Yhteiskuntasopimusta ei olisi saanut viedä kolmikantaan

Jos EK:n julkaisemaan tiivistelmään on uskominen, Sipilän kunnianhimoisesta ”yhteiskuntasopimuksesta” tuli kolmikannan neuvottelupöydässä lattea ja vetelä mitäänsanomattomuus. Hallituksen käsitys paketista on jostain syystä hyvin poikkeava, eikä julkisuudessa ole selitetty miksi. Suomen Yrittäjät kommentoi asiaa jo aiemmin kovin sanakääntein. 24 tuntia lisätyötä vuodessa? Kamoon. Parin prosentin laskennalliset kustannushyödyt työnantajille ovat kokonaiskuvassa niin pieniä, että niillä on merkitystä lähinnä suurtyönantajan kohdalla, joka pyörittelee miljoonia. Muut jäivät nyt ilman.

Kolmikanta on jatkumoa Suomen teollisuusaikakauden toimintatavalle, jossa oli suuria suorittavan työn työnantajia (ml. valtio, joka on edelleenkin suuri), jotka työllistivät yhdessä huomattavan osan työvoimasta. Se antoi kolmikannalle eräänlaisen legitimiteetin; työn ostajat ja myyjät kohtasivat neuvotteluissa. Työ oli enemmän tai vähemmän suoraviivaista ja ennakoitavaa suorittamista; siis aika erilaista kuin tänään.

Työnantajatkin ovat muuttuneet. Kuin jonkinlaisena paluuna käsityöläisyhteiskuntaan, pienet ja keskisuuret yritykset työllistävät nykyään yli puolet Suomen työllisistä, mutta suuryritysten EK ei heitä pahemmin edusta kun neuvottelupöytään istutaan. Vielä vähemmän heitä edustaa SAK, joka pyyhkii työttömilläkin lattiaa. Suomen suurin ”työllistäjä” on yhtä huonosti edustettuna päätöksenteon pöydässä kuin suuri työttömien määrä, eikä heitä sinne halutakaan. Vanha valta haisee ja suojelee itseään. Syy tähän on kolmikannan päätösten pakottavuus, jonka luo ns. yleissitovuus. Ilman sitä, isot kihot saisivat rauhassa sopia keskenään edustamiensa asioita, mutta eivät häiritsisi muiden elämää. Valtio voisi sopia entiseen tapaan esim terveydenhoidon sopimukset mutta ilman paineita juustohöylätä kaikilta.

Tilannetta on syytä kutsua teollisuusajan kolmikannan tyranniaksi. Päin vastoin kuin yleensä kuvitellaan, työmarkkinajärjestöt eivät neuvottelupöydässä ota kantaa pelkästään työehtoihin, vaan kaikkeen eläkejärjestelmästä sosiaaliturvaan, ja tämän hyväksymiselle on eduskunnassa pitkät perinteet. Näiden päätöksien tekijöitä ei ole valittu vaaleilla vaan he ovat eturyhmäjyriä, joita kiinnostaa vain eturyhmänsä – muiden kustannuksella. EK toivottavasti jättäytyy palkkasopimuksista sentään tulevaisuudessa.

Ongelma on se, että leikitään isojen pillin mukaan. Muutaman kaverin pyörittämää luomukahvilaa koskee täsmälleen samat pakot ja kankeudet kuin tuhansia työllistäviä kansainvälisiä suuryrityksiä, jotka maksavat yhteisöveronsa Bahamalle. Tilanne on maailmalla uniikki, eikä mikään ylpeydenaihe siinä.

Hallitus ottaa leikkauksissa yhdellä kädellä ja antaa toisella. Tämä on politiikassa ymmärrettävää joskin tutkijanäkökulmasta inhottavaa eturyhmäpolitiikkaa. Siltarummulla saa ääniä, ja kokoomuksella, keskustalla ja demareilla on kaikilla omat tukia kaipaavat navettansa. Perussuomalaiset ja Vihreät eivät ole tässä mielessä aivan löytäneet itseään, ainakaan vielä, vaikka omat suosikkiteemat löytyvätkin.

Kesken navettaleikin, hallituksella on kuitenkin valtava vastuu tasapainottaa Suomen taloutta, ja on ottanut siitä vastuun ainakin paperilla. Suoraviivaisimmat tavat ovat leikata tai rationalisoida toimintaa. Ensimmäisen toteuttaja on helposti sokea juustohöylääjä ja toinen vaatii työlästä ja perehtyvää mikromanagerointia tehostettavien organisaatioiden sympatioiden lisäksi. Ei ole helppoa, eikä olisi kellään tänä eduskuntakautena. Kaiken lisäksi nettoverokertymä sekä työllisyyden että kulutuksen kautta pitäisi saada nopeasti nousuun suututtamatta kansaa veronkorotuksilla ja kuristamatta yrittäjiä fattan asiakkaiksi. Ainoaksi pidemmän päälle kestäväksi mahdollisuudeksi jää nyt yksityisen sektorin työllisten määrän nostaminen ilman nettosubventioita. Yksityisillä työmarkkinoilla ei vain ole tilaa; mikään ei jousta. Tähän yleissitovuuden korvaaminen työehtolailla ja siten työmarkkinajärjestöjen vallan rajaaminen jäseniinsä olisi erinomainen keino, koska se siirtäisi ihmisiä nopeasti kortistosta pk-yrityksiin töihin ja kehittämään uutta tulevaisuusnäkymää Suomelle. Se olisi lisäksi maahanmuuttajien työllistymisessä valtava parannus.

Kaikki tämä jää ilmeisesti nyt toteutumatta ja verotulot saamatta. Katsotaan uudestaan sitten 2020. Siihen mennessä täällä ehditään leikata paitsi yliopistot ja aarniometsät myös monen osaavan tekijän tunnesiteet Suomeen.