuo kaikki tapahtuvat – jos milloinkaan. Nollatuntisopimusten rajoittaminen olisi verrattain yksinkertainen ratkaisu monien ihmisten ahdinkoon. Toisin kuin annat ymmärtää, aloitteen takana on paljon nimenomaan nollatuntisopimuksella ja vuokratyönä töitä tekeviä tai tehneitä. Aloite ei ole täydellinen, mutta se tulee tarpeeseen.
Vaikka itsekin olen tehnyt alle 18-tuntista viikkoa matalalla palkalla hyvin mielelläni opiskelujen ohella, en haluaisi pakottaa kaikkia siihen. Minunkin työpaikassani olisi täysin mahdollista palkata sitä ainoana työnään tekevät ihmiset tekemään enemmän vuoroja ja suunnitella vuorolistat tarkemmin etukäteen, mutta työnantajani ei tee niin koska ei ole pakko. En minäkään pidä sitä pahuutena tai ahneutena, lähinnä kysymys lienee siitä, ettei asiaa ole tarvinnut miettiä ja alallani epämääräiset työsuhteet ovat maan tapa.
En sano, että nollatuntisopimusten täyskielto olisi ainoa mahdollinen ratkaisu näihin ongelmiin, mutta jos haluaa tilanteeseen muutosta, olisi hyvä suhtautua tähänkin aloitteeseen hieman rakentavammin myös vihreissä. Aloite tuskin on menossa sellaisenaan läpi, mutta monet sen esittämistä uudistuksista ovat varmasti vihreiden arvojen mukaisia – yleensä olen tottunut näkemään vihreät pienituloisten puolella. Harhaluulojen levittäminen aloitteen sisällöstä ja seurauksista ei ainakaan ole reilua. Esim. freelance-keikkatyö olisi edelleen täysin mahdollista määräaikaisilla sopimuksilla, urakkapalkoilla, jopa nollatuntisopimuksila perustellusta syystä.
Olen samaa mieltä siitä, että aloittelevien pienyritysten asema pitäisi turvata uudistuksessa. Tämä on kuitenkin varmasti mahdollista, vaikka nollatuntisoppareita rajoitettaisi. Pienyritykset voisivat edelleen palkata ihmisiä keikkatyöhön sekä ottaa extratöihin opiskelijoita, pienten lasten vanhempia tai muita, joiden toimeentulo ei riipu vain nollatyöpaikasta. Tällaisia työnhakijoita kyllä riittää. Mahdollista olisi myös jättää pienyrityksille enemmän vapauksia, vaikka pienyritykstenkään riskiä ei saisi repiä työntekijöiden selkänahasta. Tämäkään ei tarkoita, että koko aloite kannattaisi torpata.
On myös totta, että työpaikat vähenisivät. Tällä hetkellä nollatuntisopimuksia käyttävät isommat yritykset saattavat palkata tusinan ihmistä täysin summamutikassa edes haastattelematta työntekijötä, vaikka mielekäs määrä töitä olisi kolmelle. Eiköhän se kolmen osa-aikaisen työntekijän palkkaaminen kuitenkin olisi miellyttävämpi ratkaisu.