Skip to content

Näin paljon opintotukea leikataan

juustohoylaOn tarpeen rauhoitella opintotuen varassa eläviä. Ei, ette yhtäkkiä kuole nälkään.

Opintotuen tason leikkaus tehdään niin, että sen vuosittainen korotus jätetään tekemättä vuosina 2016-2020. Vuosittainen korotus tehdään ns. kansaneläkeindeksin mukaan, joka on eräänlainen inflaatiomittari. Sillä siis pyritään korjaamaan inflaation vaikutusta tukisummaan. Se vastaa n. 26 miljoonan euron säästöjä vuosittain. Miten se näkyy opiskelijan taskussa?

Opintotuki on maksimiasumislisineen ennakonpidätyksen jälkeen n. 455 €/kk. Jos oletetaan, että 2016-2020 kansaneläkeindeksi eli elinkustannusindeksi kehittyy samalla tavalla kuin vuosina 2011-2015, leikkaus on neljälle vuodelle jaettuna keskimäärin 51 senttiä kuukaudessa. Sillä saa ehkä yhden pienen suklaapatukan. Jos ero lasketaan yhdeksän vuosittaisen opintotukikuukauden mukaan, on ero 1,11 €/kk.

Miksi opintotukea sitten piti ”leikata”? Koska hallitusohjelman hengen mukaan ”kaikkiin piti sattua”.

Lisäys 28.5.

Koska valtion opintotukimenoihin kohdistuu lisäksi säästötavoite, todennäköisesti vuoden 2016 jälkeen kandidaatin tutkinnon suorittaneiden uudet maisteriopinnot muuttuvat nykyistä vahvemmin lainapainotteiseksi vähentämällä opintotukikuukausien määrää. Sen tavoitteena on saada ihmiset työelämään kandidaatin tutkinnoilla.

Jos siis haluat maisteriksi pidemmällä opintotuella, kannattaa aloittaa maisteriopinnot tämän vuoden aikana. Eihän sitä tiedä – ehkä koko tukikuukausien lyhentämisellä uhkailu on Sipilän harhautus ja salajuoni saada opiskelijat kiirehtimään valmistumistaan…

Lisäys: huhu kertoo, ettei sittenkään koskettaisi opintotukeen..

Published inpolitiikka

26 Comments

  1. Opiskelija Opiskelija

    Tukikuukausia kuitenkin vähennetään, opiskelija-asuntoloiden investointituki poistuu, maisterinopintoihin pääsyä vaikeutetaan. Korkeakoulujen rahoituksesta leikataan.

    En sano, että noista jokin tai mikään olisi erityisen kohtuutonta, mutta kyllä meihinkin sattuu. Joku raja vittuilullakin.

  2. Minde Minde

    Niin tota… Mistä se 70 miljoonaa sitten otetaan?

  3. Moi Lilja.
    Valtion talousarvioesityksessä (2015)

    55. Opintoraha ja asumislisä (arviomääräraha)
    Momentille myönnetään 799 962 000 euroa.

    Hallitusohjelmassa esitetään opintotuen säästötavoitteeksi 70miljoonaa vuoteen 2019 mennessä ja pitkällä aikavälillä 150 miljoonaa. Kyseessä on siis leikkaus. Indeksien poisto on vielä tähän päälle, erikseen.

    Tuo 70 miljoonaa on karkeasti 9% lasku nykyiseen tasoon ja 150 miljoonaa 19% lasku nykyiseen. Mielestäni aika merkittäviä leikkauksia.

    Mitä tulee tuohon indeksien poistoon niin periaatteelisesti pidän perin kummallisena että juurikin opintotuen indeksi poistettaisiin, siis kaikkien pienituloisimpien toimeentulosta. Jos säästö on vain 50senttiä/kk/opiskelija niin eikö se sitten kannattaisi ottaa niiltä jotka tienaavat enemmän jotta säästösummakin olisi suurempi?

  4. Marko Mäkinen Marko Mäkinen

    Sori nyt vaan mutta ennakonpidätyksen jälkeen summa on 428,68 terveisin maksimiopintotukea saava.. 😀

    • Oma opintotuki on ennakonpidätyksen jälkeen 469,71, vielä suurempi kuin Liljan Mainitsema. Opintotuen määrään liitty ikä, asumiskustanukset mahdollisesti vanhempien tulot ja jne.

    • Student Student

      Taitaa kuitenkin olla vähän enemmän. t. Maksimia saava

    • Tero Vuolio Tero Vuolio

      Opintotuki koostuu kahdesta osasta: verollisesta opintorahasta ja verottomasta asumislisästä. Ennakonpidätyksen jälkeinen summa maksimaaliselle tuelle (ennen lukuvuotta 2014-2015 aloittaneet); opintoraha (299e) + asumislisä (201,xx e) on n. 473 euroa. Opintorahasta maksetaan n. 9 % ennakonpidätys. Tukien yhteenlasketun summan määrittää viime kädessä tuen hakijan saama veroton asumislisä, jonka suuruus on n. 80 % vuokrasta, mutta maksimissaan kuitenkin n. 201 euroa.
      Opintorahan maksimimäärä on 299 euroa 20 vuotta täyttäneille omillaan asuville.

