Avainsana-arkisto: arhinmäki

Mitä laki sanoo jäsenluetteloiden viranomaistarkastuksista?

Poliittisten nuorisojärjestöjen tukipäätöksistä olen aiemmin julkaissut asiakirjoja  ja ehdottanut uutta ei-tarveharkintaista ja objektiivista tukikannatusmallia tukien laskemiselle. Mallini on toistaiseksi jäänyt kohtalaisen vähäiselle huomiolle keskustelussa, ehkä sen teknisluontoisen ratkaisunsa vuoksi. Seuraava kirjoitukseni tulee koskemaan mallia perusteellisemmin.

Lähtökohtaisesti pidän puolueiden nuorisojärjestöjen tukemista julkisista varoista kyseenalaisena niinkuin myös nykyistä puoluetukimallia. Olen silti valmis hyväksymään käytännöllisyyden merkeissä nuorisojärjestöjen julkisen rahoituksen jos se tapahtuu oikeudenmukaisesti ja ilman mielivallan mahdollisuutta, koska pidän politiikan plutokratisoitumista vielä pahempana asiana. Tällä hetkellä tuet määräytyvät täysin mielivaltaisesti ja niistä ovat päättämässä edunsaajien edustajat.

Kohu sai alkunsa Sonkin entisen pääsihteeri Mikko Saulin kertoneen julkisuuteen, että OKM:n myöntämät tukisummat perustuvan petokseen. Julkisena salaisuutena kauan pidetty asia sai pontta alleen alakynteen jääneiden järjestöjen aikaisemman protestin vuoksi.

Tämän seurauksena 11.5. Opetus- ja Kulttuuriministeriö vaati poliittisia nuortenjärjestöjä luovuttamaan jäsenluettelonsa ministeriön virkamiehille (HS).  Alempana artikkelissa selvitän miksi tämä menettely on laiton. Samana päivänä Piraattinuoret kieltäytyi luvouttamasta jäsenluetteloaan, vedoten jäsentensä oikeuksiin (YLE). Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio totesi 14.5. OKM:n vaatimuksen laittomaksi (HS). 15.5. ministeriö ilmoitti tarkastavansa jäsenluettelot yhdistysten tiloissa (HS). Minulla ei ole oikeustieteellistä koulutusta, mutta harrastan ajantasaisen lainsäädännön lukemista.

Mitä sanoo laki?

Yhdistyslaki (1989/503)
— 11§ Jäsenluettelo

… Jäsenluettelossa olevien tietojen luovuttamisesta muutoin säädetään henkilörekisterilaissa (471/87).

Henkilötietolaki (1999/523)
— 6§ Henkilötietojen käsittelyn suunnittelu

…Henkilötietojen käsittelyn tarkoitukset sekä se, mistä henkilötiedot säännönmukaisesti hankitaan ja mihin niitä säännönmukaisesti luovutetaan, on määriteltävä ennen henkilötietojen keräämistä..

— 8§ Käsittelyn yleiset edellytykset

1) rekisteröidyn yksiselitteisesti antamalla suostumuksella;
4) jos käsittelystä säädetään laissa tai jos käsittely johtuu rekisterinpitäjälle laissa säädetystä tai sen nojalla määrätystä tehtävästä tai velvoitteesta;
9) jos tietosuojalautakunta on antanut käsittelyyn 43 §:n 1 momentissa tarkoitetun luvan.

Tietosuojalautakunta ei ole toistaiseksi (census 18.5.2012) antanut viranomaisille lupaa tarkastaa poliittisten yhdistysten jäsenluetteloita. Kyseisten yhdistysten jäsenet eivät taatusti ole suostuneet tietojensa luovuttamiseen viranomaisille eikä luovuttamista ole mainittu yhdistysten säännöissä tai rekisteriselosteessa.

