Skip to content

Hyvinvointivaltion purku alkaa nuorista

Eilinen Helsingin Sanomien pääkirjoitus käsitteli aihetta, josta olen aikonut kirjoittaa jo jonkin aikaa. Viime vuosikymmenen suomalaisen sosiaalipolitiikan suunta ja sen seuraukset käyvät yhä selkeämmiksi; 13.1.2011 YLE uutisoi laajasta tilastollisesta tutkimuksesta, josta käy ilmi vuonna 1987 syntyneiden karu elämän alku. Itse kuulun tähän kyseiseen vuosiluokkaan, ja subjektiivisten kokemusteni mukaan minua pari vuotta nuoremmilla vuosikerroilla on keskimäärin asiat vielä huonommin. Vuosien 1987–1992 aikana syntyneet olivat pieniä lapsia 90-luvun laman iskiessä, ja he ovat tänä päivänä 18–24-vuotiaita.

Joulukuussa uutisoitiin sosiaaliturvan leikkaamisesta 20 prosentilla niiltä alle 25-vuotiailta joiden koulutus on keskeytynyt tai jotka eivät ole hakeeneet tai vastaanottaneet opintopaikkaa. Onhan se hieno ajatus, että yritettäisiin ikäänkuin sossun kassalta hätistellä ihmisiä pois ajoissa, mutta todellisuudessa sosiaalitoimen perusosa on jo valmiiksi pieni (417,45€ Helsingissä 2010, eli n. 14 euroa/pv), kun taas elinkustannukset kuten mm. ruoka on jatkuvassa nousussa. Jos tästä vielä leikataan viidesosa, lyödään vain jo lyötyjä. Ottaen vielä huomioon, että sosiaalitoimen viimevuotisista ns. uusista asiakkaista 40% olivat nuoria aikuisia (THL 2010), tämä leikkaus osuu juuri tähän ikäryhmään.

Suurten ikäluokkien päättäjät tapaavat suhtautua meihin niinsanottuihin nuoriin aikuisiin tietyllä etäisyydellä ja ihmettelevällä asenteella. Miksei ne nyt toimi niinkun me haluttiin? Suomalaisten perimä tuskin on viimeaikoina muuttunut merkittävästi, joten syiden etsintä kohdistuu ympäristötekijöihin. Mikä on muuttunut? Mikä meni pieleen?

Jos tämän päivän nuori vielä peruskouluikäisenä uskoi myyttisen hyvinvointivaltion olemassaoloon, kohtaa hän nopeasti lähestyessään aikuisikää karun todellisuuden. Mielenterveyspalvelut eivät mitenkään osaa vastata tarpeeseen ja hoitotakuut ovat huono vitsi, vaikka juuri tämä ikäryhmä on suuressa mielenterveyspalveluiden tarpeessa. Minulla on ikäisiäni tuttuja jotka ovat jo käytännössä työkyvyttömyyseläkkeellä. Asumiskulut ovat viime kymmenen vuoden aikana nousseet merkittävästi, mutta opintotuki ei ole vastannut menoja sitten vuoden 1992. Korkeakoulujen määrärahoja leikataan ja opetuksen laatu ja tarjonta kärsii, samalla kun opiskelijoilta vaaditaan nopeampaa valmistumista vaikka talousahdinko pakottaa työssäkäyntiin. Nuoret joutuvat suostumaan kyseenalaisiin työehtoihin ja työsuhteita leimaa työsuojelulainsäädännön porsaanreikien vakiintunut hyväksikäyttö, joiden aiheuttama epävarmuus lopulta uuvuttaa innokkaankin työntekijän. Ei tarvitse olla sosiologi ymmärtääkseen, että tämä on mahdoton yhtälö.

Nuoret ovat taloudelliselta asemaltaan heikoimpiin kuuluvia yhteiskunnassamme, ja verotuksen hidas mutta varma siirtyminen tasaverotukseen syö etenkin nuorten hyvinvoinnin mahdollisuuksia. Toisaalta opintotuen tulorajat pakottavat opiskelijat tuloloukkuun vastaavalla tavalla kuin sosiaaliturvan varassa elävillä. Päättäjien edessä on kokonainen sukupolvi leviämässä käsiin; juuri se sukupolvi, jonka jatkuvan bruttokansantuotteen kasvun varaan hallitus yrittää turvata eläkejärjestelmän ja valtiontalouden.

Seuraava maksaa“-periaatteeseen perustuva valtiontalous hajoaa liitoksistaan, kun suurten ikäluokkien rakentama raskaan ja tehottoman yhteiskuntakoneiston ylläpito lasketaan juuri sen sukupolven harteille, jonka hyvinvointi ja pärjääminen ei koskaan kiinnostanut hallitusta — lukuisista varoituksista huolimatta. Ja miksi kiinnostaisikaan? Eduskunnan keski-ikä on 52 vuotta, ja ainoa kahdesta sadasta kansanedustajasta alle 30-vuotias on keskustan 28-vuotias Tuomo Puumala. Melkein puolet (45,5%) kansanedustajista ovat astuneet virkaansa vähintään kymmenen vuotta sitten. (Eduskunta 2011, Kansanedustajien ikärakenne, Kansanedustajien valtiopäiväkokemus. Tilastot ja raportit 21.1.2011.)

Ongelma ei tietenkään ole päättäjien ikääntyneisyys itsessään, vaan sen mukanaan tuoma etäisyys 2000-luvun nuorten aikuisten elämän realiteetteihin. On vaikea korjata tilanteita joita ei ymmärrä ja on vaikea muuttaa sellaista, jonka olemassaoloa ei tunnusta. Me elämme eri maailmaa kuin he elivät joskus, mutta elämme myös eri maailmaa kuin he elävät nyt. Siksi eduskuntaan tarvitaan tämän maailman edustajia.

Olen ehdolla eduskuntavaaleissa 2011 Helsingin vaalipiirissä.

Published inajankohtaista

44 Comments

  1. mummo mummo

    Suuret ikäluokat eivät enää päätä mitään. Ne on monet jo vanhainkodeissa ja ihan samassa jamassa kuin nuoretkin. 90-luvulla syrjäytyneet suurten ikäluokkien edustajat (silloin +/- 40 vuotiaat) eivät useinkaan enää päässeet jaloilleen ja syrjäytyivät – hekin.

  2. Soile Peni-Kivirikko Soile Peni-Kivirikko

    Asiaa! Mutta ei mene paremmin nuorten aikuisten ja lapsiperheiden vanhemmillakaan. Reilu 20v töitä hoitoalalla tehnyt, kolme lasta kasvattanut yksinhuoltaja on myös tiukoilla. Lapsia pitäisi kouluttaa vaan hyvä että rahat riittää ruokaan. Yhteiskuntaluokkaerot senkun kasvaa. Suurella osalla Suomalaisista ei mene hyvin.
    Nimim. Nuorten parissa työskentelevä.

  3. sea sea

    Kuuluuko mielenterveyspalvelutkin hoitotakuun piiriin?! Todellakin vitsi. Vielä hauskempi vitsi on miten sitä hoitoa tarjotaan. Jos et kymmenellä kerralla, tapaaminen joka toinen viikko, parane, levitellään käsiä ja todetaan “me ei pystytä tarjoamaan kun ylläpitävää hoitoa”. Ainahan toki on Kelan tukema psykoterapia, mutta se on sitten ihan lääkärin mielenliikkeistä kiinni suositteleeko hän sellaista.

    terv. 10 vuotta mielenterveystoimiston rattaissa ennen kun sai oikeaa hoitoa

  4. Hyvinvointivaltio kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Sen sijaan, että nuoret valittaisivat siitä kuinka kukaan ei välitä, heidän kannattaisi alkaa välittämään itse itsestään.

    Valtion ylläpitämä koulujärjestelmä ei opeta mitään sellaisia taitoja, joiden avulla pärjää elämässä, joten sinne on turha mennä. Palkkaduunin kautta voi saada vähän rahaa, mutta sekin on hankalaa, koska työelämä on säännelty niin kalliiksi – etenkin nuorille, joiden tuottavuus on vielä alhainen. Omaa yritystäkään ei kannata perustaa, koska siinäkin on erittäin isot riskit ja onnistuminenkin vaatii aivan älyttömästi duunia.

