Luulin, ettei minun olisi tarvinnut tätä aihetta artikkeleissani käsitellä mutta nyt koitti se päivä. Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas) on päättänyt ajaa Suomeen GPS-satelliittipaikannukseen perustuvaa tiemaksua hinnalla millä hyvänsä.
– En aio antaa periksi.
Kiltit tytöt eivät näissä hommissa pitkälle pötki.
Merja Kyllönen Keskisuomalaiselle
Oli tiemaksun vastustajien leiri miten miesvoittoinen tahansa en voi kuin toivoa, että Kyllönen yrittäisi soveltaa tätä girlpoweriaan jonkin järkevämmän tavoitteen edistämiseen. Kyllösen liikenneministeriössäkin ehdotukseen suhtaudutaan varsin epäilevästi. Turun Sanomat uutisoi keskiviikkona, että satelliittipaikannusjärjestelmään perustuva tiemaksu on asiantuntijoidenkin mielestä mahdoton toteuttaa.
– On annettu toiveikas kuva siitä, miten yksinkertaisesti järjestelmä on toteutettavissa, ja miten teknologia on jo olemassa. Todellisuudessa tärkeimmät asiat, eli maksujen varmistaminen ja huijausyritykset, ovat täysin ilmassa.
Liikenneneuvos Lassi Hilska
Satelliittipaikannukseen perustuvassa tiemaksussa on kolme perustavanlaatuista ongelmaa. Kaksi ensimmäistä ongelmaa ovat teknisiä, kolmas liittyy perusoikeuksiin.
Ensinnäkin, koska tiemaksujen veloittaminen on viranomaistoimintaa täytyisi tiemaksujen veloitusperusteiden olla tarkistettavissa, jotta kansalaisen valitusoikeus voitaisiin turvata – ja tästä syystä täytyisi olla jokin todiste siitä, että autoilija todellisuudessa on ajanut siellä, missä hänen väitetään ajaneen. Tähän tarvittaisiin esimerkiksi tiekamera, joka osaa tunnistaa rekisterikilven. Mutta jos käytettäisiin tiekameroita, ei satelliittijärjestelmää tarvittaisi lainkaan. Tässä nouseekin esiin absurdi tilanne: ELY-keskuksen asiakirjan mukaan pääkaupunkiseudulla(kin) on jo älykäs ja laaja tiekameraverkosto, mutta sitä ei saa käyttää ruuhkamaksuihin tietosuojasyistä. Silti liikenneministeri Kyllönen ajaa tietosuojaa vielä pahemmin romuttavaa kallista järjestelmää. Koko satelliittihanke on siis turha, eikä tarvita kuin pieni lakimuutos, jotta nykyiset tiekamerat saadaan ruuhkamaksukäyttöön.
Toiseksi; tekniikkaharrastajien keskuudessa on yleisesti tiedossa, että GPS-järjestelmältä voi piiloutua helposti esimerkiksi tavallisen talousfolion avulla. GPS-järjestelmää ei ole alkuunkaan suunniteltu olemaan luotettava tapa jäljittää ketään vaan sen on tarkoitus tukea navigointia. Folio on vain yksi huijauskeino. Tekniikkaa ymmärtävä henkilö voi jopa väärentää GPS-satelliitin signaalit vastaanottimelle täysin, jolloin auto voi näennäisesti kokoajan sijaita omalla kotipihalla. Mikään ei estä näitä huijauskeinoja koska GPS ei yritä torjua niitä. Katsastusten yhteydessä tehtävä tarkistus ei vaikuta asiaan mitenkään, ellei huolimaton huijari aja katsastukseen huijauslaitteet mukanaan eikä silloinkaan selviäisi muuta kuin että todennäköisesti on huijattu joskus.
Kolmas, ja joidenkin mielestä tärkein ongelma on yksityisyyden suojaan liittyvä. Valtiolla ei oletusarvoisesti ole oikeutta kohdistaa seurantaa kansalaisiinsa ellei heitä ole tuomittu vapausrangaistukseen tai heihin kohdisteta pakkotoimia vakavan rikoksen epäilyksen johdosta. Vaikka tällainen oikeus säädettäisiin tiemaksujen yhteydessä voi perustellusti olla sitä mieltä, että se kohtuuttomasti loukkaisi perustuslaillisia oikeuksia. Perustuslaki onkin ilmeisesti Kyllösen mukaan vain turha häiriötekijä.
