Skip to content

Ruotsin opinnot syy suomalaisten heikolle kielitaidolle?

Mikko Särelä käsitteli “pakkoruotsia” eilen kirjoituksessaan “Mitä eroa on pakkoruotsilla ja pakkomatematiikalla” tavalla, joka teki minuun vaikutuksen. Särelän kirjoitus on ensimmäinen tänä vuonna lukemani asiallinen artikkeli joka sitäpaitsi käsitteli toisen kotimaisen opintojen ongelmallisuuksia lainsäädännön laatimisperusteiden kautta . Muut lukemani kirjoitukset ovat olleet sisällöllisesti itsestäänselviä ja vanhoja kysymyksiä toistelevia, jotka jossain kohtaa artikkelia sortuvat surrealistiseen svekofobialta haiskahtavaan ajatusvirtaan, esimerkiksi Lyly Rajalan (kok) verkkokolumnin tavoin. Kolumni alkaa hyvin, mutta päätyy sitten kiihkoiseksi ja vaatii perustuslainmuutosta Suomen muuttamiseksi yksikieliseksi maaksi. Siinä meni sekin “ei minulla ole sinänsä mitään ruotsin kieltä vastaan”-uskottavuus.

Särelä asettaa vaa’alle kaksi asiaa — koulun tavoitteen opettaa oppilaalle hänelle itselleen hyödyllisiä ja mieleisiä asioita, ja toisaalta koulun tavoitteen opettaa oppilaalle yhteiskunnan tarvitsemia asioita. Vaikka asiat ovat osittain päällekkäisiä, se ei tee asettelusta merkityksetöntä. On nimittäin turha kieltää sitä tosiasiaa, että nykyinen perustelu ruotsin kielen opetukselle kaikille suomenkielisille koulua käyville on taata ruotsinkielisille suomalaisille palvelua ja tietoa ruotsiksi. Suomen kielen opetus ruotsinkielisille suomalaisille on selvästi perustellumpaa koska on helpompi elää yhteiskunnassa jossa suurin osa muista ihmisistä puhuvat muuta kieltä kuin äidinkieltäsi.

Peruskoulu-uudistus joka toi toisen kotimaisen opinnot kiinteäksi (“pakolliseksi”) osaksi peruskoulua astui voimaan 1968. Toisin sanoin, toista kotimaista on pakollisena opiskeltu nyt 42 vuotta, ja ensimmäiset toista kotimaista pakollisena opiskelleet ovat arvioni mukaan nyt n. 60-vuotiaita. Toisen kotimaisen opintoja on siis testattu melkein puoli vuosisataa, mikä on lain tavoitesuoriutumismittauksessa aika hyvä kausi. Viimeistään nyt on siis olennaista tarkastella, onko peruskoulu-uudistuksen toisen kotimaisen kielen sääntö toteuttanut suunniteltuja tavoitteita. Onko se?

Asetan nyt ns. pakkoruotsin tavoitteiden suoriutumisen arviointikriteereiksi nämä Särelän mainitsemat koulutuksen perusteet:

  1. Saavatko ruotsinkieliset palvelua ruotsiksi sellaisilta suomenkielisiltä, jotka ovat saaneet ruotsintaitonsa koulu-opetuksen kautta vuoden 1968 jälkeen?
  2. Osaavatko suomenkieliset koulussa vuoden 1968 jälkeen ruotsinsa oppineet suomalaiset ruotsia sen verran, että heille on siitä hyötyä esimerkiksi työelämässä?

Arvioin nyt henkilökohtaisesti pääkaupunkiseutulaisena lähinnä suomeksi asioineena mutta täysin ruotsinkielentaitoisena näitä kohtia.

