Skip to content

Piraateille voitto, Suomen kansalle tappio

Vaalit olivat Piraateille suorastaan historiallinen voitto. En tiedä milloin yksikään puolue olisi ensimmäisissä eduskuntavaaleissa loikannut suurimmaksi eduskunnan ulkopuoliseksi puolueeksi 1/200 kannatuksella, joka järkevässä vaalijärjestelmässä automaattisesti takaisi yhden kansanedustajapaikan. Teknisesti olemme jo oppositiopuolue joka on pakko huomioida, ja se tulee todennäköisesti näkymään myös oppositiopuolueiden linjavedoissa lähiaikoina. Suomen kansa ei toisaalta minun näkökulmastani kokenut mitään suurvoittoa.

Minun täytyy myöntää, etten itsekään osannut odottaa perussuomalaisille näin suurta eduskuntapaikkamäärää. Toisaalta myös katson, että medialla on ollut valtava rooli perussuomalaisten tuomisessa “salonkikelpoiseksi” puolueeksi ikäänkuin luomalla valmiita profetioita perussuomalaisten valtavasta noususta. Nyt meillä kuitenkin on neljä suurta, ja hallituskokoonpanosta ja ylipäätään hallitustyöstä voi tulla tällä kaudella lievästi sanottuna jännittävää. Tasa-arvoa, ihmisoikeuksia ja syrjinnänvastaista kehitystä emme tule aivan heti Suomessa näkemään. Sukupuolineutraali avioliittolaki ja moni muukin näissä vaaleissa suuriksi kysymyksiksi syntyneet tärkeät asiat voivat helposti lykkääntyä ensi vaaleihin.

Jos tämä vaalitulos mitään tarkoittaa, tarkoittaa se sitä, että seuraavan 4 vuoden aikana säädetään vielä enemmän typeriä ja turhia lakeja, jotka romuttavat kansan luottamusta suuriin puolueisiin entistä enemmän. Tässä mielessä Piraatit voittavat oppositiossa.

Kiitos teidän 407 äänestäjieni, hyppäsin puolueeni kannatuskärkeen, asettumalla kolmannelle sijalle puolueen valtakunnallisesti eniten ääniä saaneista ehdokkaista. Tämä tukenne tarkoittaa osin sitä, että minun linjauksillani tulee olemaan paljon entistä suurempi painoarvo puolueen tulevaisuudessa. Kiitos Piraattien äänestäjien, me emme ole enää kannatuslaskennassa “Muut” vaan “PIR”, mikä on suorastaan vallankumouksellista. Helsingissä, Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa kannatuksemme läheni jo yhtä prosenttia, mikä on uudelle puolueelle miltei ennennäkemätöntä.

Havaitsin teissä lukijoissani, kampanjassani avustaneissa ja äänestäneissä syttyneen jonkinlaisen liekin. Joissain teistä on selvää taisteluintoa, joissain on inspiraatio saanut uusia ulottuvuuksia. Minä haluaisin valjastaa tämän ilmiön ja tutustua teihin paremmin.

Siksi kutsun teidät Helsingin ruttopuistoon sunnuntaina 24.4. klo 15 eteenpäin viettämään picnic-iltaa uusien samanhenkisten ihmisten kanssa, mahdollisesti käynnistämässä jotain täysin uutta ja historiallista – tai sitten pidämme vain oikein kunnolla hauskaa. Ajankohta sijoittuu joka vuosi viettämäni Tuomiopäivän kanssa yhteen, jonka tarkoituksena on muistuttaa meitä siitä, että elämää ei kannata ottaa liian tosissaan. Ilmoittakaa mielellänne tulostanne Facebook-eventiin tai blogini kommentteihin  – vaikkei se pakollista tietenkään ole koska tilaisuus on avoin.

Yritämme hoitaa paikan päälle jonkinlaista viihdykettä, musiikkia ja pikkupurtavaa. Kaikki apu ja ideat ovat erittäin tervetulleita – siis tervetuloa!

Published invaalit

10 Comments

  1. Katsotaan ehtisikö tuonne ruttopuistoon, ainakin hengessä olen mukana. Piraatit pärjäsivät hyvin vaikka paikkaa ei tullutkaan. Nyt on aika järjestäytyä, ja ehkä myös yhtenäistyä enemmän!

    ps. Miniflyerit oli tosi käteviä, yli sata lähti kiertoon minun toimestani.

  2. Kalle Kalle

    Eipäs nyt intouduta 🙂 Esim Nuorsuomalaiset saivat ensimmäisissä vaaleissaan (1995) peräti kaksi kansanedustajaa läpi ja 2,81 % äänistä.

  3. Kalle Kalle

    Itse asiassa ennätys on IKL:llä vuonna 1933, vaaliliitossa Kokoomuksen kanssa tuloksella 14 edustajaa läpi.

  4. i i

    Täytyy tulla sanomaan, että olisit saanut ääneni, ellei kotini olisi väärässä vaalipiirissä.
    Seurasin muutamia piraattiblogeja vaalien alla, ja tämä blogisi oli yksi niistä vakuuttavista.

    Eli onnea äänistä ja menestystä jatkoon!

