Guggenheim-museohanke kaatui eilen kiperästi 8-7 Helsingin kaupunginhallituksessa. Päätös tarkoittaa, että museon kohtalo ei tule 85-päisen kaupunginvaltuuston päätettäväksi. Ratkaisevana tekijänä oli Vihreiden enemmistön (3) kääntyminen Kokoomuksen ja RKP:n ajamaa hanketta vastaan, jota vastusti ennestään SDP (3), Vasemmistoliitto (1) ja Perussuomalaiset (1). Kaupunginhallituksen pj Risto Rautava (kok.) on siksi nyt känkkäränkkä. Niin on myös Helsingin Sanomien nimetön pääkirjoitus.
Vaikka olenkin suuri nykytaiteen ystävä, en näe erityistä arvoa siinä, että Helsingin kaupunki ostaisi Amerikasta reilusti tappiota tuottavan nykytaiteen museobrändilisenssin Kiasman ja Tennispalatsin kanssa kilpailemaan. Guggenheimin näyttelyitä on ollut Suomessa ennenkin. Paitsi että hanke oli demokratian irvikuva ja älyttömän kallis, edusti se minusta myös kyseenalaista ajattelua. Hankkeesta esitettiin epäuskottavasti mitä suuruudenhulluimpia kävijä-arvioita, joiden mukaan Helsingin turismimäärä räjähtäisi kun ihmiset tulisivat vuosikymmeniä ympäri maailmaa ihastelemaan Katajanokalle ulkomaisen arkkitehdin rakennusta ja sen Amerikkalaista taidekokoelmaa. Hmm.
Siis hetkonen; ihmiset vaeltaisivat Suomeen (Amerikasta?) katsomaan Amerikasta tuotua konseptia? Onko Suomalainen alemmuuskompleksi ja ’suuren maailman’ ihannointi mennyt niin pitkälle, että kuvittelemme meidän täytyvän tuoda tänne ulkomailta tunnettua taidetta koska meillä ei ole mitään omaa annettavaa kansakuntana?
Matkailun Edistämiskeskuksen mukaan ulkomaiset turistit saapuvat Suomeen nauttimaan luonnosta ja sen puhtaudesta — ja etsimään jotain erilaista kyllästyttyään turistikohteisiin. Suomi mielletään rauhalliseksi ja turvalliseksi, mutta toisaalta autenttisuuden tunteessa olisi parannettavaa. Eteläisen jännittäväksi paikaksi Suomea ei taida saada tekemälläkään.
Suomi onkin jo kauan yrittänyt olla kaikenlaista, mitä on kuviteltu ulkomaalaisten haluavan — rantalomia, alkuasukkaita, pikku-Pariisia ja amerikkalaista. Saatan analysoida ympäristöäni enemmän kuin on tarpeen, mutta monet suomalaisten kansainvälisyyden tai eksotiikan yritykset ovat minulle läpinäkyvää kitschiä — mautonta ja epäonnistunutta matkimista jostain, mitä ei oikein ymmärretä. Uskon sen näkyvän. Tyynenmeren saarilla alkuasukkaat tekivät toisen maailmansodan aikaan samoin ja ilmiöstä käytettiin termiä rahtikultti.
Päästäksemme eroon tästä kierteestä, täytyisi suomalaisten oppia olemaan väheksymättä suomalaisten kulttuuripanoksen arvoa. Suomessa tehdään jo kaikkea jännittävää, mutta sitä yritetään verrata johonkin mitä se ei luonnostaan ole, ja sitten satsataan julkiset rahat huonoon kopiointiin. World Design Capital 2012 on monilta osin esimerkki tästä. Minä uskon vakaasti siihen, että taide valuu ylöspäin, ei alas. Guggenheimista pelastetuilla rahoilla tulee tukea Helsingin Taidemuseota sekä paikallisia taiteenteon mahdollisuuksia — rahaa voi pistää myös säästöön. Guggenheimin hintaan rakennettaisiin ja ylläpidettäisiin neljää Kiasmaa. Suomeen houkutellaan turisteja sillä, että suomalaisilla on jotain annettavaa. Ei sillä, että ostetaan turistien kotimaasta huvipuistolaitteita.
Näin loppukevennyksenä; olet todennäköisesti nähnyt New Yorkin Guggenheim-museon tietämättäsi. Sen arkkitehtuuria parodisoidaan Men in Black -elokuvan alun takaa-ajokohtauksessa, jossa Will Smith juoksee ylös vaivalloista spiraaliramppia.
Lue myös: ”Onko design työkalu? Voiko disainia syödä?”
2 Comments