Henkilötietolaki (1999/523)
— 11§ Arkaluonteisten tietojen käsittelykielto

Arkaluonteisten henkilötietojen käsittely on kielletty. Arkaluonteisina tietoina pidetään henkilötietoja, jotka kuvaavat tai on tarkoitettu kuvaamaan:

.. 2) henkilön yhteiskunnallista, poliittista tai uskonnollista vakaumusta tai ammattiliittoon kuulumista;

— 15 § Tilasto

Tilastotarkoituksia varten saa henkilötietoja käsitellä muilla kuin 8 §:n 1 momentissa säädetyillä perusteilla, jos:

1) tilastoa ei voida tuottaa tai sen tarkoituksena olevaa tiedontarvetta toteuttaa ilman henkilötietojen käsittelyä;

2) tilaston tuottaminen kuuluu rekisterinpitäjän toimialaan; sekä

3) tilastorekisteriä käytetään vain tilastollisiin tarkoituksiin eikä siitä luovuteta tietoja siten, että tietty henkilö on niistä tunnistettavissa, ellei tietoja luovuteta julkista tilastoa varten.

— 16 § Viranomaisen suunnittelu- ja selvitystehtävät

Suunnittelua ja selvitystä varten viranomainen voi muilla kuin 8 §:n (Tutkimus) 1 momentissa säädetyillä perusteilla kerätä ja tallettaa henkilötietoja viranomaisen henkilörekisteriin noudattaen soveltuvin osin, mitä 14 §:ssä säädetään.

Suomen laki siis nimenomaisesti ja yksiselitteisesti kieltää henkilötietojen luovuttamisen yhdistyslain ja henkilötietolain nojalla, koska OKM:n selvityspyyntö ei ole yksiselitteisesti luokiteltavissa 15§:n tilastoinniksi tai 14§:n tieteelliseksi tutkimukseksi. OKM:n vaatimus jäsenluettelon luovuttamisesta on siis räikeästi lain hengen ja tarkoituksen vastainen, ja käsittääkseni oikeuskäytännössä ennenkuulumaton. Sivistyneessä oikeusvaltiossa viranomainen ei voi vaatia mitä vain.

Samaa mieltä kanssani on Helsingin yliopiston oikeustieteen professori Kaarlo Tuori verkkouutisten haastattelussa.

”Ministeriön oikeudellinen pohja on horjuva. Tämä on iso periaatteellinen kysymys. Sama asetelma voisi tulla eteen vaikkapa seksuaalivähemmistöjen tai uskonnollisten järjestöjen kohdalle, Tuori sanoo Verkkouutisten haastattelussa.”

Tietosuojavaltuutetun toimisto on julkaissut ohjeistuksen yhdistyksen jäsenluetteloiden ja henkilötietolain suhteesta. [PDF]

Ohjeistuksessa todetaan yksiselitteisesti, että:

HetiL 12 § 7 kohdassa säädettävä poikkeus, jonka mukaan arkaluonteisten tietojen käsittelykielto ei estä uskonnollista, poliittista tai yhteiskunnallista vakaumusta koskevien tietojen käsittelyä vakaumusta edustavien yhdistysten ja muiden yhteisöjen toiminnassa, jos:
• tiedot koskevat näiden yhdistysten tai yhteisöjen jäseniä taikka henkilöitä, joilla on niihin säännölliset, yhdistysten ja yhteisöjen tarkoituksiin liittyvät yhteydet
• eikä tietoja luovuteta sivullisille ilman rekisteröidyn suostumusta.

sekä

Henkilötietolain lähtökohta on, että henkilötietoja käytetään vain siihen tarkoitukseen, joka on määritelty ennen tietojen keräämistä ja rekisterinpitäjä ei saa luovuttaa rekisteristä tietoja ulkopuoliselle ilman asianosaisen suostumusta. Suostumuksen voi koska tahansa peruuttaa.

