NATO – eli miksi Suomi oli joskus varoittava esimerkki

Minua on pyydetty kirjoittamaan NATOsta ja Venäjästä niin monta kertaa, että se on pakko joskus tehdä. 

Suomettuminen-termi ei ole suomalaista alkuperää. Se on alun perin Itävallassa 1950-luvulla syntynyt termi (Finnlandisierung), jota käytettiin laajemmin Saksassa 1960-luvun lopusta alkaen kuvaamaan politiikkaa, joka johtaisi Suomen kaltaiseen yhteiskuntaan. Mikä se sellainen oli? Hyvinvointivaltio? Koulujärjestelmän esimerkkimaa? Ei mitään sinnepäinkään. Suomi oli varoittava esimerkki.

Hotelli_Torni,Helsinki
Hotelli Tornin kabinetissa, jossa olen itsekin käynyt, määrättiin Suomen politiikasta

Vuonna 1948 rikoslakiin lisättiin kappale, jonka mukaan Suomen ja vieraan valtion suhteita vahingoittavasta materiaalista voitiin tuomita kahdeksi vuodeksi vankeuteen. Suomen lehdistöä ja kirjojen julkaisutoimintaa alettiin rajoittaa. Kirjastoista poistettiin tai laitettiin lukkojen taakse n. 300 teosta, jotka Opetusministeriö tuomitsi vahingollisiksi. Koulukirjojen, mukaanlukien historiankirjojen sisältöä asetettiin valvomaan vieraan vallan taho. Lisäksi lehdistö ja kansa ylipäätään alkoi harjoittaa laajaa itsesensuuria.

Sehän kuulostaa ihan fiktiolta – ihan Pohjois-Korealta?

Mitä on suomettuminen?

Toisen maailmansodan jälkeen Suomeen määrättiin pääasiassa neuvostoliittolainen ns. valvontakomissio ”vaaran vuosina” 1944-1947. Vaaran vuosilla viitattiin siihen, että pelättiin Neuvostoliiton tekevän meille suunnilleen sen, mitä Venäjä on nyt tehnyt Itä-Ukrainalle.

Kommission virallinen kausi päättyi Pariisin rauhansopimukseen 1947. 1948 seurasi Josef Stalinin painostuskirje presidentti Paasikivelle (kok.) solmia Suomen ja Neuvostoliiton välinen sopimus ”ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta”, eli ns. YYA-sopimus. Kun presidentti Paasikivi ehdotti asiaa eduskunnalle, sen taakse asettui vain SKDL – nykyisen Vasemmistoliiton edeltäjä. Solmiminen kuitenkin runnottiin läpi Paasikiven toimesta niin, että sitä vastusti äänestyksessä enää Edistyspuolue (1918-1951).

YYA-sopimus ja ”puolueettomuuspolitiikka” johtivat siihen, että Suomea hallitsi Neuvostoliiton johdon hyväksymä sätkynukkehallitus. Suomi ei siis ollut neutraalia maaperää kylmän sodan neuvotteluissa. Presidentti Kekkonen (ml./kesk.) jatkoi tätä poliittista linjaa tavalla, joka palveli Neuvostoliiton tavoitteita Suomen sisäpolitiikassa. Siitä on kiistelty iät ja ajat oliko Kekkonen pelkuri vai taktikko. Käytännössä suomettumispolitiikka jatkui vuoteen 1985, kun Suomen virkamiehenä toiminut Neuvstoliiton asettama KGB:n (nyk. FSB) agentti Viktor Vladimirov kutsuttiin takaisin Venäjälle. Venäjän uhka ohjasi kuitenkin Suomen politiikkaa kylmän sodan päättymiseen asti, kun Neuvostoliitto romahti lopullisesti 1991.

Suomettuminen on siis sitä, että Venäjälle annetaan valta eduskunnan päätöksentekoon poliittisella linjalla, että Venäjää ei saa ärsyttää. Kansalaisyhteiskunnan sammuttaminen, sensuuri ja kontrolli olivat sen seuraus.

Suomettumisen pojan paluu

Suo­men ja Ruot­sin lä­hen­ty­mi­nen so­ti­las­liit­to Na­ton kans­sa oli­si erit­täin huo­les­tut­ta­vaa. Poh­jois­mai­den puo­lus­tus­yh­teis­työ koh­dis­tuu aiem­paa enem­män Ve­nä­jää vas­taan.
Venäjän ulkoministeriö, sunnuntaina 12. huhtikuuta (HS)

Vaalien alla olen erinäisissä paneelitilaisuuksissa joutunut kommentoimaan mitä erikoisimpia Venäjä-politiikan ja NATO-politiikan kannanottoja. Olen ollut aidosti yllättynyt.

