Avainsana-arkisto: tekijänoikeus

Suomalainen alemmuuskompleksi ja huvipuistoajattelu

Guggenheim-museohanke kaatui eilen kiperästi 8-7 Helsingin kaupunginhallituksessa. Päätös tarkoittaa, että museon kohtalo ei tule 85-päisen kaupunginvaltuuston päätettäväksi. Ratkaisevana tekijänä oli Vihreiden enemmistön (3) kääntyminen Kokoomuksen ja RKP:n ajamaa hanketta vastaan, jota vastusti ennestään SDP (3), Vasemmistoliitto (1) ja Perussuomalaiset (1). Kaupunginhallituksen pj Risto Rautava (kok.) on siksi nyt känkkäränkkä. Niin on myös Helsingin Sanomien nimetön pääkirjoitus.

Kokoomus pettyi. What a petty.

Vaikka olenkin suuri nykytaiteen ystävä, en näe erityistä arvoa siinä, että Helsingin kaupunki ostaisi Amerikasta reilusti tappiota tuottavan nykytaiteen museobrändilisenssin Kiasman ja Tennispalatsin kanssa kilpailemaan. Guggenheimin näyttelyitä on ollut Suomessa ennenkin. Paitsi että hanke oli demokratian irvikuva ja älyttömän kallis, edusti se minusta myös kyseenalaista ajattelua. Hankkeesta esitettiin epäuskottavasti mitä suuruudenhulluimpia kävijä-arvioita, joiden mukaan Helsingin turismimäärä räjähtäisi kun ihmiset tulisivat vuosikymmeniä ympäri maailmaa ihastelemaan Katajanokalle ulkomaisen arkkitehdin rakennusta ja sen Amerikkalaista taidekokoelmaa. Hmm.

Siis hetkonen; ihmiset vaeltaisivat Suomeen (Amerikasta?) katsomaan Amerikasta tuotua konseptia? Onko Suomalainen alemmuuskompleksi ja ’suuren maailman’ ihannointi mennyt niin pitkälle, että kuvittelemme meidän täytyvän tuoda tänne ulkomailta tunnettua taidetta koska meillä ei ole mitään omaa annettavaa kansakuntana?

Jälkikäteen keksityt kansallispuvut ovat so-last-season. / Kokoelmakirjasta Come to Finland

Matkailun Edistämiskeskuksen mukaan ulkomaiset turistit saapuvat Suomeen nauttimaan luonnosta ja sen puhtaudesta — ja etsimään jotain erilaista kyllästyttyään turistikohteisiin. Suomi mielletään rauhalliseksi ja turvalliseksi, mutta toisaalta autenttisuuden tunteessa olisi parannettavaa. Eteläisen jännittäväksi paikaksi Suomea ei taida saada tekemälläkään.

Suomi onkin jo kauan yrittänyt olla kaikenlaista, mitä on kuviteltu ulkomaalaisten haluavan — rantalomia, alkuasukkaita, pikku-Pariisia ja amerikkalaista. Saatan analysoida ympäristöäni enemmän kuin on tarpeen, mutta monet suomalaisten kansainvälisyyden tai eksotiikan yritykset ovat minulle läpinäkyvää kitschiä — mautonta ja epäonnistunutta matkimista jostain, mitä ei oikein ymmärretä. Uskon sen näkyvän. Tyynenmeren saarilla alkuasukkaat tekivät toisen maailmansodan aikaan samoin ja ilmiöstä käytettiin termiä rahtikultti.

Tätä on yritetty ennenkin. / Kokoelmakirjasta Come to Finland

Päästäksemme eroon tästä kierteestä, täytyisi suomalaisten oppia olemaan väheksymättä suomalaisten kulttuuripanoksen arvoa. Suomessa tehdään jo kaikkea jännittävää, mutta sitä yritetään verrata johonkin mitä se ei luonnostaan ole, ja sitten satsataan julkiset rahat huonoon kopiointiin. World Design Capital 2012 on monilta osin esimerkki tästä. Minä uskon vakaasti siihen, että taide valuu ylöspäin, ei alas. Guggenheimista pelastetuilla rahoilla tulee tukea Helsingin Taidemuseota sekä paikallisia taiteenteon mahdollisuuksia — rahaa voi pistää myös säästöön. Guggenheimin hintaan rakennettaisiin ja ylläpidettäisiin neljää Kiasmaa. Suomeen houkutellaan turisteja sillä, että suomalaisilla on jotain annettavaa. Ei sillä, että ostetaan turistien kotimaasta huvipuistolaitteita.

