Skip to content

600 euroa kuussa, ja miten sinne päästään

Suomi kohtaa samanaikaisesti monta merkittävää mullistusta, joiden ajoitus on lähinnä ikävä sattuma. Suomen talouden aktiivisuusaste on julkisen sektorin kasvavaan huolenpitotaakkaan nähden melko kuralla samalla, kun meidät kohtaa pikkuhiljaa vanhojen työtehtävien kiihtyvä katoaminen aina uusien osaamisvaatimusten ilmentyessä ja euro kahlitsee juuri huonona hetkenä. Vuosikymmeniä lyhytnäköisellä aluepoliikalla myöhästetty kaupungistuminen tapahtuu maaseudun teollisuustyöttömyyden seurausten siivettämänä “kertalaakista”. Kaiken kukkuraksi alamme osua elinkelpoisen planeetan venytysrajoihin. Tämä on historian näkökulmasta epätypillinen n:nnen asteen poliittinen yhtälö, eikä maan päällä ole ketään, joka aidosti tietäisi miten tämä ratkaistaan ainakaan demokratian puitteissa. Siksi kirjoitan siitä kirjaa.

Tässä artikkelissa keskityn yhtälön ratkaisun löytämisen helpotuskeinoon.

Suomen suurkasvukeskuksissa, joissa lähes poikkeuksetta uuden työvoiman tarve ja verojen nettomaksu nyt syntyy1), vallitsee absurdi tilanne. Kaupungeissa tarvitaan myös matalatuottoisten alojen uutta työvoimaa ja yrittäjää tuottamaan arjen palveluita ja siten arvonlisänlisäystä, mutta potentiaalisella työvoimalla ei ole varaa olla täällä töissä. Tämän seurauksena palkkavaatimukset nousevat vastaamaan korkeita elinkustannuksia, mikä vuorostaan nostaa palvelujen hintoja tasolle, joka ei sovi monen ostovoimaan, ja lopulta palkankorotus syö systeemisesti itsensä, kun muut elinkustannukset palkkakulujen kautta nousevat – tai työntekijän tuottavuus jää jälkeen palkkakulujen maksusta ja hän joutuu työttömäksi. Tämä on ongelma, joka rajoittaa talouskasvuakin. Jostain pitäisi löytää joustovaraa, ja aika paljon.

Monella työvoimaisen alan työnantajalla on kapeat katteet – jos lamassa mitkään –, joten poliittinen huomio kohdistuu henkilöstökuluihin ja siten työehtoihin. Erilaisia enemmän ja vähemmän tökeröitä työvoimakustannusten alennuskeinoja on Sipilän hallituksen toimesta jo esitetty, mutta silloin matalapalkka-alojen työntekijät ovat (oikeutetusti) huolissaan omasta budjetistaan, jota eniten syö asuminen. Perjantain työnseisauksessa oli osittain kyse tästä. (Osaksi siellä oltiin solidaarisuudesta ja lisäksi tehtiin puhdasta vaalityötäkin.)

Olen vuosia seurannut useiden Helsingin seudun vuokra-asunnonhakijoiden facebook-ryhmiä ja niissä toistuu joka päivä sama kaava.

Etsin asuntoa Helsingistä, max vuokra 600€/kk). Kiire!

Meiningistä tiedän sen verran, että tunnistan nämä viestit melko toivottomiksi yrityksiksi. Helsingin seudulla on myyjän markkinat. Vaikka välillä asuntoja tarjotaankin kuuden sadan euron hintaan, on niihin niin paljon hakijoita, että vuokranantajat voivat kuoria kermat kakun päältä eikä kaikille riitä hakemuspapereitakaan. Kermaan eivät kuulu työttömät, opiskelijat ja yleensä työssäkäyvät nuoretkaan.

Kuuluisa 600€/kk kipurajana ei ole sattumaa, vaan se on suunnilleen se summa, jonka yksinomaan yhteiskunnan tuilla (ml. asumistuki) tai osa-aikainen matalapalkkainen yksinelävä pystyy budjetoimaan asumiseensa ilman, että kuukauden viimeiset viikot syödään lähinnä makaronia ketsupilla ja annetaan laskujen eräpäivien paukkua. Sosiaalitoimi ei maksa vuokraa ilman olemassaolevaa sopimusta, eikä juuri järjestä asuntoja muille kuin vanhuksille ja lapsiperheille.

Asumiskulut olisivat houkutteleva summa optimoida yksinelävien ostovoiman lisäämiseksi suurkasvualueilla, koska yksittäiseen kuluerään kohdistuvat toimet johtaisivat suuriin rahamääräisiin muutoksiin. Markkinaehtoisten vuokra-asuntojen hinta ei kuitenkaan ole tulossa alas pitkään aikaan, koska vaikka nyt päätettäisiin lisärakentaa aggressiivisesti, ei se tuottaisi asuntoja kuin vasta hankkeiden valmistuttua eikä poliittinen päätöksentekokoneisto pysy kysynnän perässä. Lisärakentamisen hintaa laskevia vaikutuksia ei ole tiedossa ainakaan vuosikymmeneen. Vuokrasääntely taas on hyvästä tarkoituksestaan huolimatta täysin kestämätön ajatus 2) nykytilanteessa, koska se johtaa eettisiin kyseenalaisuuksiin tai huomattaviin velka– ja tarjontaongelmiin laskematta hintoja de facto*. Asumisen tukien nostaminen olisi “helppoa”, mutta siitä hankalaa, että lisäämällä ostovoimaa se vain auttaa pidemmällä tähtäimellä hintojen nousussa. Olemmeko siis umpikujassa?

