Demokratia ei tarvitse ajatuspoliiseja mutta tiede tarvitsee vertaisarviointia

Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen professori Tapio Puolimatka on joutunut yliopistonsa tarkastelun kohteeksi sen jälkeen, kun keväällä 2014 julkaisin läpikäyntini hänen sukupuolineutraaliin avioliittoliittolakiin liittyvästä lausunnosta eduskunnan lakivaliokunnalle. Väitteeni lausunnosta saivat Jyväskylän yliopiston huolestumaan maineestaan. Yliopisto käynnisti selvityksen Puolimatkan tieteellisen ilmaisun laadusta.

Silloin asia oli poliittisesti ajankohtainen ja lausunnon tilaamisella oli omat taustavoimansa lakiovaliokunnan konservatiivisiivessä. Lausunto siis palveli poliittista – ei niinkään tieteellistä – tarkoitusperää. Tavallaan lausunto tulisikin nähdä tässä viitekehyksessä, koska Puolimatka on pitkän linjan vaikuttaja asianomaisissa piireissä. Päätin keväällä kuitenkin syynätä lausunnon tieteellisestä näkökulmasta, koska se oli puettu tieteen asuun. Asiastahan syntyikin melkoinen mediailmiö.

Nyt kun Tahdon-aloite on käsitelty, leijailee Puolimatkan lausunto eräänlaisessa tyhjiössä. Samalla asiasta on tullut puhtaan akateeminen kysymys, kun Jyväskylän yliopisto on aloittanut tutkinnan Puolimatkan artikkelin lähdeviitteiden käytöstä vuodentakaiseen arviointiartikkeliini vedoten yliopiston opiskelijan, fil. maisteri Joonas Matssonin tehtyä tutkintapyynnön Puolimatkan tieteellisen ilmaisun laadusta. Puolimatka joutui toimittamaan artikkelini väitteisiin selvityksen yliopistolle, ja on siitä kenties närkästynyt. Pyrin tässä nyt käsittelemään Puolimatkan vastasyytöksiä, jotka ovat osittain päällekkäisiä hänen aiemman vastineensa minulle kanssa, mutta syytökset ovat tällä kertaa henkilökohtaisempia. Joonas Mattsson vuorostaan on vastineessaan käsitellyt lausuntoa suhteessa tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeisiin.

Täsmennän, etten itse ole myötävaikuttanut tähän tutkintapyyntöön millään tapaa, toisin kuin minua kirjallisesti lähestyneet Puolimatkan taustavoimat ovat asian tulkinneet ja kenties Puolimatka itse. Terveiset siis professorille, joka tämän kuitenkin lukee.

Sivuhuomiona sanon, että kirjoitustyylini on usein kärkevä ja joskus saatan olla tarpeettoman julmakin kriittisissä syynäyksissäni.

Käyn nyt läpi Puolimatkan selvityksen väitteet hänen artikkelissaan ”Tarvitaanko demokratiassa ajatuspoliiseja?”, joka pyrkii leimaamaan minut mielipidepoliisiksi sekä varsinaisen selvityksen väitteet.

Sen sanon, että tämä on viimeinen kerta kun jaksan tästä prof. Puolimatkan lausunnosta kirjoittaa sivukaupalla. Jyväskylän yliopisto saa viedä selvitysprosessin itse loppuun.

Puolimatkan blogaus (Uusi Suomi)

”Ilman perusteellista lapsivaikutuksen arviointia lapset alistetaan lain myötä laajamittaiseen yhteiskuntakokeeseen” (TP)

Puolimatka yrittää sumuverhoa; tätä ns. lapsivaikutusten arviointia on tehty kansainvälisesti vuosikymmeniä, eikä tutkimusalan konsensus tue Puolimatkan johtopäätöksiä.

”…julkista keskustelua lain lapsivaikutuksista on pyritty vaientamaan.” (TP)
”Pyrkimys tukahduttaa tiedeyhteisön sisäistä kriittistä keskustelua tuo mieleen pahoja muistoja viime vuosisadan totalitaarisista valtioista, joissa tieteentekijöitä vaiennettiin tieteen auktoriteetilla.” (TP)

Puolimatka ilmeisesti haluaa väittää, että julkinen tieteellinen vertaisarviointi on keskustelun vaimentamista. Sananvapaus tarkoittaa sitä, että saa sanoa tyhmiäkin asioita kenenkään ennalta estämättä. Se ei tarkoita sitä, että tyhmiä asioita ei saisi kritisoida julkisesti. Se on yhtälailla sananvapauden käyttämistä. Vaikka Puolimatka puhuu vaimentamisesta, todellisuudessa vastineeni hänen lausunnolleen oli se, joka nosti lausunnon laajempaan julkisuuteen. Kriittinen keskustelu tiedeyhteisön sisällä on eri asia kuin pohjanoteerausten kirjoittaminen tieteen nimissä. Siksi meillä on ns. vertaisarviointia.

