Aihearkisto: politiikka

Borttappat potential i Finlands unga vuxna

Min ”karriär” som självutnämnd talesperson för utstötta unga vuxna fick sin början i början av 2010-talet då jag började lägga märke till en växande grupp unga som helt enkelt givit upp allt hopp om att klara sig i samhället. De isolerade sig från världen så gott de kunde. De var i stark kontrast till medians stereotyp av utstötta unga, som närmast omfattade en bild av slappa unga som hellre drack öl på socialstöd än gick i skola eller på arbete.

Efter att jag hållit framme temat i samband med riksdagsvalen 2011 fick jag inspirationen att göra ett dokumentprojekt i ”slow journalism”-stil. Jag ville likt en djuphavsexpedition in i de berörda ungas värld för att hämta med mig material till resten av världen. Projektet fick namnet ”Skrymslen” (finska: Komerot – kadotettujen nuorten tarinoita), som illustrerar dessa ungas levnads- och boendesätt.

Projektet lyckades förhållandevis väl och dess material har sedan dess varit på Finlands TV flera gånger, i en stor skala tidningar samt gett upphov till en utställning och en bok, som såldes slut ganska fort. Projektet lyckades också med att i allmänn diskussion namnge denna grupp ”skrymslen”.  Gruppen hade tidigare helt saknat namn i vår mediadiskussion. I Japan kallas de ”hikikomori”, i engelskspråkiga land kanske ”shut-ins”.

I och med detta har jag talat en hel del i media samt blivit inbjuden till de relevanta seminarier inom socialbranschen och allmänförvaltningen både som publik och talare. Förutom den statistikanalys jag gjorde i samband med projektet Skrymslen, har både mina föredragstillställningar och de seminarier jag besökt vidareutvecklat min uppfattning om fenomenets problematik och detaljer till den grad att jag inte längre vet någon annan i Finland som vore lika insatt specifikt i frågan om ”skrymslen” – socialt utstötta, självisolerade vuxna ungdomar – på detaljnivå. Någon egentlig utbildning i socialbranschen har jag inte, även om jag gjort frivilligarbete och sommarjobbat på Helsingfors ungdomsscentral med olika minoritetsungdomar.

Några upptäckter jag gjort under åren 2010-2013 kommer jag närmare att behandla i mina föredrag, men vill ta upp även här för att skapa mer diskussion om relevanta frågor. Jag har nämligen blivit frustrerad över att mediadiskussionen och politiken som förs gällande ämnet ofta åker på villovägar.

  • Frågan är inte om ett rusmedelsproblem Definitivt existerar unga arbetslösa med rusmedelsproblem, men bland de socialt utstötta ungdomar jag bekantat mig med är rusmedelsbruket i medeltal t.o.m. mindre än hos befolkningen i allmänhet. Rusmedelsproblem i samhället verkar dessutom snarare uppstå som konsekvens av hopplöshet och ekonomiska eller sociala problem. Däremot kan problemen dock leda till en ond cirkel. Viktig är ändå att förstå, att fokus endast på rusmedelsbruk inte fungerar.
  • Skrymslen vill i allmänhet arbeta – i princip. De helt enkelt antingen saknar arbetsförmåga eller passar inte in i formen på arbetsmarknaden som t.ex. lång arbetserfarenhet eller högskoleutbildning (speciellt på kommunsektorn) – även om flera av dem har relevanta kunskaper i praktiken. Ett annat hinder är att ett hopp ur skrymsleliv direkt in i ett nine-to-five -arbetsliv ofta är orealistiskt och en progressiv ökning i arbetstakt behövs. För tillfället existerar ingen enkel metod för att stegvis involvera en arbetslös ung vuxen i arbetet på ett företag i Finland. Finlands labyrint av lagar och stadgor ger helt enkelt inte rum åt en högre sysselsättningsgrad hos dessa ungdomar. Diskriminationen är strukturell.
  • Flera skrymslen har en utbildning eller högskolestudier. Ofta lyfts tvångsplacering i skolor som en lösning på utstötta ungdomars problem, men kan i sitt oförstående för individens behov och problem i värsta fall bara leda till förvärrning av livssituationen, leda till onödiga kostnader för skolor och orsaka socialt problematiska återkrav av studiepenning som går hand i hand med psykiska katastrofer. Skolning är endast en lösning på brist av kunskap (med efterfrågan).
  • Arbetslivet har förändrats och förändras ständigt. Ofta lyfter äldre generationer (speciellt politiker) upp tips om arbetsansökan åt de unga, som i struktur representerar hur samhället sett ut 30-50 år sedan. Tipsen är helt enkelt inte längre ur den värld där unga i dag söker arbete och navigerar samhället. Istället borde Finland speciellt politiskt ta i beaktande de förändringar som skett och de förändringar vi kan förvänta oss i arbetslivets struktur. Finland är inte längre ett agrarsamhälle där det finns ett behov att vakna klockan 5 på morgonen. Finland är inte heller längre ett industriellt samhälle där man ska utbilda standardiserade fabriksarbetare på löpande band.