    Ratkaisu tähän on ihan vaan yksinkertaisesti se, että aletaan jättämään valtio huomiotta. Turha luottaa mihinkään sosiaaliturvajärjestelmään. Parempi opetella sellaisia taitoja, joista muut ovat valmiita antamaan jotain takaisin – oli se sitten rahaa, hyödykkeitä tai palveluita. Veronkierto, salakuljetus ja kaikenlainen mustan pörssin kauppa kunniaan!

    Ja nykyään tosiaankin netin myötä melkein mitä tahansa pystyy opiskelemaan kunhan vain on tietokone. Lähes aina materiaalin laatukin on parempaa kuin mitä valtion oppilaitoksista saa. Sitä kautta menestystä kannattaa lähteä hakemaan.

    • JoEn JoEn

      Lukieassasi kommenttiasi. Mieleeni tuli heti rikollisuus ja veronkierto, mutta mainitsitkin asian jo itsekkin.
      Rikollinen toiminta alkaa olemaan pikkuhiljaa monelle se ainut toimiva ratkaisu jaksaa ja tulla toimeen. Helpoin niistä ehkä prostituutio.

  5. Mikko Mikko

    Suurten ikäluokkien uhrautuvuudesta sai taas tänään lukea HS:n mielipidepalstalla. Nyt heitä kohtaa suuri pettymys, kun yhteiskunta ei huolehdi heistä, vaikka ovat tämän maan ja hyvinvointivaltion rakentaneet, jotta heidän lapsillaan olisi parempi elämä.

    Party is over, reality kicks in.

    Jos tutkitaan viimeisen sadan vuoden aikajänteellä, mitä maailmassa on tapahtunut, voidaan todeta seuraavaa:

    1. Tuhoisat maailmansodat rampauttavat orastavan, siirtomaavaltaan perustuvan globalisaatiokehityksen ja katkaisevat kauppasuhteet. Syntyy joukko sulkeutuneita, oman talouden kehitykseen keskittyviä ja voimakkaasti kasvavia markkina-alueita, joita hallitaan kulissien takaa. Sodanjälkeinen yhteiskuntarakenteen murros mahdollistaa sotatarviketuotannon teollisen kapasiteetin siirtymisen modernisoituvan ja eksponentiaalisesti vaurastuvan yhteiskunnan veturiksi lähes rajattomien fossiilisten energiaresurssien kiihdyttämänä. Kivijalasta saa aamuisin maitoa ja leipää. Suuret ikäluokat syntyvät köyhään mutta optimistiseen maailmaan.

    2. Hyvinvointi ja koulutus ottavat isoja askeleita, väestön kasvu länsimaissa hidastuu radikaalisti, ja teollisuus kasvaa, ja kaikilla menee paremmin. Käydään kuussakin ja keittiöt pullistelevat nykyaikaa. Ns. kehittyvät maat elävät kuin toisella planeetalla, ja väestö niissä räjähtää länsimaiden organisoiman mutta kulttuurille vieraanlaisen maatalouden, lannotteidenkäytön ja työvoimantarpeen seurauksena. Suurelle ikäluokalle riittää töitä jo teini-ikäisinä enemmän kuin ehtisi tehdä, jotkut menevät yliopistoon lukemaan maistereiksi ja johtajiksi.

    4. Maailmankauppa kehittyy, syntyvät Maailmanpankki ja IMF. Itsenäistyvät, joskin velkaantuvat siirtomaat jatkavat tehtäväänsä rajattomana raaka-ainevarastona, jota häpeilemättä ammennetaan kuin omaa. Suuri ikäluokka perii vanhempansa, maat ja metsät ja opettelee nauttimaan heidän työnsä hedelmistä ja jättää heidät maalaisserkkujensa työvoimaksi. Viisaat päättäjät rakentavat tilapäisiksi tarkoitettuja betonilähiöitä, Merihaka saa Vuoden betonirakennuskohde -palkinnon. Matkaillaan autolla kotimaassa, liimataan sivuikkunaan Punkaharju-tarra Kalajoki-tarran viereen ja juodaan punaista Jaffaa. Joku varoittaa uudesta jääkaudesta.

    5. Eletään keskellä kylmän sodan propagandaa ja koetaan ensimmäiset öljyshokit, mutta niistä selvitään nopeasti ja tärkeät opetukset unohdetaan. Muistiin jää vain miten oli muka kovin vaikeaa ja surkeaa, kun lamppuja piti sammutella ja ovia sulkea. ETYK, OPEC, EEC. Kaikki on lähes ilmaista, kun valtion sääntelemässä taloudessa työn tuottavuus ja palkka nousevat rutkasti inflaatiota nopeammin, kymmenen-kaksikymmentä prosenttia vuodessa. Sodankäyneille vanhemmille rakennetaan pystykaupparahalla elintasosiipiä ja hankitaan telkkari, eikä heidän enää tarvitse käydä huussissa eikä kylvyssä piharakennuksessa. Puutalot alkavat homehtua muoveihinsa. Suurten ikäluokkien lapset käyvät peruskouluun ja haaveilevat cd-soittimesta.

    6. Pohjoismainen hyvinvointivaltio saavuttaa lakipisteensä 80-luvun jälkipuoliskolla. Asuntolainat ovat muisto vain ja pihassa on eurooppalainen eikä neuvostoliittolainen auto. Luonnonvaroista irti revitään kaikki mikä lähtee, ja tehtaiden ja peltojen paskat lasketaan vesistöihin, suot kuivatetaan ja järvet pilataan, eikä ketään kiinnosta paitsi jotain hippejä Hossassa. Kuuset harsuuntuvat happosateisiin. Tshernobyl, Bhopal, Exxon Valdez, you name it. Luuserisukupolven vanhemmat menevät pienipalkkaisiin töihin sodan nähneen polven johtamiin yrityksiin, tehtaisiin ja virastoihin, joissa heidän lapsensa toimivat keskijohdossa ja odottavat sukupolvenvaihdosta yrityksen yläportaaseen. Heidän lapsensa puolestaan pelaavat videopelejä, käyttävät mikroaaltouunia koulun jälkeen ja juovat Coca-Colaa.

    7. Rahoitusmaailman rajoitukset poistetaan, kasinotalous paukuttaa korot taivaisiin ja pankkiirit pelaavat pää märkänä asuntovelkaisten rahoilla. Ilkka Kylävaara bodaa, kirjoittaa ja asuu Eirassa. Moni nuori perhe venyttää penniä vuokraluukkuunsa ja ihmettelee kymmenen vuotta vanhempien rahasirkusta ja kulutusjuhlaa. Nähdään viimeiset isot vappumarssit. Parempiosaiset skimbaavat hassuissa haalareissaan ja mölisevät hiihtohississä isoon puhelimeensa. Jotkut älyävät ottaa VHS-nauhalle telkkarimainoksia ja uutislähetyksiä, joita myöhemmin tuijotetaan epäuskoisena YouTubesta.

    8. Neuvostoliiton bilateraalinen kauppa romahtaa ja vie Suomen kansantuotteen pohjamutiin. Valtiontalouden höyläystalkoot alkavat, eikä niistä ole toivuttu tähän päivään mennessä. Pankkiirit, valtionyhtiöt ja suuryritykset pelastetaan veronmaksajien rahoilla ja ay-liikkeen vaatimuksesta. Pienyrittäjien perheet taas ajetaan velkavankeuteen, konkursseihin ja itsemurhiin. Mittaamaton määrä osaamista ja elinkeinotoimintaa vedetään vessasta alas. Luuserisukupolvi näkee vihdoin päivänvalon, ensimmäisenä sukupolvena jonka vanhemmat ovat keskimäärin jo yli 25-vuotiaita, koska ei ollut varaa aikaisemmin hankkia lasta.

