Skip to content

YLEn Pakkoruotsi-ilta

YLEn “Pakkoruotsi-illassa” käsiteltiin toisten kotimaisen kielen valinnanvaraisuutta laajalla keskustelijamäärällä. Piraattipuolueen eduskuntavaaliehdokkaana asiaan kantaa ottamaan paikalle kutsuttu Maria Morri sai vain pari puheenvuoroa, kun taas vauhkoimmat ruotsin kielen evankeliumin julistajat ja toisaalta suomenruotsalaiset ulkomaille karkoittavat kuluttivat todelliselta asiakeskustelulta olennaista aikaa.

YLE ei myöskään ilmeisesti halunnut asettaa Maria Morrin tittelikenttään “Piraattipuolue” tai “Eduskuntavaaliehdokas”, vaan tituleerasi häntä yksinkertaisesti “opiskelijaksi”, joka on mediassa hyväksi todettu keino mitätöidä kenen tahansa järkipuheet. Muiden keskustelijoiden puolue- ja yhdistyskuuluvuus tuotiin kyllä esiin näkyvästi ja selvästi. Hyi hyi, YLE.

Aiempi kirjoitukseni toisen kotimaisen opintojen vapaaehtoisuudesta

Published inajankohtaista

7 Comments

  1. …Alunperin tosin Yle halusi minut mukaan ihan vaan henkilökohtaisten mielipiteideni takia, joten lieneekö nyt suurta vääryyttä kuitenkaan tapahtunut. Ehkä tyrkyttämäni piraattipuoluekytkös ei vaan ole riittävän relevantti, kun puolueella ei asiasta virallista kantaakaan ole. Mene ja tiedä, itse en kokenut tulleeni kohdelluksi mitenkään epäreilusti tai alentuvasti.

  2. realisti realisti

    Tituleeraus oli aivan oikea. Titteleistä valitaan asiaan sopivin ja tälläkertaa se oli opiskelija ja toi opiskelijan näkökulmaa siihen joka varmasti kiinnostaa katsojia paljon enemmän kuin mikään muu vaihtoehtoinen titteleistä.
    Jos olisi piraattipuolue tuotu julki, niin monen ajatus olisi ollu se, että taas ne laiskat warettajat haluaa kaiken, eka kaikki netistä ilmaiseksi ja sitten vielä koulukin helpommaksi.

    Ei sillä, että itse kannattaisin pakkoruotsia,

  3. Tarkkasilmäinen Tarkkasilmäinen

    Muiden keskustelijoiden puolue- ja yhdistyskuuluvuus tuotiin kyllä esiin näkyvästi ja selvästi

    Et vaan huomannut, että Hetemaj sai saman käsittelyn. Jollet tiedä, kuka Hetemaj on, niin nyt on aika ottaa selville.

    Maria Morri sai vain pari puheenvuoroa

    Hetemaj sai saman verran. Kun kelaat sitä videota niin huomaat, että nämä kaksi oli niputettu yhteen, kuten kuuluikin. Medialukutaitoa peliin.

    Siellä oli siis I-luokan ja II-luokan vieraita ja II-luokassaan Maria Morri sai reilun kohtelun. Jos nyt harjoittelet medialukutaitoasi niin huomaat videota kelaamalla, että studiohenkilökunta avitti Mariaa kahdesti.

    Simmut auki, medialukutaitoa peliin ja tarkkuutta tai taitavammat poliittiset vastustajat syövät sinut suihinsa. Myös taiteen tekeminen vaatii hyvää havaintokykyä.

  4. jorma jorma

    En katsonut ohjelmaa, olen vain lukenut siitä. Sinun mukaasi “vauhkoimmat ruotsin kielen evankeliumin julistajat ja toisaalta suomenruotsalaiset ulkomaille karkoittavat kuluttivat todelliselta asiakeskustelulta olennaista aikaa”. Tiedän ruotsin kielen evankeliumin julistajien osaavan olla hyvinkin vauhkoja ja epäasiallisia, ja olen lukenut niiden olleen sitä tässä kyseisessä ohjelmassakin, mutta sitä en tiedä, että kuka poliittinen toimija haluaa karkottaa ruotsinkieliset ulkomaille ja että miten tämä karkoitus olisi perusteltavissa tai edes mahdollista.

    Pointsit kuitenkin siitä, että uskallat ja kehtaat avoimesti poliittisena henkilönä vastustaa pakkoruotsia (mikäli jokin aika sitten lukaisemani pakkoruotsikirjoituksesi sanoman oikein muistan). Mielestäni kukaan aidosti liberaalina itseään pitävä ihminen ei voi olla sekä älyllisesti rehellinen että kannattaa pakkoruotsia.

    Jussi Halla-aho on kyllä kova vastus sinulle täällä Helsingissä (Helsingissähän olit tarjolla?), kun meikäläisen äänestä kilpaillaan, mutta on sinulla jonkinlainen ei-mitätön mahdollisuus ääneni saamiseen. Monet teistä piraattitypyköistä vaikuttaa todella ihkuilta, mitä olen netissä kirjoituksianne lukenut, ja jo siksi himoitsen pikkuisen teistä jonkun äänestämistä. ^_^

    • Ei kai tässä voi muuta sanoa kuin “^_^”

      Kiitos tuesta!

  5. Vaalitarkkailija Vaalitarkkailija

    Salaliitto !

    Hesarin omituisesta uutisoinnista: (Ylen pikku-uutinen nostetiin verkko HS aloitussivulle)

    Otsikko: Yle: Euroopan neuvosto huolissaan ruotsin kielen asemasta Suomessa

    Todellisuus: Raportti on jo 6 kuukautta vanha. Raportin päähuolenaihe on saamenkielen asema Suomessa – ei ruotsin.

    Roskalehtien ajautuminen kohti eurooppalaisten kumppaniensa pahimpia esimerkkejä ei ole varmaan suuri yllätys, vaikkakin valitettavaa. Paljon vaarallisempaa on että arvostetut ja vakavastiotettavat mediat kuten Yle ja Helsingin Sanomat tekevät jatkuvasti vähintään värittynytttä, välillä täysin virheellistä uutisointia.

    Suomi on siis vähiten korruptoituneiden maiden listalla ja silti tämän päivän YLEN uutisointi vähemmistökielistä on lähellä DDR:n tiedotusta.

Vastaa