Skip to content

Kun TTVK vaipuu epätoivoon

Millä tahansa talouden alalla, jossa olosuhteet sallivat markkinaspekulaation, tulee spekulaatiota olemaan. Ilmiö ei itsessään ole ongelmallinen vaikka sana onkin saanut katkeran sivukaiun. Kuka tahansa markkinatalouden ylivoimaisuuteen vakavasti uskova tuleekin julistamaan sinulle spekulaation ja futuurien hyveistä, jotka antavat meille tänä päivänä jokapäiväisen leipämme ja syntimme anteeksi. Mutta on aikoja, jolloin reaalitaloudesta täysin irtautuneet ansaintamallit saattavat harjoittajansa kiusaukseen eivätkä tahdo päästää pahasta.

Lauri Kaira & Anssi Rauhala: Seikkailu Yöjunassa: lapsia ja aseita TTVK:n propagandasarjakuvassa

IFPIn alajärjestö Tekijänoikeuden Tiedotus- ja Valvontakeskus TTVK ry lähetti syyskuussa 2011 kaikkiin Suomen yläasteisiin sarjakuvan Seikkailu Yöjunassa, jonka pitäisi opettaa lapsillesi tekijänoikeuksista. Hieman vastaavanlainen “Piraattitehtaan arvoitus” nähtiin jo muutama vuosi takaperin ja se saikin osakseen hämmästelyä vääristelevästä ja kiertelevästä ilmaisutyylistään.

Tekijänoikeuksien massaomistus ja rohmuaminen on kuin turha välipomo, joka tietää olevansa turha – hän ei tuota mitään todellista palvelua tai tuotetta josta olisi mitään hyötyä kellekään muulle. Hän tulee raivokkaasti potkien ja huutaen tekemään kaikkensa todistaakseen olemassaolonsa tärkeyttä jos joku huomaakin keisarin olevan ilman vaatteita. Kun tekijänoikeuksien massaomistuksella ja rohmuamisella elävät tahot tajuavat hävinneensä argumentoinnin, ne ryhtyvät kylmästi valehtelemaan – sinun lapsillesi.

TTVKn julkaisema Seikkailu Yöjunassa heittää bändinuorukaiset Lissun ja Maken interrailaamaan. Matka alkaa tietenkin teinien valituksella siitä miten kukaan ei osta heidän esikkolevyään; syyksi he arvelevat piraattimusa.com:ia, kuin Kaisa Rastimo ikään. Sitten esitellään PirateBay-klooni jossa pahikset elävät oikein herroiksi myymällä elokuvia ja mainostuloilla. Oikeastaan tähän loppuukin koko relevantti sisältö. Tarinaan sekoitetaan huumerikolliset, konetuliaseet, mafia ja porno ihan näin vain mausteeksi ja ainoa yhteys näiden välille onkin laukkusekaantuminen junassa. Joten muistakaa nyt lapset, muistakaa vahtia matkatavaroitanne koska interrailaus on vaarallista.

Minusta olisi varsin mukavaa, jos TTVK tosiaan opettaisi koululaisille tekijänoikeuksista ja miksei samalla muiden aineettomien oikeuksien juridiikasta. Jos näin tehtäisiin, saisivat koululaiset paljon syvällisemmän käsityksen modernin yhteiskunnan ristiriidoista Mikki Hiiren ikuisen suoja-ajan kanssa – ja lapset ehkä ymmärtäisivät paremmin miksi heidän ikätoverinsa kuolevat kehitysmaissa tauteihin joita täällä on helppo hoitaa. Kaupallinen kulttuuri tarvitsee ammattitaitoisia tekijöitä, tuottajia ja promoottoreita, mutta TTVKn sarjakuvassa kyse ei olekaan taiteilijoista, tuottajista tai Afrikan lapsista. Kyse on rahasta, jota ei tule kukaan taiteilija näkemään.

Tekijänoikeusteollisuus tietää, että lahjotut poliitikot antavat sen synnit anteeksi ja sen on valtakunta ja voima ja Mikki Hiiri iänkaikkisesti, kunnes me sen päiviltä päästämme.

Sarjakuvat ovat luettavissa Gramexin kampanjasivuilta piraattitehdas.fi [PDF]


Torrent-sivustojen mainostulojen kerääminen onkin ainoa validi argumentti, jonka sarjakuva nostaa – kaikki muu on piratebay-tapauksessa fiktiota. Nämä tulot eivät kuitenkaan ole olleet sivuston pitäjille suureen tulonhankintaan verrattavissa olevia.

On vaikea sanoa täsmälleen milloin tekijänoikeus alkoi muistuttaa osakekauppaa, mutta se tapahtui viimeistään vuonna 1976 kun Yhdysvalloissa säädettiin uusi tekijänoikeuslaki, johon kaikkien 1. maailman nykyiset tekijänoikeuslait pohjautuvat. Tämän jälkeen on tekijänoikeuksia on aina pidennetty lailla kun vanhat merkittävät oikeudet ovat uhanneet vanheta. Tästä jatkuvasta pidennyksestä johtuen on vaikea sanoa tulemmeko ikinä näkemään esivanhempiemme ajan kulttuuria vapaana.