Näin loppukevennyksenä; olet todennäköisesti nähnyt New Yorkin Guggenheim-museon tietämättäsi. Sen arkkitehtuuria parodisoidaan Men in Black -elokuvan alun takaa-ajokohtauksessa, jossa Will Smith juoksee ylös vaivalloista spiraaliramppia.

Lue myös: Onko design työkalu? Voiko disainia syödä?

Kanadan säveltäjät ehdottavat warez-lisenssien myyntiä

License-to-warez-järjestelmää $10 vastaan on ehdotettu Kanadassa osaksi laajakaistamaksuja säveltäjäjärjestön toimesta, uutisoi The Windsor Star 5.3.2011. Toisin sanoin, Kanadan kansalaiset saisivat vapaasti kopioida netissä kulttuurituotteita ilman oikeudellisia seuraamuksia jos he ostaisivat oikeuden siihen. Levyteollisuuden etujärjestö CRIA ilmoitti, ettei heidän kanssaan ole neuvoteltu asiasta. Kyseessä olisi ikäänkuin moderni versio hyvitysmaksujärjestelmästä, jossa tietysti on omat ongelmansa. Jää epäselväksi miten järjestelmän tuotto olisi tarkoitus jakaa oikeudenhaltijoiden kesken.

Tavallaan tietynlainen ”laillista ja verota”-lähestymistapa voisi olla rakentava, mutta minusta olisi kuitenkin antoisampaa jos olisi jokin järjestelmä millä pitää kirjaa siitä, mitä materiaalia kuunnellaan ja miten paljon. Ruotsalainen P2P-palvelu Spotify tarjoaa minusta tähän nokkelan ratkaisun, mutta tekijänoikeusjärjestelmää olisi kehitettävä niin, että tuotot menisivät ennemminkin artistille kuin mediajäteille. Spotify on toiseksi suurin tulonlähde Euroopassa levy-yhtiöille. Toistaiseksi Spotify on tekijänoikeusjärjestelyiden takia käytettävissä vain Ruotsissa, Suomessa, Norjassa, Hollannissa, Espanjassa, Ranskassa ja Iso-Britanniassa. Käsittääkseni vastaavaa palvelua ei ole tarjolla Amerikan mantereella.

Arvostan säveltäjäjärjestön rohkeutta lähestyä asiaa ohitse levy-yhtiöiden välikäsien ja uskon tämän olevan asenteellisesti edistyksellinen askel kohti nykyaikaisempia kulttuurituotteiden ansaintamalleja. Viime 60 vuoden aikana termi ”tekijänoikeus” on tullut enenevissä määrin absurdiksi. Kyse on ollut kustantajan oikeuksista. Näkisin mielelläni levy-yhtiöiden roolin siirtyvän lähemmäksi 1940-lukua edeltävään malliin, jossa oikeudet pysyvät artisteilla ja levy-yhtiöt toimivat lähinnä tuottajina koska levynpainannan välikättä ei enää tarvita. Eiköhän voida nyt digitaaliajassa jo luopua termistä ”levy-yhtiö”?

Valtion virallinen BitTorrent-tracker pystyyn?

Vihreiltä valmiiksi vanhentuneita tekijänoikeuslinjauksia

Vihreä liitto julkaisi tänään tekijänoikeuslinjauksia puoluehallituksen hyväksymässä dokumentissa – sopivasti ennen vaaleja joissa he kilpailevat Piraattipuolueen kanssa. Vihreiden tiedotteessa todetaan Vihreät ei ole piraattiporukka. Emme tavoittele laittoman vertaisverkkolataamisen laillistamista, vaan haluamme etsiä uusia keinoja, joilla tekijät ja kuluttajat saadaan lähemmäs toisiaan.. Kiitos Vihreille kehnosta piikityksestä, koska Piraattipuolueelle laiton lataaminen on suhteessa melko epämielenkiintoinen asia ja pääpaino on kansalaisoikeuksissa. Vihreät nuoret ehdättivät äsken myös ottamaan kantaa puolueensa kehnoista linjauksista otsikoinnilla Vihreiden tekijänoikeuslinjaukset valtava pettymys”.

Dokumentti seuraa jokseenkin viime kuukausien trendiä Vihreiden kopioida Piraattipuolueen kantoja, vaikkakin epämääräisesti ja vesitetyssä muodossa. Suunta on kuitenkin hyvä ja toivottava. Aiempi kirjoitukseni tekijänoikeuksista on joiltain osin hyvin lähellä Vihreiden kannanottoa, joissain kohdissa jopa yllättävän lähellä.