On myös täysin samantekevää käykö OKM:n virkamies paikan päällä tarkastamassa jäsenluettelon vai ei, koska se on silti henkilötietolain 3§:n tarkoittamaa henkilötietojen käsittelyä. Tilannetta hämmentää merkittävästi seuraava valtionavustuslain pykälä, jonka määritelmän voi löyhästi katsoa koskevan nuortenjärjestöjen valtiontukea, mutta asiasta tulisi saada ennakkotapaus korkeimmasta oikeudesta. (kts. Apajalahden kommentti)

Valtionavustuslaki (2001/688)
— 16§ Tarkastusoikeus

Valtionapuviranomaisella on oikeus suorittaa valtionavustuksen maksamisessa ja käytön valvonnassa tarpeellisia valtionavustuksen saajan talouteen ja toimintaan kohdistuvia tarkastuksia. Jos valtionavustus on myönnetty 7 §:n 2 momentissa säädetyllä tavalla käytettäväksi valtionavustuspäätöksen mukaista käyttötarkoitusta toteuttavan muun kuin saajan hankkeeseen tai toimintaan, valtionapuviranomaisella on oikeus tarvittaessa tarkastaa valtionavustuspäätöksen mukaista toimintaa tai hanketta toteuttavan taloutta ja toimintaa. Valtionapuviranomainen voi päätöksellään valtuuttaa toisen viranomaisen tai ulkopuolisen tilintarkastajan suorittamaan 1 momentissa tarkoitettuja tarkastuksia. Tilintarkastajan tulee olla tilintarkastuslaissa (936/1994) tai julkishallinnon ja -talouden tilintarkastajista annetussa laissa (467/1999) tarkoitettu hyväksytty tilintarkastaja tai tilintarkastusyhteisö. Tilintarkastusyhteisön on nimettävä tarkastuksesta vastuullinen tilintarkastaja. Ulkopuolinen asiantuntija voi valtionapuviranomaisen pyynnöstä avustaa tarkastuksessa. Tilintarkastajaan ja ulkopuoliseen asiantuntijaan sovelletaan hallintomenettelylakia (598/1982), kielilakia (148/1922), viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia(621/1999) sekä valtion virkamieslain (750/1994) 14 ja 15 §:ää. Tilintarkastajaan ja ulkopuoliseen asiantuntijaan sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä.

Valtionavustuslaki ei yksiselitteisesti sisällytä määritelmäänsä ”talouteen ja toimintaan” arkaluontoisten henkilötietojen laaja-alaista ja systemaattista käsittelyä. Näin ollen OKM:n tulkinta laista on erittäin ongelmallinen, huomioiden myös, että henkilötietolaki ei mainitse valtionavustuslakia poikkeuksena. Ainoa tällä tavalla tulkittavissa oleva poikkeus on 12§ 5. momentti, joka ei estä ”tietojen käsittelyä, josta säädetään laissa”. Valtionavustuslaki ei kuitenkaan ota lainkaan kantaa henkilötietojen käsittelyyn. Ehdotan, että OKM esittää asian kirjaamista lakiin, koska sillä olisi varsin mielenkiintoisia vaikutuksia muiden valtionavustuksia saavien yhdistysten toimintaan, jotka nauttivat lähes viranomaisstatusta.

Nuorisojärjestöjen tulee tehdä kantelu OKM:n toiminnasta tietosuojavaltuutetun toimistolle lainvastaisesta menettelystä ainakin jäsenluetteloiden luovuttamisvaatimuksessa, koska oikeustieteellisesti kouluttamaton hallitus saattaisi helposti panikoida ja myöntyä vaatimukseen. Kansalaisten on voitava luottaa viranomaistoiminnan laillisuuteen. Asianomainen voi myös haastaa tiedot luovuttaneen järjestön oikeuteen jäsenen henkilötietolain mukaisten oikeuksien ja perusoikeuksien rikkomisesta mikäli epäilee rikoksen tapahtuneen. Jos OKM epäilee nuortenjärjestöjä petoksesta, tulee järjestöistä tehdä rikosilmoitus. Tästä olisi tosiaan hyvä saada ennakkotapaus, sillä jäsenl

Ehdotus poliittisten nuorisojärjestöjen tukilaskennan perusteeksi

Lisäsin eilen asiakirjakokoelmaan päätökset nuorisojärjestöjen valtiontuista.

Kolme poliittista nuorisojärjestöä lähetti 4.4.2012 avoimen kirjeen kulttuuriministeri Paavo Arhinmäelle koskien ilmeisen epäoikeudenmukaista nuorisojärjestöjen tukien jakoperiaatetta. Jakoperusteet ovat salaisia. Työryhmän perusteluita ei löydy asiakirjoista. Avoimen kirjeen allekirjoittivat Perussuomalaiset Nuoret, Kristillisdemokraattiset nuoret ja Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto.