    9. Pellot pysyvät paketissa ja lainarahat pankinjohtajan holvissa. Nokia kokoaa Suomessa kaukoidän komponenteista peltisiä ja muovisia MikroMikkoja eikä enää valmista peltisiä vessapaperitelineitä. Kansa tanssii tehtaanpillin mukaan ja se on ihan hyvä juttu. Länsivallat mellastavat dollaritukku kourassa maailmalla kilpaa halpojen luonnonvarojen perässä, kyykyttävät köyhiä maita ja rakentavat varmuuden vuoksi vielä lisää sotilastukikohtia eksoottisiin paikkoihin, mahdollisimman lähelle öljykenttiä. Kansa on jakautunut peruuttamattomasti laman voittajiin ja laman häviäjiin. Paperi- ja konepajateollisuus ja sen työntekijät ja johtajat elävät omaa elämäänsä valtiovallan erityisessä suojeluksessa. Suurten ikäluokkien jälkeläiset saavat mopot rippilahjaksi ja luuserisukupolvi leikkii pahaa-aavistamatta hiekkalaatikolla.

    10. Maan valtaa netti- ja kännykkähuuma. Hassut vuodet ovat palanneet, myös Ilkka Kylävaara is back. F-Securen osakkeita jonotetaan korttelin ympäri. Paperitehtaita uudistetaan ja vanhat koneet myydään Kiinaan ja Etelä-Amerikkaan. Suomi elää taas vahvasti metsästä. Kaupunkirakenne ammutaan haulikolla metsiin ja pelloille, automarketit ja jäähallit ovat yhtä kuin hyvä elämä. Kilpajuoksu luonnonvarojen tuhlaamiseksi kiihtyy. Kasvava määrä suomalaisia ja maahanmuuttaneita nuoria ja aikuisia pitkäaikaistyöttömiä jarruttaa kansantaloutta, ja hyvinvoivat eläkeikää lähestyvät suuret ikäluokat ryhtyvät syyllistämään heitä.

    11. Julkinen sektori paisuu paisumistaan, kun pätevää henkilöstöä on houkuteltava kunnon palkkatasolla yksityiseltä, joku keksii menokuuriksi tuottavuusohjelman, jolla saadaan pyramidin alapäästä vähennettyä porukkaa. Terrorismisekoilu alkaa ja häiritsee rahantekokonetta. Savupiipputeollisuus piiputtaa, ja työkkäri laittaa luuserisukupolven vanhemmat webbisivukurssille. Energian ja ruoan hinta nousevat kiihtyvällä vauhdilla. Intiassa mennään joukolla omaan hirteen geenisiementen takia. Ilmastonmuutos, tsunami ja terrorismin vastainen sota vievät huomion kriittisistä talouspäätöksistä. Keskuspankit työntävät tolkuttomia virtuaalirahamääriä kansantalouksiin, ja vastineeksi leikkirahasta liikepankeille ojennetaan muitta mutkitta oikeaa työtä, vaurautta ja aineellista omaisuutta, jolla pelata edelleen. Arvopaperikeinottelussa pyörii satakertainen määrä pääomaa verrattuna reaalitalouteen. Uusi paradigma, tällä kertaa kaikki on toisin. Kukaan ei näe mitään ongelmaa. Suuria ikäpolvia ei voisi vähempää kiinnostaa, vaan he siirtyvät kauan odotetulle eläkkeelle. Matalapalkka-alasta tulee käsite samalla kun luuserisukupolvi tulee täysikäiseksi, aloittaa opiskelun ja kohtaa työmarkkinat.

    12. Suuret ikäluokat eivät ymmärrä, että heidän aikanansa luotu vauraus on väliaikaista ja puhtaasti seurausta piittaamattomasta luonnonvarojen käytöstä ja leväperäisestä tulevien sukupolvien piikkiin velaksi elämisestä.

    • Tuossa on hyvä läpikäynti 2. maailmansodan jälkeisen suomen väestön rakenteen ja olosuhteiden muutoksista. Erinomainen kommentti. Kirjoitatko kenties muuallakin aktiivisesti?

      • JoEn JoEn

        En mä nyt ymmärtänyt miten tää kiteyty luonnon varojen tuhlaamiseen?

  6. Mikko Mikko

    En kirjoita aktiivisesti missään. Suosittelen tutustumaan erääseen hyvään blogiin, jossa viime aikoina on käsitelty nimenomaan nuorta sukupolvea ja sen tulevaisuuden haasteita: http://kaikenhuippu.wordpress.com/

    • Hyvä juttu, hyvät kommentit, ja kiitos Mikko linkityksestä ja positiivisesta palautteesta.

      Niinkuin Maito alla mainitseekin, syyllistäminen on melko turhaa, ja vie aikaa, resursseja sekä luo entistä eripuraisemman ja heiveröisemmän yhteiskunnan, jonka pitäisi puhaltaa yhteiseen hiileen (tai noh, yhteiseen tuulivoimalaan?) ennennäkemättömällä tavalla tässä lähivuosina erinäköisten kriisien iskiessä tuulilasiin. Jotkut varmasti murtuvat ja passivoituvat entisestään, mutta jotkut varmasti heräävät myös toimimaan. Näin ainakin toivon.

      Ja voi olla hyvinkin mahdollista, että tulevaisuudessa on suurten ikäluokkien vielä tingittävä itse itselleen lupaamistaan eläkkeistä, sillä taloudellinen kasvu tulee jatkossa todennäköisesti olemaan erittäin hankalaa ellei mahdotonta, ja sen myötä katoaa myös pohja siltä olettamukselta, että huomenna on varaa maksaa tämän päivän velat kun homma kuitenkin kasvaa.

      Itse en odota saavani koskaan penniäkään eläkettä yhtään mistään. Tämä näkemys ohjaa nykytoimintaa hieman normaalista poikkeaviin suuntiin ja erilaisella vastuunotolla huomisesta. Se on myös tietyllä tavalla vapauttavaa, sillä yritän pitää elämäni ja työni senverran mielekkäänä, että ei tarvitse odotella eläkepäiviä jotta pääsisi toteuttamaan itseään. 😉

  7. mait0 mait0

    Turha suuria ikäluokkia on kollektiivisesti syyttää enää mistään. Suurin osa siitä väestä on kuitenkin jo eläköitynyt niillä kurjilla ehdoilla, jotka heille tarjottiin. On myös muistettava, että heidän maailmansa on yhtä kaukana meistä nuorista kuin meidän heistä, ja että sodan jälkeinen Suomi oli kieltämättä ankara kasvupaikka.

    Kuitenkaan emme voi olla kovin kiitollisiakaan, sillä se osuus tästä ikäluokasta, joka aikanaan otti vallan kahvasta reippaasti kiinni, ei koskaan kiinnittänyt suurinta huomiotaan tulevaisuuteen. Kyse oli paljon enemmän sen sukupolven edustajien (eittämättä vanhempiansa oppien mukaisesti) luoman kilpailun voittaminen, ja tästä kilpailuhengestä eivät eräät päässeet eroon sittenkään, kun siitä tuli tarpeetonta ja jopa haitallista. Suuret ikäluokat ovat aina olleet voittoa tavoitellut sukupolvi, mutta juuri siksi siitä suurin osa hävisi sitäkin katkerammin.

    • Mikko Mikko

      Kuitenkaan emme voi olla kovin kiitollisiakaan, sillä se osuus tästä ikäluokasta, joka aikanaan otti vallan kahvasta reippaasti kiinni, ei koskaan kiinnittänyt suurinta huomiotaan tulevaisuuteen. Kyse oli paljon enemmän sen sukupolven edustajien (eittämättä vanhempiansa oppien mukaisesti) luoman kilpailun voittaminen, ja tästä kilpailuhengestä eivät eräät päässeet eroon sittenkään, kun siitä tuli tarpeetonta ja jopa haitallista. Suuret ikäluokat ovat aina olleet voittoa tavoitellut sukupolvi, mutta juuri siksi siitä suurin osa hävisi sitäkin katkerammin.

