Talvivaara on erinomainen esimerkki suurten ikäluokkien ”maan tavasta”.
Läksi maata kylvämähän, siementä sirottamahan vierehen Kalevan kaivon, Osmon pellon penkerehen. Tirskuipa tiainen puusta: —Eipä nouse Osmon ohra,
ei kasva Kalevan kaura ilman maan alistamatta,
ilman kasken kaatamatta, tuon tulella polttamatta.
Tänään se sitten tapahtui. Työeläkejärjestelmään tulee TyEL-maksuista vähemmän rahaa kuin järjestelmästä menee maksuihin. Pikkuvarpaamme kosketti eläketaakan hyökyaallon ensimmäistä lainetta. Tähän kun liitetään se, että meistä jokainen on saanut vuosittaisen onnittelukirjeensä Verohallinnolta ja moni meistä harmitellut sen monimutkaisuutta sosiaalisessa mediassa, on hyvä aika puhua verotuksesta ja hyvinvoinnista Suomessa.
Suomella on toisen maailmansodan jälkeisen politiikan seurauksena varsin monimutkainen ja raskas verotusjärjestelmä, jossa tarpomisen rikkaat jättävät asiantuntijoille. Vuosikymmenten saatossa verojärjestelmä on vain monimutkaistunut. Jos olet lukenut lehdistä kehysriihen draamasta, juuri tästä järjestelmästä on kyse.
Alunperin artikkelin otsikko olisi ollut provosoivasti ”Suuret ikäluokat pilasivat kaiken”. Kaikkea ei tietenkään voi laittaa vain ja ainoastaan heti sodan jälkeen syntyneiden piikkiin, mutta suuri osa siitä kyllä heille kuuluu. Tämä artikkeli on osa artikkelisarjaa, joka käsittelee sitä miten Suomi politiikallaan pilasi minun sukupolveni tulevaisuusnäkymät.
Osa 1: Työeläke – Suomen suurin pyramidihuijaus
Esitelmöin luovien alojen yrittäjyydestä pari viikkoa sitten Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen tukityöllistetyille nuorille. Esitelmässäni ohjeistin täsmälliseseti siihen, miten TyEL:in alainen yrittäjä voi vältellä työeläkemaksujen maksamista ihan siksi, että ALV:n tasoinen 23,4-23,8% lisävero, joka pakkomaksetaan yksityisille työeläkeyhtiöille on valtava osuus aloittelevien, nuorten yrittäjien ansiotuloista ja heikentää heidän kilpailukykyään. Ja siksi, että he eivät ikinä tule niitä rahojaan näkemään, koska eläkejärjestelmä on alkuvuosien hyvistä aikeista huolimatta muodostettu kestämättömäksi rakennelmaksi, ja siten pyramidihuijaukseksi. Yritän nyt selittää miksi.
Tämähän ei näytä niin pahalta. Vain muutamien prosenttiyksiköiden korotus suuria ikäluokkia varten [Lähde]
- Mitä myöhemmin pääset mukaan, sen enemmän maksat (ja vähemmän saat) [Lähde] Tuo kahden viivan risteys on se, mitä tapahtui tänään.
Nämä kaaviot kertovat siis miten monta prosenttia palkasta eläkejärjestelmälle on ollut pakollista maksaa, jotta saavutettaisiin eläkkeellä sellainen suhteellinen elintaso, että 1-2% palkasta riittäisi takaamaan sen N vuodeksi (elinaikaodote). Alempi kaavioista osoittaa, miten 1960-1970-lukuina palkansaajat ovat maksaneet alle 5% palkastaan saadakseen nykyiset työeläkkeensä. Tämähän ei tietenkään johdu siitä, että he olivat niin reippaita töissä, että 5% riitti takaamaan kultaisen eläkkeen. Ehei.
Eläkepolitiikka joka aloitettiin toisen maailmansodan jälkeen (useiden epäonnistuneiden kokeilujen jälkeen) oli yksinkertaisesti naiivi elinaikaodotteissaan ja väestönkasvuodotteissaan. Tästä työeläkejärjestelmästä pääsivät investointimielessä eniten nauttimaan (järjestyksessä) 1930-1940-luvuilla syntyneet, 1950-luvulla syntyneet sekä 1960- ja 1970-luvuilla syntyneet. Tämän jälkeen syntyneet ovat nettohäviäjiä, jotka siis suhteessa eläkemaksuihinsa saavat vähemmän rahaa takaisin. Kaupunginvaltuutettu (hki) Osku Pajamäki (sdp) totesi 2011 eduskuntavaalien alla, että 1940-luvulla syntyneen sijoitettu euro on tänään 1,60€, kun taas nuoren aikuisen palkansaajan sijoitettu euro on 80 senttiä. Nuori aikuinen ei siis voi nykyeläkepolitiikalla ikinä saada sijoittamaansa rahaa ”takaisin”, vaan hänet pakotetaan tekemään jatkuvaa sijoitustappiota.