  • Keskusta ei halua ärsyttää Venäjää. NATO-hakemusta ”halutaan pitää vaihtoehtona”, muttei pidetä nyt realistisena tai ajankohtaisena.
  • Vasemmisto vastustaa sotilaallista liittoutumista ylipäätään ja puhuu surullisenkuuluisan ”puolueettomuuspolitiikan” puolesta. Vasemmiston ehdokkaiden keskuudessa jopa pidetään Venäjää ”länsimaiden aggression uhrina” eli puolustetaan Venäjää Ukraina-asiassa. Minun on aidosti vaikea ymmärtää, mistä 2010-luvun vasemmistoliittolainen ammentaa 60 vuotta vanhoja SKDL:n ajatuksia Venäjästä. Voiko joku oikeasti selittää?
  • SDP vastustaa NATO-jäsenyyttä, muttei ”sulje täysin pois”. Epämääräistä.
  • Perussuomalaiset vastustavat NATOon liittymistä. Perussuomalaisissa ollaan jopa lämmetty ajatukselle lähemmästä ystävyydestä Venäjän kanssa. Puheenjohtaja Timo Soini ei suostu sanomaan vaalien alla aiheesta mitään järkevää suuntaan tai toiseen.
  • Kokoomuksen Venäjä-linja on sekava. Puolue puhuu usein NATO-jäsenyydestä ja kannattaa puolustusbudjetin korottamista. Sen sijaan talouspakotteiden mahdollinen rikkominen Rosatomin kanssa on heistä ok. Linja epäselvä.
  • Vihreät ovat puolueista Venäjän ja suomettumisen selkein kriitikko julkisuudessa, erityisesti puheenjohtaja Ville Niinistö. Vihreissä kannatetaan sotilaallista liittoutumista periaatteena, mutta keinot vaihtelevat. Vihreissä on sekä NATOn kannattajia että vastustajia. Jotkut puhuvat EU:n yhteispuolustuksesta tai yhteistyöstä Ruotsin kanssa.
NATO-maat-Patrickneil
Nykyiset NATo-jäsenmaat. Kuva: cc-by Patrickneil

Miksi NATO olisi harkinnanarvoinen vaihtoehto

NATO on ollut Suomen poliittisessa keskustelussa kauan pelottava mörkö, joka on liitetty Yhdysvaltain joskus kyseenalaiseen ulkopolitiikkaan. NATO ei kuitenkaan ole yhtä kuin Yhdysvallat, vaan lähes kaikkien EU-maidenkin yhteinen rauhanpuolustussopimus.

  • Liittoutumattomuus ei ole mikään strategia, jos kukaan pelissä ei kunnioita sitä. Käytännössä se vaatisi erittäin suurta lisäystä puolustusbudjettiin.
  • ”Puolueettomuus” on jo nähty. On täysin turhaa väittää, että emme Venäjä-konfliktin sattuessa tietäisi, mille puolelle asettua. Näennäinen puolueettomuus on suora tie suomettumiseen.
  • EU:n yhteinen puolustus olisi Natoa houkuttelevampi vaihtoehto, mutta sitä ei ole olemassa. Jos yhteistä järjestelmää alettaisiin rakentaa, häämöttäisi se vasta ehkä 10 vuoden päässä ja vaatisi käytännössä Naton kaltaisen sopimuksen tai liittovaltio-EU:n. Lisähaasteena on se, että kaikki sotilaallisesti merkittävät EU-maat ovat jo NATO-maita, eikä heillä ole mielenkiintoa rakentaa mitään päällekkäistä, etenkin kun EU-alueen päätöksenteko on sisäisesti ristiriitaista ja riitaista. Lisäksi EU-jäsenmailla on jo NATO-kalusto. Yhdysvallat on myös ainoa maa, joka omaa suuren skaalan kuljetuslaivaston.
  • Ruotsin kanssa sotilaallinen yhteistyö voisi olla pienimuotoisuudessaan sotilaallisesti uskottava, jos Ruotsi resursoisi puolustusvoimansa sen mukaan. Ruotsi on kuitenkin niin läheisessä yhteistyössä Yhdysvaltojen ja käytännössä Naton kanssa, että Ruotsin halu lähteä Suomen kanssa kaksistaan omaan sotilasliittoon voi olla heikko. Toki sitä voisi ja kannattaisi yrittää.
  • Pasifistinen maanpuolustus – ettei tehdä vastarintaa…jätettäköön omaan arvoonsa