”Tamminen pystyy blogissaan taitavilla retorisilla heitoillaan siirtämään huomion pois lausuntoni varsinaisesta sisällöstä” (TP)

Puolimatka yrittää retoriikallaan ja puhumalla asian vierestä kääntää huomion paikoittain yksityiskohtaisestakin kritiikistäni.

”Poliittisesti motivoitujen tutkimuspyyntöjen voi olettaa nyt lisääntyvän yliopistoissa.” (TP)

Puolimatka olettaa tutkimuspyynnöllä olevan poliittinen tausta. En toki tiedä asiasta tarkemmin, koska en ole sekaantunut tutkimuspyyntöprosessiin mitenkään, mutta käsittääkseni sen taustalla on Jyväskylän yliopiston opiskelijan huoli tieteellisen ilmaisun tasosta, mitä selvityspyyntö koskeekin.

Varsinainen selvitys 

1. Tamminen esittää harhaanjohtavan tulkinnan lausunnon sisällöstä ja rakenteesta.

Puolimatka perustelee, että koska haukun lausuntoa kärkevästi artikkelini lopussa, nämä haukkumasanat olisivat edustava kuvaus siitä, mitä uskon pitkän lausunnon tarkoittavan. Tämä on päivänselvää sanahelinää, jolla Puolimatka yrittää trivialisoida artikkelini sisällön lopussa esiintyvään lauseeseen, joka ei liittynyt varsinaiseen pitkään läpikäyntiosioon.

Puolimatka toki korjaa aiemman käsitykseni, että hän olisi käyttänyt valtaansa kahden aiemman gradun julkaisussa.

2. Koska Tamminen on ymmärtänyt rakenteen väärin (1), hän ei ymmärrä lähteiden käyttötapaa

Suurin osa artikkelistani käsitteli juuri lähteiden käyttötapaa Puolimatkan oman teesin näkökulmasta suhteessa lausunnon kohteeseen. Muutenhan läpikäynnissäni ei olisi mitään tolkkua. Rakentavin keino osoittaa päättelyvirhe on osoittaa päättelyketjun sisäinen virhe. Puolimatkan lausunnon analyysi on kuitenkin siitä hankala, että hän näennäisesti argumentoi jotain muuta kuin samaa sukupuolta olevien parien ulkoista adoptiota vastaan väittämällä, että hän vain argumentoi biologisen vanhemmuuden puolesta. Tässä asiayhteydessä tällainen väite ei vain ole uskottava.

Harvard University Press:in julkaisu on myös julkaistu Reader’s Digest:issa populaarimmassa muodossa, ja se on siitä laajemmin tunnettu.

3. Tamminen väittää viitteitä roskatutkimuksiksi pinnallisen googlailun pohjalta

Ei. Minä oikeasti luin ainakin jollain tasolla ne viitteet, joihin Puolimatka viittasi. Se, että niitä pidetään yleisesti heikkolaatuisina lähteinä oli sivuhuomio, ei itse kritiikki. Puolimatka yrittää kääntää huomion pois lähteiden laadusta.

4. Tamminen arvioi lähteen laatua sen perusteella, kuka oli läsnä julkaisutilaisuudessa

Se, että George W. Bush oli läsnä manifestin julkaisutilaisuudessa oli sivuhuomio eikä itse kritiikki. Lähdeteksti on luonteeltaan Puolimatkan lausuntoa muistuttava poliittinen manifesti, vaikken toki voi kieltää Puolimatkaa käyttämästä sitä lähteenä. Viittaan artikkelin lopussa esiintyvään litaniaani tieteenteon ketjusta. Jos Puolimatka on käsittelemäänsä aiheeseen perehtynyt, tämän lähdeviitteen käyttö ehkä on tulkittava vain laiskuudeksi, koska jos hänen teesinsä olisi niin tuettu kuin hän antaa ymmärtää, olisi akateemisempia lähteitä muitakin tarjolla.