      Naulan kantaan. Tähän liittyykin minusta ihan oikeutetusti syyllisyys niistä ongelmista, joita suuret ikäluokat ovat ahneuksissaan jälkipolville perinnöksi antamassa. Heidän käsityksensä hyvästä elämästä on nimenomaan materialistinen, kilpailuhenkinen ja itsekeskeinen. Nuorten pitää ymmärtää, että tästä ahnehtimisesta, pätemisestä ja vauhtisokeudesta on päästävä eroon ja niukkuudesta tehtävä taas hyve. Se vain ei ole mahdollista ennen, kuin nuoret ikäpolvet saadaan itse ymmärtämään tämän velanoton seuraukset ja lyhytnäköisyys. Viesti on oltava jotain muuta, kuin “haluamme lisää yhteiskunnan tukia”. Sen on oltava “pitäkää tunkkinne, osaamme itse tehdä paremman”.

  8. Eeva Eeva

    Asiallinen teksti, toivottavasti nuoretkin saataisiin aktivoitua äänestämään, niin sais ehkä jopa nuorempaa porukkaa päättämään asioista.

  9. Liisa Liisa

    Ihan asiaa kyllä. Mielenterveyspalvelut nuorille on täysi vitsi. Ikävä kyllä sen olen kokenut läheisen ihmisen itsemurhan kautta, hän päätyi ratkaisuunsa turhien avunpyyntöjen jälkeen. Erittäin surullista, todellista hätää ei vain tunnisteta. En millään halua uskoa siihen, että asiaan ei vain yksinkertaisesti haluta puuttua. Ehkä minulla on ne vaaleanpunaiset lasit päässäni…

    Mutta toimeentulo on asia erikseen, ainakin joissain tapauksissa. Ne eivät aina kulje käsi kädessä ja jotenkin koen, että ainahan se on ollut itsestä kiinni, miten pärjäät elämässä. Sanotaan, että tekevälle töitä löytyy – ei välttämättä sitä päällikön paikkaa tai vastaavaa, jota niin moni tavoittelee – mutta perusduunia on saatavilla monelle, jotka sitä ei valitettavasti edes halua tehdä. Okei, olen syntynyt 1977, en siis silloin “pahimpina vuosina”, mutta jotenkin tuntuu, että on liian helppo syyttää yhteiskuntaa kaikesta pahasta, mitä “juuri minun” elämässäni on huonosti. Mielestäni on ihan oikein, että jos ei ole koulua käynyt loppuun, ei välttämättä saa täysiä tukia. Jos opiskelee opistoasteen tutkinnon ja siis saa ammatin, voi hakea ihan oikeisiin töihin. Ja koulutukseen yleensä kuuluu työharjoittelu, se avaa monelle opiskelijalle portit työelämään. En ole koskaan ymmärtänyt sitä, että ihmisille – olivat minkä ikäisiä tahansa – pitäisi maksaa kotiin niin paljon rahaa, ettei töihin kannata mennä. Siis ihan perustöihin. Siksi kai niihin duunarin töihin ei ole hinkuakaan, koska yhtä hyvin pärjää kotonakin. Pääsee paljon helpommalla. Ja se on ongelma.

    Lopulta kuitenkin ensisijainen vastuu omasta elämästään on itsellä. Myös nuorella aikuisella samoin kuin muillakin.

    • Ei tietenkään kannatakaan toistuvasti maksaa kotiin niin paljoa rahaa ettei töissä tarvitse käydä – paitsi yhteiskunnan säälistä niitä kohtaan jotka nyt eivät syystä tai toisesta pysty huolehtimaan itsestään (oli syynä sitten vamma tai vakavat mielenterveysongelmat tms). Yhteiskuntamme tukeutuu vahvasti työnteon ja yrittäjyyden verotukseen. Sen sijaan minusta on väärällä polulla monen ns. pullamössösukupolven ja vanhempien polvien edustajien tapa moittia tätä (lainatakseni kommentoijaa) “luuserisukupolvea” siitä, ettei se suoriudu toivotusti ympäristössä joka on melko erilainen kuin se, missä syyllistäjät itse ovat aikoinaan astuneet työelämään ja opintoihin. Monet meidän vanhemmista eivät olisi korkeakoulujen nykyisten suoritusvaatimusvalvonnan vuoksi valmistuneet, koska heidän nykystandardein hidas opiskelutahtinsa olisi helposti aiheuttanut heille seuraamuksia kuten läsnäoloilmoittautumiskiellon, joka usein tarkoittaa opintojen keskeyttämistä. Toisaalta koulutusjärjestelmä on ajanut luuserisukupolven ylikouluttautumaan, mikä on johtanut siihen, että ainoa tapa saada ihmisarvoinen työpaikka on ylikouluttautua lisää – työnantajat poimivat vain parhaat päältä.

      Mitä tulee materiaaliseen varakkuuteen, on luuserisukupolvi huonosti kunnostautunut. Vielä 80-luvulla ja toisaalta ehkä 90-luvun laman jälkeen, tuntui opinto- ja asuntolaina rationaaliselta investoinnilta. Luuserisukupolvi taas on aikuistunut maailmaan, jossa viiden vuoden jälkeen talous voi näyttää aivan miltä vain sattuu, jolloin usko lainoihin ja investointeihin on pettänyt. Luuseripolvi pelkää oikeutetusti lainoja ja velkaantumista kuin vesikauhuista koiraa. Tämä helposti johtaa vuokraköyhyyden kierteeseen. 70-80-luvuilla asunnon ostaneilla on nyt hyvät oltavat; puhutaan että Helsingissä joidenkin asuntojen arvo olisi noussut 70-luvulta 700 prosenttiin ostohinnasta.

      Uskon kyllä, että kun tämä sukupolvi saa asiantuntevaa edustusta politiikassa, tulee sekin “kunnostautumaan” ja rakentamaan uuden Suomen. Siihen asti, voimme korkeintaan rukoilla.

      • Riku Riku

        Edustat kyllä juurikin tätä luuserisukupolvea. Ja turha sitä on pistää minkään menneen laman piikkiin – yhtä paljon, ellei enemmänkin, kosketti se myös sen ajan teini-ikäisiä tai nuoria.

        Tuntemistani 19-23v nuorista ehkä n. 25% haluaa tehdä töitä ja/tai opiskella. Kivointa on, kun on sen verran rahaa että voi asua kommuunissa kavereiden kanssa ja rampata ravintoloissa aina kun rahaa löytyy tai pikavippiä irtoaa.

        Babyboomerssien elättämisessä on kohta ihan tarpeeksi tekemistä – tsempatkaa nyt vähän ettei tartte ikäjakauman molempia päitä elättää.

        Toivottavasti eduskunta nuoristuu, mutta harvalla alle 30 -vuotiaalla on tarpeeksi kokemusta ja näkemystä eduskuntaan.

      • Heiko Romu Heiko Romu

        Nopea kommentti, ennenkuin luen loput kommentit 🙂

        Kyyninen tosiasia on, ettei sosiaalista rahansiirtoa säälistä tehdä. Se vain on halvin tapa yhteiskunnan pitämiseen rauhallisena.

        “Augustuksen aikana” se oli panem et circenses, nykyään kaljaa ja teeveetä.

  10. Sakari Sakari

    Hyvin kirjoitettu teksti kaikin puolin. Asiat ovat kuitenkin verrattain kärjistettyjä, ja haluaisinkin puuttua muutamaan nippeliin, jotka (toivon mukaan) laajentavat aiheen perspektiiviä.

    Ylen uutisoinnissa mainittiin, että viidesosa kirjoituksessa esiintyneen Anjan ikäisistä nuorista on saanut mielenterveysongelmiinsa apua. Tämä ei kuitenkaan kerro mielenterveysongelmien kasvusta itsessään, vaan siitä, että mielenterveyteen on kiinnitetty entistä enemmän huomiota ja palveluohjaus vastaa paremmin asiakaskunnan tarpeita. Lisäksi tekstissä ei eroteltu sen enempää sitä, millaisiin ongelmiin nuoret ovat hakeneet apua. Kynnys mielenterveyspalveluiden piiriin hakeutumiselle on madaltunut huomattavasti 2000-luvun aikana, vaikka mielenterveyspalveluiden määrä ei välttämättä olisikaan kasvanut. Myös lääkärit tuntuvat ohjaavan entistä herkemmin lanttumaakarin vastaanotolle mikä osittain kuvaa muutosta. Nykymaailman, kutsutaan sitä vaikka sitten postmoderniksi, näyttää kuuluvan ilmiöiden psykologisointi vahvemmin kuin aikaisemmilla sukupolvilla, jolloin ongelmiin haetaan herkemmin ammattiapua, sen sijaan että kärvistellään yksin komerossa.