Kyllösen ehdottamaa suppeampaa järjestelmää on kokeiltu Saksassa ja se tuli maksamaan 700 miljoonaa euroa. Saksassa seuranta kohdistuu rekkoihin ja niitä seurataan myös kameroilla ja poliisipartioilla. Vastaava lakialoite tehtiin myös Ruotsissa mutta hankkeesta luovuttiin suurten kustannusten ja luotettavuuden puutteen vuoksi. Turun Sanomat uutisoi keskiviikkona, että liikenne- ja viestintäministeriö tunnusti vetäneensä hinta-arvion hankkeesta suoraan hatusta. Ministeriö arvioi hinnaksi noin sataa miljoonaa euroa.
– Se on meidän paras arvauksemme. Mitään lukuja ei ole olemassakaan, koska teemme asiasta vasta selvitystä, myönsi illalla puhelimitse tavoitettu kansliapäällikkö Pursiainen.
– Sitähän ei tehtäisi pelkästään verotusta varten, vaan siitä hyötyisivät esimerkiksi vakuutusyhtiöt. Samaan järjestelmään voidaan liittää paljon muitakin palveluja
Turun Sanomat 18.10.2011
Yksityisyrityksen sekaantuminen hankkeen kehittämiseen herättää myös kysymyksiä seurantajärjestelmän toteuttamisen lopullisista motiiveista. Valtion vastaavat hankkeet ovat viime vuosina olleet lähinnä valtavia rahasampoja yrityksille, jotka eivät ole saaneet ainuttakaan toimivaa tuotetta aikaiseksi. Tuoreita esimerkkejä ovat VR:n lippujärjestelmä ja potilastietojärjestelmät. Autoliiton mielestä järjestelmän lopullinen hinta tulisi olemaan moninkertainen, sanoo MTV3.
–Vastaavaa järjestelmää ei ole koskaan toteutettu, eikä kukaan voi tietää lopullista hintaa. Tämä on nähty niin moneen kertaan valtion hankkeissa, että lopullinen hinta moninkertaistuu
Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen
Minä kannatan periaatteessa ruuhkamaksuja enkä minä omista autoa mutta minä ymmärrän myös sen verran etten ala ehdottamaan mahdottomia. Kuka tahansa tekniikasta tai juridiikasta mitään ymmärtävä voi todeta, että satelliittipaikannukseen perustuva tiemaksujärjestelmä on järjenvastainen ehdotus. Merja Kyllönen onkin sitonut silmänsä ja ajaa naiivisti hymyillen Suomea nasta laudassa kuuseen.
Myös Ville Hautakangas kirjoitti yksityisautoilijoiden satelliittivalvonnasta tänään.
Tämä on ehkä jonkun mielestä viisastelua, mutta miten niin perustuslaki muka estää valvomasta yksittäisen auton liikkeitä? Auto ei käsittääkseni ole sen paremmin kansalainen kuin oikeushenkilökään. Auto on vain kappale materiaa, jollaisia ei mitenkään välttämättä tarvitse yksityisomistuksessa edes sallia, kuten ei sallita vaikkapa konekivääreitä. Auton omistamista ei mitenkään voida olettaa miksikään itsestäänselväksi saati subjektiiviseksi perusoikeudeksi. Käyttömaksun kannalta ei ole oleellista kuka tai keitä autossa sisällä istuu, vaan se, missä auto kulkee ja milloin. Paikannushankkeen teknisiin kommervenkkeihin tai hintaan en osaa kantaa ottaa.