Yhteisöpalvelu Facebookissa on käyty kuumia keskusteluita erilaisten uusien jakoperusteiden ehdotuksista ja niiden oikeudenmukaisuudesta. Esimerkiksi ilmoitettu jäsenmäärä on varsin ongelmallinen laskutapa, sillä eri järjestöt ilmoittavat jäsenlukunsa hyvin erilaisin perustein. Osa ei kerää jäsenmaksua, osa laskee vain vuosimaksun maksaneet, osa laskee mukaan ihmisiä, jotka eivät katso kuuluvansa k.o. järjestöön. Kvalitatiivista (kivaa) toimintaa on erittäin vaikea kvantifioida (muuttaa luvuiksi). Yhdistyskokousten määrä ei todista järjestön järjestävän nuorille mielekästä toimintaa. Tarvitsemme siis uusia tapoja mitata kiinnostaako nuoria järjestöjen toiminta, jotka eivät tukeudu järjestöjen itsensä ilmoittamiin tietoihin.

Tähän on yksinkertainen ratkaisu. Sovitaan, että joka (toinen) vuosi pidetään kahden kuukauden mittainen ilmoituskausi, jolloin 15-29-vuotiaat suomalaiset nuoret voivat tehdä yksinkertaisen ilmoituksen opetusministeriölle, jossa he listasta ruksaamalla ilmoittavat kannattavansa tiettyjen poliittisten nuorisojärjestöjen toimintaa – puoluesidonnaisten tai ei. ”Äänen” voisi antaa niin monelle järjestölle kuin huvittaa, jolloin äänivalta jakautuisi järjestöjen kesken (kaikkien tukeminen olisi sama kuin ei äänestäisi ketään). Ilmoitus vaatisi sähköisen tunnistautumisen tai ilmoituksen jättämisen henkilöllisyysselvityksin esim. kunnan yhteispalvelupisteessä.

Poliittisille nuorisojärjestöille varattaisiin tietty osasumma jaettavista nuorisotyön ja nuorisojärjerjestöjen tuista. Jokainen järjestö saisi tukea suhteessa ääniosuuteensa kaikista äänistä.

Etu tässä järjestelmässä olisi se, että se ei tukeutuisi järjestöjen ilmoittamiin tietoihin, vaan osallistuvat tai kannattavat nuoret ilmoittaisivat joka vuosi todennettavalla tavalla itse kiinnostuksensa kohteet. Se ei myöskään rikkoisi yhdistyksen jäsenrekisterin salaisuusperiaatetta, vaikka olisikin löyhä tapa pitää kirjaa nuorten poliittisista tunteista. Järjestelmän ei kuitenkaan tulisi ylläpitää henkilörekisteriä (joka olisi sitäpaitsi laiton) vaan tuhota tiedot heti kun ilmoitus on annettu.

Menettely kyllä painostaisi järjestöjä mainostamaan ilmoittautumista ja kannustamaan nuoria kirjaamaan heidät mielenkiinnon kohteikseen. Se olisi eräänlaista vaalitoimintaa. Tässä en näe mitään ongelmaa. Se mittaisi jopa paremmin aktiivien määrää kuin jäsenten määrää, mikä on parempi indikaattori toiminnan laadulle. Kyllähän se söisi jonkin verran työaikaa, mutta minusta järjestelmässä voitettaisiin enemmän kuin hävittäisiin. Suuret tuensaajat todennäköisesti menettäisivät ylilyöntiasemaansa. Poliittisten järjestöjen tuesta voitaisiin myös rajata tietty osa pois, joka jaettaisiin vuoden mittaan erilaisiin harkinnanvaraisiin projekteihin.

Vaihtoehtoina on jakaa yhtä paljon kaikille tai olla jakamatta kellekään. Tämä on minusta sopiva kompromissi eri osapuolten ehdotusten välille.