    Sosiaaliturvan leikkaus alle 25-vuotiailta on suuri vääryys, mutta toisaalta syyt leikkauksen takana ovat 90- ja 2000-luvun alun aktivointipolittikan peruja. Valvonta ja vastuullistaminen työttömyyspäivärahan ja toimeentulotuen osalta on kasvanut kahden kymmenen vuoden aikana huomattavasti, sosiaaliturvan yleisen tason laskiessa. Tilanne ei suinkaan koske pelkästään toimeentuloturvan hakijoita, vaan myös muita sosiaalitoimen asiakkaita. Pahimmassa jamassa ovat asunnottomat, alkoholistit, vangit, huumausaineiden käyttäjät, mielenterveyskutoutujat ja muut yhteiskunnan keskiön laitamilla oleilevat, sekä ne joilla nämä ongelmat ovat päällekkäisiä. Osittain tämän johtuu asiakasryhmien löyhästä yhtenäisyydestä, sekä siitä ettei kyseisillä ryhmillä ole toimivia etujärjestöjä toisin kuin veteraaneilla, vammaisilla tai lapsiperheillä. Prekariaattiliike on ollut toistaiseksi ainoa varteenotettava sosiaalinen sakkautuma, mutta heidän tulokset ovat jääneet laihoiksi eivätkä he ole mielestäni kyenneet tarjoamaan järkevää vaihtoehtoista toimintastrategiaa.

    Työntekoon liittyy myös paljon muutoksia, joista mielestäni on hyvä mainita työn luonteen muuttuminen. Aikaisemmin työ leimasi vahvemmin ihmisen identieettiä, mutta identiteettien pirstoutuminen ja erilaisten projektiluonteisten töiden määrä on kasvanut räjähdysmäisesti 90-luvun jälkeen. Työntekijän mahdollisuudet kouluttautua aivan toisiin työtehtäviin myöhemmällä iällä on entistä helpompaa toisin kuin aikaisemmin.

    Postmodernia yhteiskuntaa leimaa ennen kaikkea riskiytymisen käsite, mutta siinä missä riski voi tarkoittaa vahinkoa, voi se tarkoittaa myös mahdollisuutta. Nuoret ovat aina olleet työmarkkinoilla huonossa asemassa. Vastavalmistuneilla kestää useamman vuoden, ennen kuin vakinainen työpaikka löytyy, 25-vuotiailla on eniten velkaa suhteessa tuloihin, mutta lähestyttäessä 55 ikävuotta asuntolainat on maksettu ja viimeisetkin lapset ovat lähteneet maailmalle. Myös palkkataso nousee neljäänkymmeneen ikävuoteen asti verrattain nopeasti. Huonoimmassa asemassa ovat kouluttamattomat, joiden ennuste (mielekkään) työpaikan saamiselle ovat heikot, sillä lähes poikkeuksetta työllistyminen edellyttää jonkinasteista kouluttautumista. Matalapalkka-aloilla koulutustaso ja kyseenalaiset työehdot korreloivat positiivisesti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita kausaalisuutta. Sitä paitsi Suomi on vielä yksi niistä harvoista maista jossa koulunkäynnistä maksetaan opiskelijalle, ei toisinpäin.

    Mitä tulee politiikan ja nuorten väliseen kuiluun, se ei missään nimessä ole ylitsepääsemätön. Päin vastoin. Kansalaisten kiinnostus puoluepolitiikkaan on ollut laskussa jo kauan, mutta mielestäni on väärin heristää nyrkkiä kohti Arkadianmäkeä, jos ei itse ole käynyt äänestämässä. On puhuttu pitkään hyvinvointivaltion legitimaatiokriisistä, mutta vieläkään vallankumousta ei ole tullut.

    Vieraantuminen puoluepolitiikasta ei kuitenkaan tarkoita, etteikö voisi olla poliittinen. Feministisen tutkimussuunnan ajatukset arjen ja politiikan kytköksestä ei ole kaukaa haettu, sillä onhan reilun kaupan banaanienkin ostaminen jossain määrin poliittinen teko. Nuorten on kyettävä ymmärtämään oma panoksensa pelissä. Toistaiseksi heitä on ohjattu ylhäältä alaspäin suuntautuvalla vallankäytöllä, joka ennen kaikkea kiteytyy hyvinvointivaltion byrokratiakoneistoon KELA:n ja sosiaalitoimiston muodossa, puhumattakaan peruskoulun pulpeteista. Tämä ei kuitenkaan rajaa politiikan mahdollisuutta oman elämän sisällä. Hyvänä esimerkkinä vastaliikkeestä on “Haluan nähdä muutakin”-mainoskampanja, joka kuvaa elävästi politiikan muotojen värikkyyttä ja moninaisuutta. Täytyy lopettaa pyllistely ja pyrkiä pois uhripositiosta. Nykymaailma tarjoaa kaikki eväät muutoksen mahdollisuuteen ja mikäli haluaa äänensä kuuluviin, sitä on opeteltava käyttämään.

  11. Mikko Mikko

    Nuoria vaivaa submissio, konformismi ja passiivisuus. Koska edellinen sukupolvi sai kaiken hopeatarjottimella, jäädään nyt ruikuttamaan. Missä helvetissä ovat aloitteet, kapinamieli ja uudet ideat?

    Ei pidä alistua vanhan systeemin sääntöihin ja heikkouksiin, vaan räjäyttää tilalle ajanmukaiset, muuttuneeseen maailmaan sopivat pläänit puhtaalta pöydältä.

    “We will focus on doing good while doing well. Not because the government forces us to, rather because we are witness to and victims of this sick, twisted creation of our parents generation that celebrates total greed without the slightest concern of the consequences to others.” – Mike Krieger

    Suosittelen nuoria lataamaan vähän asennetta esimerkiksi täältä: http://www.zerohedge.com/article/global-revolution-accelerating-mike-krieger-explains

  12. Arska Arska

    En ymmärrä miten esim. tekstissä viitatuilla opiskelijoilla menee niin huonosti? Olen itse opiskelija, saan opintotukea noin 260 kuussa ja tämän päälle reilut 200 e/kk asumistukea. Koko lukukauden maksu on noin 90 euroa jolla saan lähes ilmaisen terveydenhuollon YHTS.sältä. Olen elättänyt itseni näillä tuilla sekä kesätöillä (ns. paskaduunia). Asun omassa asunnossa ja rahaa on jäännyt matkustamiseenkin, palasin juuri viiden viikon Aasianmatkalta! En oikeasti kehtaisi valittaa asemastani ääneen. Millä tavalla olen eriarvoinen yhteiskunnassa? Tulee myös muistaa että opiskelu kestää juuri niin kauan kuin itse haluaa, voi valmistua vaikka kolmessa vuodessa jos näin haluaa. Tämän jälkeenhän pääse (todennäköisesti) töihin. Ja te jotka olette valinneet alan jolla ei ole töitä tarjolla muistakaa: Se oli TEIDÄN valintanne.
    -Rutger

    • En laske itseäni huonosti toimeentulevaksi opiskelijaksi, mutta se johtuu lähinnä siitä että minulla on suhteellisen korkeat tulot. Se ei kuitenkaan tarkottaisi, ettei taloudellisten vaikeuksien kanssa taistelevia olisi – poikkeus ei todista yleiskuvaa vastaan. Ruoan, asumisen ja palveluiden hintatason vuoksi minun on oikeastaan hyvin vaikea edes ottaa kommenttiasi tosissani.

