Skip to content

HKL 12/2014: Myöhässä ollaan

Tj 4) Automaattimetron tilannekatsaus

Siemensin ja HKL:n välisen pöytäkirjan allekirjoitusta ei ole näkynyt.
HKL ei pidä uskottavina Siemensin väitteitä projektin osien teknisistä ongelmista ja näiden aikatauluvaikutuksista.

Laituriovet
Palonkestokyky ollut aiemmin haasteena. Rakennusvalvontaviranomaisten osalta ilmeisesti ollut jotain väärinkäsityksiä. 500 C sittenkin riittävä rakenteen luokitus.

Automatisaatio
Automatisaatiotyö viivästyy taas, mutta Siemensin mukaan ei välttämättä vaikuta kokonaisaikatauluun.

Maanantaina Steering Committeessa toivotaan päästävän eteenpäin; tällä hetkellä Siemensiltä ei ole oikeita sitovia aikatauluja. Viimeiset aikataulut helmikuulta. Halutaan, että länsimetro avataan syksyllä 2016.

Laituriovien toimitusaikataulu helpottunee huomattavasti palonkestovaatimusten selkiydyttyä ja IP-luokkavaatimuksen laskulla. Korkean tason sitoutumispöytäkirja hankkeen loppuunsaattamisesta Siemensiltä on saatava. Keväällä aikataulu oli, että laiteasennukset alkaisivat nyt. Nyt syksylläkään ei olla vielä siinä tilanteessa.

Infra 1) Myllypuron aseman peruskorjaukset

Myllypuron asemalle asennetaan kaksi hissiä ja liukuportaat.

Tarjous saatu vain KONE:elta. Esityksen mukaan.

Infra 2) Kaupunkipyörähankkeen hankesuunnitelman päivittäminen

Kaupunginhallitus on päättänyt antaa johtokunnalle lopullisen päätösvallan hankkeesta.

Tiedustelin kenen on tarkoitus toteuttaa rekisteröitymis- ja tietojärjestelmä, koska Ruotsin kaupunki Lund:in pienen kaupunkipyöräjärjestelmän toteutti JCDecaux, jonka tietojärjestelmä pakotti asiakkaat luovuttamaan runsaasti tietojaan markkinointitarkoitukseen. Vastaavaa tietojärjestelmäratkaisua en tule hyväksymään Helsinkiin.

Metroliikenne 1) M100-sarjan metrojunayksiköiden pääkytkimien varaosahankinta

Esityksen mukaan.

Published inHKL

Be First to Comment

Vastaa