  5. bemad bemad

    “Tasa-arvoa, ihmisoikeuksia ja syrjinnänvastaista kehitystä emme tule aivan heti Suomessa näkemään. ”

    Onnittelu. Ja myönnän samalla virhearvioni Horsmalahden äänimenestyksestä piraateissa. Mitä vaalitulokseen itsessään tulee, sen näköinen kansa, kuin on vaalitkin. Minä en äänestänyt ketään, kun ei se kansan syvien rivien näkemyksiä ole ennenkään muuttanut. Perussuomalaiset tulee todennäköisesti rakentamaan pohjaa kansallistunteisiin vetoavalle totalitarismille, ottaen toki huomioon talouden ja bisneksen realiteetit kokoomuksen neuvonnan alla. Kokoomus, SDP ja kristillisdemokraatit kyllä tulevat antamaan persuille myöten, joten ensimmäistä kertaa meillä on Suomessa “vaarallinen hallitus”, joka ei siis välttämättä ole enää koko kansan parasta ajatteleva tai suvaitsevaisuus käsitteen alle vedettävissä niin
    monessa asiassa kuin nyt.

  6. Mikko Mikko

    Onnea kannatuksesta, ja tsemppiä poliittiseen työhösi jatkossa!

  7. JZH JZH

    Kiitos itsellesi ja koko liitolle. Äänestin ennakkoon PIRaatteja, koska koen edellisten hallitusten (ja eduskunnan äänestyksineen ja äänestämättä jättämisineen) uhanneen yksityisyyttäni ja sananvapauttani toistuvasti. Tulen äänestämään piraatteja ainakin niin pitkään, kunnes toisetkin suostuvat avaamaan silmänsä 2000-luvulle.

    Oli hieno tunne kun ennakkoäänten aikaan loistitte erillisenä puolueena pitkään noin puolen prosentin kannatuksellaan. En ole viimeisimpiin statistiikkoihin tutustunut, mutta TV:n läpi vaikuttaa siltä, että useimmat piraattien kannattajat äänestivät ennakkoon?

    Myös oma ääneni meni ennakkoon, ehdokas ei kuitenkaan yltänyt sinun kanssasi samoihin lukuihin. Joka tapauksessa ylimmät sijoitukset ovat ansaittuja kuten sinun, Palmulehdon ja Kivistön. Lagusta olisin veikannut hieman ylemmäs.

    Jään odottamaan piraattien seuraavaa siirtoa. Hankitaanko kenties kunnallisvaaleilla tunnettuutta lisää?

    Eduskunnasta pudonneiden joukossa on tärkeitä nimiä, joiden putoamisesta olen vähintään yhtä hyvilläni kuin piraattien menestyksestä.

    Saatan tulla piipahtamaan, mikäli sää suosii.

  8. Kaksikielisyys maksaa Suomelle 1-2 miljardia euroa vuodessa.

    Lokakuun lopussa 1915 lähti suomalainen lähetystö Tukholmaan: senaattori Otto Stenroth, Samuli Sario, A. H. Saastamoinen ja Axel Lille. Aaro Pakaslahti kertoo tästä teoksessaan Suomen politiikka maailmansodassa. Ruotsin valtakunnanmarsalkka kreivi Douglas vaati Suomelta Pohjois-Suomea (Kemijoki rajaksi) ja tarjosi korvaukseksi “niin suuren osan Venäjän Karjalaa kuin se haluaisi”.

    Suomalaisten lähetystö ei kuitenkaan halunnut luovuttaa Pohjois-Suomea, mitä Ruotsi yritti anastaa vielä 1918.

    lyyxem.freehostia.com/teljo.htm

    Presidentti Relander kaatui ruotsalaismielisyyteensä kuusi vuotta sitten [1931]. Olin mukana siinä kokouksessa, jossa maalaisliitto päätti olla asettamatta presidentti Relanderia uudelleen presidenttiehdokkaaksi. Ja se tapahtui juuri hänen ruotsalaisystävällisen politiikkansa takia.

    Presidentti Svinhufvud ei kaatunut yksin ruotsalaisystävälliseen politiikkaansa, mutta se kuitenkin hyvin oleellisesti edisti hänen kukistumistaan.

    – Veikko Heiskanen, kansanedustaja (ml), professori

    lyyxem.freehostia.com/1930.htm

    Veikko Heiskanen oli geofyysikko ja geodeetti. Maalaisliiton kansanedustaja 1933-1936. 1935 sai eduskunnassa lain sukunimien suomalaistamisesta (Lex Heiskanen), jolla 250 000 suomalaista muutti vierasperäisen sukunimensä suomalaiseksi. Ohion yliopistossa 1950-61 Veikko Heiskanen johti tiedemiesryhmää, jonka salaisena tehtävänä oli laskea mannertenvälisten ydinohjusten tarkkoja lentoratoja ja osumatarkkuutta.

    http://lyyxem.freehostia.com/lehti-2-1937.htm

    Vuonna 1905 yleistä äänioikeutta vastusti “Huusis”-lehti. Linkissä Tuulispään pilapiirros.

    Piikkilangalla aidattu koulu Espoossa talvella 1908

    Vähävaraisten torpparien ja muonamiehien ponnistuksilla syntyi Luukkaan eli Luukin kansakoulu vuonna 1906. Jouluna 1907 C.G. Avellan teetti koulurakennuksen ympärille piikkilanka-aidan sekä karkotti kevätlukukauden alussa kouluun pyrkivät lapset pois.

    http://suomenmaa.bravehost.com/

  9. Jussi Warez Jussi Warez

    Hienosti tiputitte Kasvin, ainoan tietotekniikkaa ymmärtävän kansanedustajan! TO-Mafia kiittää, kenttä on vapaa! Kelpaa siinä hyvällä omallatunnolla juhlia omaa mielikuvituskansanedustajaa!
    “Oppositiopuolue”, hyvä että itsepetos on hanskassa.

Vastaa