Jag vill i ovannämnda argument poängtera att problemet om ungdomsarbetslöshet både bland skrymslen och andra ungdomar i huvudsak är strukturellt, och strukturerna av historisk härkomst. Strukturella problem är i princip triviala att lösa, men i dagens intresseförsvarspolitik verkar politiska viljan saknas.

Artikeln har tidigare publicerats av De Ungas Akademi.

Tryckta boken ”Komerot” är slutsåld, men finns att köpa som elektronisk bok på IVA Kustannus webbutik för priset 12,49€.

Lilja Tamminen är företagare, skribent och kommunalpolitiker samt har föreläst om skrymslen runtom Finland sedan hösten 2012.

HKL 4/2015: Oikeuteen mennään, mutta hyvääkin tulossa

Ilmoitusasioita

  • Raitiovaunuliikenteen johtaja Pekka Sirviö on ilmoittanut siirtyvänsä toisen joukkoliikenteen työnantajan tehtäviin maaliskuussa. Tämä on HKL:lle vuosien asiantuntemuksen menetys. Toivotan lämpimästi Pekalle nousujohteista ja mielenkiintoista urapolkua kohti uusia johtamisen ja kehittämisen haasteita.
  • Suomenlinnan lautan terminaalit toteutetaan niin, että Suomenlinnan asukkaille luodaan oma kulkuportti.
  • HKL:n ”taidelinja” hakee matkustajilta uusia taideideoita. ”Yllätysten kauppa” oli suosittu.
  • Kaupunkipolkupyöristä on saatu viisi vastausta tarjouspyyntöihin. Varsinainen hankintapäätös tulee muutaman kuukauden päästä johtokunnalle, mutta esimakua voi tulla ensi kokouksessa.
  • HKL ja HSL suunnittelevat uusia pysäkkikonsepteja, jotka ovat kioskimaisia, terminaalin ja pysäkkikatoksen välimuotoja. Tästä pidetään erillinen HKL:n iltakoulu.

Automatisointisopimusten purkaminen ja oikeuskäsittely

Siemensin kanssa tehtyjä sopimuksia automatisoinnista on purettu tammikuussa 2015 johtokuntamme joulukuussa tekemämme päätöksen seurauksena. Siemens on myös aiemmin vuonna 2012 käynnistänyt HKL:ää vastaan oikeusprosessin viivästyssakkojen pidättämisestä maksuerästä.

Riita on suuri ja rahamäärät huikeita. Siemensillä on takanaan suuri lakimiesarmeija, joka yrittänee puolustaa Siemensin aiempia väitteitä siitä, että HKL olisi jotenkin hankaloittanut tai suorastaan estänyt automaattiprojektin etenemistä. Jätän Siemensin väitteet omaan arvoonsa. HKL teki kovasti työtä projektin etenemisen eteen, oli vuosia kärsivällinen ja katsoi pitkään läpi sormien toistuvia ongelmia Siemensin puolella.

Tj 7) Mainospaikkojen vuokraaminen ja kaupunkipolkupyörät

JCDecaux:n kanssa sovittiin seitsemäksi vuodeksi liikennevälineiden mainospaikkojen vuokrauksesta. JCDecaux oli ainoa tarjoaja. Tarjouksia kysyttiin JCDecaux:lta ja ClearChannelilta. Päätettiin näin. Pysäkkimainospaikkojen kilpailutukset tehdään erikseen.

Infra 1) Helsinginkadun rata-alueen perusparantaminen

Harjutorin (puiston) ympäri kulkevat ikivanhan päätepysäkin raiteet poistetaan. Helsinginkadun Brahen kentän puoleinen pysäkki pidennetään. Vastapuolen pysäkkiä levennetään. Raitiovaunu 8:n pysäkki Helsinginkadulla on poissa käytöstä kahden viikon ajan.

Infra 2) Pasilan raitiovaunuratojen uusi linjaus

YIT:n Tripla-korttelit siirtävät Länsi-Pasilan raitiovaunuradan penkereeltä ajoradalle. Länsipasilan raitiovaunuraiteet palkkatilanportin yhteydessä laitetaan kulkemaan vierekkäin. Kyllikinportilla tehdään samoin.

Pasilan sillan viereen rakennetaan saman verran siltaa lisää. Tämä luo uutta tilaa raitiovaunujen raiteille.  Pasilan aseman uusiminen saattaa tuoda raitiovaunupysäkit suoraan aseman eteen, mikä on kauan kaivattu uudistus.

Infra 3) Johtokunnan lausunto Helsingin yleiskaavasta

Yleiskaava vie Helsinkiä kohti raideliikenteen verkostokaupunkia. Lisäksi kantakaupungin roolia nostetaan esiin laajentuneena keskustana. Kantakaupunki muodostaa yrityselämän keskustan. Yleiskaavan saateteksti on hyvää. Esityksen mukaan.

Hallinto 2) Johtokunnan lausunto liikenne- ja viestintäministeriölle kaupunkiraideliikennelaista

Kyse on siitä, että metroliikennettä ei ole varsinaisesti säännelty valtion puolelta, vaan se on ollut omavalvonnan piirissä. EU-tasolla suljettuja raidejärjestelmiä ei säännellä, vaan olemassaoleva lainsäädäntö EU:ssa on kansallista. Useimmissa maissa liikennettä säätelee laki.

