Skip to content

Kaikki on ihan böbejä

En tiedä onko lama lamaannuttanut suomalaisen älynkin, mutta olen turhautunut taantuneen kansakunnan tilaan ja ilmaisuun. Journalismista yliopistolaitoksiin, politiikasta viranomaisiin. Elämme globaalisti korkeinta tieteellisen kehityksen ja tiedon saatavuuden aikakautta historiassa, mutta keskmäärin ihmiset tuntuvat päivä päivältä enemmän dorkilta.

En tiedä onko ihmisiä lakannut kiinnostamasta todellisuus tai empiria itsessään, mutta käytännössä joka päivä kohtaan lisääntyvää ala-arvoista ja vastuutonta huuhaata, pahan olon lietsontaa sekä ideologisen harhaista todellisuuden vääristelyä. Siihen puuttuminen on väsyttävää, jopa katkeroittavaa, eikä se juuri tuota tuloksia. Tässä ei ole kyse siitä, onko milloin mikäkin taho kenen puolella tai ketä vastaan, vaan ilmiö on laajempi ja koskettaa meitä kaikkia. Aivan kuin ihmiskunta olisi kollektiivisen tajunnan salaliitossa tuottaa mahdollisimman paljon disinformaatiota, pelkoa ja epävarmuutta maailmaan.

kaikki-on-bobeja

Tosiasiassahan se ei mene aivan näin. Suurin osa ihmisistä ei käytä päiviään tehtailemaan huijauksia, pseudotiedettä tai levottomuutta kaduille. Sitä tekee hyvin värikäs marginaali, jolla ei ilmeisesti ole juurikaan ns. parempaa tekemistä. Valtaosa ihmisistä tekee mitä nyt kunkin ikäluokan suurin osa tekee päivillään – ihan tavallisia asioita. Käyvät töissä, yrittävät, viettävät eläkepäiviään eri tavoin, käyvät kouluja, laittavat someen kuvia eskimopukeutumisestaan talvipakkasilla ja pitävät toisilleen mukavaa seuraa.

Ongelma on se, että valtaosa ihmisistä antaa yllä kuvatun menon jatkua. Ovat puuttumatta, ehkä jopa uskovat enemmän tai vähemmän siihen mitä somessa pyörii, ehkä jakavat sitä hirveästi miettimättä asiaa. Painavat tai ovat painamatta nappia. Se on lähes sama asia. Se on yksipuolista kuluttajakäyttäytymistä tuotteistetun ”sisältömedian” aikakautena, joka lisäksi tekee ilmaista mainosta ties mille käärmeöljylle. Metsäpalon tavoin levinneitä perättömiä väitteitä ei yleensä jakajien toimesta peruta tai pahoitella, eikä julkisia korjauksia jaeta samalla tavalla kuin harhaväitettä. Useimpien mielissä virhekäsitys jää elämään. Tätä sosiaalista mediaa ei tuoteta sosiaalisesti yhdessä, vaan sosiaalisuus kietoutuu rappiokäyttäytymisen ympärille, jota provosoi siihen erikoistunut pieni marginaali. Osa siitä jopa tahallisesti – jopa ansiotarkoituksessa.

Vaikka se saattaisikin näyttää siltä, maailma ei ole täynnä pahuutta. Elämme historian turvallisinta aikaa noin globaalilla tasolla. Sen sijaan maailma on kyllä täynnä kollektiivista vastuuttomuutta. Sepitetyt tarinat mustavalkoisesta hyvyydestä ja pahuudesta, arvostettujen lehtien klikkiotsikot milloin mistäkin huuhasta jonka minuutin faktantarkistuksella saisi kumottua; äänekkäät kahelit, joiden kyseenalaistamatta annetaan esiintyä asiantuntijoina tai jopa päättäjinä. Nämä luovat kaikki tyhjästä turhaa vastakkainasettelua, eripuraa, tuloksetonta kilpailua, yms. jotka kuluttavat paitsi henkisiä resurssejamme myös sosiaalisia ja materiaalisia resurssejamme. Me köyhdytämme itseämme siis useammalla asteikolla ylläpitämällä hajautetun ahdistuksenlietsonnan aikakautta.

Suomalaiset voisivat käyttää rikkaat henkiset voimavaransa maailman parantamiseen – keksiä, tutkia, kehittää, luoda, auttaa, rahoittaa, tukea – kaikkea tätä ihan yksilöiden spontaanina käyttäytymisenä. Nyt se käyttää merkittävän osan energiastaan turhuuteen, josta osa on vahingollisempaa kuin muu.

Ihmisiltä puuttuu yleisellä tasolla ajantasaisiin haasteisiin tarvittava sivistys medialukutaitoa myöten. Minkään yliopiston rahoituksen kolminkertaistaminen ei kuitenkaan ole vastaus tähän ongelmaan, joskaan sen heikentäminenkään ei varmasti paranna asiaa. Korkeakoulut tärkeästä roolistaan huolimatta eivät sivistä kansaa yleisellä tasolla kohtaamaan kompleksisia haasteita, vaan antavat yksilöille varsin suppeita valmiuksia vaihtelevasti pärjätä suppeissa haasteissa. Tohtorin yleissivistys kertoo usein enemmän hänestä itsestään kuin tittelin myöntäneestä laitoksesta. Jos edes osan siitä ajasta, joka arjessa kuluu tyhjänpäiväisyyksien pohdintaan käyttäisimme kollektiivisesti vaikkapa wikipedian tai laadukkaan populaaritieteen lukemiseen, olisimme jo luovempi, vauraampi ja onnellisempi kansa. Kenties siihen vaadittaisiin kokonaan uusi ajantasaisen medialukutaidon, humanistisen ja luonnontieteellisen perussivistyksen koko kansan opisto- ja opetusliike. Ehkä se on utopiaa.

Vastuullinen todellisuuden luonteen kertomuksen ylläpito on median ja viranomaisten toimesta jätetty täysin vapaaehtoisten harteille. Miksi nämä asiat ovat sitten niin tärkeitä? Koska jos emme voi sitoutua yhteiseen käsitykseen siitä mitä todellisuus on, emme voi elää samassa yhteiskunnassa.

Ottakaa vastuu ajatuksistanne ja puheistanne, myös lähipiirinne puheista. Se on vastuunne yhteiskunnan jäseninä. Aikuisten on aika kasvaa aikuisiksi ja lakata olemasta böbejä.

Lama ei ole suurin uhkamme. Pirstoutuva todellisuuskäsityksemme on.

Published inpolitiikka

One Comment

  1. Todenmukainen kuvaus yhteiskunnan tilasta. Mitä sille voi tehdä? Useimmat aikuiset ovat ulkoistaneet poliittisen keskustelun valtamedialle ja valitsemilleen poliitikoille. Iso joukko suomalaisia käyttää kyllä paljon aikaa poliittisen keskustelun ja toiminnan seuraamiseen. Mutta vain katsomosta. Useimmilta puuttuu oivallus, että kansanvalta voi kehittyä vain yhteisellä keskustelulla ja toimintapäätösten valmistelulla. Aikuiset ihmiset odottavat, että jotkut muut päättävät ja tekevät heidän puolestaan. Niinpä kansan suuren enemmistön mielipidekyselyissä innokkaasti kannattamia ratkaisuja ei poliittinen systeemi saa aikaiseksi millään. Sen sijaan läpi menee pienen vähemmistön linja. Se kun palkkaa isoilla rahoillaan – ja kansan enemmistönkin rahoilla – ”asiantuntijoita” perustelemaan vähemmistöä hyödyttävät ratkaisut ja viemään ne läpi.

Vastaa