Kansainvälinen levy-yhtiöiden kattojärjestö IFPI, Gramex, Teosto ja Kopiosto käyttävät peiteyhdistystä nimellä TTVK ry, joka suorittaa näiden puolesta kaikenlaisia kuluttajienvastaisia toimia, jotka syystä tai toisesta eivät sovi aiemmin mainittujen ystävälliseen ja pirteään PR-imagoon.

Published inpolitiikka

4 Comments

  1. Emppu Emppu

    Mun mielestä on upeaa, miten Piraatit niin mielellään kiinnittyy niihin tekijänoikeuksiin, jotka ovat varta vasten tehty optioiksi; listahitit ovat listahittejä vain ja ainoastaan sen takia, että ne on vipuvoimalla väännetty sellaisiksi, jo säälittävät markkinointikikat osoittavat tämän. Sinänsä sama kuin itkisi, että on epäreilua, jos kullan arvo nousee, kun niihin sijoittaneet saavat helposti rahaa.
    Oikeasti, onko se niin vaikeaa mennä itseensä ja katsoa, mistä oikeuksista on oikeasti kyse? Onko nämä edes hyvää viihdettä saatikka sellaista kulttuuria, joka kollektiivisesti tuottaisi jotain hienoa ja uutta? Tietenkin, nettiperseilykulttuuri on asia erikseen, mutta tuskinpa Disney tulee koputtelemaan ovelle, jos Spidermanistä leviää typeriä memejä. Yhteistyönä toteutuneen työn hyödyntäminen kaupallisesti vain itselleen on kyseenalaista millä tahansa etiikan mukaan.
    Blockbusterit ovat hirveitä yksiulotteisia pläjäyksiä, varmasti viihdyttäviä kerran, muttei toista. Listahitin voi kuunnella pari kertaa, mutta kuka hullu sitä koneelleensa haluaa. Sarjakuvastrippejä voi lukea netistä, mutta tarvii olla aika armoton fani, että jopa ilmaiseksi tuotetun sisällön saa konkreettisena teoksena myytyä lukijoilleen. Nämä on saattavat olla hyviä ja osuvia ajoittain, mutta se on sitä kultaista keskinkertaisuutta, jolla on jotain perseilyarvoa 4Chanissä, mutta siihen se sitten jääkin.
    On sinänsä koomista, että TO-mafiosoja vastustaessa tulette vastustaneeksi myös kustantajia ja sijoittajia niille hyville, hienoille tekijöille, jotka ovat parhaita tekemään sitä, mitä osaavat kuin temppuilemaan yrittäjyyden moninaisten ongelmien kanssa ja sen oman luovan vision toteuttamisen kanssa. Elämässä mikään ei ole reilua, mutta tekijöidenkin opittava, että mitä enemmän panostaa kestävään kulttuurin kehitykseen työllänsä, sen todennäköisempää on, että työ tulee elämään vuosikymmeniäkin. Vaikeaahan se aina on sanoa, kenestä tulee sellainen, mutta kuluttajinahan me heitä tuemme. Rahavirta kertoo paljon enemmän kuin itkupotkuraivarit netin ihmemaailmassa.

    • Oikeastaan minulla itselläni on kohtalaisen hyvä kosketus luovan työn realiteetteihin ja siihen, että esimerkiksi taiteellisesti lahjakkaat ihmiset harvoin ovat talousneroja, myynti-ihmisiä tai insinöörejä. Kaupallinen kulttuurintuotanto tarvitsee kustantajia, tuottajia, promoottoreita ja insinöörejä mutta ongelma onkin siinä, että nämä osapuolet eivät tyypillisesti ole niitä jotka tekijänoikeuksista itsestään sitä rahaa takovat. Tekijänoikeuksien rohmuaminen salkkuihin on luovasta tuottavasta työstä erillistä sijoitustoimintaa, joka synnyttää omanlaisia ongelmia kun kyseinen sijoitusala pelätessään alkaa puolustamaan itseään pelko- ja seurantavälinein.

      Tästä syystä henkilökohtainen kantani on, että tekijänoikeuskonseptia ja lakia täytyy muuttaa niin, että luova työ olisi luovaa ja palkitsevaa sen sijaan että se tottelisi salkkuajattelua. Salkkuajattelulla emme saa muuta sisältöä kuin mainitsemiasi blockbustereita ja purkkapoppia. Yksi tällainen muutos voisi esimerkiksi olla tekijänoikeuksien sitominen tekijöihin niin kauan kun tekijät eivät selvästi ole kokoaikatyön kaltaisessa palkkatyösuhteessa sekä estää tekijänoikeuksien siirto kolmansille osapuolille ja kannustaa sen sijaan laajaan lisensointiin. Lakia tulisi myös päivittää ottamaan huomioon erilaiset lisensointikonseptit. Tätä rooliahan mm. Teoston tulisi hoitaa, muttei hoida. Uuden taiteellisesti merkitsevän kulttuurin tuottamisessa on myös paljolti kyse siitä, miten hyvin ns. public domain voi. Meidän aikamme klassikot ovat suoraa sukua aiempiin töihin ja ennen asia sivuutettiin kunnes rojalttien keräämisestä tuli 80 -luvuilla suuri bisnes. Tämä osaltaan pysäyttää uuden kulttuurin syntymisen. Hyviä esimerkkejä tästä ovat mm. Disneyn elokuvat ja Star Wars, joista jälkimmäinen on kamerakulmia myöten kollaasi sitä edeltävistä elokuvista ajalta ennenkuin kulttuurin lukitsemisella pyrittiin tienaamaan.