Kaupunkiraideliikennelaki tehnee kaupunkiraideliikenteestä luvanvaraista ja ottanee jotain kantaa turvallisuuden varmistamiseen. Liikenne- ja viestintäministeriö saattaa kuitenkin viedä lain valmisteluvaiheessa sellaiseen muotoon, että perustetaan erikseen valvova viranomainen, mikä on absurdia kun huomioidaan, että kaupunkiraideliikennettä operoi vain yksi toimija koko Suomessa – Helsingin kaupungin liikennelaitos HKL.

Palautettiin luonnos valmisteluun niin, että sen tiettyjä osa-alueita painotetaan.

Hallinto 1) SAP-järjestelmän tilaaminen

Kaupunki on keskitetysti siirtymässä SAP:in käyttäjäksi ja siksi HKL on saanut hieman alennusta SAP-lisenssistä.  Pienemmät kaupungin yhtiöt pyritään kuitenkin hoitamaan kevyemmällä ratkaisulla. Esityksen mukaan.

Tj 5) HKL:n toimintakertomus 2014

  • Se, että purimme automaattimetrosopimuksen Siemensin kanssa vaikuttaa hankkeiden etenemiseen niin, että Länsimetro saadaan nopealla aikataululla rakennettua valmiiksi.
  • Kiinteistöjen energiatehokkuuden parantaminen on edennyt hyvin.
  • Myllypuron metroaseman peruskorjaus etenee tavoitteen mukaisesti.
  • Jokeri 2-tunneli ja Kuusmiehentien joukkoliikennekatu ovat rakenteilla.
  • Joukkoliikenteen matkustajamatkamäärät laskivat 2,14%. Tämä selittynee työttömyydellä ja
  • Kulujen toteuma alitti budjetin. Tähän vaikutti mm. vähälumiset talvet ja sähkön alhainen hinta.

Aloitin työni IT-jaostossa

Helsingin vihreiden valtuustoryhmä on vuodenvaihteessa asettanut minut Helsingin kaupunginhallituksen tietotekniikkajaoston – tuttavallisemmin IT-jaoston tai TiJa:n – varajäseneksi. Aloitin työni 21. tammikuuta jaoston kehitysseminaarissa, jossa kehittelin visioita kaupungin tietohallintostrategiasta mm. kaupunginjohtaja Jussi Pajusen ja kansliapäällikkö Tapio Korhosen kanssa. Olen osoittanut jaostoa kohtaan mielenkiintoni jo ennen vuoden 2012 kunnallisvaaleja, jolloin jaostoa ei vielä ollut olemassa, joten on ilo päästä hommiin. Vastaisuudessa TiJa-työtäni koskevat artikkelit löytyvät sivun oikeassa sivupalkissa olevasta ”tietotekniikka-jaosto”-painikkeesta.

Minulla on työtaustaa IT-alan järjestelmäkehittäjänä ja -ylläpitäjänä sekä erinäisistä pienemmistä IT-projekteista ja opintotausta tietojenkäsittelytieteessä. Lisäksi olen ollut vapaan ja avoimen lähdekoodin puolestapuhuja ja harrastan julkisten hankintojen seurantaa, joten katsoisin minulla olevan jotain annettavaa TiJa:ssa.

Tietotekniikkajaoston rooli kaupungin organisaatiossa on vasta kehittymässä, mutta visioni koskee strategista tietohallinnon yksikköä, joka paitsi tarjoaisi tukitoimia virastoille tietojärjestelmähankinnoissa myös valvoisi kaupungin tietohallintostrategian toteutumista järjestelmähankinnoissa ja palveluiden rakentamisessa.

Lähin tällaista strategiaa vastaava linjapaperi on työn alla oleva kaupungin tietotekniikkaohjelma 2015-2017, johon pyrin parhaani mukaan vaikuttamaan siten, että siitä tulee näissä aikapuitteissa paras mahdollinen. Sellainen, jonka muut kaupungit haluavat kopioida itselleen.

Tärkeitä teemoja, joita aion edistää jaoston kautta ovat:

  • IT-hankintojen kilpailutuksiin täytyy mahtua myös pienempiä toimittajia
  • Vaatimus avoimista, dokumentoiduista rajapinnoista
  • Jos hankitaan ohjelmistokehitystä, tulee lähdekoodi julkaista avoimella lisenssillä ellei ole hyvää perustetta tehdä toisin
  • Kaupungin itse tuottamat ohjelmistot tulisi julkaista vapaan lähdekoodin lisenssilllä
  • Kaupungin piilevät datavarannot avoimeksi dataksi

Samoja voisi yhtä hyvin soveltaa valtion tasolla.

Olen ehdolla eduskuntaan Helsingissä keväällä 2015

Sähköpyörätuolien kielto hämmentää HSL:n asiakkaita

”Sähkömopedeja, joissa on erillinen ohjaustanko, ei kuljeteta busseissa, raitiovaunuissa eikä metrossa, koska ne eivät mahdu pyörätuoleille varattuun tilaan liikennevälineissä.”