      Tehdään yksinkertainen laskuoperaatio: 260 + 200 euroa on 460 euroa. Jos keskimääräinen kaupunkilaisopiskelija maksaa vuokraa nykyään yli 350 euroa säätiöiden tukemissa asunnoissa (yksityisissä paljon enemmän), niin jäljelle jää käytännössä maksimissaan sata euroa elämiseen. Jaetaan se satanen 30:lla niin päivän tuki on maksimissaan n. 3 euroa 30 senttiä. Tällä pitää siis syödä, käydä lääkärissä, maksaa lääkkeet, sähkö, netti, hygieniatuotteet ja vaikkapa TV-lupa. Monilla tämä yhtälö kuitenkin tuottaa negatiivisen luvun, jolloin on pakko nostaa opintolainaa tai käydä töissä. Opintolaina ei ole tukea vaan velkaa. Työelämä helposti joko vie opiskelijan mennessään tai uuvuttaa opiskelijan.

      Mitä tulee koulutusalan valintaan: kunnat tapaavat luoda liikaa koulutuspaikkoja “kivoille” aloille sen sijaan, että painotettaisiin työvoiman todellista tarvetta opinto-ohjauksessa. Näin syntyy mm. älytön ylitarjonta kosmetologeja.

      • Arska Arska

        Juuri tuon 200+260 € laskutoimitksenhan itse kommentissani tein. Erona vaan että jos sata euroa jakaa kuukaudelle niin ei se kyllä tee kymmentä euroa päivää kohti. En toisaalta edes tiedä mistä päin Helsinkiä 350 € vuokra-asunnon saisi jonottamatta vuosia. En myöskään ymmärrä miksi et voisi ottaa kommenttiani tosissaan? Luvut ja tarina ovat täyttä totta, sen enempää en halua yksityiselämääni tässä availla.

        Mielestäni meillä opiskelijoilla asiat todella hyvin, valtio tukee asumista sekä opiskelua ja lukukausimaksut ovat pienet. Mitä esim. viittaamaasi lääkäriin tulee niin YTHShan hoitaa perusasiat ilmaiseksi ja kunnallisessa hoidetaan lähes ilmaiseksi myös vakavammat asiat. Olen mm. käynyt käsileikkauksessa joka maksoi muistaakseni reilut 20€ ja magneettikuvassa joka maksoi suunnilleen saman verran. Olen myös (ilomielin) nostanut opintolainaa, käytännössähän se on ilmainen laina. Viime vuonna kertyi 2 € korkoja. Jos ei halua käydä töissä/nostaa lainaa tai muuta vastaavaa niin silloin on elettävä todella pienellä rahasummalla. Kuten mainitsit ei pelkillä tuilla varmasti hirveän hyvin elä, jos elää ollenkaan.

        Mutta eihän valtion tehtävänä tai velvollisuutena voi olla maksaa opiskelijoiden elämää vaan tukea opiskelua. Vai voiko? Mikä olisi mielestäsi sopiva opintotuki kuukautta kohden jotta saisit mainitsemasi hygieeniatuotteet ja muut menoerät katettua? Onko valtion mielestäsi katettava kaikki opiskelijoille syntyvät kustannukset koko opiskeluajalta?
        – A

        • YTHSn ilot ei kosketa esim. ammattikorkeakouluissa opiskelevia, jotka toistaiseksi joutuvat käymään ruuhkautuneissa kunnallisissa. Hyvä että kommentoit laskuvirhettä; sinne oli jotenkin päätynyt lisäksi opintolainaa summaan. Eri säätiöiden tukemia opiskelija-asuntoja on vain harvoille, loput joutuvat menemään vääristyneille yksityisille markkinoille. Jos opiskelijalta vaaditaan työntekoa opiskelun ohella itsensä kustantamiseksi, tulisi tämän näkyä myös tulorajoissa ja valmistumisaikavaatimuksissa – nyt se ei näy kummassakaan, vaan rätistä halutaan rutistaa aina vain enemmän.

  13. Mikko Mikko

    Surullista miten tuijotetaan jotain opintotukia ja sitä mitä yhteiskunnalta odotetaan, pelkästään sillä verukkeella että aikaisemmat sukupolvet ovat systeemin rakentaneet. Katsokaa millä se on rakennettu ja huomaatte että se on ohimenevää.

    Rakentakaa parempi, se on teidän nuorten velvollisuus itsellenne ja toisillenne.

  14. Mikko on siinä mielessä oikeassa, että kun ihmetellään ja valitetaan siitä, kuinka vähän soppaa yhteiskunta tarjoaa nuorelle opiskelijalle, niin ei huomata sitä, että se nuotio, jolla soppaa on keitetty, alkaa hiipua, eikä kukaan ole tehnyt lisää nuotiopuita, kun on käytetty aika siihen että on vertailtu kenen kupissa on eniten tai vähiten soppaa. Fossiilisten polttoaineiden mahdollistaneen kasvun loppuessa meille on valitettavasti koko ajan vähemmän ilmaisia, tai edes halpoja, lounaita jaossa. Tämä koskee myös eläkkeelle siirtyviä suuria ikäluokkia.

    Tosin nuoret eivät ole tässä erityisasemassa tai ainoita. Koko yhteiskunnan kollektiivinen mielipide tuntuu olevan, että jaettavaa on jatkossa koko ajan enemmän, ja jos joku onnistuu jotain saamaan, täytyy tämä saada kaikille muillekin. Kollektiivin olisi hyvä alkaa tajuamaan, että pelin säännöt, ja jopa itse pelikortit, ovat muuttuneet. Nuoret ovat avainasemassa tajuamaan tämän, joten he voivat myös tajuta, että uusissa säännöissä lukee, että sosiaaliturva tulee jatkossa heikkenemään. Ei sen takia, että halutaan kiristää tahtia tai potkia potkittuja, vaan sen takia, että jaettavaa on päivä päivältä vähemmän.

    • Hmm.. onnistuin äskeisessä kuulostamaan ehkä tylymmältä mitä oli tarkoitus.

      Yritin sanoa siis, että koska jatkossa olosuhteet tulevat aika todennäköisesti huonontumaan, niin täytyy löytää keinoja, joilla saadaan se vähempi jaettua oikeudenmukaisesti. Tämä tulee olemaan vaikeaa, sillä kukaan ei halua luopua jo saavutetuista, omasta mielestään vaatimattomista ja täysin ansaituista eduista. Kaikkien pitää todennäköisesti kuitenkin luopua, ja olisi hyvä jos keskustelu siitä, mistä luovutaan, olisi avointa ja asiallista.

      Kun opiskelija valmistuttuaan menee töihin, haluaako hän antaa (vaikkapa veroina) esim 100 euroa kuussa omista tuloistaan, jotta muut opiskelijat saavat paremmat tulot? Tai haluanko minä maksaa veroja, jotta joku muu pystyy elämään yhteiskunnan tuella? Tai käymään edullisessa Oopperassa? Tai polttaa tupakkaa ja polttaa sitten verorahani keuhkosyöpähoidoissa? Tai käyttää huumeita ja alkoholia jolloin hänen pienet lapsensa joudutaan ottamaan huostaan elämään minunkin verorahoillani? Entä jos rahani menevät jo nykyisin kaikki kallistuneeseen ruokaan, sähköön ja muihin pakollisiin elinkustannuksiin, paljonko haluan jakaa potistani välittöminä ja välillisinä veroina, jotta joku raha-asiansa huonosti hoitanut saadaan velka-neuvontaan, joka maksaa huikeita summia?

      Valtio ei maksa mitään. Veronmaksajat maksavat osan, ja loput (merkittävä osa) laskusta laskutetaan tällä hetkellä ympäristön ja edullisten mutta uusiutumattomien energiavarojen käytön piikkiin, ja tuo piikki alkaa olla täynnä.

      Näistä aiheista on todella helppo saada riitaa, erimielisyyksiä ja muita osapuolia haukkumaan keskittyvää hedelmätöntä keskustelua. Tämä keskustelu tulee osaltaan vaikuttamaan siihen, että yhteiskunta ja sen eri ryhmät sirpaloituvat entisestään, jolloin yhteen hiileen puhaltaminen muuttuu koko ajan hankalammaksi. Mutta se on jatkossa myös koko ajan tärkeämpää.

  15. Mikko Mikko

    Kaikenhuippu, kuvauksesi on onnistunut.