Ei ole millään tapaa selvää, että NATO-ovi olisi enää auki, vaikka Suomella onkin NATO-yhteistyösopimus ja yhteisiä sotilasharjoituksia. Sotilaallinen liittoutuminen ja rajanvalvontakyky tulee nähdä Suomen sisäpolitiikan puolustamisena vieraan vallan painostukselta eikä minään sotaanlähtöhulluutena. NATO ei ole yhdysvaltojen valloitusliitto vaan useimpien länsimaiden puolustusliitto, johon ei ole koskaan hyökätty. Venäjän hallinto ei ymmärrä länsimaista poliittista vuoropuhelua, koska se ei tunnusta sen sopimuseettisiä perusarvoja. Venäjän hallinnolle ainoa käypä asia-argumentti on muistutus voimankäytön seurauksista. Suomi haluaa vain rauhaa.

Tiekartta

Täydellisiä vaihtoehtoja ei ole. Piste. Kaiken politiikan lähtökohtana tulee olla seuraavat kaksi asiaa:

  1. Suomen valtion riippumatonta itsemääräysvaltaa ei tule luovuttaa
  2. Ratkaisun tulee uskottavasti estää hyökkäysskenaario

Puolustusmäärärahoja tulee korottaa ja niitä tulee käyttää mahdollisimman tehokkaasti. Sitovan puolustussopimuksen neuvottelut tulisi aloittaa Ruotsin kanssa niin, että sopimukseen kirjataan optiona samanaikainen liittyminen virallisesti Natoon, mikäli yhteishakemus hyväksytään. Samaan aikaan Suomi on täysin vapaa yrittämään kehittää EU:n omaa puolustusta ja etenkin EU:n vaikutusvaltaa NATOn päätöksenteon sisällä 10-20 vuoden jänteellä. Noin teoriassa EU:n haara Natosta voisi irtaantua Yhdysvalloista, jos Venäjällä ei olisi ydinaseita tai Yhdysvallat ainoa, joka omaa suuren luokan kalustonkuljetuskaluston.

Rajavalvonnan vasteaikaa täytyy parantaa ja puolustusvoimien valmiuskykyä salamaiskuihin reagointiin suunnitella tarkkaan. Iso kysymys on puolustusvoimien kyky hallita Suomenlahtea tarvittaessa. Tässä on kyse puhtaasti valtion suvereniteetin takaamisesta – siis siitä, että valtio päättää omista asioistaan. Ei siitä, että nyt lähdettäisiin sotaan. Modernissa maailmassa lähtökohta on, että sotaan ei lähdetä.

Päätökset tehdään nykymaailman puitteissa. On turha puhua NATOn ongelmista suhteessa johonkin kuviteltuun ihanneliittoon, koska sellaista ei ole olemassa ja tuskin tulee 15 vuoteen. Mikä on aidosti vaihtoehto?

Tämän takia olin vaalikoneissa enemmän Naton puolella kuin vastaan. Koska minä näen Suomen länsimaana.

Älypuhelimesi ja wlan-tukiasemasi tukea osoittamaan

11156239_10153185739018058_6372730472834784702_n
Vesa Linja-aho osoitti esimerkkiä

Näytetään, että kannattajani ovat ajan tasalla. Vaihda wifi-tukiasemasi nimi/SSID muotoon ”Lilja Tamminen eduskuntaan 85”. Tukiaseman signaali yleensä kantaa vähintään 15 metriä ja joskus reilusti enemmän eli vähintäänkin naapurisi saavat viestin. Mobiilitukiasemat vievät viestiä julkisille paikoille. Verkkoyhteytesi suojaus kannattaa pitää päällä.

Älypuhelin

Android
Asetuksista valitse verkon jakaminen tai vastaava vaihtoehto. Vaihda verkon nimi tai SSID ”Lilja Tamminen eduskuntaan 85″:ksi. Tämän jälkeen jakamasi verkko näkyy muiden laitteissa sen nimisenä kunhan wifi-tukiasematoiminto on käytössä.

iPhone
Vaihda asetusten Yleiset -> Tietoja -valikosta puhelimen nimi ”Lilja Tamminen eduskuntaan 85″:ksi. Tämän jälkeen kun jaat verkkoyhteyden puhelimellasi, verkko näkyy muiden laitteissa sen nimisenä kunhan wifi-tukiasematoiminto on käytössä.

langaton-tukiasema-kampanjaWLAN-tukiasema

WLAN-tukiasemia on satoja eri malleja, joiden asetukset tehdään hieman eri tavoin. Yhteistä niille kaikille on kuitenkin se, että verkon nimestä yleensä käytetään termiä SSID ja tätä muuttamalla voit vaikuttaa tekstiin, joka näkyy kaikille alueen wifi-laitteille. Ensin täytyy päästä käsiksi selainpohjaiseen asetuskäyttöliittymään. Siihen löytyy yleensä ohjeet manuaalista tai googlaamalla laitteen mallia.