Näin lausuu HSL:n esteettömyysohje, joka on hämmentänyt ohjaustangollisella sähköpyörätuoleilla liikkuvia matkustajia. HSL:n linjauksen myötä heitä ei nimittäin enää oteta kyytiin, vaan vaaditaan poistumaan bussista ja raitiovaunusta. Tämä on erikoista siihen nähden, että invalidien käyttämät sähkömopedit ovat olleet ennen tervetulleita.

Asian otti kanssani puheeksi espoolainen vammaisasiain aktiivi Marko Hento, joka on ollut innokas esteettömyyssuunnittelun puolestapuhuja. Hänen verkostojensa mukaan nämä sähkömopot ovat raitiovaunuihin mahtuneet aivan hyvin, ja ovat kooltaan lähinnä verrattavissa isoihin lastenvaunuihin, joita usein näkee liikenteessä.

sähkömopo
Ohjaustangollinen sähköpyörätuoli, eli ”sähkömopo”.

 

Lähdin siis selvittämään, mistä uusi sääntö oikein juontaa. Teknisesti esteitä ei tulisi olla, koska laitteet mahtuvat ainakin käytännössä, painorajojen ei uskoisi ylittyvän ja laitteessa on omat jarrut ja turvajärjestelmät.

Koska istun raitiovaunu- ja metroliikenteen tuottajaorganisaatio HKL:n johtokunnassa, tiedustelin HKL:n raitioliikenteen johtaja Pekka Sirviöltä asiaa, joka ryhtyi selvitystoimiin. Liikennepäällikkö Eija Tuomonen vahvisti, että kuljettajat noudattavat HSL:n ohjeistusta, ja että HKL:ssä on eletty uskossa, että laitteet ovat sallittuja. Lähestyin siis HSL:ää.

HSL:n liikennepalveluosaston johtaja Reijo Mäkinen ei osannut suoralta kädeltä kommentoida asiaa, mutta ohjasi insinöörille, jonka vastausta odottelen. HSL:n puolelta sen sijaan arvailtiin, että ohjeistus voisi liittyä bussien osalta rampin painorajaan, joka HSL:n omien tietojen mukaan on 300 kg. Sähköpyörätuolien painot liikkuvat siinä 130-150kg luokassa ja niiden pituus on 129 cm + 11 cm turvajalasta. Luulisi siis yhden tällaisen mahtuvan sekä bussin että matalalattiaratikan keskiosaan.

Oma arvaukseni on, että jostain yksittäisestä koko- tai painorajahaasteesta on johdettu kaikkeen kalustoon ohje, joka ei vastaa arkikokemusta. HKL:n puolella olemme asiasta lähinnä ihmeissämme. Odotan HSL:ltä selvitystä tähän hämmennykseen.

2000px-Radio_waves_hazard_symbol.svg

Yksi tutkija käenpesästä – Kodin sähkölaitteiden säteilyvaara on huuhaata

Edit: Artikkelini on saavuttanut odotettua laajemman julkisuuden ja herättänyt kritisoimani liikkeen huomion. Kohun seurauksena YLE on muuttanut artikkeliaan ja pahoitellut tapahtunutta. Pieni voitto sekin, vaikka vahinko on tapahtunut.

”Lähdekritiikkimme ja julkaisuprosessimme petti. Voin vain pahoitella. Korjasimme juttua heti kun huomasimme, mutta sosiaalisessa mediassa asiat lähtevät leviämään nopeasti, ja virhe ehti tapahtua”
– YLE Alueet -päällikkö Jyri Kataja-Rahko

—————–

Tietojenkäsittelytieteen tohtori Mikko Ahonen on jälleen päässyt maakuntamediaan (YLE Tampere) leikkimään aaveenmetsästäjäantennilla ja pelottelemaan kansaa kodin sähkölaitteiden säteilyvaaroilla. Ahosta tituleerataan artikkelissa tutkijaksi. Toimittaja ei tajunnut kysyä, minkä tieteenalan asiantuntija Ahonen onkaan, koska ”onhan tohtori nyt sentään tohtori”. Hänellä ei ole asiaankuuluvan alan muodollista pätevyyttä, jota kannattaisi edellyttää kun päästetään ihminen puhumaan tieteen näkökulmasta outouksia valtiolliseen joukkotiedotusvälineeseen. Ahonen on tunnettu ”tapaus”.

Asia on osa paljon isompaa vyyhtiä. Suomessa on syntynyt sähkölaitteiden ”säteilyvaaroista” puhuvien kiertävien myyntimiesten kaarti, joka ensin pelottelee asiaan perehtymättömiä ihmisiä tekemään ”säteilymittauksen” kotiinsa. Älyttömille asetuksille säädetty mittari näyttääkin että ”onpas paljon säteilyä”, minkä jälkeen on hyvä myydä uhreille talo täyteen epämääräistä roinaa, joka mukamas suojaa sitten tämän säteilyn vaaroilta – kaikkea satojen eurojen pöytälampuista tuhannen euron verhoihin.