Asiakirja: OPM / Nuorisojärjestöjen ja nuorisotyön myönnetyt avustukset 2012

Valtakunnalliselle nuorisotyölle myönn. avustukset 2012 [PDF]
Nuorisojärjestöjille myönnetyt avustukset 2012 [PDF]

Opetusministeriön logoKulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki myönsi lähes 12 miljoonaa euroa valtakunnallisille nuorisojärjestöille ja nuorisotyön palvelujärjestöille 2.4.2012. Kritiikkiä herättävät joka vuosi epäselvät myöntämisperusteet, jotka suosivat tiettyjä poliittisia nuorisojärjestöjä. Yleisestikin Opetusministeriön tukemista nuorisojärjestöistä valtaosa ovat vahvasti puoluesidonnaisia. Monet varhaiskasvatuksen järjestötkin ovat puoluesidonnaisia vaikkei se välttämättä nimestä kävisi ilmi.

Tässä lista avustetuista puolueiden nuortenjärjestöistä järjestettynä avustuksen koon mukaan. (Listassa ei ole varhaiskasvatuksen järjestöjä.) Listauksessa lyhenne pj viittaa euromäärään per jäsen. Etenkin suuremmat järjestöt soveltavat varsin mielikuvituksellisia tapoja laskea jäsenmäärä. Koska jäsenmääristä ei ole tarkkaa tietoa saatavilla, on laskelma tehty parhaan löydetyn censuksen mukaan.

Suomen Keskustanuoret / 670 000€ / 58,26€ pj / 11500 jäsentä (2010)
Kokoomuksen Nuorten Liitto / 657 000€ /  90€ pj / 7300 jäsentä (2011)
Sosialidemokraattiset Nuoret / 562 500€ / 93,75€ pj / 6000 jäsentä (2012) (päivitetty)
Vasemmistonuoret / 318 500€ / 63,7€ pj / 5000 jäsentä (2011)
Svensk Ungdom / 226 500€ / 56,63€ pj / 4000 jäsentä (2011)
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto / 83 000€ / 58,04€ pj / 1430 jäsentä (2011) (päivitetty)
Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunta, 82 000€ – ei tietoa
Sosialidemokraattiset Opiskelijat, 67 500€ – ei tietoa
Perussuomalaiset Nuoret / 15 000€ / 9,38€ pj / 1600 jäsentä (2011)
Piraattinuoret / 7 000€ / 6,17€ pj / 1133 jäsentä (2012) (päivitetty)
Vasemmisto-opiskelijat, 1 500€ – ei tietoa

Korkeinta valtiontukea nauttivat Demarinuorten jäsenet 93,75 eurolla. Vähiten tukea saivat löydettyjen tietojen mukaan Piraattinuoret (6,17€) ja Perussuomalaiset Nuoret (9,38€). Perussuomalaiset nuoret ovat aiempina vuosina kritisoineet mm. Keskustan saamaa tukea ja jäsenmäärän uskottavuutta sekä teheet asiasta kantelun.

 

Arhin mäenlasku

Eilinen kirjoitukseni EFFin julistekampanjasta keräsi odotettua enemmän huomiota, mutta tästä annan kunnian muutamalle oman kuppikuntansa mielipidevaikuttajalle. Otsikko oli törkeän sensationalistinen – kävijäpiikki suurin sitten vaalien. Kirjoitus jakoi mielipiteitä. Toisaalta olen saanut onnitteluita mielenkiintoisilta suunnilta, mutta minua on myös ehdätetty jo syyttää EFFin vastustajaksi, Arhinmäen fanitytöksi ja hyvitysmaksun puolustajaksi. Tässä artikkelissa pyrin ottamaan kantaa näihin väitteisiin.