      T. Myös maksimitukea nostava henkilö

    • Siina Siina

      Et ole tainnut saada maksimia. Täällä tilille pärähtää 480€.

    • Aki Aki

      Omissa lapuissani lukee ”opintotuen määrä 503,49e, ennakonpidätys 30,18e, maksetaan 473,31e”. Sori vaan, terveisin normaalia korkeakouluopiskelijan opintotukea saava.

    • Juho Juho

      Ilmeisesti elän sitten jossain rinnakkaistodellisuudessa kun saan kuukausittain 503 euroa jämäsenttien kera puhtaana käteen.

    • opiskelija opiskelija

      opintotuen määrä on vaihdellut lähivuosina. esimerkiksi tuet ovat hieman erilaiset 2013 ja 2014 aloittaneilla.

  5. ?? ??

    Vähän nyt ihmetyttää miksi pitää yrittää selittää näitä päätöksiä hyviksi. En tajua. Tiedät varmaan että moni opiskelija jouutuu elämään toimeentulotuella loppuvaiheessa. Seuraavaksi varmaan vuorossa ”näin hieno asia on, että kaivosverotus laskee. Koska myös ympäristöön täytyy sattua.”

  6. Emma Emma

    Hei, olisiko sinulla esittää lukuja tämän laskelman taustalla? Entä vaikuttaako tukikuukausien määrä opintotuen määrään millä tavalla?

  7. Tossu Tossu

    Toki olisi hienoa, jos tulevaisuudessa kandidaatintutkintoa arvostettaisiin enemmän, ja sen avulla olisi todella mahdollista työllistyä oman alan töihin. Yksin maisteriopintoihin pääsyä vaikeuttamalla ja maisteriopintojen muuttamisella lainapainotteisemmaksi tämä ei kuitenkaan onnistu. Miten kandeille aiotaan saada työpaikkoja?

  8. Ipsuliina Ipsuliina

    Kannattaa pitää mielessä, että opintotuki on ainutlaatuinen tuki maailmanlaajuisesti ajateltuna. Sen lisäksi opinnot ovat verorahoilla kustannettuja (en tarkoituksella kirjoittanut ”ilmaisia”). Vaikka leikkaaminen on todella kurjaa, pitää pitää mielessä, että leikkauksista huolimatta asiat meillä ovat hývin. Edelleenkin meillä on mahdollisuus kouluttautua vanhempien varallisuudesta huolimatta.

    • MinäVaan MinäVaan

      Täysin samaa mieltä!

  9. Rimppis Rimppis

    Opiskelijana voi kyllä elää melkoisen mukavasti, kun ottaa opintolainan. En tajua, mikseivät monet sitä ota? Likipitäen ilmaista lainaa. Voishan opiskeluun itsekin muutaman tonnin sijoittaa. Valtio maksaa opiskelijoille tuhansien koulutuksen ja opiskelijako ei voi valmistuttuaan muutamaa tonnia maksaa siitä takaisin?

  10. numminen numminen

    Jotenkin en millään saa ymmärrettyä, että kaikkien näiden leikkausten ja säästöjen keskellä autoveroa alennetaan 200 000 000 euroa. Luulin, että olemme oikeasti pulassa, ja sitten tuleekin tuo.

    Jos meillä on siis noin paljon ylimääräistä kassassa, fiksummalta tuntuisi panostaa ne oppimiseen ja tutkimukseen.

    • Noinhan ei ole ehdotettu, mutta netissä väärä tieto leviää nopeasti. Autoverotus jakaantuu ajoneuvoveron ja ns. autoveron eli ajoneuvon rekisteröintiveron välille. Hallituksen autoverouudistus ei ole laskea autojen verotusta 200 M € (se olisi silkkaa hulluutta) vaan laskea auton ostohinnan verotusta ja sen tilalle korottaa jokavuotista ajoneuvoveroa niin, että näiden ratkaisujen nettoero on korkeintaan 50 M €.

  11. utelias utelias

    Minua kiinnostaa tietää, että miten hyvin pelkällä kandidaatin tutkinnolla työllistyy? Ei varmaan saa vakituista työpaikkaa vaan pätkätöitä, mutta saako niitäkään kun maistereitakin on työttömänä?

    • Yksityisellä sektorilla kandidaatin tutkinnolla työllistyy varsin hyvin (alasta riippuen toki), koska työnantajaa kiinnostaa enemmän osaaminen kuin leimat paperissa. Julkiselle sektorille taas esimiespaikat on laitettu sivuun maistereille.

  12. opiskelija93 opiskelija93

    Esityksen mukaan opiskelijalta lähtee lähes 100 euroa kuussa. Sillä saisi paljon suklaapatukoita… :p

    • No, se ei vielä ole lakiesitys, mutta jos tuo menee läpi niin valmistelu on mennyt mönkään verrattuna tuohon vuodentakaiseen tilanteeseen.

Vastaa