Jos käytät paljon BlueTooth:ia, vaihda laitteen nimi kampanjan mukaiseksi. Jos omistat mainosnäytön, jonka voit laittaa esim. ikkunaan, pyydä minulta kommenteissa mainoskuvamateriaalia.

Talouskeskustelun faktantarkistus

Olen säännöllisesti vaalien alla puhunut kansantaloudesta ja konkreettisista keinoista uskottavasti nostaa Suomi suosta, mutten ole kirjoittanut. Nyt olen, joskin aikataulusyistä suppeasti. Kirjoittaisin mielelläni enemmän.

Viime kesästä lähtien, lähestyvät vaalit ovat tuoneet talouskeskusteluun paljon kliseitä ja keinotekoista vastakkainasettelua, joka palvelee lähinnä ideologisia tavoitteita – ei hyvää talouspolitiikkaa. Vastakkain on aseteltu palveluiden leikkaukset ja sosiaalituki- tai infrainvestointielvytykset. Jos kumpikaan idea toteutettaisiin sellaisenaan, löytäisimme itsemme nopeasti vain syvemmältä suosta. Populismi keskustelussa on ollut vastuutonta, paitsi ”uusklassismin” myös ”jälki-keynesiläisten” puolelta. Sen ei tarvitse olla tätä.

800px-Poupée_vaudou-01
Talouspopulismin väitteet vastaavat logiikaltaan joko voodoota tai homeopatiaa

Erikoisimmiksi menevät dynaamiset työpaikkalisäyslupaukset, koska niiden arvioinnin taustatekijät on pakko vetää Stetson-Harrison -menetelmällä eli hatusta. Poliittisilla päätöksillä itsessään ei voi aidosti lisätä työpaikkoja, vaan uusia työpaikkoja syntyy vain ja ainoastaan kun liiketoimintaa harjoittavat tahot – yritykset – tarvitsevat lisää työntekijöitä. Se tarkoittaa yritysten kysynnän kasvua, johon politiikka voi vaikuttaa vain luomalla parempia liiketoiminnan puitteita. Julkisen sektorin työpaikat eivät ole järjestelmän kannalta uusia työpaikkoja, koska julkinen sektori ei yleensä pyri tuottamaan myytävää lisäarvoa vaan kulut maksetaan yritysten arvonlisäveron ja yritysten työntekijöiden verovaroista. Peruspalvelujen työpanosta voidaan arvottaa tuotantoa tukevana toimintana, mutta julkinen hallinto on pääasiassa täysin tuottamatonta elinkeinoelämän kannalta. Ilman yksityistä liiketoimintaa ei ole hyvinvointia, koska järjestelmässämme julkisen sektorin rahoittaa veroilla elinkeinoelämä.

Ekonomi ja poliitikko Anders Borg teki VATT:n ylijohtaja Juhana Vartiaisen kanssa aiemmin talouspoliittisen selvityksen Suomen hallitukselle. Borg antoi Suomen-vierailullaan haastattelun, jonka fraasit ovat monet kuin suoraan omasta suustani. Olin vähän yllättynyt, jopa. Pari lausetta ovat kuin suoraan maaliskuussa painetusta vaalimainoksestani. Borg:n teesi on, että Suomea vaivaa rakenteellisesti heikko kilpailukyky.