  1. Kokemukseni on, että palvelua yleisesti julkisella ja yksityisellä sektorilla saa ruotsiksi todella huonosti ja harvoin – jos lainkaan. Jos palvelua saa, siitä paistaa läpi voimakkaasti “taas näitä tapauksia”-asenne joka tuottaa molemmille osapuolille ahdistuksen tunteita. Kielitaito on keskimäärin kehnoa ja ilmaisut tahattoman absurdeja. Jos tarkoituksena on suuntaamalla valtavia resursseja ja viemällä paljon muuhun hyötykäyttöön käytettävissä olevaa aikaa opettaa suomenkielisille ruotsia, on tavoitteessa epäonnistuttu rankasti. Pakkoruotsi ei siis ole tuonut ruotsinkieliselle vähemmistölle merkittävää ruotsinkielistä palvelua.
  2. Tuntemani suomenkieliset koulussa ruotsinsa oppineet, jotka osaisivat hyödyntää näitä taitoja työssään tai keskusteluissa voin laskea yhden käden sormin, joista kolme on leikattu pois. Nekin jotka sitä osaavat, ovat muutenkin ihmisiä jotka osoittavat suurta kiinnostusta kieliä kohtaan ja ovat todennäköisesti omatoimisesti lähteneet kielitaitoaan parantamaan.

Peruskoulu-uudistuksen yhtenä periaatteena oli taata kaikille standardisoitu kokoelma opintoja, joka otti tietysti huomioon sen tosiasian että on olemassa merkittävä vähemmistö ruotsia äidinkielenään puhuvia suomalaisia. Näin heidän opintoihin vakiintui ns “pakkosuomi”. Pakkoruotsin ja pakkosuomen välistä tasapuolisuutta ei kuitenkaan voi suoraan verrata sanomalla, että “onhan ruotsinkielisilläkin pakkosuomi”, koska pakkoruotsia lukevia on moninkertaisesti enemmän suhteessa ja ruotsinkieliset voivat jopa hyötyä Suomen kielen opetuksesta. Hyödynnän nyt omaa etiikan periaatettani kärsimyksen kumulatiivisesta summasta ja totean, että tasapaino on pahasti nojallaan ilman, että kukaan saa siitä mitään merkittävää hyötyä. Kirjoitanko liian monimutkaisia lauseita? Lukeeko näitä kappaleita kukaan? Selkeä kantani siis on, että pakkoruotsi ei ole perusteltua ja että se tulisi muuttaa vapaaehtoiseksi kaikissa kouluasteissa muiden kielten rinnalle, jotta olisi aikaa ja resursseja opettaa koululaisille jotain oikeasti hyödyllisiä kieliä tai parantaa esim. suomalaisten ontuvaa englannin lausumista. Ruotsia koulussa toisena kotimaisena opiskelleet valittavat myös opetuksen kehnoa laatua ja opettajien motivaationpuutetta. Pakkosuomi on minusta siitäkin turha, että järkevä suomea taitamaton haluaa sitä kuitenkin opiskella. Toinen kotimainen pitää siis vapauttaa, ja vaatimukset ruotsin taidosta julkisissa viroissa poistaa.

Pakkoruotsi on kuitenkin tuonut Suomeen jotain hyvääkin. Ruotsia hyvin osaavana voin nauttia säännöllisestä virrasta tätä peruskoulu-uudistuksen synnyttämää sfenskaa, joka ei koskaan lakkaa yllättämästä absurdeilla sanaväännöksillään ja koomisilla taivutusmuodoillaan jotka ruumiillistuvat fraaseissa kuten “liten hinten men inte böök” ja “äta liten svamp men inte heroin“.

Published inajankohtaista

4 Comments

  1. Pappa Pappa

    Ajattelin kirjoittaa ruotsiksi, mutta päädyin sitten suomeen, jotta vuoden 1968 jäkeen koulun aloittaneet myös ymmärtäisivät… 😉 (Sinäänsä veikkaan aika monen oppikoulun käyneen “joutuneen” lukea ruotsia, mutta en ole asiaan paneutunut)

    Eli sinun logiikka on että koska suomalaisilla on huono kielitaito (onko tämä fakta?) niin se on ruotsinopintojen syytä?

    Itse en, suomenruotsalaisena, aikaisemmin ymmärtänyt miksi on niin tärkeätä että valtakieltä puhuvat osaavat vähemmistön kieltä. Pienen lapsen isänä kanta on aika voimakkaasti muuttunut. On myös ollut yllättävää huomata kuinka moni vapaaehtoisesti puhuu oikein hyvää ruotsia, lapsen kanssa. Pakollisissa tilanteissa (esim. lääkärit ja poliisit) onkin sitten jäänyt paljon toivomisen varaan. Hätäkeskus saa ison halin siitä että melkein aina on onnistunut ruotsiksi. (Mutta meidän vanha (suomenkielinen) tuttu meinasi kuolla kotiinsa 30 vuotta sitten koska siskoni (silloin alle kouluikäinen) ei puhunut tarpeeksi hyvin suomea).

