Skip to content

Avainsana: laki

SETA:n hallitusohjelma ja Piraattipuolue

Piraattipuolueen syyskokouksessa syntyi eilen keskustelua SETA ry:n eilen julkaisemien hallitusohjelmatavoitteiden sisällyttämisestä vaaliohjelmaan. Aloite oli myöhässä käsiteltäväksi syyskokouksessa, koska Seta ry:n hallitusohjelma julkaistiin vasta puoluekokousta edeltävänä päivänä. Asia herätti siitä riippumatta paljon keskustelua.

Keskustelun lopputulos oli suunnilleen se, että vaikka Piraattipuolue on 2011 vaalien de facto arvoliberaalein puolue, ei sen välttämättä kannata sisällyttää Setan ohjelmaa kaikkien ehdokkaiden yhteiseen vaaliohjelmaan, koska se sitoisi kaikki ehdokkaat ajamaan asiaa vaalikampanjassaan. Ehdotettiin ratkaisua, jossa vaalipiirikohtaisesti voisi tehdä yhteisiä kampanjalinjauksia niinkuin perustulonkin suhteen jo tehtiin. Vaaleissa voi siis syntyä ns. sateenkaaripiraatti-ryhmittymiä.

Moderni tekijänoikeus on luovan työn riesa

Päästäkseni turvallisille vesille vanhaan materiaaliin pohjautuvassa kuvitustyylissäni minun oli käytännössä pakko palata 1800-luvulle – keskimäärin n. 150 vuotta taaksepäin – etten mitenkään riskeeraisi joutua perättömien korvausvaatimusten uhriksi. Miksi minulla sitten pitäisi olla mahdollisuus käyttää muiden tekemiä töitä osina tai lähtökohtina omille teoksilleni? Siksi, että luovan kierrättämisen periaate on kaiken jatkuvan kulttuurin peruskivi, ja ilman sitä kulttuurimme köyhtyy.