Skip to content

Moderni tekijänoikeus on luovan työn riesa

Tänään törmäsin ystäväni Facebook-linkkiin joka johti Youtube-pätkään nimeltä “Alice (Disney Remix)”. Työpäivänäni en antanut asialle sen enempää huomioarvoa, mutta jatkettuani työntekoa kotoani sain hämmästyä miten suuren remix-taideteoksen olin jättänyt huomiotta. Suosittelen tutustumaan.

Teoksen tyyli ei välttämättä uppoa aivan kaikkiin, mutta minusta pisteet ansaitsee kuitenkin se vaiva, jonka tekijä on pätkään upottanut eristäessään ja hidastaessaan sekunnin murto-osien mittaisia pätkiä Disneyn Liisa Ihmemaassa -animaatioelokuvasta luodakseen täysin uuden musiikkikappaleen uusine sanoituksineen jotka Liisa ikäänkuin “laulaa”.

Tämän pätkän löytäminen inspiroi minua kirjoittamaan minua arkityössänikin vaivaavasta asiasta; nykymaailman tekijänoikeus on luovan työn tekijän jatkuva riesa. Luovaksi työksi lasken paitsi selkeästi taiteellisen työn myös erilaiset luovuuteen ja taiteellisiin lahjoihin tukeutuvat työnkuvat, sillä niiden poissulkeminen termin määritelmästä on vain tekotaiteellista elitismiä. Tällaisia luovia töitä voivat olla esimerkiksi kuvittajan, animaattorin tai visuaalisen suunnittelijan työtehtävät.

Jonkin verran kuvittajan töitä tekevänä törmään usein tilanteeseen, jossa kuvitusta kaipaavalle materiaalille olisi ominaista tietynlainen kierrättävä kuvitustyyli, eräänlaista uusio-retroa. Käytin vastikään tällaista kuvitustyyliä eräässä taittamassani vähemmistönuorten hanke-esitteessä, jossa olin tehnyt leikkaa–liimaa -periaatteella yksinkertaisia kollaaseja vanhoista valokuvista ja muokannut näitä sitten digitaalisesti edelleen. Minulla oli käytössäni hyvin paljon eri aikakausien materiaalia ja olisin halunnut liittää materiaaliin joitain 60–70-luvun mainosten perheidyllivalokuvia tietyin merkittävin muutoksin, mutta auttamatta törmäsin tekijänoikeusseinään; jos käyttäisin painomediassa näitä kuvia joiden alkuperäinen kaupallinen käyttöarvo on kadonnut 30–40 vuotta sitten edes kuvitusteni pieninä osina, voisi joku vanhoja tekijänoikeuksia rohmunnut yrityspiru vaatia minulta korvauksia mukamas menetetystä voitosta joko Suomessa tai kansainvälisesti.

Mitä kuvia sitten käytin? Päästäkseni turvallisille vesille vanhaan materiaaliin pohjautuvassa kuvitustyylissäni minun oli käytännössä pakko palata 1800-luvulle – keskimäärin n. 150 vuotta taaksepäin – etten mitenkään riskeeraisi joutua perättömien korvausvaatimusten uhriksi. Miksi minulla sitten pitäisi olla mahdollisuus käyttää muiden tekemiä töitä osina tai lähtökohtina omille teoksilleni? Siksi, että luovan kierrättämisen periaate on kaiken jatkuvan kulttuurin peruskivi, ja ilman sitä kulttuurimme köyhtyy. Kaikki meidän nykykulttuurimme perustuu aina jossain määrin ilmiselvään kierrätykseen, mutta yhtäkkiä 1900-luvun loppupuoliskolla menneisyys haluttiin lukita yrityssalkkuihin. Jos haluaa tutustua tarkemmin siihen mitä tarkoitan, suosittelen dokumenttielokuvaa R.I.P – A Remix Manifesto joka näytettiin YLE:llä muistaakseni runsas vuosi sitten.

Tekijänoikeuden perusargumentti kaupallisena erityisoikeutena on tarjota tilapäinen kilpailukielto jolla tekijä voisi ansaita teoksellaan ilman, että monisteita tuottava teollisuus heti lähtisi piratoimaan hänen tuotostaan. Ajan mittaan on kuitenkin tarkoitus, että katsottaisiin kilpailukiellolla ansaittavat rahat ansaituiksi, minkä jälkeen teokselta ratkeaisi lain määrittelemä kilpailukielto ja materiaali annettaisiin yleisön käyttöön. Kulttuurista teos on syntynyt ja kulttuuriksi teoksen on jälleen tuleman.

