Panu Horsmalahti vastasi blogikirjoitukseeni ”Piraattiliike ei koostu junteista” analysoimalla kirjoituksen lopussa olevaa termimäärittelyäni, joka kuuluu näin:
”Ilmaisohjelmistokiihkoilijat, nettikielellä freetardit, ovat yleensä itsensä IT-asiantuntijoiksi nimittäneitä nuoria miehiä, jotka ovat tehneet vapaista ilmaisohjelmistoista itseisarvon. Tämän itseisarvon omaksumalla, he tyrmäävät mielestään kaikki argumentit tietokoneohjelmien käytettävyydestä ja yhteensopivuudesta huutamalla miten jokin suuri IT-alan yritys hallitsee elämääsi. Sori nyt vaan pojat.”
Termin avaus oli tietysti kieli poskessa kirjoitettu ja tahallaan provosoiva — olihan kirjoitukseni alkuperäinen tarkoitus avata keskustelu piraattiliikkeen juurista ja sen taustalla olevasta arvomaailmasta, jotta sitä lausuttaisiin enemmän julki suurelle yleisölle, joista kuitenkin se lopullinen äänestäjäkunta koostuu. Horsmalahti kiinnitti huomionsa näkemykseeni vapaiden ohjelmistojen kiihkoilijoista:
”Todennäköisesti Liljalla on virheellinen kuva vapaiden ohjelmistojen puolustajista. On helppo hyökätä olkinukkea vastaan, jonka mielestä on epäeettistä käyttää mitään epävapaata ohjelmistoa.”
Vaikken ole mitenkään liikkeen filosofian asiantuntija, luulisin ymmärtäväni sen taustalla olevia perusteluita. Periaatteessa ymmärrän hyvin Stallmanismiä mutta mm. ansiotyöni vuoksi en voi toistaiseksi mitenkään toteuttaa näitä ihanteita.
Havainnollistaakseni mitä tarkoitan, rinnastan huvikseni vapaiden ohjelmistojen käytön veganismiin (vapaita ohjelmistoja voisi ehkä myös verrata luomuun). Molemmista liikkeistä löytyy niitä, joiden mielestä ainoa tapa elää on absoluuttisesti seurata sitä aatteen eettiseksi määrittelemää tietä, ja siitä poikkeaminen tai välillä ’pahaan sortuminen’ on erityisen tuomittavaa.
Olen minäkin ollut vegaani, tosin pidin sen enemmänkin omana asianani. Noin neljän kuukauden mittaisena köyhänä nälkää näkemisen kautena jouduin kuitenkin sortumaan syömään mitä tahansa eteen tuotiin tai mitä roskiksista löytyi. Sittemmin olen syönyt suunnilleen mitä eteen sattuu ja jos on ollut valikoimaa olen syönyt sitä mikä maistuu parhaiten. En vieläkään osta lihatuotteita kotiin, ellei minulla ole vieraita jotka haluavat syödä liharokaa. Erityistä kuitenkin suhtautumisestani eläintuotteeseisiin tekee se, että jos se on roskiksesta kaivettua tai jos minä en ole vaikuttanut eläintuotteen ostamiseen (esim. ilmoittautumalla lihansyöjäksi juhliin, mutta ruokaa jää yli) on täysin ok syödä lihaa niin paljon kuin jaksaa.
Eläintuotteiden syömisessä ei ole itsessään mitään väärää — ne eläimet ovat jo kuolleita tai ainakin kärsineet sen tuotteen eteen ennenkuin minä edes nostan haarukkaa pöydästä. Ongelma on eläinteollisuus, jota jatkuvasti syötetään rahalla. Jos kukaan ei ostaisi näitä tuotteita kaupoista, ei kukaan niitä tuottaisikaan (ainakaan elintarvikekäyttöön). Ratkaisu on siis lopettaa eläintuotteiden tukeminen rahalla. Veganismiin siirtyminen on monelle tosi vaikea palanen, vähän kuin laihdutuskuurin aloittaminen. Kantakaa siis kortenne kekoon ostamalla mahdollisimman vähän eläintuotteita. Vastakkainasettelu lihansyöjien ja absoluuttisten vegaanien välillä on tyhmää.
Samalla tavalla voisi perustella, että eettisen vaikuttamisen tapa ohjelmistojen kuluttajana olisi käyttää ei-vapaita ohjelmia niin vähän kuin mahdollista. Jos käyttäjä kokee, että vapaasta ohjelmasta puuttuu jokin hänen tarvitsemansa toiminto tai jos sen käytettävyys on huonompi kuin hänen käyttämänsä ei-vapaa ohjelma, on ainoa järkevä päätelmä että vapaan ohjelmiston on kehityttävä vastaamaan näitä tarpeita. Vapaustaistelua ei voiteta huonommilla aseilla. Vastakkainasettelu on ohjelmistoväittelyissäkin erittäin turhaa, ja lisää vain eri kantojen marginalisoitumista — toinen osapuoli toistaa vihaisena mantraa kun toinen osapuoli peittää korvansa ja huutaa ”lalalala”.
Ei-vapaiden kaupallisten ohjelmistojen vastustaja voisi ehkä myös omaksua tulkitussa muodossa freeganistisen vegaaniuteni periaatteen; waretettu on ”ihan O K”.
Be First to Comment