Missään vaiheessa ei esimerkiksi kerrota uhreille, että:

  • mikrowatti (tehoyksikkö watin miljoonasosa) on täysin järjetön skaala mitata arkiympäristössä oikein mitään; kodin tavallisten lamppujen tehot liikkuvat 15-40 watissa, eli 15 000 000 – 40 000 000 mikrowattissa. Onpas isoja lukuja, oho. Yhtä lailla järjetöntä olisi mitata kodin lämpötilavaihteluita Celcius-asteiden tuhannesosissa ja huolestua vaihtelusta. Säteilyaltistusta mitataan wateissa per neliömetri.
  • ”säteily” voi sanana tarkoittaa hyvin paljon eri asioita fysiikassa kuin miten sana arkisesti käsitetään. Arkikielessä säteilystä puhuttaessa tarkoitetaan ns. ionisoivaa säteilyä, jota erittyy esimerkiksi radioaktiivisista aineista ja jota osuu maapalloon avaruudesta käsin. Ionisoiva säteily on vaarallista ilmiselvistä syistä, koska se muuttaa atomien koostumusta kun se osuu aineeseen. Radioaallot ja muu arkinen radioaaltoliikenne ei ole ionisoivaa säteilyä ja täysin eri energiamäärän omaavaa, eikä se siten voi myöskään aiheuttaa samoja ongelmia. Säteilystä puhuminen yhtenä asiana on kuin puhuisi lämpötilasta yhtenä asiana, eikä näkisi eroa huoneenlämmön ja auringon ytimen lämmön välillä; yksi kun on meille mukavaa ja toisessa emme edes huomaisi yhtäkkiä haihtuvamme.
  • että kodin arkisilta sähkömagneettisilta kentiltä on ihan turha suojata itseään, koska ne eivät ole meille (osoitetusti) terveysvaikutuksellisia.

Mistä oikeasti on kyse?

Sähköallergia tai -yliherkkyys ovat termejä, joilla epämääräistä stressioireilua ilmentävä ryhmä ihmisiä alkoi kutsumaan oireiluaan joskus 90-luvun alussa. K.o. henkilöt ovat itse päättäneet, että oireet johtuvat sähkölaitteista. Ongelma on, että henkilöt yrittävät selittää oireiluaan kuvauksilla, jotka ovat ristiriidassa k.o. sähkölaitteiden teknisen toiminnan kanssa ja jotka yleensä ilmentävät heikko ymmärrystä sähkömagneetiikan (heidän termeillään säteilyn) fysiikasta ylipäätään. Samalla he eivät tutkitusti reagoi sellaisiin kenttiin, joista he eivät ole tietoisia. Tiedemaailman konsensus on se, että sähkölaitteet eivät selitä heidän oireiluaan, vaikka itse oireilu on henkilöille hyvin todellisia. He ovat kuitenkin täysin vakuuttuneita, että syypäät ovat puhelimet, radiot ja muu kuluttajaelektroniikka. Monet heistä ovat vakuuttuneita, että elektroniikkateollisuus on salaliitossa peitelläkseen sähkölaitteiden suuria vaaroja ja hiljentääkseen heidät. Mikko Ahonen ja Erja Tamminen ovat kuuluisia esimerkkejä liikkeen aktiiveista.

Internetin ja sosiaalisen median käytön yleistymisen myötä sähköallergialiike on saanut uuden kanavan levittää harhakäsityksiään. Liike on myös muuttanut toimintatapojaan ja lähtenyt eräänlaiselle hyökkäyskannalle.

90-luvulla ja 2000-luvun alussa liikettä leimasi ennen kaikkea sähköallergikoiksi itsensä lukevien koetuista oireista kertominen self-help -tyylisissä kirjoissa ja Tupperware-kutsuja muistuttavissa tilaisuuksissa. Liike ei juuri saanut ääntään kuuluviin new age -piirien ja muiden haavoittuvaisten ryhmien ulkopuolella. 2010-luvulla liike on ottanut toisen lähestymistavan; sen keulahahmot käyvät erilaisissa yleisötapahtumissa puhumassa kotielektroniikan sähkömagneettisten kenttien säteilyvaaroista etenkin lapsille ja joskus jopa myyvät erikoisia vempaimia, joiden väitetään suojelevan k.o. ”vaaroilta”. Menettely muistuttaa lähinnä amerikkalaisia herätyssaarnaajia ja vempainmarkkinointihuijauksia.

Uusimpana ilmiönä on se, että suomalaiset liikkeen edustajat pyrkivät mediaan siellä, missä rima on matalin, joka vaikuttaa olevan maakuntamedioiden toimitukset, joilta jostain syystä vaikuttaa tyystin puuttuvan lähdekritiikki. Siellä äänensä saa kuuluviin yksisarvisia palvovat ja enkeleille puhujat ikäänkuin alansa neutraaleina asiantuntijoina. Median tasapuolisuusharhasta tiedeuutisoinnissa on kirjoittanut hyvin Vesa Linja-aho.

