Skip to content

HKL Johtokunta 17/2015

 

Valtuustoaloite Kulosaaren metroaseman parkkipaikan laajentamisesta

Seija Muurinen (kok). teki 20.9. valtuustoaloitteen Kulosaaren metroaseman liityntäparkkipaikan laajentamisesta. Parkkipaikka on rakennusviraston hallinnoima tontti ja HKL on ennen tilannut siihen kunnossapidon. Nykyinen ulkoistettu kunnossapito ei ole toiminut aivan toivottavalla tavalla.

Kulosaaren metroaseman yhdellä loitomman parkkipaikan merkittyjen pysäköintipaikkojen ulkopuolella on hoitamatonta maa-aluetta, johon osa autoilijoista pysäköi.

Vaihtoehtona aloite esittää kahden parkkipaikan välistä metsää kaavoitettavaksi parkkialueeksi. Alue on merkitty muinaismuistoalueeksi. Muinaismuistolain myötä muinaismuistojäännökset ovat rauhoitettuja eikä paikalle parkkipaikan kaavoittaminen ole lähtökohtaisesti mahdollista.

HKL ei ota kantaa liityntäpysköinnin laajentamisen tarpeellisuuteen. HKL:n kantana on, että metroreitin varrella maankäytön tulee pitkällä aikavälillä kohdistua Helsingin yleiskaavaluonnoksen mukaisesti tiiviiseen asunto- ja työpaikkarakentamiseen metron aiheuttamat ympäristövaikutukset huomioiden.

HKL:n johtokunta toteaa lisäksi, että jatkossa liityntäpysäköinti on tarkoituksenmukaista hoitaa kokonaisuutena HKR:n toimesta, kuten johtosäännössä mainitaan.

Siemensin asetinlaitejärjestelmän valmistajatuki- ja puhelintukipalvelujen tilaaminen

Johtokunta päätti kesän alussa oikeuttaa laitos tilaamaan tukipalvelut suorahankintana edellytyksenä, että sopimus neuvotellaan uudestaan enintään 15 000 euron arvonlisäverottomaan hintaan. Siemens vastasi tarjouksella, jonka kuukausihinta on 18 745 euroa ilman arvonlisäveroa.

Siemensin ja HKL:n välillä käytiin neuvotteluita Siemensin omistamien laitteiden ja metrovarikon asetinlaitetyön ostamisesta. Siemens ilmoitti vastaavansa asiaan sisäisten korkean tason keskustelujen jälkeen. Siemens ei ole sittemmin antanut sellaista vastausta, jonka pohjalta asia olisi voinut edistyä.

Sopimuksen irtisanomisaika olisi kolme kuukautta. Tukipalvelu kattaa asetinlaitteen, käytönohjauksen, katkeamattoman sähkönsyötön,
tiedonsiirtoverkon ja laiturikilvet. Hankinta on toimittajan markkina-aseman vuoksi toteutettava suorahankintana.

Esityksen mukaan.

 

Published inHKLpolitiikka

Be First to Comment

Vastaa