Arhinmäestä

Arhinmäki; pidän häntä vekkulina kulttuuriministerinä, joka voittaakseen uskottavuutta on lähtenyt komppaamaan ns. ”kulttuuriväkeä” sen verran oudolla tavalla, että hän on saanut itsensä näyttämään hölmöltä. Tietenkin jalkapalloon yhdistettävä kolmekymppinen sivari saa tehdä työtä, jotta hänet otettaisiin vakavasti poliitikkona joka saa ”hommat hoidettua”, mutta toivoisin Paavolta enemmän ideologista koherenssia. Jos haluaa toimia tavallisen kansan (lue:kuluttajien) ja ”kulttuuriväen” välisenä siltana, mutta jatkuvasti puhuu läpiä päähänsä menettää hän molemmat. Pipoministeristä oltiin jo aiemmin povaamassa piraattiministeriä ja hän on selvästi yrittänyt kerätä kulttuuriväen sympatiaa mm. brändäytymällä tekijöiden puolustajaksi mediakorporaatioita vastaan (mikä sinänsä on ajankohtaista), mutta uskottavuus kokee iskun kun hän ylpeänä kertoo hyvitysmaksuista (vain) n. puolen menevän artisteille. Tätä ristiriitaisuutta käsitteli perusteellisemmin Michael Halila kirjoituksessaan.

Hyvitysmaksu, teostovero

Se on siis kompensoivaa maksua tekijöille siitä, että heidän teoksiaan kopioidaan yksityiseen käyttöön ja siis jätetään ostamatta. -Paavo Arhinmäki blogissaan.

Laki siis määrää sinut maksamaan siitä, ettet osta Lady Gagan biisiä erikseen CD-levynä, erikseen tietokoneelle, erikseen kannettavalle soittimelle ja erikseen soittoääneksi puhelimeen. Mihin niitä hyvitysmaksun alaisia kahden teratavun kovalevyjä sitten käytetään? No ei ainakaan lain tarkoittamaan lailliseen kopiointiin, jolla hyvitys perustellaan. Koska jos hyvitys perusteltaisiin hyvityksenä laittomasta kopioinnista, tarkoittaisi se laittoman kopioinnin hyväksymistä. Huvittava on tapa jolla asiaa markkinoidaan: ”Yksityinen kopiointi on sallittua!” – ikäänkuin se pitäisi kieltää ja Teosto vain hyvyydestään antaa kansan käyttää ostamiaan tuotteita: lisämaksusta.

Syy luopua hyvitysmaksujärjestelmästä ei kuitenkaan ole niinkään tekninen kuin se on taloudellinen. Järjestelmää on pidetty epäoikeudenmukaisena tasaverona, jonka rahat viedään viranomaisten käsissä kansan ulottumattomiin. Kertyneiden hyvitysmaksujen ympärille on kasvanut omanlainen keidaskylä, jossa rahaa jaetaan erilaisiin taideprojekteihin. Rahaa on kertynyt melko rutkasti ja koska virta on ollut jotakuinkin tasaista, on sen jatkuvuuden varaan rakennettu rahoitussuunnitelmia. Kun tämä virta ei enää virtaakaan, alkavat nälkäset linnunpoikaset huutaa ruokaa. Hyvitysmaksukeitaan varaan elämänprojektinsa rakentanut kulttuuriväki menee paniikkiin. Se näkee punaista. Tästä on kyse, kun menet Teostolaiselle puhumaan kuluttajahinnoista ja hänen silmänsä kertovat murha-aikeista. Osmo Soininvaara kirjoitti aiheesta hyvin artikkelissaan ”Budjettiraami pakottaa typerään hyvitysmaksuun”. Ymmärtäähän sen, että taiteilijatyö on taloudellisesti epävakaata ja siihen tarvitsee tietyn perustoimeentulon. Mutta sitä ei kuulu tarjota puhelinten tallennusverona. Se erkaannuttaa taiteilijan ja asiakkaan poteroihin joista ei näe enää ulos.