Lyhesti tiivistettynä, vihreiden dokumentissa halutaan tekijänoikeuksien suoja-aikoja säädettävän teoksen tyypin mukaan, tiettyjen erillisoikeuksien aikojen säätäminen erikseen, ja hyvitysmaksujen laajentaminen. Mitään selkeitä kannaottoja suoja-ajan pidentämisestä tai lyhentämisestä ei kuitenkaan löydy, koska Vihreät tunnetusti ovat näiden tietoyhteiskunta-asioiden kohdalla hyvin hajanainen ryhmä, halusi puoluehallitus sitten viestittää mitä tahansa.

Suoja-aikojen lyhentäminen kuitenkin mainitaan lyhyesti. Tallennusmedioiden hyvitysmaksujen (kopiointiveron) laajentamisehdotus on sen sijaan minusta hyvin huolestuttava, sillä raha ei mene esimerkiksi kopioiduille artisteille, vaan yksityisjärjestöjen tileille, jotka eivät välttämättä lainkaan aja tekijöiden asiaa, vaan erityisesti juuri kustantajayritysten, joiden etu on usein suorassa ristiriidassa tekijöiden kanssa. Hyvitysmaksukäytännöstä tulisi luopua kokonaan tai sitten tulisi kaiken epäkaupallisen kopioinnin olla laillista sillä perusteella että siitä jo nyt maksetaan. Toinen huolestuttava kannanotto on linjaus, että artisteilla tulisi olla mielivaltainen oikeus kieltää johdannais- ja remixteokset – tämä vesittää koko linjauksen vapaammasta käytöstä, ja edustaa tekijänoikeuksien status quota. Vihreiden tekijänoikeuslinjaukset olisivat hyviä, jos ne olisi tehty 90-luvulla. Nykymaailmalla on kuitenkin jatkuvasti uusia viestinnällisiä tarpeita ja nämä tarpeet tulisi ennakoida, eikä yrittää säätää yli kymmenen vuotta vanhoja lakeja.

Positiivisia ja Piraattipuolueen linjausten mukaisia huomioita dokumentista löytyy, mm. sitaattioikeudesta ja tekijänoikeuksien käytöstä sananvapauden heikentämiselle. Nämä ovat kaikki hyviä huomioita, vaikka niistä ei linjauksia tehtykään. On ilmiselvää, että tekijöiden ja kuluttajien pitää olla ystäviä, eikä Piraattipuolue ole koskaan mitään eripuraa yrittänytkään luoda, vaan jotkut mediat yrittävät nähdä Piraattipuolueen jonain mitä se ei ole koskaan ollutkaan.

Onko Vihreä liitto jo korvannut Piraattipuolueen? Ei. Vihreä liitto olisi monessa asiassa tietoyhteiskuntaväen ihannepuolue, jos puolue sattuisi olemaan täynnä Jyrki Kasvin kaltaisia asiantuntijoita. Näin ei asian laita kuitenkaan ole. Jyrki Kasvi on tietoisena kansanedustajana eduskunnassa hyvin yksinään, niinkuin käy ilmi tuoreessa tietoyhteiskunta-asioita koskevassa keskustelussa suuressa salissa. Vihreä liitto on moneen otteeseen osoittautunut äänestäjiensä pettymykseksi kokonaisuutena tietoyhteiskuntaa ymmärtämättömänä ja jopa vastaisena.

Niinkuin kulutettu sanonta sanoo, ei yksi kasvi kesää tee. Siksi eduskuntaan tarvitaan asioihin perehtyneitä piraatteja – miksei vaikkapa kukka kasvin seuraksi? Äänestä Liljaa, äänestä piraattia.

Moderni tekijänoikeus on luovan työn riesa

Tänään törmäsin ystäväni Facebook-linkkiin joka johti Youtube-pätkään nimeltä ”Alice (Disney Remix)”. Työpäivänäni en antanut asialle sen enempää huomioarvoa, mutta jatkettuani työntekoa kotoani sain hämmästyä miten suuren remix-taideteoksen olin jättänyt huomiotta. Suosittelen tutustumaan.