Ongelma ei ole siinä, että ihmiset saavat uskoa oireidensa selittyvän juuri niillä tekijöillä, jotka ovat saaneet päähänsä, vaan se, että erityisesti haavoittuvaisessa elämäntilanteessa olevat ihmiset ilman fysiikan ja lääketieteen sivistystä ovat otollisia uhreja tälle ajatukselle. Kun ihminen saa päähänsä jotain tällaista, hän ei enää ole vastaanottavainen hoidoille, jotka selitetään toisella syy-seuraus -suhteella. Ihmismieli, jolla ei ole tieteen tuntemukseen perustuvaa suojaa, haluaa uskoa ”yksinkertaisiin” selityksiin vaikeista asioista, jotka sitä paitsi tarjoavat omasta itsestään ulkopuolisen syyn ongelmille. Tämä pätee niin yhteiskunnallisiin kuin henkilökohtaisiinkin ongelmiin. Tällaiset ideat käyttäytyvät memeettisesti. Siksi on vastuutonta antaa joukkoviestimet ilmiön levittämisen käyttöön, koska ihmiset ihan oikeasti alkavat selittää ihan mitä tahansa oireitaan sillä. Media siis levittää epidemiaa.

Miksi sähköherkkyys ei voi olla sitä, mitä sen väitetään olevan?

Allergiat ja yliherkkyydet tietyille aineille kuten ruoka-aineille ovat seurausta kehon immuunijärjestelmän väärästä reaktiosta vieraita aineita tai omaa kehoa kohtaan. Solut hyökkäävät ”tunkeutujan” kimppuun. Valoyliherkkyyden mekanismi on vastaava; geneettisestä tai muusta syystä keho reagoi tuottamiinsa ihon valoon reagoiviin molekyyleihin. Näistä seuraa ihottumaa. Itse valo ei siis ole aiheuttaja, vaan ainoastaan laukaisee piilevän reaktion ihossa.

Sähköallergiasta kärsivät valittavat useimmiten päänsärystä, akuutista pahoinvoinnista, sydämentykytyksestä, muistiongelmista ja huimauksesta. Kasvojen iho-oireista puhuminen on lähinnä pohjoismainen ilmiö. Tämä oirekuvaus ei sovi yhteen allergioiden ja muiden yliherkkyysoireiden kanssa.

Arkiset sähkömagneettiset kentät ovat ensinnäkin erittäin heikkoja tehoiltaan verrattuna esim. auringonvaloon ja toisaalta kehon solut eivät reagoi niihin merkityksellisellä tavalla. Kun radioaallot osuvat kehon pintakudoksiin, niiden energia muuntuu värähtelyin lämmöksi vastaavalla tavalla kuin äänen liike-energia. Tämä lämpöero on niin pieni, että sitä on jo vaikea mitata. Huomattavasti suurempi lämpövaikutus on toisen ihmisen hengityksellä samassa huoneessa. Voimme siis todeta, että arkinen sähkömagneettinen säteily ihmiseen osuessaan ei yksinkertaisesti fysiikan lakien mukaan voi aiheuttaa väitettyjä oireita, eikä se voi olla peruste pitää tavallisia kännyköitä, langattomia verkkoja tai muita kodin sähkölaitteita terveysriskeinä väitetyllä tavalla. Se ei myöskään ole syy ryhtyä maalaamaan kotiasi metallimaaleilla tai poistamaan kouluista tietokoneet tai tietoverkot.

Liikkeen puolestapuhujat ovat keksineet ovelan termin, ”varovaisuusperiaatteen”. Varovaisuusperiaate on keino yrittää luoda käänteinen todistustaakka; että muun maailman täytyisi joka ikistä vempainta kohden todistaa, että ne eivät voi aiheuttaa terveysriskejä ennen kuin niitä saisi käyttää missään. Sehän kuulostaa kivalta, että varmistuttaisiin aina siitä, että kouluun asennettavat laitteet eivät aiheuta lapsille haittaa. Käytännössä asioita on mahdotonta tutkia noin; ainoastaan jo tunnettujen vaaratekijöiden olemassaolo voidaan testata. Tässä piileekin juoni; sähkömagneettisten kenttien voimakkuutta on säädelty jo kauan ihan siksi, etteivät laitteet sotkisi toistensa toimintaa, ja kaikki arkinen elektroniikka toimii jo valmiiksi pikkuriikkisellä tasolla noista raja-arvoista. Nämä raja-arvot ovat kaukana siitä tehosta, jolla ihmisen merkityksellisiä fysiologisia vaikutuksia voisi odottaa. Lisäksi kuvatut oireet eivät vastaa niitä vaikutuksia joita voimakkailla sähkömagneettisilla kentillä olisi ihmiskehoon – niitä kun on tutkittu ihan muihin tarkotuksiin paljon.

Mikä voisi selittää oireet?

JOS oikeasti halutaan etsiä hypoteettisiä selityksiä sähköallergikoiden oireille, täytyisi ensin päätellä mikä heidät erottaisi fyysisesti muista ihmisistä, jotka eivät kärsi vaivasta. Heillä täytyisi käytännössä olla todella erikoisia soluja tai aineita kehossaan, jotka ensin reagoisivat ihokerroksessa tai silmien kautta todella poikkeavalla tavalla arkisiin sähkömagneettisiin kenttiin ja lisäksi näiden solujen tai aineiden tulisi kyetä laukaisemaan verenpainemuutos tai suora hermostoon vaikuttava muutos, joka selittäisi oireet. Lisäksi vaikutuksen täytyisi olla hidas laukeamaan ja poistumaan JA sitä paitsi jo kliinisissä sokkokokeissa testattujen täytyisi olla suurilta osin teeskentelijöitä tai luulosairaita, koska on jo todettu, että jo testatut sähköallergikot oireilevat niin kauan kun uskovat sähkökentän olemassaoloon, vaikkei sitä olisi kytketty päälle, nk. nosebo-ilmiön mukaisesti. Pidän tällaista hypoteesiä hyvin ongelmallisena, koska se tarkoittaisi sähköallergialiikkeen koostuvan sekaisin osin aidosti poikkeuksellisesta ruumiillisesta ongelmasta kärsivistä ja silti merkittävin osin teeskentelijöistä tai luulosairaista. En ole ihan niin kyyninen.