    Pääkysymys ei oikeastaan ole pitääkö ruotsinopinnot olla pakollisia koulussa. Suomenruotsalaisen näkökulmasta ei todellakaan tarvitse. Suomenruotsalaiselle, tai kenelle tahansa, on tärkeätä saada palvelua äidinkielellään elämän hankalissa tilanteissa (esim. sairas pieni lapsi tai vanhus, rikoksen uhrina, …).

    Ei me ruotsinkieliset tultu valloittajina “Suomeen” muutama sata vuotta sitten. Se joka niin väittää tutustukoon Suomen historiaan uudelleen. Rannikkoa pitkin on elänyt ruotsinkielisiä iät ja ajat. Eli herää kysymys tulisiko Suomen olla kaksikielinen maa? Tulisiko meidän vaalia kaksikielisyyttä?

    Mikäli olemme samaa mieltä siitä että Suomi on kaksikielinen maa ja jokaiselle tulee tarjota palveluita äidinkielellä, niin silloin on suomenkielisen väestön tasa-arvoisen kohtelun takaamiseksi työelämässä tärkeätä lukea ruotsia koulussa. Ei Suomussalmessa tarvitse lukea ruotsia (tai kemiaa) sen takia että ilman sitä ei siellä pärjäisi, vaan sen takia että voi muuttaa esim. Vaasaan, Turkuun tai Tammisaareen missä ihan oikeesti siitä voi olla hyötyä työelämässä.

    Minä olen vahvasti sitä mieltä että koululainen ei osaa arvoida mitä hän elämässään tarvitsee ja erityisesti sitä ei häneltä tulisi vaatia! Tämän takia koulussa “pakkosyötetään” aika paljon joka tuntuu tarpeettomalta. Totta kai koulussa tulee opittua “turhia” asioita, sitä kutsutaan usein sivistykseksi.

    Kieltämättä ruotsinkielenopetus on koulussa epäonnistunut. Siinnä olisi paljon tekemistä, mutta ei se vapaaehtoisuus siihen ole avain. Se olisi lähinnä pään pensaaseen työntämistä. Sillä ehkä korjattais oire, mutta ei ongelmaa.

    Uskallan myös väittää että aika monella suomenkielisellä ruotsi jää käyttämättä sen takia että pelkää sanovansa jotain väärin, ei sen takia ettei ruotsia osaisi tarpeeksi hyvin. Totta kai sattuu kielivirheitä jos puhuu kieltä jota ei täydellisesti hallitse. Myös tämä teksti on varmasti täynnä minun kielivirheitä…

    Ja on meillä suomenruotsalaisilla paljon peiliinkatsomista myös. Ei me mitään voiteta sillä että me Kelan kassalla hypitään tasajalkaa ja vaaditaan ruotsinkielistä palvelua. Mutta vielä pahempaa on oikeastaan ettemme anna suomenkielisten puhua ruotsia kanssamme, vaihdamme melkein aina kieltä koska olemme “kohteliaita” tai jotain muuta absurdia…

  2. “Uskallan myös väittää että aika monella suomenkielisellä ruotsi jää käyttämättä sen takia että pelkää sanovansa jotain väärin, ei sen takia ettei ruotsia osaisi tarpeeksi hyvin.”

    Minulla se on jäänyt käyttämättä siksi, että en ole koskaan tarvinnut sitä yhtään missään – ellei siis koulujen ruotsin tunteja lasketa mukaan. Pohjoiskarjalaisena tämä ruotsin opiskelu on totaalisen absurdia, sillä täällä ei kukaan puhu missään ruotsia. Venäjästä olisi paljon enemmän hyötyä, mutta kun opiskeluun käytettävät aikaresurssit ovat rajalliset.