Teoksen tyyli ei välttämättä uppoa aivan kaikkiin, mutta minusta pisteet ansaitsee kuitenkin se vaiva, jonka tekijä on pätkään upottanut eristäessään ja hidastaessaan sekunnin murto-osien mittaisia pätkiä Disneyn Liisa Ihmemaassa -animaatioelokuvasta luodakseen täysin uuden musiikkikappaleen uusine sanoituksineen jotka Liisa ikäänkuin ”laulaa”.

Tämän pätkän löytäminen inspiroi minua kirjoittamaan minua arkityössänikin vaivaavasta asiasta; nykymaailman tekijänoikeus on luovan työn tekijän jatkuva riesa. Luovaksi työksi lasken paitsi selkeästi taiteellisen työn myös erilaiset luovuuteen ja taiteellisiin lahjoihin tukeutuvat työnkuvat, sillä niiden poissulkeminen termin määritelmästä on vain tekotaiteellista elitismiä. Tällaisia luovia töitä voivat olla esimerkiksi kuvittajan, animaattorin tai visuaalisen suunnittelijan työtehtävät.

Jonkin verran kuvittajan töitä tekevänä törmään usein tilanteeseen, jossa kuvitusta kaipaavalle materiaalille olisi ominaista tietynlainen kierrättävä kuvitustyyli, eräänlaista uusio-retroa. Käytin vastikään tällaista kuvitustyyliä eräässä taittamassani vähemmistönuorten hanke-esitteessä, jossa olin tehnyt leikkaa–liimaa -periaatteella yksinkertaisia kollaaseja vanhoista valokuvista ja muokannut näitä sitten digitaalisesti edelleen. Minulla oli käytössäni hyvin paljon eri aikakausien materiaalia ja olisin halunnut liittää materiaaliin joitain 60–70-luvun mainosten perheidyllivalokuvia tietyin merkittävin muutoksin, mutta auttamatta törmäsin tekijänoikeusseinään; jos käyttäisin painomediassa näitä kuvia joiden alkuperäinen kaupallinen käyttöarvo on kadonnut 30–40 vuotta sitten edes kuvitusteni pieninä osina, voisi joku vanhoja tekijänoikeuksia rohmunnut yrityspiru vaatia minulta korvauksia mukamas menetetystä voitosta joko Suomessa tai kansainvälisesti.

Mitä kuvia sitten käytin? Päästäkseni turvallisille vesille vanhaan materiaaliin pohjautuvassa kuvitustyylissäni minun oli käytännössä pakko palata 1800-luvulle – keskimäärin n. 150 vuotta taaksepäin – etten mitenkään riskeeraisi joutua perättömien korvausvaatimusten uhriksi. Miksi minulla sitten pitäisi olla mahdollisuus käyttää muiden tekemiä töitä osina tai lähtökohtina omille teoksilleni? Siksi, että luovan kierrättämisen periaate on kaiken jatkuvan kulttuurin peruskivi, ja ilman sitä kulttuurimme köyhtyy. Kaikki meidän nykykulttuurimme perustuu aina jossain määrin ilmiselvään kierrätykseen, mutta yhtäkkiä 1900-luvun loppupuoliskolla menneisyys haluttiin lukita yrityssalkkuihin. Jos haluaa tutustua tarkemmin siihen mitä tarkoitan, suosittelen dokumenttielokuvaa R.I.P – A Remix Manifesto joka näytettiin YLE:llä muistaakseni runsas vuosi sitten.

Tekijänoikeuden perusargumentti kaupallisena erityisoikeutena on tarjota tilapäinen kilpailukielto jolla tekijä voisi ansaita teoksellaan ilman, että monisteita tuottava teollisuus heti lähtisi piratoimaan hänen tuotostaan. Ajan mittaan on kuitenkin tarkoitus, että katsottaisiin kilpailukiellolla ansaittavat rahat ansaituiksi, minkä jälkeen teokselta ratkeaisi lain määrittelemä kilpailukielto ja materiaali annettaisiin yleisön käyttöön. Kulttuurista teos on syntynyt ja kulttuuriksi teoksen on jälleen tuleman.