Kun yhdistetään kaikki, mitä ongelmasta ja sen hoidosta on tutkittu ja tiedetään, on paljon todennäköisempää, että sähkölaitteista tietoisena oleminen tai niiden näkeminen on se, joka oireilun laukaisee. Silloin taudinkuva vastaisi hyvin jo tuntemaamme ilmiötä, jossa selittämättömästi oireilevat henkilöt jotain kautta ehdollistuvat assosioimaan tiettyjä ärsykkeitä oireiluun ja sen seurauksena ryhtyvät välttämään ärsykkeiden kohtaamista. Tätä tukee myös se, että sähköallergikoille yleensä myytävät suojausvempaimet eivät tosiasiallisesti tee mitään järkevää, mutta vaikuttavat silti auttavan ainakin aluksi. Plasebohoito siis toimii, ja oireilu vastaa noseboon.

On jo todettu, että potilaiden onnistunein hoitomuoto välttelykäyttäytyminen poisluettuna on kognitiivinen terapia, jolla pyritään purkamaan potilaan ehdollistuminen oireista liittymättömiin ärsykkeisiin. Näin he pääsevät asteittain takaisin normaaliin elämään, pois välttämiskäyttäytymisestään.

Kaikki tämä tarkoittaisi sitä, että sähköallergikot kärsivät jostain aivan muista sairauksista, ja että heidän oma vakuuttuneisuutensa syy-seuraus -suhteesta on este heidän asianmukaiselle hoitamiselleen. Tärkeä huomio on myös se, ettei ihmisiä tule altistaa sähköallergikoiden arvailuille, koska se saa valmiiksi oireilevat selittämään oireitaan tavalla, joka pahentaa heidän sairasteluaan.

Lisäys: Huomioita kommenttiosion keskusteluihin:

Syy miksi kritisoin Mikko Ahosen tituleeraamista tieteelliseksi asiantuntijaksi YLEn artikkelissa on se, että jos aiotaan päästää ihminen kertomaan tiedemaailman kannalta hyvin erikoisia väitteitä mediaan ikään kuin tieteen edustajana, häneltä tulisi edellyttää vastaavasti hyvin erikoista ymmärrystä aihealueesta.

Vastaavasti minua on ihan turha yrittää diskreditoida sillä, etten itse omaa fysiikan tutkintoa, koska minä en tee mitään erikoisia väitteitä. Päinvastoin, artikkelissani kuvaamani seikat ovat pääasiassa ns. yleistä tietoa ja ne voi todentaa halutessaan vaikka fysiikan oppikirjoista. En toista tässä kenenkään muun näkemyksiä niin kuin D. Leszczynski yrittää antaa ymmärtää, vaan artikkelini on oma tiivistelmäni tieteen valtavirran näkemyksistä, joita oma fysiikantuntemukseni edustaa. Jos nämä näkemykset tai fysiikantuntemukseni haluaa riitauttaa, on vastassa koko tiedeyhteisö. Artikkelini fysiikan on vahvistanut jo omatoimisesti sekä fysiikan professori että tohtoriopiskelija.

”Asiantuntijana voin vahvistaa, että Lilja Tammisen kirjoituksessa faktat ovat todellakin kohdallaan, myös tieteelliset sellaiset. Jos ne eivät miellytä niin vika on lukijassa. Faktoja ei voi sivuuttaa mielipiteillä.”
Tapio Ala-nissilä, fysiikan professori
Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan laitos

Lisäksi totean, että vaikka joku päivä löydettäisiinkin poikkeavia solubiologisia reaktioita radioaaltoihin tietyssä ihmisryhmässä, eivät ne näillä näkymin kuitenkaan voisi selittää sähköallergikoiden värikästä oireiden kirjoa. Se nimittäin vaatisi vielä lisäksi erittäin kompleksisen oireiden syntymekanismin, että kaikki väitetyt oireet selittyisivät. Se on hyvin epätodennäköistä.

Yhtä lailla ei solujen koeputkialtistuksesta voi ongelmattomasti vetää johtopäätöksiä ihmiskehosta, eikä koeputkialtistuksella voi suoraan selittää väitettyjen neurologisten oireiden syntyä. Jos haluaa lukea tutkimuksia aiheesta, kannattaa olla tarkkana sen suhteen, mitä tutkimustulos oikeastaan tarkoittaa kun se suhteutetaan tutkimusasetelmaan.