      Ja ei, minua nyt ei kiinnosta se mitä tekijänoikeudet sanovat lautameemeistä tai sinätuubipaskasta.

      • Emppu Emppu

        Eeeh, eihän Teosto kavereineen harrasta itse salkkutienaamista, vaan firmat niiden takana; Disney, Fox, Virgin, Suomessa tuttavallisemmin WSOY, WB Music ja Sony Entertaiment. On toki absurdia, että etujärjestöt yrittävät keksiä mahdollisimman paljon typeriä keinoja pitää tulot tasaisina kuin sanoa firmoille ja tekijöille tekevänsä parempaa/enemmän tavaraa myytäväksi. Vastaavasti on jotenkin absurdia olettaa, että Teoston tapaiset systeemit olisivat sinänsä turhia, koska hienot jäljet etujärjestöjen puuttumisesta/heikosta asemasta näemmä globaalissa maailmassa koko ajan huonoine työsuhteine, sopimuksineen ja tavallisen ihmisen päähän tallomisena, niin kuluttajana kuin työntekijänä.

        Ymmärrän kyllä, että firmojen ongelma on keskeisesti se, että niitä johdetaan kulttuurin kustannuksella, mutta juuri sen takia suurempaa rooliin nousevat ne, jotka toimivat rahoittajien ja tekijöiden välissä, jotka jaksavat neuvotella kulttuurin puolesta. He tienaavat sitä enemmän talossa, mitä tuotoksellisempaa heidän työnsä tai ainakin heillä on vipua pyytää enemmän rahaa ja näin ollen tienaten enemmän sitä rahaa, mitä yhtiö on tienannut tekijänoikeuksista.

        On jotenkin naurettavaa ajatella, että salkkutienaaminen olisi vain paha asia; isoilla firmoilla on varaa panostaa kasvuun ja uuteen tekniikkaan. Paljon stressaavampaa olisi, jos takana olisi kymmeniä sijoittamassa vähän kuin yksi sijoittamassa kaiken tarvittavan. Siinä menee produktio paljon helpommin säpäleiksi, keskinkertaisuuteen ja muiden miellyttelyyn kuin se, että yksi firma keplottelee produktion jonkun sisaryhtiön piikkiin, että se saadaan tehtyä meriitein, jota keskeiset tekijät toivovat.

        Vastaavasti Kickstarterin tapaiset produktiot tarvitsevat hirvästi itsekritiikkiä ja tietotaitoa ollakseen hyviä, ja tätä yllättävän monelta yksittäiseltä tekijältä puuttuu. Tämä toteuttaa kulttuuria kulttuurin takia, joka minun mielestä on aika hedonistinen ja huono suuntaus kulttuurille itselleen, jos kyseessä on ihmisiä intohimonsa takia – ei osaamisensa/tietonsa. Kyllä onneksi näitäkin ihmisiä löytyy, enenevässä määrin myös oppimaan, mikä on arvokasta kulttuurissa.

        Lisäksi unohdat täysin sen, että vaikka kuinka paljon markkinoitaisiin monitulkintaisia, vaikeasti käsitettäviä, rajoja rikkovia kulttuurillisia teoksia, ne tulevat olemaan aina oman alansa korkeakulttuuria. Keskinkertainen ja huonokin menevät niiden parissa, jotka eivät ole alaan sivistynyt samalla tavalla kuin tekijät. Tietenkin, tämä on hirveä loukkaus hyviä tekijöitä kohtaan, mutta se on osittain heidän ristinsä, etteivät osaa tuoda asioitansa yleisön eteen niin, etteivät ne vaikuta vastaavilta. Onneksi meillä sentään on apurahoja tätä varten, ettei tekijät tarvitse halutessaan taipua aina visiostaan.

        • Paljon stressaavampaa olisi, jos takana olisi kymmeniä sijoittamassa vähän kuin yksi sijoittamassa kaiken tarvittavan.
          Kyllä nämä sijoitusyrityksetkin ovat hajautetusti omistettuja. Ei ne mitään perheyrityksiä ole. Ja omistajat haluavat kvartaalissa sijoitukselleen tuottoa.

          En ole missään sanonut, ettei Teostoa tarvittaisi tai että Teosto olisi sijoitusyritys. Sanoin vain, että Teosto ei toimita tarkoituksenmukaista virkaansa, jonka pitäisi olla mm. pienen artistin suojelu isojen yhtiöiden sopimuspainostukselta.

Vastaa