Esitän nyt ajatuksen, joka voi saada “vasemman laidan” kirkumaan vääryyttä normienpurussa ja “oikeiston” huolestumaan kiinteistönomistajien tienesteistä, mutta pidän sitä ainoana nopeasti toimeenpantavana ja nopeasti tuottavana vakavastiotettavana keinona saada vastaus yhtälöön. Vuokramarkkinat ovat siitä erikoiset markkinat Suomessa, että jossain on pakko yöpyä ellei halua kuolla pakkaseen. Korjataan siis pakko-ostettavan yösijan määritelmää.

Lain 1995/481 asuinhuoneiston vuokrauksesta 1 §:n 1. momenttiin tehdään väliaikaisesti lisäys :

Tätä lakia voidaan soveltaa myös sellaisen huoneistoon, jonka virallinen käyttötarkoitus on muu kuin asuminen, jos kiinteistö vuokrataan kirjallisella sopimuksella vähintään kolmeksi kuukaudeksi ja enintään vuodeksi kerrallaan asumiskäyttöön, ja sitä voidaan pitää tilapäiseen asumiseen soveltuvana.”

Lait 2014/938 yleisestä asumistuesta ja 1994/65 opintotuesta tukeutuvat suoraan y.m. lain määritelmään, joten muutos vaikuttaisi suoraan Kansaneläkelaitoksen yleisen asumistuen ja opintotuen asumislisän määräysperusteisiin.

asumisen-hintapaine-alasMuutos vaikuttaisi seuraavanlaisesti:

  • Tilapäisen vuokra-asumisen potentiaaliset markkinat laajentuisivat räjähdysmäisesti koskemaan sinänsä siistejä mutta tyhjiä toimisto-, tuotanto-, varasto- ja liiketiloja. Esimerkiksi pieniksi asuinhuoneistoiksi jaettuina ja pienellä remontoinnilla, vuokrauskelpoisten tilojen lukumäärä lisääntyisi hetkessä n. 20 000 henkilön edestä pelkästään Helsingissä. Se vastaa paria uutta kaupunginosaa edullista asumista saman tien.
  • Pienimpien vuokra-asuntojen markkinakysyntä jakaantuisi näiden tilapäiskämppien ja varsinaisten asuntojen välille niin, että vähiten varsinaista asuntoa tarvitsevat siirtyisivät uuskämppiin, ja aivan edullisimpien/pienimpien/huonokuintoisimpien vuokra-asuntojen kysyntä helpottaisi – ja niiden hinta saattaisi laskeakin. Markkinajargonilla sanottaisiin, että resurssit kohdistuisivat tehokkaammin.
  • Osa vähäosaisimmista yksin- tai kaksinelävistä asuisivat asuntolamaisemmin. Nykyään monet asuvat pakosta vielä ahtaammin ja vähemmällä yksityisyyden tasolla ns. soluasunnoissa, joista useimpia ei ole suunniteltu tähän tarkoitukseen. Toiset asuvat homevaurioisissa yksiöissä ja kustantavat asumisensa terveydellään. Muutos voisi olla siis jopa asuinolojen parannus monille.

Jos yksin- tai kaksinelävien vuokra-asumisen markkinoiden hintapohjaa kasvukeskuksissa saisi laskettua jopa 250 euroon kuukaudessa, ja sen seurauksena yleisesti vuokramarkkinoiden hintaa hinattua edes hieman alaspäin, näiden ihmisten ostovoima (joka nyt valuu sattumatuottona asunnonomistajien taskuun) kasvaisi huomattavasti samalla, kun asumistukimenot laskisivat. Se mahdollistaisi kolmikantaneuvottelut, koska se sekä suoraan että välillisesti laskisi palkkoihin ja verotukseen kohdistuvia erisuuntaisia paineita, jotka ovat olleet neuvottelujen kariutumisen oleellisin syy.

Kestävä kolmikannan sopu vuorostaan mahdollistaisi Suomen talouden kasvun, ja sen siivittämänä ja uusien asuntojen valmistuessa, ihmiset voisivat vapaammin valita asumismuotonsa ja -paikkansa kuin nyt. Näin ratkaisemalla (tai ehkä siirtämällä ajassa) yksi osa yhtälöstä, helpotettaisiin merkittävästi ratkaisujen löytämistä yhtälön muihin osiin. Jos omalla esimerkillä johtamisella on tässä väliä, niin voisin hyvin muuttaa toimistotilaan, jos tällainen lakimuutos hyväksyttäisiin eduskunnassa.