Nykyinen tekijänoikeuslainsäädäntö ei voisi olla näistä argumenteista paljoa kauempana. Jos verrataan tekijänoikeusjärjestelmän argumentteja tosiasialliseen nykytilaan, on tilanne täysin absurdi – suorastaan loukkaus tekijänoikeuden periaatteita vastaan. Toistaiseksi näyttää siltä, että tekijänoikeuksia ollaan pidentämässä ikuisesti koska suuryritykset eivät halua luopua oikeussalkuistaan joilla voisi rutistaa ehkä ihan vielä vähän rahaa yleisön, tutkijoiden tai opetuslaitosten taskuista. Niitä paljon suojelushaluja herättäviä tekijöitä ei näy missään, koska ne ovat joko kauan sitten kuolleet tai sitten niillä ei ole koskaan niitä oikeuksia ollutkaan koska sopimusoikeus suosii yrityksiä. Yritykset troolaavat oikeuksia pilkkahintaan kaikkialta mistä niitä irtoaa ja loppuen lopuksi tekijänoikeudet ovat vain yksi osakesalkku siinä missä muutkin. Isommat yritykset ostavat pienemmät, ja vielä isommat ostavat isot. Näin oikeuksien omistajuus keskittyy.

Artikkelin alussa esittelemäni taidepätkä on nykylainsäädännön mukaan todennäköisesti erittäin, erittäin laiton. Suorastaan niin laiton, että jos katsottaisiin siitä syntyviä korvausvaatimuksia, voisi olettaa että kyseessä on niin vaarallinen videopätkä että se aivan varmasti aiheuttaa suomalaisen pikkukaupungin täystuhon. Koska kyseessä on niinkin suuren tahon kuin Walt Disney Companyn lähdemateriaalia, olisivat korvausvaatimukset pelkästä tuon videon levittämisestä Youtube:en merkittävät, eikä kenenkään tarvitsisi perustella korvausvaatimusten kokoa. Oikeastaanhan minäkin pelkästään viittaamalla tuohon pätkään syyllistyn vakavaan tekijänoikeusrikkomukseen jos otetaan vaari viimeaikaisista oikeuden päätöksistä Suomessa. Syytettä odotellessa.

Minusta tekijänoikeus on hieno asia koska siitä on hyötyä minullekin luovan työn tekijänä. Silti nykytekijänoikeus on tekijänoikeuden periaatteiden irvikuva. Tekijänoikeuksia ei pitäisi missään nimessä voida siirtää toiselle osapuolelle muussa muodossa kuin lisensoimalla niitä, ja yritysten tuotoksille pitäisi olla erillinen kustantajanoikeus joka olisi rajallisempi kuin luonnollisia henkilöitä koskevat oikeudet. On myös absurdia vaatia 20 vuotta pidempää kaupallista suojaa; jos ei osaa tehdä tarpeeksi rahaa siinä ajassa kilpailukiellon avulla, ei ehkä kannattaisi edes yrittää. Luonnollista on tietysti myös kilpailuun pyrkimättömän sisällön jakamisen dekriminalisointi, sillä kaupallisilla oikeuksilla ei ole mitään sanomista ihmisten yksityiselämään tai sananvapauteen. Olen piraattipuolueen ehdokas eduskuntavaaleissa 2011 ja aion puolustaa näitä kantoja.

Nyt olemme tilanteessa, jossa melkein kaikki kaupallisesti merkittävät tekijänoikeudet ovat hyvin harvan ison yrityskonglomeraatin omaisuutta. Ja silti ihmiset vielä uskovat siihen kauan sitten myytiksi muuttuneeseen taikasatuun, että tekijänoikeuksia pitää vaalia koska ne jotenkin merkittävästi auttaisivat köyhiä taiteilijoita. Nyyhk nyyhk. Tekijänoikeuksia vallassaan pitävät yritykset ovat hyvin tietoisia siitä, että kyseinen myytti vielä elää, ja he hyväksikäyttävät tätä poliitikoiden ja yleisön sinisilmäisyyttä armottomasti ns. piratismin vastaisessa sodassaan. Montako kertaa yritysjättien edustajajärjestö TTVK ei olisi vedonnut kansan tunteisiin pieniä artisteja kohtaan, perustellessaan lakimuutoksia jotka heikentävät kansalaisten oikeusasemaa suhteessa tekijänoikeusjätteihin? Sama liirumlaarum toimii joka kerta. Se on toiminut nytkin, kun yhtäkkiä Lex Nokian toisessa tulemisessa annetaan tekijänoikeusjärjestöille viranomaisasema.  Jos nykyisessä tekijänoikeuspolitiikassa oltaisiin oikeasti rehellisiä, käytettäisiin vain sanaa kustantajanoikeus.