    Kenenkään, joka mitään opiskelee tällä hetkellä, tulisi käyttää osa ajastaan ns. muuttuneen maailmankuvan tarkasteluun siltä kantilta, mitkä hänen odotuksensa ovat omalta ammatilta tulevaisuudessa. Onko tätä ammattia ylipäänsä järkevää tavoitella? Haluanko suuntautua kasvavalle vai supistuvalle alalle? Jos ala tulee kasvamaan, onko taustalla paranevat resurssit vai kärjistyvästä niukkuudesta seuraava kustannusten kasvu? Onko ala kaupallisessa investointimielessä järkevä kohde, joka tuottaa ja kasvaa, vai ns. pakkopullaa, johon suunnataan rahaa olosuhteiden pakosta, ja kutsutaanko näitä menoja investoinneiksi ylipäänsä, vai pelkiksi kustannuksiksi?

    Toinen kysymys on, kannattaako ottaa riski ja erikoistua niin pitkälle, että taloudellisten olosuhteiden muuttuessa huonompaan suuntaan ammattitaito lakkaa olemasta tarpeellista? Optimismi on hieno asia mutta yleensä kukkii vain nousukaudella. Laihat vuodet näyttävät miten pää kestää näitä vuosien aikana kasattuja riskejä.

    Kolmas pohdinto liittyy siihen, miten keskeistä kullekin on yhteisöllisyys. Muutoksen tullessa todelliset verkostot erottuvat virtuaalisista.

    • Mikko, totta turiset.

      Pahinta tässä on se, että kukaan ei vaivaudu kertomaan nuorille heidän valintojensa järkevyydestä tai järjettömyydestä. Itse asiassa ns “suosittujen” alojen koulutuspaikkoja yksisilmäisesti lisätään, jotta saadaan omaan kaupunkiin nuorta “imua”. Näillä aloilla ei välttämättä ole mitään tekemistä tulevaisuuden, tai edes nykyisyyden työpaikkojen kanssa. Samaa suuntausta edustaa monien hinku saada ammatikseen julkkis, jota varten järjestetään kaikenlaisia missi, bb, idols ja talent-kilpailuita.

      En väitä tietäväni tarkkaan, kuinka monta julkkista suomen kokoisessa skenessä pystyy elämään julkisuudella ja sen myötä saaduilla satunnaisilla juontokeikoilla, mutta veikkaisin että se kuitenkin on rajattu määrä. Lisäveikkauksena sanoisin, että raja on jo saavutettu (7 päivää ilmestyy vain kerran viikossa ja sivumäärä on aika valkio). Tämä tarkoittaa sitä että jokainen uusi tulokas pudottaa jonkun toisen pois pelistä, keskimäärin.

      Itselläni on joitain näkemyksiä ns tulevaisuuden aloista, ja toisaalta tulevaisuuden hiipuvista aloista. Niitä on tarkoitus käsitellä blogissanikin jossain vaiheessa.

  16. Markus Markus

    Tässä menikin tovi koko kommenttiosion lukemiseen, mutta samalla ehdin sivistämään itseäni aikalailla 🙂 … ja mitä itse artikkeliin tulee, samoilla linjoilla!

  17. Ilona Ilona

    Mielestäni Lilja on kirjoittanut asiaa. Opintotuki ei todellakaan ole sitä mitä sen pitäisi. Olen 20-vuotias ja 18-22 -vuotiaista ystävistäni 100% on joko toisen tai kolmannen asteen koulussa, koko- tai osapäivätöissä tai molemmissa. Kommentoijien mainitsema nuorten aloitekyvyttömyys on aika huuhata.

    • Ilona,
      Toivottavasti en ole mainitsemasi kommentoija. 🙂

      Silmiini osui, ja luin uudestaan, tämän alkuperäisen kirjoituksen otsikon:
      “Hyvinvointivaltion purku alkaa nuorista.”

      Liljalla on otsikossa tiivistettynä enemmän tietoa kuin moni haluaa tai pystyy ymmärtämään. Se, että itse kirjoitus ei käsittele tätä suurinta tiedonjyvää, joka on siis sanoissa “Hyvinvointivaltion purku alkaa” on ymmärrettävää, sillä tuon kokoista kokonaisuutta ei välttämättä halua tai pysty blogi-kirjoituksessa alkaa aukomaan. On hyvä keskittyä johonkin osa-alueeseen, ja tässä se oli nimenomaan se, että purku alkaa nuorista, jonka käsitin myös olevan kirjoittajan mielestä huono juttu ja/tai väärin.

      Tärkein tieto on kuitenkin se, että purku tosiaan alkaa. Toiseksi tärkein tieto on se, että se ei ole yksittäinen poliittinen päätös vaan välttämätön tulos. Fossiilisten nestepolttoaineiden (öljyn jalosteet) käyttö tarkoittaa suomalaisten elämässä suunilleen sitä, että noin 20 (erittäin raaka arvio) henkilökohtaista energia-orjaa polkee komeroissamme kuntopyörillä energiaa meidän käyttöömme 24 / 7. Jos heidän pitää levätä puolet ajasta, nousee määrä 40 henkilöön. Tästä lystistä maksamme ehkä kympin päivässä, keskimäärin.

      Ja tässä ei otettu huomioon muuta energiaa, kuin se, mitä öljyn jalosteiden muodossa käytämme (joka on noin 1/4 suomen kokonaisenergiankäytöstä). Kuvitelkaa mitä käy vaikkapa omalle kulutukselle, kun noita kaapissa ahertavia henkilöitä ruvataan yksitellen viemään pois, ja/tai hinta alkaa nousta? Nuo näkymättömät polkijat ovat iso osa sitä hyvinvointivaltiota, jossa elämme.

      Noh, sitten takaisin nuoriin. Miksi voisin kuvitella että nuoret tulevat olemaan vahvoilla tulevassa muutoksessa:
      Nuoret pystyvät muuttumaan helpommin ja nopeammin kuin vanhemmat, keskimäärin. Jos 15-kesäisenä koen elämäni seuraavat 5 vuotta vaikkapa laman oloja (kuten kävi 90-luvun alussa) niin 20 vuotiaana lama on minulle normaali tila, jossa olen elänyt erittäin merkittävän osan tiedostavasta elämästäni, käytännössä koko aikuisuuden.

      Jos taas koen 40 vuotiaana 5-vuotisen laman, se on minulle edelleen yksittäinen ilmiö, jonka odotan menevän ohi, jotta asiat palaavat takaisin “normaaliin”. En suostu tajuamaan, että se on uusi normaali. Itse asiassa saatan käyttää kaikki mahdolliset ja mahdottomat keinot, jotta pääsisin takaisin entiseen normaaliin. Silläkin uhalla että se tekee tilanteesta vain huonomman. Tämä on se, mitä tällä hetkellä näemme maailmalla, kun tulevaisuuden kasvuun luottamalla pelastetaan yksityisiä pankkeja euroopassa, tai siinä kun kieltäydymme edes ajattelemasta, että voi olla mahdollista, että eläkejärjestelmä menee jossain vaiheessa täysin uusiksi, ja kukaan ei tule saamaan nykyistä enemmän.

      • Heiko Romu Heiko Romu

        Jokusen vuoden takainen Suomen Ku(i)valehden artikkeli laskeskeli, että h-kohtainen orjamäärä olisi 250. Minusta tuo on lähempänä totuutta, kun ihmisen jatkuva teho on 100W luokkaa.. (insinöörikevennysnillitys)

        Kirjoitit aiemmin “..se nuotio, jolla soppaa on keitetty, alkaa hiipua..”. Tuon nimenomaisen nuotion OLISI syytä hiipua, koska se on fossiilinen – mutta halutessamme voisimme jatkaa nykyistä S-käyrää 3-5 sukupolvea: sen verran hiiltä on. Tosin tämä aika varmasti tuhoaisi biosfäärin.

        Energian saatavuus sinänsä ei ole ongelma – fuusiovoimalla nykyistä energiankulutuksen kasvua voitaisiin jatkaa useita satoja vuosia, sillä lämmönhukka ilmakehään ei ole mikään ongelma muutamaan dekadiin.