Oma tulkintani, jolla on rajapintaa Borg:n ja Vartiaisen lausuntoihin on, että jos oikeasti halutaan nostaa Suomi suosta, täytyy tunnustaa seuraavat tosiasiat;

  • Suomella on rakenteellisia ongelmia, jotka liittyvät yrityssektorin tuki- ja verokannustimiin, kannustinloukkuihin, vanhentuneeseen lainsäädäntöön, paperisotaan ja eturyhmäpolitiikkaan;
  • Velaksi elvyttäminen menee kankkulan kaivoon, jos
    • ..viennin kysyntää tai talouskasvua ei aidosti ole näköpiirissä
    • ..elvyttäminen tehdään vanhojen rakenteiden ylläpitämiseksi
    • ..elvyttämisellä ei saada kerrannaisvaikutuksia;
  •  Leikkaukset peruspalveluihin ja infraan tekevät vain tuhoa, jos
    • ..byrokratia ja eturyhmäajattelu estää toiminnan järkeistämisen ja säästetään ainoastaan tuottavasta työstä, jonka taso romahtaa ja käsillämme on yhä enemmän inhimillisiä katastrofeja;
    • ..sosiaalitukileikkaukset vain ajavat toimeentulotuen piiriin ja syntyy kannustinloukkuja
    • ..pitkän jänteen tärkeitä investointeja lykätään, vaikka lainat ovat halpoja.

Asioita voi tehdä järkevästi

Ensin täytyisi selkeyttää lainsäädäntöä, suoraviivaistaa verotuslabyrinttiä, vähentää harkinnanvaraisuuksia mistä mahdollista, poistaa päällekkäistä hallintotyötä ja automatisoida kaikki mitä esim. verohallinto voi automatisoida keskitetysti yritysten hallinnollisesta manuaalityöstä. Ennakonpidätysten toimittamisen hoitaisi vaikka verohallinnon palkanmaksuautomaatti. Lupa-asioilla olisi määräaika. Älyttömimmät ylimitoitukset sääntelyssä poistettaisiin niiden kohdalta, joihin ne eivät sovellu esim. toiminnan koon vuoksi. Julkisten hankintojen ohjausstrategia täytyy miettiä uusiksi ja parantaa kilpailua pilkkomalla hankkeita hallittaviksi kokonaisuuksiksi. Valtion joukkoliikenneyhtiöiden tehtäväksi asetetaan omistajaohjauksella kilpailukykyisen henkilö- ja tavaraliikenteen toteuttaminen tuloksen maksimoinnin sijaan. Parannetaan ulkomaisten investointien houkuttelevuutta, koska Suomessa on heikosti yksityistä vapaata pääomaa. Tehtäisiin mahdolliseksi ja tunnustettaisiin tutkintoina nopea ja joustava 1-3v ammatillinen aikuiskoulutus, joka nopeuttaisi uusille aloille kouluttautumista. Työvoiman liikkuvuus paranisi.

Samalla tarvitaan edistysmielinen työmarkkinaratkaisu, jossa sovitaan aidosti joustoista ja palkkamaltista – tai sitten eduskunta lopettaa koko kolmikantamenettelyn epäratkaisuhakuisena ja säätää uuden työehtolain. Euro ei anna meidän leikata valuuttaa, joten täytyy etsiä muita keinoja hillitä sisämarkkinoiden vaikutusta vientihintoihin. Palkansaajien ja etenkin köyhien ostovoimaa lähdetään parantamaan palkankorotusten sijaan elinkustannusten radikaalilla laskemisohjelmalla. Siihen sisältyisi suurinvestoinnit kasvukeskusten, etenkin Helsingin alueen joukkoliikenneinfraan ja julkisrahoitteiseen asuntorakentamiseen – tarvittaessa valtiollisen rakennuttajayhtiön avulla. Elinkustannusten laskeminen on pk-seudun kansainvälisen kilpailukyvyn ehto. Varallisuuserojen kasvu selittyy suurilta osin asuntojen yli 300% arvonnousulla sitten 70-luvun, mikä on samaan aikaan sukupolvikysymys. Sosiaaliturvaa täytyy jatkuvasti viedä kohti perustulomaisuutta.

Sitten, kun talouden moottori on korjattu ja havaitaan talouskasvupotentiaalia, voidaan tehdä strategista yleiselvytystä vaikka lainakorkotuilla ja laskemalla kaikkien marginaaliveroastetta. Ohjataan verokannustimin yksityishenkilöt sitomaan pääomaa tuottaviin sijoituksiin ja vähentämään pääomansa sitomista asumiseen. Jos oikein villeiksi innostutaan, tehdään kohdistettuja elvytystukia cleantech-, kestävien teollisuustuotteiden ja asiantuntijatyön palvelujen vientisektoreille.

Jokin tämänsuuntainen tiekartta on edellytys Suomen nostamiselle suosta. Juuri kukaan ei vain puhu tästä vaalien talouskeskusteluissa vaan kilpaillaan siinä kuka ehtii luvata maat ja taivaat milloin kellekin. Suomella olisi paljon hyvinvointia edessään, mutta se täytyy tehdä mahdolliseksi.