  3. […] puolue- ja yhdistyskuuluvuus tuotiin kyllä esiin näkyvästi ja selvästi. Hyi hyi, YLE.Aiempi kirjoitukseni toisen kotimaisen opintojen vapaaehtoisuudesta Aihe(et): ajankohtaista Avainsanat: eduskuntavaalit, pakkoruotsi, yle. Lisää kestolinkki […]

  4. Jyrki Seppälä Jyrki Seppälä

    Kiitos, asiallisesta ja punnitusta tekstistä.

    Olen samaa mieltä. Tämä tie on kuljettu loppuun. Tulos on huono. Ruotsinkieleen suhtaudutaan yleisestiottaen kielteisesti, jopa vihamielisesti. Kaukana on kaksikielisyys. Muilla konsteilla turvattava sen Turun saaristosta välillä maihin rantautuvan vain ruotsia puhuvan kalastajan palvelu.

    Pakkoruotsin vastustajat ovat oikeassa,
    kirjoittaa TUOMAS ENBUSKE:
    http://tuomasenbuske.puheenvuoro.uus…-ovat-oikeassa

    “Pakkoruotsin vastustajat ovat oikeassa. He ovat oikeassa yksinkertaisesti siksi, että heistä siltä tuntuu. Ei ole olemassa hyvää tai pahaa itsessään, on vain hyvää ja pahaa jonkun kokemana.
    Jos joku ei tarvitse ruotsia elämässään, niin silloin hän ei sitä ei tarvitse. ”

    “No, mikä pakkoruotsin vastustajissa sitten on niin hienoa? Se on liike, joka pyrkii pois suomalaisille tyypillisestä passiivisen aggressiivisesta alamaisen asemasta. Aiemmin suomalainen oli nöyrä ja katkera. Hän odotti, että järjestelmä kertoo miten pitää elää.”

    SOFI OKSANEN, Keskiuusimaan haastattelussa:
    lainattu sivulta: http://ryyti.blogspot.com/2011/01/sofi- … eesta.html

    “Suomi on pohjoismaisessa yhteisössä lapsipuolen asemassa, kirjailija Sofi Oksanen sanoo.”

    “En pidä täysin hyväksyttävänä sitä, että suomi ei ole neuvoston (Pohjoismaiden neuvoston) virallinen kieli kuten ei ole islantikaan.” (islantia puhuu 300 000 pohjoismaalaista – suomea yli 5 miljoonaa. kirj. huom.)

    Hän pitää asetelmaa lähtökohtaisesti epätasa-arvoisena,ja puhuu siksi mieluummin muille pohjoismaalaisille englantia. “En vain pidä tarpeellisena käyttää ruotsia tilanteessa, jossa toisella on automaattisesti oikeus käyttää äidinkieltään ja minulla ei.”

    Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon marraskuussa vastaanottanut Oksanen piti palkintojuhlassa kiitospuheensa ensin suomeksi ja vasta sitten ruotsiksi.

    Reaktio yllätti Oksasen. ”Kun aloitin puheen suomeksi, yleisön mykistymisen aisti. Kun he eivät ymmärtäneetkään. Siinä oli sellaista epämukavuutta. Kun sitten jatkoin ruotsiksi, kuului se helpotuksen huokaus. Aah…”

    “Jälkeenpäin moni tuli sanomaan kuinka jännittävä kokemus se oli”

    “Minusta on yllättävää , että kun on oltu huolissaan englannin dominanssista niin vastaus on, että pitäisikin painottaa enemmän skandinaaviskaa. Suomalaisesta perspektiivistä katsottuna suurin osa suomalaisista joutuisi joka tapauksessa kommunikoimaan muulla kuin äidinkielellä. Ja silloin on ihan sama, onko se toinen kieli ruotsi vai englanti.”

    “Suomalaiset ja islantilaiset (5 milj. vs. 0,3 milj. kirj.huom.) haluavat puhua äidinkieltään ihan samalla tavalla kuin ruotsalaiset, norjalaiset ja tanskalaiset. Ja heillä pitäisi olla siihen oikeus.”

    “En usko pakkokieliin”

    lisää aiheesta:

    http://www.vapaakielivalinta.fi
    http://www.kielipolitiikka.net
    http://www.pakkoruotsi.net
    http://www.saunalahti.fi/eiry/

Vastaa