Syy tähän on nykyään eri kuin se oli sodan jälkeen. Kuten todettu, oli sodan jälkeinen politiikka naiivia, ja kauan ongelmat johtuivat taloudellisesta osaamattomuudesta. Nyt pariinkymmeneen vuoteen se ei ole ollut naiivia, vaan se on barbaarisen ahneaa ja itsekästä. Vuonna 1996 idea oli se, että siirrytään 63-vuotiaana eläkkeelle ja eläkerahoja korotetaan jatkuvasti yleisen ansiotason ja kuluttajahintainflaation mukaan ns. 50/50-periaatteella. Sehän osoittautui nopeasti mahdottomaksi, kun Suomen työelämä oli mullistunut jälkiteolliseksi ja vanha tehdastyöläinen haluaa saman eläke-elintason kuin silloinen tähtiarkkitehti. Vuonna 2010 otettiin käyttöön ns. taitettu indeksi tätä hillitsemään – mikä tarkoittaa, että painopiste on kuluttajahintaindeksissä (80%) eikä ansiotasossa (20%). Taitettua indeksiä tietenkin vastustetaan eläkeläisten toimesta, ja 50/50-järjestelmän palauttamisella kalastetaan eläkeläisten ääniä vaaleissa. Eläkeläiset muuten edustavat n. 25% kaikista äänioikeutetuista ja he ovat vilkkaita äänestäjiä – ihan tiedoksi vaan.
Näin on päässyt käymään koska järjestelmään sisältyy sisäänrakennettu Seuraava Maksaa -periaate, josta eivät päätä maksajat vaan hyötyjät. Tyhmähän se on joka maksaa, ei se joka pyytää. Eduskunta koostuu suureksi osaksi eläkeläisistä ja eläköityvistä. Saavutetuista eduista ei luovuteta, ja otetaan vielä vähän lisää.
Jos väestönkasvu olisi jatkunut tähän päivään samaa tahtia kuin 1960-luvulla, se ei olisi ollut ongelma. Nyt meillä on jatkuvasti hupeneva työikäinen väestö suhteessa elätettäviin vanhuksiin. Tätä tarkoitetaan kun puhutaan huoltosuhteesta ja kestävyysvajeesta. Ilmiö ei kestä ikuisesti, mutta sitä ennen nykynuori ehtii tulla keski-ikäiseksi maksumieheksi.
Eläkevarannot eivät ole (onneksi) vielä lähteneet syöksylaskuun, mutta tätä hillitsee lähinnä yksityisten eläkevakuutusyhtiöiden sijoitustaito. Ne eivät kuitenkaan riitä kattamaan koko eläketarvetta. Jos vakuutusyhtiöissä lähdetään toistamaan vuoden 2008 virheitä, on koko yhteiskuntarauha järkkymässä.
WinCapita ei ollut Suomen suurin pyramidihuijaus. WinCapitan hyötyjiä metsästettiin maailman kolkista oikeuden eteen törkeästä petoksesta ja pyramidihuijauksesta. Eläkejärjestelmämme on selvästi lain yläpuolella, koska se on hallitsevien ikäluokkien ansa nuoremmille sukupolville.
Herätkää nuoret. Vanhukset ovat veitsi kourassa juuri uhraamassa meidät kultaisen eläkkeensä alttarille. Ehkä he syyllisyyden tunteesta pelkäävät tulevaisuuden eutanasia-intoamme.
Artikkeli on ensimmäinen osa artikkelisarjaa siitä, miten Suomen kilpailukyky ja sosiaalipolitiikka käännettiin kuihtumiseksi ja epäoikeudenmukaisuudeksi.
Lisää luettavaa
Kuka eläkkeistä päättää? Anna Saarikko, (kesk) (2011)
Kenen eläke-etuudet suojataan ja miksi, Moilanen Pirjo (2010)
Eläkejärjestelmän tulee kestää isältä pojalle, Eläketurvakeskus (2012)
Työurien pidentäminen, Elinkeinoelämän keskusliitto/Antti Tanskanen (2011)
Monet valtuustossa istuvat suurten ikäluokkien sedät ja tädit ovat valmiita uhraamaan nuorempien sukupolvien hyvinvoinnin ja tukipalvelut kultaisen eläkkeensä alttarille. Tämä tarkoittaa 
Pääkaupunkiseudulla 60% talouksista ovat yksin elävien “sinkkutalouksia”, joille tarvittaisiin pieniä ja edullisia asuntoja. Helsingissä on voimassa määräys, että uusien asuntojen tulee olla keskimäärin 75m² kokoisia. Asuntoa kohti pitää olla tietty määrä autopaikkoja. Tämä estää rakentamasta tarpeiden mukaisia asuntoja, sillä uudet, autoileville lapsiperheille ja pariskunnille mitoitetut asunnot ovat kalliita autoileville lapsiperheillekin eivätkä siis sovi sinkuille lainkaan. Helsingin maa on tärkeää, siksi myös liian kallisarvoista tonttitilaa tuhoavalle 
Terveet kaupungit pystyvät tarjoamaan asumista monille tuloluokille suhteellisen lyhyellä etäisyydellä toisistaan. Ei minkään sosiaalisen tasa-arvoisuusperiaatteen perusteella, vaan siksi, että palveluammattilaisten, siivoojien, lähihoitajien, lastenhoitajien ja muiden pienipalkkaisten, kannattaisi asua lähellä työpaikkojaan, jotta arki ei olisi kaikille arkiautoiluun kannustavaa. Arkiautoilu tehdään varoilla ja 
Jos oma sairaus ja vanhuus ei paina mieltäsi, ajattele omaisiasi, 