        Energian tuotanto sen sijaan on, ja siinä näkyy tämänkin kirjoitusketjun yksi pääteema – itsekkyys – sillä öljy myydään loppuun ennen kuin parempien vaihtoehtojen annetaan yleistyä. Tai tämä on vallassa olijoiden tarkoitus..

  18. […] (n. 11 000 lukijaa)Ruotsi heikensi kansalaisoikeuksia USAn käskystä (n. 6 000 lukijaa)Hyvinvointivaltion purku alkaa nuorista (n. 2000 lukijaa)Viime vuorokauden aikana blogissani on vieraillut n. 10 000 – 14 000 […]

  19. Heiko Romu Heiko Romu

    Tämä on parhaita lukemiani ketjuja viikkokausiin. Saisivat kaikki vain kirjoittaa omalla nimellään – ei siksi, että tekisin identiteetillänne mitään, vaan haluaisin lukea tekstejänne lisää. 🙂

    Monitavuisten sanojen takia ehkä normaalit vihakirjoitukset puuttuvat. Hyvä niin!

    Asiaan – mielessäni oli monenlaisia kommentteja teksteihin, mutta tänne päästyä olen sitä mieltä, etten sanokaan paljoa. Tekstit ovat niin hyviä, että ne on syytä lukea kokonaan ja ajatella itse. Mutta IMHO minisynteesi:

    Mielestäni ongelma kulminoituu kysymykseen “Miksi yhteisöllisyys katosi”. En arvaile vastauksia tuohon, koska älykkäät lukijat lienevät kahlanneet samat historian ja sosiologian tekstit kyläyhteisökokoineen ja herkkusieniä-on-helppo-hallita -vertauksineen kuin minäkin.

    Esitän vastakysymyksen: “Miten yhteisöllisyys palautetaan?”

  20. Heiko, joo, totta turiset, monessakin kohtaa. Noista energia-orjista, riippuu tietysti laskutavasta. Taannoisessa artikkelissani “Suomalaisten uhde öljyyn” laskeskelin noita lukuja hieman tarkemmin, että pelkästä öljystä saatavaan tehoon (2400 w luokkaa) tarvitaan siis 24, ja jos niiden pitää antaa välillä levätä, niin sitten ehkä 48-72 orjaa (en tosin tiedä minkä pituista päivää tekevät). Ja tuolla katettiin vasta se reilu 6 litraa öljyä jota käytämme. Se on suomalaisten käyttämästä primäärienergiasta noin neljäsosa, joten määrän voi vaikka kertoa neljällä ja aletaan olemaan lähellä kuvalehden lukemia, mutta tässä yksinkertaistetaan jo aika paljon. Joka tapauksessa, ei ihme että ihmiset ostaa isompia kämppiä, kun eihän noi energiaorjat mahdu muuten mihinkään! 😀 Artikkeli on tuolla:
    http://kaikenhuippu.wordpress.com/2011/03/03/suomalaisten-suhde-oljyyn/

    Miten yhteisöllisyys palautetaan, on kyllä hyvä kysymys. Pakolla, olisi yksi mahdollinen vastaus. Transition Movement ajaa maailmalla tätä asiaa myös (siirtymäliike suomeksi) ja nimenomaan öljyhuipun vuoksi. Voi olla, ainakin toivon niin, että monessa paikassa olojen kurjistuminen johtaa yhteisöllisyyden kasvuun (toinen vaihtoehto on sitten se toinen suunta, jossa vahvempi ottaa heikommalta).

    Paljon riippuu siitä miten oikeudenmukaisena yhteiskunta onnistutaan pitämään, ja miten pahasti tuloerot repeävät. Kauhulla katselen Portugalin tilannetta, jossa suuri osa valtion (eli siis kansalaisten) omaisuudesta yksityistetään, eli myydään pankeille ja sijoittajille. Toivoisin että Suomalaiset pystyisivät karsimaan eduistaan ennenkuin valtio on niin velkainen että täkäläinenkin todellinen omaisuus yksityistetään (tästäkin kirjoitin otsikolla Kaikenhuipun Versio epämiellyttävästä totuudesta).
    http://kaikenhuippu.wordpress.com/2011/03/24/kaikehuipun-versio-epamiellyttavasta-totuudesta/

    Keskustelu on kyllä ollut antoisa, ja siinä ilmenneistä ajatuksista olen ammentanut omankin blogini teksteihin materiaalia. Liljalle kiitos sen herättämisestä, ja tsemiä vaaleihin. Minun tekstini tosiaan löytyvät blogistani, joskin on minulla nimikin, Rauli Partanen. 😉

  21. viikko vetunniemi viikko vetunniemi

    “raskaan ja epätehokkaan yhteiskuntakoneiston”
    tulisi olla “raskaan ja tehottoman yhteiskuntakoneiston”. Taidat lukea ja katsella sekä ihannoida englanninkielisiä tiedotusvälineitä kun ei Suomen kieliopin mukaiset taivutukset aina luonnistu. Tämä lievästi koominen ongelma on varsinkin alle kolmekymppisillä Suomalaisilla hyvin yleinen. Muuten textisi on kyllä sujuvaa, mikä on poliitikon toimessa onnistumiselle välttämätön muttei ainoa edellytys.
    Kielipoliisilta tälläistä tällä kertaa 🙂

    • Kiitos huomautuksesta. Kielipoliisilaitoksemme ohi mennyt ilmaisu on nyt korjattu.

  22. Haluaisin kiittää sekä artikkelin kirjoittajaa, että niitä ihmisiä jotka ovat sitä tässä kommentoineet. Päädyin tätä kautta pohtimaan kriittisesti ajattelemaan paljon asioita, yhteiskuntamme lainalaisuuksia sekä omaa rooliani tässä nykyisessä “fabricissa”, yhteiskuntamme verkossa jossa jokainen jotain roolia kantaa, halusi sitä nimenomaista roolia tai ei, tai mitään roolia. Tuntuu, että maailman nykymeno on juuri kovan arvomaailmansa tai ainakin näennäisten kovuutensa takia entisestään ajanut nuoria kokemaan, että tämä ei ole minun taisteluni. “Minun taisteluni ei ole toimia osana tätä yhteiskuntaa, vaan toimia muuten vaan” – koska ulkomaailma on niin monella tavalla vastenmielinen ja pelottava. Vaikka kukaan ei tietenkään voi olla saari, ja mikäli sitä yrittää, ajaa tuhoon jos ei muut (oman väliinpitämättömyytensä ja kykyjensä takia) niin ainakin itsensä (oman kyvyttömättömyytensä takia).

    Tärkein asia mitä tästä keskustelusta huokuu: ymmärrys sitä kohtaan, että kaikkia ketkä puhuu, tulisi kuulla ja kunnioittaa. Internetin aikana yhä yllättävämmissä käänteissä vastaan tulee negatiivista itsensäarvottamista toisten kustannuksella. Se ei ole mielestäni edes määritelmältään netiketin rikkomista, vaan jonkun syvemmän rikkomista – ihmisyyden rikkomista. Koska juuri internetissä, jos ei muualla, tulisi antaa heidän puhua jotka eivät muuten uskalla. Kunnioitus toista vastaan katoaa, kun omasta itsestään lähtöinen vapautuminen tekstin kautta saa vain osakseen sättimistä, haistattelua tai yksinkertaisesti väliinpitämättömyyttä – “minä tiedän, sinä et, joten sinun mielipiteelläsi on juuri sen verran väliä että minä saan nyt kertoa miten asiat oikeasti ovat.” Ihmisten ei tulisi riidellä asioiden varjolla, vaan asioiden tulisi kilpailla ihmisten kautta. Hesarin kommenttipalstalla tilanne on kamalin, mutta tällaisten blogien kautta tuntuu löytyvän suurimmat toivonhiput parempaa keskustelukulttuuria varten. Kiitos!

  23. […] tuomat komplikaatiot ja näiden vaikutuksen kokonaisen sukupolven opiskelu- ja työkykyyn. Kirjoitin aiemmin siitä, miten hyvinvointiyhteiskunnan purkaminen on aloitettu nuorista. Jos lääkäri voi päättää vastasyntyneen lapsen puolesta hetken mielijohteesta, että lapsen […]

Vastaa