Pidemmän päälle asumisen normeja on toki pohdittava kriittisesti, rakennusalan kilpailua parannettava ja rakentamista lisättävä merkittävästi yhdessä pysyvien tilamuutosten kera.

1) Tilastokeskus (2010), Aluetilinpito: BKT maakunnittain, kunnat.net
2) Teemu Lyytikäinen (2006), Valtion taloudellinen tutkimuskeskus

Published inesitys hallituksellepolitiikka

6 Comments

  1. Miksi vuokrasääntely on yleensä huono idea?

    Vuokrasääntely on käytännössä kaikkien taloustieteilijöiden mielestä toimimaton idea – ainakin ilman uskomattoman tarkkaa suunnittelua ja indekseihin sitomista.

    Esimerkkejä ongelmista:
    1) Asuntojen kauppahinnat eivät ole sääntelyn piirissä, joten syntyy absurdi kannustin asunnon ostamiseen sen vuokraamisen sijaan, jonka seurauksena syntyy asuntokauppakupla, joka nostaa asuntovelkatasot kestämättömiksi, jolloin riskeeraataan Yhdysvaltojen tyylinen asuntokuplaromahdus tai 1990-luvun laman toistuminen

    2) Kun vuokra itsessään ei nouse kysyntäperusteisesti, vuokraustoiminnan kate tulee jostain muualta. Tämmöiset voivat olla esimerkiksi älyttömät “välityspalvelumaksut” joita toistetaan lyhyiden vuokrasopimusten avulla, pimeä vuokranmaksu, pimeät muut korvausvelvoitteet (kuten ilmaistyö tai suorastaan prostituutio) sekä asunnon ylläpitokuluista säästäminen niin, että vuokramarkkinoilla pikkuhiljaa on vain ikäviä slummilääviä

    3) Vuokra-asuntojen tarjonta hupenee huomattavasti, kts 1)

    4) Koska vuokra-asuntojen tarjonta hupenisi huomattavasti, ihmiset eivät muuttaisi, vaan jäisivät käytännössä ikiajoiksi samoihin asuntoihin. Silloin toistuu samat ongelmat kuin liiallisessa omistusasumisen subventoinnissa, ja jopa työvoiman liikkuvuus lamaantuisi.

    5) Hyväkuntoisten vuokra-asuntojen tarjonta keskittyisi niille, joilla on hyvät suhteet tai ovat vuokralaisten kermaa. Sääntely siis sortaisi niitä, joilla olisi vähän sosiaalista ja taloudellista pääomaa

    6) Kannustimet rakentaa rakentaa lisää vuokra-asuntoja käytännössä katoaisivat, ja rakennettaisiin uusia asuntoja vain myyntiin, kts 1)

    Jos vuokrasääntelyn tavoitteita haluttaisiin tavoitella, olisi vastaus ARA-vuokratalojen massiivinen lisärakentaminen, mutta siihen ei ole poliittista tahtoa eikä se ole ehkä fiksuakaan ennen kuin rakentamiskustannuksia saadaan alas.

  2. Pelkään, että liike- ja teollisuuskiinteistöjen vuokraaminen asunnoiksi ilman, että niiden infrastruktuuria todella muutetaan normaalien asuntojen omaiseksi, johtaa siihen, että pääkaupunkiseudulle luodaan pohjoismaiselle hyvinvointivaltiolle epätyypillinen slummimainen asumismuoto. Jos pääkaupunkiseudulle muutto tästä syystä kiihtyy, voi kymmenien tuhansien asukkaiden slummiasumisjärjestelmän purkaminen olla myöhemmin kallista ja hankalaa, vaikka siihen tulisi voimakkaita paineita.

    Suuria riskejä ovat esimerkiksi sosiaalisten ongelmien kasautuminen tämäntyyppisille asuinalueille tai se, että vaikka hylätyissä teollisuus- ja liikekiinteistöissä asuminen sopisikin jotenkuten yksinään asuville nuorille, se kuitenkin olisi ilmeisen sopimaton ratkaisu lapsiperheille. Opiskelija-asuntola-alueillakin on erikseen perhekyliä, joilla on varauduttu siihen, että perheellistyneet pääsääntöisesti pääsisivät irti solu- ja kommuuniasumisesta.

  3. Slummiutumisenpelko on jo tullut kalliiksi. Olemassaolevat resurssit kannattaisi hyödyntää paremmin.

  4. Maahantulijoiden asuttaminen: keskuksiin vai pikkupaikkakunnille?

    Turvapaikanhakijoita tulee, ja osa heistä jäänee maahan. Mutta mihin heidät pitäisi sijoittaa asumaan? Julkisuudessa esitetyt näkökulmat ovat pääpiirteissään: 1. Maaseudulle tai pikkukaupunkeihin, koska siellä on tyhjiä ja edullisia asuntoja. 2. Suurii…

  5. Piruja seinille Piruja seinille

    Vuokrien hinta laskee -> omistusosintojen hinta laskee -> asuntojen vakuusarvo laskee -> pankkien vakavaraisuus heikkenee -> pankit kyykkää…

Vastaa