5. Tamminen ilmentää rotuennakkoluuloja

Tämä Puolimatkan väite ylitti jo parodiahorisontin. Kritisoin siis Puolimatkaa siitä, että hän käytti tutkimusta afroamerikkalaisten heteroparien avioitumiskäyttäytymisestä viitteenä väitteelle, että biologisten vanhempien yhden osapuolen poissaolo lapsen elämässä (esim.kuoleman,avioeron tms vuoksi) korreloi sosiaalisten ongelmien kanssa (mistä on näyttöä) JA että tämä on (lausunnon viitekehyksessä) rinnastettavissa samaa sukupuolta oleviin vanhempiin ikään kuin se olisi sama asia kuin rikkonainen perhe (ei, se on oma tutkimusaiheensa), koska yksi tai molempi sitoutunut vanhempi ei ole biologinen tai on samaa sukupuolta kuin toinen. Tämä valtavan loogisen loikan aasinsilta on komeimpia, jonka olen koskaan akateemisen viranhaltijan todistanut lausuvan.

Yksinkertaistaen: se, että banaani on keltainen ja pehmeä, ei tarkoita tennispallon olevan pehmeä vaikka se olisikin kellertävähkö.

Puolimatka yrittää viedä huomiota kritiikin sisällöstä.

6. Teologitkin voivat tehdä sosiologista tutkimusta

Missään kohtaa lähdekritiikissäni tutkijoiden teologisuus ei ollut kantava argumentti, vaan mainitsin teologisuuden siksi, ettei julkaisun painoarvoa olisi pelastanut edes se, että se olisi sosiologien laatima populaariteos. Lähde ei nimittäin listannut lähteitään ja siitä puuttui kaikki korvaavat perustelun yrityksetkin.

Kamppisen uskontokriittisyys ei liity lausuntoon. Puolimatka yrittää viedä huomion kritiikin sisällöstä.

Puolimatkan syvällisemmästä läpikäynnistä poimin ajallisten resurssieni vuoksi vain oleellisen, koska joku muu saa opettaa hänelle historiaa.

 ”Lanahanin ja Sandefurin tutkimukset antavat tukea väitteelle, että biologinen isä ei ole korvattavissa. Edes äidin uusi miespuolinen puoliso ei korvaa biologisen isän puutetta. Tältä pohjalta ei ole luultavaa, että toinen nainen voisi korvata isän puutetta.” (TP)

Ei. Kun lapsen perhe rikkoutuu ja sen seurauksena mahdollinen uusi lähihuoltaja on muu kuin lapsen biologinen vanhempi on se rakenteeltaan täysin erilainen perhe, kuin perhe, jossa lapsi on alusta asti kahden alunperin sitoutuneen vanhemman huollettavana mutta toinen tai molempi vanhempi sattuu olemaan muu kuin lapsen biologinen vanhempi. Näitä ei voi uskottavasti verrata keskenään, mitä Puolimatka tieten tahtoen yrittää tehdä. Paljon validimpi tarkastelunäkökulma olisi verrata eri sukupuolta olevia adoptiovanhempia samaa sukupuolta oleviin adoptiovanhempiin. Tätä Puolimatka ei tee.

”Lapsen hyvinvoinnin kannalta on parasta, että hän saa kasvaa biologisten vanhempiensa eheässä avioperheessä. Väite biologisten vanhempien eheän avioperheen merkityksestä lapsen kehitykselle ja hyvinvoinnille on yksi ydinväitteistäni ja tämä on tärkeä kysymys pohdittaessa sukupuolineutraalin avioliittolain mielekkyyttä ja sen vaikutuksia tasa-arvoon.” (TP)

Lakialoitteessa ei väitetä, että biologinen vanhemmuus olisi vähempiarvoista kuin adoptiovanhemmuus. Ottamatta kantaa biologisen vanhemmuuden hyötyihin, biologisen vanhemmuuden etuja on epäoleellista arvioida tässä asiayhteydessä, koska lausunnossa tarkasteltava asia ei ole biologisen vanhemmuuden edut tai haitat, vaan liiton ulkopuolisten adoptiolasten hyvinvointi eri tai samaa sukupuolta olevien liitossa. Biologiset lapset eivät missään vaiheessa ole olleet tämän lakialoitteen uudistusten asia, joten toteamus olisi relevantti, jos asia koskisi biologisen vanhemmuuden kieltämistä, mitä se ei tee.