Kaupunkilaisvihreälle tuo tarkastelutapasi vaikuttaa helposti itsestäänselvältä. Vaikka kaupunkilaisena periaatteellisesti katson yksityisautoilua pahalla silmällä, tiedostan myös kehä III:n ulkopuolisen todellisuuden. Merkittävälle osalle suomalaisista auto ei ole ylellisyystuote, vaan pakon alla – jopa vastentahtoisesti – hankittu kulkuneuvo, joka on heidän ainoa tapansa päästä lähimetsää pidemmälle. Tästä syystä se seuraa heidän mukanaan kuin lapsi vanhempaansa. Auto on vain kappale materiaa, jota ilman merkittävä osa suomalaisista ei voisi edes käydä töissä – ja se on valitettava todellisuus. Ihmiset tekevät muutakin autoillaan kuin tappavat ihmisiä ja ajavat rallia. Jos aluesuunnittelua olisi Suomessa mietitty aikoinaan pidemmälle, ei esim. Espoosta oltaisi rakennettu Amerikkalaisen unelman suburbiaa jossa kioskillakin käynti vaatii auton. Ainoastaan Helsinki toimii jonkinlaisena toimivan julkisen liikenteen esimerkkinä; Vantaalla ja Espoossa ihannekuva alkaa paikoitellen murtua vaikka junaradanvarsi onkin hyvin peitetty. Jos minulla olisi valta päättää Suomen kolmen suurimman kaupungin aluesuunnittelusta, kieltäisin saman tien omakotitaloruudukoiden rakentamisen kymmenen kilometrin säteeltä kaupallisista keskuksista enkä rakentaisi suuria tieväyliä keskustaan lainkaan; jos keskustaan on joka päivä meno niin saa jättää autonsa kantakaupungin ulkopuolelle. Emme kuitenkaan elä liljafasismissa joten joudumme tekemään politiikkaa sen mukaan mitä meitä edeltävät ovat perintönä jättäneet. Sen perinnön muokkaaminen joksikin toimivaksi on hidas prosessi jossa on tärkeä säilyttää kärsivällisyytemme ettemme sorru typeriin ylilyönteihin.
Ja tosiaan, älykkäät tiekamerat peittävät jo pääkaupunkiseudun väylät mutta niitä käytetään tällä hetkellä vain autojen matka-aikoijen laskemiseen. Niiden käyttöönotto ei maksa 700 miljoonaa eivätkä ne valvo autoja kuin ruuhkamaksualueilla.
Kameraperusteinen valvontajärjestelmä rupesi tuntumaan sopivalta Hautakankaan blogin jälkeen. Herää kuitenkin kysymys, missä määrin nykyisiä tiekameroita voitaisiin onnistuneesti käyttää rekisterikilpien tunnistamisessa? Riittääkö tarkkuus (mikä onkaan sopiva vaadittava taso)? Onko kamerat sijoiteltu oikein, jotta puskurissa kiinni ajavakin tunnistetaan?
Pidän todennäköisenä, että käytännössä rekisterikilpilä liikennevirrasta tunnistava kamerapohjainen järjestelmäkin pitäisi kehittää varta vasten tätä tarkoitusta varten, jotta se toimii toivotulla tavalla. Mutta ehkä tämä ei maksa niin paljoa kuin satelliittiperustainen seurantajärjestelmä.
Kirjoitinkin kokonaisen blogin aiheesta tänne: http://www.Hukkinen.jp/x/ruuhkamaksut.
Ajoneuvon rekisteriotteeseen on merkitty auton haltija. Se kytkee kappaleen materiaa tiettyyn ihmiseen. Lisäksi tämä haltija käyttää 99% todennäköisyydellä autoa itse. Siten löytyy täysi kytkös kappaleen materiaa ja oikeushenkilön välillä.
Ei verottajaa pidä kiinnostaa mikään muu asia kuin maksuperusteet, l. totaalinen aika/matka alueilla joilla tiemaksua peritään. mikäli laite on sellainen, että se on käyttäjän hallittavissa eikä ulkopuolinen taho siihen pääse käsiksi, asiaa voi harkita. Tämä luonnollisesti tarkoittaa laitteelle samoja kriteerejä kuin sähköiselle äänestykselle. Avointa rautaa ja lähdekoodia.
Toiseen tekniseen ongelmaan liittyen, nykyiset GPS-ajopiirturit ja -paikannuslaitteet liitetään myös osaksi ajotietokonetta. Eli peittämällä GPS-vastaanotin foliolla saataisiin kyllä satelliittipaikannus estettyä, mutta ajotietokoneen (joka löytyy jokaisesta tämän vuosituhannen autosta) kautta ajettu matka saataisiin selville. Plus voitaisiin tarvittaessa sakottaa, jos olisi todisteita paikannuksen estämisestä (esim. tilanteissa, jossa GPS:n mukainen ajettu matka olisi paljon pienempi kuin ajotietokoneen kirjaama).