Skip to content

Avainsana: julkinen talous

Järkeistäminen on tie ulos leikkausten kierteestä

Kirjoitus on omistettu Tuomas Enbuskelle, joka halusi tietää lisää.

Suomi nousuun
Oikeilla keinoilla Suomi voidaan nostaa suosta.

Minulla on ollut kunnia päästä kunnallisessa päätöksenteossa toteuttamaan strategista suurten julkisten hankintojen ohjausta alkuvuodesta 2013. Olen päässyt tekemään enemmän kuin moni valtuutettu tai kansanedustaja on tehnyt. Kiitos mahdollisuudesta siis äänestäjilleni ja liittolaisilleni. Teitä tarvitaan myös aina enemmän.

Järkeistämällä voidaan saumata kestävyysvajetta korottamatta veroja ja leikkaamatta palvelutasosta.

Se mitä olen tehnyt HKL:n johtokunnassa ja vuoden 2015 alusta kaupunginhallituksen IT-jaostossa on vaikuttanut ja tulee vaikuttamaan kauas yli hallintorajojen.

Päätöksen jälkeen aurinko valaisi Helsingin ja nähtiin kaksisataa valkoista kyyhkystä lähtevän lentoon.
-Rain Mutka, hallintopäällikkö, HKL iloitsi, kun taas säästettiin miljoonia rahakuopasta

Poliittinen työni ei ole ollut mediaseksikästä – sitä on noteerattu mediassa vähän suhteessa sen painoarvoon – koska se on näennäisesti monimutkaista, tylsää ja siinä on paljon numeroita.