”…voidaan tehdä epäsuoria päätelmiä sukupuolineutraalin avioliittolain yhteiskunnallisiin vaikutuksiin, koska sosialisaation välityksellä avioliiton sukupuolineutraali uudelleentulkinta heikentää isien ja äitien ymmärrystä omasta merkityksestään lapselle ja siten vähentää heidän sitoutumistaan lasten hoitoon.”

Tämä tulee ilmeisesti tulkita Puolimatkan omaksi pohdinnaksi, jonka hän epäsuorasti esittää liittyvän siteerattuihin lähteisiin. Poikkeukselliset väitteet vaativat poikkeuksellisia todisteita, joita Puolimatka ei esitä. Jos ymmärrän oikein, on Puolimatkan ajatusketju se, että lain sovellusalan laajentaminen vähentää avioliittolainsäädännön sosiaalista auktoriteettia sellaisella tavalla, että ennen sitoutuneet vanhemmat ryhtyvät vastuuttomiksi. Tämä kuvaa varsin omituista suhtautumista lainsäädäntöön välineenä.

”Tämä on asiantuntijalausuntoni ydinajatus: lainsäädännön pitäisi suosia kahden biologisen vanhemman muodostamia perheitä, koska ne ovat parhaita lapsen hyvinvoinnin kannalta.” (TP)

Jos Puolimatkan lausunnon punainen lanka on se, että lainsäädännön tulisi suosia kahden biologisen vanhemman muodostamia perheitä, miksi hän sitten lausuu lakialoitteesta yhtään mitään? Silloinhan hänen tulisi puhua avioerojen ja adoption kieltämisen puolesta.

”Sarantakosin tutkimus on tutkimusasetelmaltaan ja otokseltaan luotettavampi kuin useimmat vastaavat tutkimukset.” ” Vanhempien ajattelua saattaa ohjailla myös tietty poliittinen pyrkimys. Sarantakosin tutkimuksen opettajat saattavat olla toiseen suuntaan kallellaan tai sitten ei. Sitä emme tiedä. Emme löydä mistään neutraaleja haastateltavia.” (TP)

Vanhempien ajattelua saattaa hyvinkin ohjailla poliittinen pyrkimys, niin kuin opettajienkin. Siksi itseraportointiin perustuvat tutkimukset ilman kvantifioitavaa kontrollimenetelmää ja vielä ilman mitään sokkoutusta, ovat aikalailla arvottomia – ihan riippumatta siitä, onko itseraportoija samaa sukupuolta olevien vanhemmuuden puolestapuhuja tai siihen kielteisesti suhtautuva.

”Siksi [Regnerus] voi sanoa jotakin tilastollisesti merkitsevää vain siitä ryhmästä, joka oli kasvanut sellaisessa kotitaloudessa, jonka toinen vanhempi oli joskus ollut homoseksuaalisessa suhteessa. Tämä tietysti rajaa sitä, mitä Regneruksen tutkimuksesta voidaan päätellä ja Regnerus tekee tämän rajoituksen selväksi tutkimusraportissaan. ” (TP)

Olen iloinen siitä, että Puolimatka tuo asian esille. Regnerus:in tutkimusasetelma nimittäin rajaa tutkittavan asian niin kapeaksi, etten tiedä mihin tutkimusta voi kunnolla edes käyttää. Sitä hän ei tehnyt lausunnossaan, vaan vaikutti haluavan käyttää tutkimusta juuri siihen, mihin sitä ei voida käyttää.

Allen, Douglas (2013)

Puolimatka tekee läpikäynnin Allenin tutkimukseen kohdistuneesta kritiikistä, ja korjaa väärinkäsityksen Allenin iän kontrollitoimenpiteestä; puolustukseni täytyy sanoa, ettei Allen kerro ikäkontrolloinnin dataseteistä varsinaisessa artikkelissaan vaan ainoastaan viittaa ”joihinkin ikärajoituksiin” – Puolimatkan mainitsema tieto on ilmeisesti jossain julkaisun liitetietojen seassa. Mitä tulee sosiologi Philip N. Cohen:in kritiikkiin otoksen toimivuudesta suhteessa tutkimuskysymykseen, Puolimatka käy sen melko perusteellisesti läpi, mutta saattaa hieman vähätellä kahta kysymystä:

