Skip to content

Kuukausi: tammikuu 2011

Kävelkäämme kuin egyptiläiset

Egyptissä meneillään oleva vallankumousyritys voi onnistua, Tunisian tapahtumista inspiroituneena. USAn varustamat kansalliset asevoimat ovat ilmeisesti vielä hallituksen puolella, mutta lojaalisuuden epävarmuudesta on keskusteltu. Mellakkapoliisit ovat ampuvat kuulemma nyt kovat piipussa yrittäessään hajoittaa väkimassoja. Erikoista kansannousussa vaikuttaa olevan se, ettei sillä ole selkeitä johtohahmoja tai keskeistä ryhmää joka olisi järjestänyt toimintaa.

Hyvinvointivaltion purku alkaa nuorista

Eilinen Helsingin Sanomien pääkirjoitus käsitteli aihetta, josta olen aikonut kirjoittaa jo jonkin aikaa. Viime vuosikymmenen suomalaisen sosiaalipolitiikan suunta ja sen seuraukset käyvät yhä selkeämmäiksi; 13.1.2011 YLE uutisoi laajasta tilastollisesta tutkimuksesta, josta käy ilmi vuonna 1987 syntyneiden karu elämän alku. Itse kuulun tähän kyseiseen vuosiluokkaan, ja subjektiivisten kokemusteni mukaan minua pari vuotta nuoremmilla vuosikerroilla on keskimäärin asiat vielä huonommin. Vuosien 1987–1992 aikana syntyneet olivat pieniä lapsia 90-luvun laman iskiessä, ja he ovat tänä päivänä 18–24-vuotiaita.