Skip to content

Kynnyksellä tuntemattomaan

Ensimmäinen muistamani uusivuosi oli se kun isä äidin vastustuksista huolimatta osti raketteja ja moonbootseissa räjäytti ne taivaalle rivitalojen ympäröimän lipputangon kupeesta Vantaalla. Jännitti. Tämä oli 90-luvun alkua. En osannut kuvitellakaan, millaista elämäni kirjo tuli olemaan; mihin ihmisiin tutustuisin ja mitä elämälläni tekisin. Tänään sain uuden kosketuksen tähän lapsuuteni tunteeseen.

Sain uudenvuoden aattona kunnian todistaa Vuosaarelaisten teinien viinanhuuruisia räjähdeleikkejä lähietäisyydeltä. Yksi ampuu raketin ilmaan vailla tukea, luottaen sen ilmiselvästi epävarmaan tasapainoon; toinen pitää rakettia kädessään kunnes se räjähtää ja rehvastelee siitä kavereilleen.

Se toi mieleen, että ehkä uutenavuotena käsivaralta raketteja ampuvan nuoren suhtautuminen vaaralliseen tilanteeseen kuvastaakin sukupolven olematonta tulevaisuutta; että tulevaisuus on niin epävarma, ettei sen varaan kannata tai voi suunnitella mitään. Onko sillä mitään väliä millaisia todistuksia koulussa tulee kun korkeakoulutetut moppaavat lattioita?

Uusivuosi on kuitenkin monelle positiivinen tapa kokea tulevaisuuden epävarmuuden kihelmöinti – kuin hippunen chiliä jäätelöpallon päällä. Fiilistellään hetki taivasalla ja sitten otetaan muutama askel takaisin lämpimän kaakaon äärelle.

Taivasalle joutuminen sen sijaan on uudenvuoden jännityksen godzilla-versio, joka herättää näköalattomuuden tunteita ja vie sen kaakaon sinulta kädestä. Harva asia aiheuttaa niin suuren tunteen, että on kynnyksellä tuntemattomuuteen. Samaan aikaan kun ennenaikaisen siemensyöksyn tavoin Itä-Helsinkiläiset tulittavat rakettinsa aivan liian aikaisin taivaalle – erotan avainnipustani tutuksi tulleen avaimen ja totean, että minä olen koditon ja ulkona on pakkasta.

Published inmuuta

Be First to Comment

Vastaa