Kulttuuriväki vs. EFFi

Suomessa tietoyhteiskunnan lainsäädäntö puheenaiheena syntyi joskus 2000-luvun alussa. Tunnekuohuntaa aiheutti mm. niin sanottu Lex Karpela (HE 28/2004), kun keskustalainen kulttuuriministeri Tanja Karpela esitteli hallitukselle Jukka Liedeksen valmisteleman ehdotuksen tekijänoikeuslain muuttamiseksi.  Kulttuuriministeri pimitti lain taustalla olevat syyt ja tahot, väitti valheellisesti EU:n painostaneen Suomea direktiiviä ankarampiin rangaistuksiin ja lain valmistelija Jukka Liedes jäi kiinni rysän päältä ajamasta levyteollisuuden asiaa opetusministeriössä. Lakia pidettiin oikeusoppineiden keskuudessa kohtuuttomana ja absurdina. Loppusilauksena Tanja Karpela asettui varsin julkisesti ja kovaäänisesti puolustamaan lakia, mistä syystä tapaus henkilöityi vahvasti häneen. Näkyvintä kritiikkiä esittivät Vihreiden ent. kansanedustaja Jyrki Kasvi ja Electronic Frontier Finland. Tapaus synnytti myös kansalais-tottelemattomuuskampanjan ja mielenosoituksia keulakuvinaan Mikko Rauhala ja Mikko Särelä . (wikipedia: Lex_KarpelaSamankaltaisia tapauksia tuotti myös viestintäministeri Lindén, jonka seikkailut rattoisan nettiväen kanssa synnyttivät verbin ”lindelöidä”.

Missään näistä monista tapauksista en kuitenkaan muista kertaa kun EFFi olisi lähtenyt kampanjallaan suoraan mustamaalaamaan. Mustamaalausta tietenkin tapahtui, muttei EFFin nimellä. Se oli sitä epävirallista yleisön sorinaa. Ja sekin alkoi vasta kun kohde oli todistanut jakomielisyytensä useaan otteeseen. Jani Rossi sanoi edellisen artikkelini kommenteissa EFFin uuden kampanjan olevan ”…yksinkertaistamista, johon ’hyvisten’ ei pitäisi joutua syyllistymään”. Tämänkertainen oli minusta ylilyönti. Ehkä olen vain naiivi ja odotan EFFiltä jonkinlaista norsunluutornimaisen puolueetonta mutta rakentavaa osallistumista asioihin. Sitä se on minusta ennen ollut, enkä aina sen merkitystä ymmärtänyt. Nyt uskon, että ymmärrän.

Minä tapasin joskus pitää Suomen äänekkäitä luddiittien kriitikoita eräänlaisina ”idoleina”. He olivat hakkerisankareita, jotka löivät koodiriffejä näppäimistölle kuin Shakespearen sonetteja. Tekivät asioita, joiden osaamisesta ja uskaltamisesta osasin vain ehkä unelmoida. Kuitenkin seurattuani tätä toimintaa jonkun aikaa ja lopulta sekaannuttuani siihen itse, olen alkanut kysyä itseltäni onko omalle uskonkunnalle saarnaaminen tehokas keino saada muutosta aikaiseksi. On se mielenosoitus eduskuntatalolla, vähän kotitekoisia kylttejä siellä täällä, joku roudaa rekvisiitan pois autolla ja sitten mennään keskustaan jatkoille. En tiedä saiko se ikinä mitään aikaiseksi. Ehkä se sai, mutta se ehkä samalla sai meidät vaikuttamaan ”vastapuolen” silmissä ikuisilta vastarannan kiiskiltä, joiden kompromissikyvyttömyyttä ei jaksa kuunnella peittämättä korviaan. Meidän täytyy olla parempia ja yhteistyökykyisempiä kuin he, koska politiikassa ei riitä, että joku on väärää mieltä internetissä.

Jos en kerran ole ihastunut Arhinmäkeen, kannata hyvitysmaksua tai vihaa EFFiä, niin mistä tässä on kyse? Siitä, mitä eilinen artikkelini käsitteli: että järjestäytyneiden irkkaajien kerhojen kannattaisi panostaa enemmän oman viestintänsä kehittämiseen jos he ikinä haluavat saada mitään aikaiseksi ihmisten maailmassa.

Toimitus suosittelee: Arhinmäen blogaus, kommenttikenttä

Effin Paavo Arhinmaki-mainos Mannerheimintie 52, joulukuu 2011

EFFi – uppoava laiva?