1. Jos otokseen valikoituvat rajataan kriteereillä ”on 17-22 -vuotias henkilö ja asui 2006 kotona kahden avoliitossa tai avioliitossa olevan aikuisen kanssa ilman tietoa jälkeläissuhteesta”, syntyy tutkimuskysymyksen käsittelemään populaatioon mahdollisesti liittyviä rajoitustekijöitä, koska ilmeisesti Kanadassa suuri osa homoseksuaalisista vanhemmista on yksinhuoltajia ainakin väestörekisterin mukaan ja monet lapset ovat adoptiolapsia. Näin siis päästään tutkimaan vain osaa jo valmiiksi harvinaisesta perheasetelmasta; tutkittava populaatio rajaantui 194+85 lapseen, joissa mahdollisuus poikkeaviin perherakenteisiin on suuri verrattuna kontrolliin.
2. Tutkimuksen aineisto ei ole mahdollistanut kontrollia ulkopuolisesta adoptiosta. Puolimatka vähättelee näkymätöntä adoption roolia tilastossa, jossa vertailu tapahtuu pääasiassa eheisiin biologisiin perheisiin. Adoptioon on viitteitä mm. kontrollipopulaatiota selvästi suuremassa osassa vammaisia ja etnisiin vähemmistöihin kuuluvia lapsia valtaväestöön kuuluvissa liitoissa, jotka Allen mainitsee tutkimusraportissaan.Etenkin naisparien lapsista isosta osasta oli tieto, että he olivat muuttaneet asuinpaikkaa viimeisen viiden vuoden aikana; muuton syystä, ja siitä, muuttiko hän esim. adoptioperheeseen vai perheen kanssa, ei ollut tietoa. Siksi sitä ei kontrolloitu. Tämä on ongelma, koska perhesuhteiden viimeaikainen muuttuminen on todettu riskitekijä. Allen olisi voinut kontrolloida tiedolla siitä, onko lapsi muuttanut viimeisen viiden vuoden aikana, mitä hän tekikin raportin liiteaineistossa, mutta tätä löydöstä ei julkaistu. Siinä nimittäin ei ollut tilastollisesti merkittävää eroa ”valmistumisasteissa”. Allen julkaisi vain sen analyysin, jossa hän rajasi kontrollin tietoon onko lapsi muuttanut vuoden sisään, ja sai kohutulokset. Tätä voisi ehkä pitää eräänlaisena julkaisuvääristymänä, koska kyseinen analyysi oli eniten kontrolloitu.
3. Allenin tutkimus ei varsinaisesti vastaa tutkimuskysymykseen niin kuin hän on yrittänyt etenkin mediassa asian esittää, vaan johonkin muuhun. Hypoteettista kysymystä on vaikea pukea sanoiksi, koska se ei ole arkijärjellinen, mutta voisi kuulua suunnilleen ”Kuinka moni kahden samaa sukupuolta olevan aikuisen kanssa vuoden 2006 ajan asunut adoptoitu tai yhden näistä biologinen jälkeläinen nuori on valmistunut lukiosta* viimeistään 2006 verrattuna muihin nuoriin, jotka asuvivat 2006 ajan kahden yleensä  biologisen vanhempansa kanssa”. En usko, etteikö tuon parempaan voisi yltää. Siinä on liian sekavat otannat vastaamaan kysymykseen. On toki sanottava, että tilastotutkimuksia on vaikea suunnitella mutta niistä on helppo osoittaa virheitä.

Suosittelen tutustumaan vertaisarvioivaan artikkeliin Herek, Gregory M. (2014) ”Evaluating the methodology of social science research on sexual orientation and parenting: a tale of three studies”, joka käsittelee syvällisemmin tapauksia Sarantakos (1996), Regnerus (2012) ja Allen (2013).

Allenin tutkimuksen puolustus on toki enemmän Allenin kuin Puolimatkan asia. Keskitytään siis siihen, mitä Puolimatka yritti sanoa:

”Allen (2013) teki Kanadassa laajalla otannalla (20 % väestöstä) tutkimuksen, joka osoitti huomattavia eroja koulun keskeyttämisessä homo- ja heterovanhempien lasten kohdalla. Samaa sukupuolta olevien vanhempien lapset valmistuivat 65 % todennäköisyydellä verrattuna eri sukupuolta olevien avioparien lapsiin.”