Nykyinen tekijänoikeuslainsäädäntö ei voisi olla näistä argumenteista paljoa kauempana. Jos verrataan tekijänoikeusjärjestelmän argumentteja tosiasialliseen nykytilaan, on tilanne täysin absurdi – suorastaan loukkaus tekijänoikeuden periaatteita vastaan. Toistaiseksi näyttää siltä, että tekijänoikeuksia ollaan pidentämässä ikuisesti koska suuryritykset eivät halua luopua oikeussalkuistaan joilla voisi rutistaa ehkä ihan vielä vähän rahaa yleisön, tutkijoiden tai opetuslaitosten taskuista. Niitä paljon suojelushaluja herättäviä tekijöitä ei näy missään, koska ne ovat joko kauan sitten kuolleet tai sitten niillä ei ole koskaan niitä oikeuksia ollutkaan koska sopimusoikeus suosii yrityksiä. Yritykset troolaavat oikeuksia pilkkahintaan kaikkialta mistä niitä irtoaa ja loppuen lopuksi tekijänoikeudet ovat vain yksi osakesalkku siinä missä muutkin. Isommat yritykset ostavat pienemmät, ja vielä isommat ostavat isot. Näin oikeuksien omistajuus keskittyy.

Artikkelin alussa esittelemäni taidepätkä on nykylainsäädännön mukaan todennäköisesti erittäin, erittäin laiton. Suorastaan niin laiton, että jos katsottaisiin siitä syntyviä korvausvaatimuksia, voisi olettaa että kyseessä on niin vaarallinen videopätkä että se aivan varmasti aiheuttaa suomalaisen pikkukaupungin täystuhon. Koska kyseessä on niinkin suuren tahon kuin Walt Disney Companyn lähdemateriaalia, olisivat korvausvaatimukset pelkästä tuon videon levittämisestä Youtube:en merkittävät, eikä kenenkään tarvitsisi perustella korvausvaatimusten kokoa. Oikeastaanhan minäkin pelkästään viittaamalla tuohon pätkään syyllistyn vakavaan tekijänoikeusrikkomukseen jos otetaan vaari viimeaikaisista oikeuden päätöksistä Suomessa. Syytettä odotellessa.

Minusta tekijänoikeus on hieno asia koska siitä on hyötyä minullekin luovan työn tekijänä. Silti nykytekijänoikeus on tekijänoikeuden periaatteiden irvikuva. Tekijänoikeuksia ei pitäisi missään nimessä voida siirtää toiselle osapuolelle muussa muodossa kuin lisensoimalla niitä, ja yritysten tuotoksille pitäisi olla erillinen kustantajanoikeus joka olisi rajallisempi kuin luonnollisia henkilöitä koskevat oikeudet. On myös absurdia vaatia 20 vuotta pidempää kaupallista suojaa; jos ei osaa tehdä tarpeeksi rahaa siinä ajassa kilpailukiellon avulla, ei ehkä kannattaisi edes yrittää. Luonnollista on tietysti myös kilpailuun pyrkimättömän sisällön jakamisen dekriminalisointi, sillä kaupallisilla oikeuksilla ei ole mitään sanomista ihmisten yksityiselämään tai sananvapauteen. Olen piraattipuolueen ehdokas eduskuntavaaleissa 2011 ja aion puolustaa näitä kantoja.

Nyt olemme tilanteessa, jossa melkein kaikki kaupallisesti merkittävät tekijänoikeudet ovat hyvin harvan ison yrityskonglomeraatin omaisuutta. Ja silti ihmiset vielä uskovat siihen kauan sitten myytiksi muuttuneeseen taikasatuun, että tekijänoikeuksia pitää vaalia koska ne jotenkin merkittävästi auttaisivat köyhiä taiteilijoita. Nyyhk nyyhk. Tekijänoikeuksia vallassaan pitävät yritykset ovat hyvin tietoisia siitä, että kyseinen myytti vielä elää, ja he hyväksikäyttävät tätä poliitikoiden ja yleisön sinisilmäisyyttä armottomasti ns. piratismin vastaisessa sodassaan. Montako kertaa yritysjättien edustajajärjestö TTVK ei olisi vedonnut kansan tunteisiin pieniä artisteja kohtaan, perustellessaan lakimuutoksia jotka heikentävät kansalaisten oikeusasemaa suhteessa tekijänoikeusjätteihin? Sama liirumlaarum toimii joka kerta. Se on toiminut nytkin, kun yhtäkkiä Lex Nokian toisessa tulemisessa annetaan tekijänoikeusjärjestöille viranomaisasema.  Jos nykyisessä tekijänoikeuspolitiikassa oltaisiin oikeasti rehellisiä, käytettäisiin vain sanaa kustantajanoikeus.

PS: Ettei lukijan päivä menisi maailman päättömän tilanteen vuoksi liian alakuloiseksi, suosittelen katsomaan seuraavan hyväntuulisen remixteospätkän.