Effin Paavo Arhinmaki-mainos Mannerheimintie 52, joulukuu 2011Mannerheimintie 87:n seinään ilmestyi pari päivää sitten valtava kampanjamainos, joka on kerännyt rutkasti mediahuomiota eikä niinkään positiivisessa mielessä. HKL:n kieltäytyminen asettamasta negatiivista mainosta omiin mainospaikkoihinsa oli yksi ratkaiseva tekijä mediahuomiossa. YLE kertoi perjantaina verkkokauppa.com:in rahoittaneen mainosta. Siteeratakseni julistetta:

Arhinmäki haluaa, että puhelimen ja tietokoneen ostajan pitää maksaa Teosto-veroa! riisto.effi.org

Minä olen aina pitänyt Electronic Frontier Finland:iä varsin kunnioitettavana pienenä järjestönä, joka on keskittynyt olennaiseen ja kunniakkaasti järjestänyt kampanjoita sananvapauden ja kansalaisoikeuksien puolustamiseksi tietoyhteiskuntanäkökulmasta. Tämän kampanjan myötä mielipiteeni muuttui, eikä kyse ole mielipiteestäni Arhinmäestä. Tässä siis näpäytykseni sormille.

Jos totta puhutaan, tuo mainoksen retoriikka minulle vain mieleen, että EFFin edustajilla on nyt jotain kaunaa vasemmiston kanssa. Missään kohtaa ei mainita erittäin relevanttia seikkaa – että Paavo Arhinmäki on kulttuuriministerin virassa, jolta odotetaan ministeriön työn esittämistä. Päinvastoin, kohdistuu tämä kampanja politiikasta-ei-erityisen-kiinnostuneen keskivertokansalaisen silmissä suoraan presidenttivaaliehdokas Arhinmäen persoonaan ja koko julistekampanjan asiayhteys jää mysteeriksi.

Kun ottaa huomioon, että seinämainos todennäköisesti on maksanut tuhansia euroja, en voi kuin ihmetellä miksi mainoksen copywriting vaikuttaa tietokoneita harrastavan kuusitoistavuotiaan Viljami-Korianterin käsialalta. Tai siteeratakseni Janos Honkosta:

”Pikaisesti laskettuna tuli juuri 12 henkilöä täyteen tuttavista, jotka ovat harkitsemassa vakavasti EFFin jäsenyyttään tai EFFiin liittymisen unohtamista tämän lakanakampanjan johdosta, joka on mielestäni – anteeksi ilmaus – suoraan kuin Piraattien aspissiiven kynästä.”

Viestintä seuraa aina ns. encoding-decoding -mallia, jossa viestin lähettäjä muotoilee toivomansa viestin johonkin muotoon, jonka sitten vastaanottaja tulkitsee omista lähtökohdistaan vastaanottaakseen viestin. Lähetetty viesti ei ole koskaan identtinen vastaanotetun kanssa. Jos siis olisin aihetta ilman agendaa sivusta seurannut kansalainen, jolla ei olisi kilttiä ymmärrystä EFFin kömpelyyksille – näkisin seuraavan viestin:

Vasemmistoliiton Arhinmäki haluaa että puhelimet ja tietokoneet maksaa kolme euroa enemmän!!

Se, ettei tätä tulkintamahdollisuutta ole ilmeisesti edes otettu huomioon mainosta laatiessa, kertoo minusta jotain todellisen surullista EFFistä järjestönä. Mainoskampanja asettaa helposti EFFin yleisön silmissä naurunalaiseksi ja leimaa järjestön aikuisiksi kasvamattomien nörttien kellarikerhoksi, joka kaikista mahdollisista poliittisista kysymyksistä presidenttivaalien alla keskittää huomionsa kuluttajaelektroniikan hinnoitteluun.  Aihe tärkeä, esitystapa huono.

Se mikä saa minut ainakin tilapäisesti menettämään uskoni EFFiin on, että Paavo Arhinmäki on yleisesti esiintynyt tietoyhteiskunta-asioissa sen verran hyvin edukseen, että asiantuntevampaa nettikansan edustajaa saa eduskunnasta etsiä. Tämän henkilöityneen mustamaalauskampanjan sanoma antaa minunkin silmissäni ymmärtää, että EFFi koostuu ihmisistä joilta puuttuu täysin kyky hahmottaa kokonaiskuvaa.

Tällä kertaa EFFi ampui omaan nilkkaansa.

EDIT: Yleisöhuomio synnytti uuden kirjoituksen ”Arhin mäenlasku”