PS: Ettei lukijan päivä menisi maailman päättömän tilanteen vuoksi liian alakuloiseksi, suosittelen katsomaan seuraavan hyväntuulisen remixteospätkän.

Published inajankohtaista

8 Comments

  1. Mainio kirjoitus. Olen kuullut sanottavan, että kaikessa toimivassa ja ihmisiä miellyttävässä taiteessa ja arkkitehtuurissa on 5/6 osaa traditiota ja 1/6 luovuutta. Nykyajan taiteilijat usein pyrkivät pitämään luovuuden 6/6 osana mikä johtaa siihen, että heidän teoksistaan kukaan ei oikein pidä.

    • Kulttuuritaustan kierrättämistä voi tehdä hyvin näkyvästi tai näkymättömästi, ja monesti taiteessa sellaisen tunnistaminen vaatii jonkin verran perehtymistä siihen aiempaan kulttuurimereen esim. taidehistorian muodossa. Arvioin että tuo 6/6 -ongelma johtuu pitkälti siitä, että aikanamme on trendikästä taiteessa olla “tosi erilainen” ja jotkut yksinkertaisesti vain yrittävät liikaa – kierrättivät he sitten kulttuuria tai eivät.

      • Kulttuurievoluution näkökulmasta vaatimus täydellisestä omaperäisyydestä on mieletön: Kulttuurievoluutiossa nimenomaan toimivat ja hyvät jutut valikoituvat niin, että ne jäävät elämään sukupolvilta toisille.

        Lapsillakin tämän näkee mainiosti: Suurin osa uudenaikaisista leluista ja leikeistä häviää yhtä nopeasti kuin on tullutkin, mutta “purkkista” ja tervapataa leikitään yhtä innokkaasti tänään kuin mitä omassa tai vanhempien nuoruudessa.

        Jos ideoiden kierrättäminen ja toistaminen estetään, estyy kulttuurin jatkuminen ja kehittyminen.

  2. Jaakko Prättälä Jaakko Prättälä

    Helvetin hyviä pointteja. Valta pois suuryrityksiltä ja rahat taiteilijoille ja taide ja materiaalit vapaaksi. Onnea vaaleihin. Mieti vielä keinoja miten taiteilijoita voitaisiin tukea siinä tilanteessa että kaikki materiaali olisi postmodernisti kaikkien vapaasti käytettävissä. Jos keksit jonkun ansaintalogiikan taiteilijalle siinä tilanteessa niin saat ääneni varmasti. Itse kannatan taidemateriaalin vapaata kierrätystä ja olen omassa taiteessani tehnyt sitä törkeästi. Olen vain naamioinut käyttämäni materiaalin niin hyvin että se on vaikuttanut originaalilta. Se miksi en koe tästä minkäänlaisia tunnontuskia on se että kukaan ei ole juurikaan ostanut taidettani, olen jakanut sitä ilmaiseksi ja jopa maksanut että pääsen keikalle. Olen taiteilija, en kauppias. Se että voin antaa jollekin elämyksen riittää. Rahat tulee sitten kun joku haluaa maksaa.

  3. “Olen taiteilija, en kauppias.”

    Mielestäni tämä vastakkainasettelu, jossa kaupallisuus nähdään jonain taiteen vihollisena on ikävä ajattelutapa. Se, että jokin on epäkaupallista, ei tee asiasta parempaa eikä vice versa. Kaupallisuus tarkoittaa sitä, että joku osaa tehdä ihmisten mielestä niin hyviä juttuja, että nämä ihmiset ovat valmiita niistä maksamaan.

    Esimerkiksi Taru Sormusten Herrasta ja Arn -elokuvat voittavat minun mittarillani minkä tahansa kaurismäkeläisen taidefilmin.

Vastaa