Puolimatkan muotoilu antaa ymmärtää, että hän nyt käsittelee samaa sukupuolta olevien perheiden lapsia, joista ainakin yksi on biologinen ja toinenkin alkuperäinen lähivanhempi, niin kuin hän aiemmin lausunnossaan on tehnyt. Se ei ole tutkimuksen aihe, eikä tietenkään ole lakialoitteen käsittelemä asia edes, mutta seuraava lause antaa ymmärtää, että sellaisissa tapauksissa tutkitut lapset valmistuvat 65% todennäköisyydellä verrattuna kontrolliryhmään, eli melko surkeasti. Tähän tutkimus Allen (2013) ei ihan näin viitattuna sovellu, koska sen varsinainen kysymysasettelu kun otoksen rajaus ja kontrolli huomioidaan, poikkeaa Puolimatkan pohdinnan asiayhteydestä. Puolimatka haluaa asiayhteydestä päätellen väittää, että on osoitettu alusta asti sitoutuneet samaa sukupuolta olevat vanhemmat jälkeläissuhteesta riippumatta heikommiksi vanhemmiksi valmistumisastetta mittaamalla verrattuna heterovanhempiin yleensä. Tätä ei kuitenkaan de facto tutkittu, vaikka poisluettaisiinkin tilastollisen merkittävyyden analyysi suhteessa julkaisun kontrolleihin.

Allen (2013) kuitenkin käytännössä tutki jotain paljon kompleksisempaa, jonka hyödynnettävyydestä mihinkään ilman parempaa otoksen rajausta olen epävarma. En yksinkertaisesti tiedä mihin Allenin löydöksiä voisi hyödyntää muuten kuin toteamaan, että epätyypilliset perherakenteet ovat merkittävästi valtaväestöä yleisempiä Kanadalaisten samaa sukupuolta olevien liitoissa kuin eri sukupuolta olevien liitoissa. Sanoisin tämän olevan tutkittavaan populaatioon liittyvä ominaispiirre, jota täytyy pystyä kontrolloimaan tutkimuksissa.

Taustaani asiassa

Olen kauan ilmaissut huoleni pseudotieteen popularisoitumisesta ja akateemisten tutkintojen ja tieteellisen ilmaisun laadunvalvonnasta – jo ennen kuin päädyin Helsingin yliopistolle opiskelijaksi 2006 ja tutustuin akateemiseen maailmaan. Erityisesti olen huolella seurannut Yhdysvalloista rantautunutta poliittisen kreationismin ja ns. ”kristillisen tieteen” liikettä ja ennen varsinaista poliittista heräämistäni kirjoitin näistä aiheista. Tämä tausta vaikutti merkittävästi siihen, että ryhdyin syynäämään professori Puolimatkan lausuntoa.

Jos totta puhutaan, ei yliopistoaikani juuri antanut lohtua huoleeni tieteenteon tasosta, vaan huolestuin yhä enemmän siitä, ettei tieteen metodologiaa ja tieteenfilosofian alkeita vaikuteta opetettavan kunnolla tutkinto-opiskelijoille. Sille olisi suuri tarve etenkin perinteisten luonnontieteiden ulkopuolella mitä kvalitatiivisempaan suuntaan mennään. Tieteen metodologia kun ei ole mielipideasia, vaan tieteenteon pitkän kehityskaaren synnyttämä kriteeristö sille, miten tuotetaan tieteellisesti luotettavaa ja käyttökelpoista aineistoa muun tieteenteon pohjaksi. Jos tämä laadullisen luotettavuuden ketju katkeaa, aineiston pohjalta tehdyt johtopäätöksetkin ovat epäluotettavia.

Olenkin viime vuosina sosiaalisessa mediassa profiloitunut henkilönä, joka niinsanotusti debunk:aa, eli pyrkii osoittamaan virheet erinäisissä erikoisissa väitteissä, joihin törmää verkkomedioissa kiertävässä pseudolääketieteessä ja pseudofysiikassa yms. Näistä nyt muutamia esimerkkejä ovat uskomushoidot, energiantuotantotekniikkaan liittyvät huijaukset ja erilaiset salaliitto-”teoriat”. En tee sitä siksi, että haluaisin olla ikävä ihminen, vaan koska pidän tärkeänä väärinymmärrysten ja huijausten torjumista mediasta ja yhteiskunnallisesta keskustelusta, joiden pohjalta tehdään ihmishenkiäkin koskettavia päätöksiä.