Blogaan rahasta

Lukijoillani on nyt ensimmäistä kertaa mahdollisuus tukea vaalikampanjaani ja samalla saada uutta sisältöä luettavaksi. Sivustoni on kasvanut 147:n kirjoituksen kokoelmaksi, jonka artikkeleita luetaan vuosittain noin 100 000 kertaa. 

Lahjoittamalla vähintään 100 € eduskuntavaalikampanjaani ja antamalla aiheen, kirjoitan siitä blogikirjoituksen. Aiheen päätät sinä, sisällön ja tarkan näkökulman päätän minä. Suoria mainoksia en ota käsiteltäväkseni näin, mutta blogini sivupalkkiin voi sopimalla saada sivuston henkeen sopivan mainoksen.

Aihe voi olla periaatteessa mitä vain – kansantaloudesta tieteellisen tutkimuksen popularisointiin, musiikista visioihini lainsäädännön kehittämisestä. 

Lahjoita vähintään 100 euroa kampanjaani tilisiirrolla tilille FI39 5720 9920 0507 46 ja laita viestiksi ”Blogikampanja: <aihe lyhyesti>” TAI lahjoituslomakkeella ja lähetä ruutukaappaus verkkopankin vahvistuksesta sähköpostilla minulle -> [email protected], niin kirjoitan viiden vuorokauden sisään aiheesta blogiini. (Ilman ruutukaappausta maksun vahvistamisessa menee kohtuuttoman kauan, jopa 2 viikkoa.)

Kommenttiosiossa voi esittää lisäkysymyksiä. Eduskuntavaalit pidetään huhtikuussa 2015.

Poliitikko joutui onnettomuuteen, katso kuvat!

Päivi Räsäselle (kd) kävi tänään ikävästi automatkalla, vaikkei vakavia vahinkoja syntynyt. Helsingin Sanomat julkaisi kuvan siitä, kun Räsänen tuotiin ambulanssilla sairaalaan.

Ei, minulla ei ole kuvia tästä.

Median funktio vapaassa ja demokraattisessa yhteiskunnassa on valvoa vallankäyttäjien vallankäyttöä, argumentointia ja retoriikkaa. Usein näin tehdääkin, mutta joskus vallankäyttäjän ja yksityishenkilön roolit sumenevat toimittajien silmissä.

Jatka lukemista Poliitikko joutui onnettomuuteen, katso kuvat!

Demokratia ei tarvitse ajatuspoliiseja mutta tiede tarvitsee vertaisarviointia

Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen professori Tapio Puolimatka on joutunut yliopistonsa tarkastelun kohteeksi sen jälkeen, kun keväällä 2014 julkaisin läpikäyntini hänen sukupuolineutraaliin avioliittoliittolakiin liittyvästä lausunnosta eduskunnan lakivaliokunnalle. Väitteeni lausunnosta saivat Jyväskylän yliopiston huolestumaan maineestaan. Yliopisto käynnisti selvityksen Puolimatkan tieteellisen ilmaisun laadusta.

Jatka lukemista Demokratia ei tarvitse ajatuspoliiseja mutta tiede tarvitsee vertaisarviointia

HKL 2/2015: Vuosi aloitettiin raikkaassa ilmapiirissä

Automaattimetro

Historiallinen hetki koitti, kun jokakertainen HKL:n johtokunnan esityslistapykälä ”Automaattimetron tilannekatsaus” on kadonnut listalta.

Purkukirje on toimitettu Siemensille 21.1.2015. Purkutapaus on suomen oikeushistoriassa harvinainen, koska yleensä julkisia hankintoja ei keskeytetä vaikka syytä olisikin. Käytännön haaste on se, että Siemensin asetinlaite on jo käytössä Helsingin metrossa.

Tj 4) HKL:n sitovien toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen 2014

Tilikauden tulos +2,4M€ (tavoite +/- 0€)

Kaupungin tuki on 1 M€ talousarviota pienempi, eli joukkoliikennettä on ollut tarvetta subventoida vähemmän.

Raitioliikenteen (4,01) ja metroliikenteen (4,17) asiakastyytyväisyydet ylittivät reilusti vuoden 2012 tasot. Molempien liikenteen luotettavuus oli erinomainen. Raideliikenne onkin teknisesti luotettavaa VR:n ulkopuolella.

Tj 5) Kaupunginhallituksen 2015 talousarvion noudattamisohjeet

Esityksen mukaan.

Tj 6) 2015 tulosbudjetin hyväksyminen

Metroasemien kunnossapitoa ja odottamisolosuhteita raitiovaunupysäkeillä pyritään parantamaan. HKL:n työilmapiiri on hyvä. Otetaan tavoitteeksi johtamisen arvion nostaminen. Raitioliikenteessä selvitetään reaaliaikaisen oman ajotavan seurannan järjestämistä. Raitiovaunujen vikamäärää/km pyritään vähentämään viidenneksellä vuoden 2013 tasosta.

HKL osallistuu aktiivisesti Raidejokerin ja Laajasalon raitiovaunuyhteyden suunnitteluun. Länsimetron asetinlaitehankinta pyritään toteuttamaan viipeettä keväällä 2015. Metron automatisoinnin tulevaisuuspolku arvioidaan vuoden 2015 alussa. Selvitetään automatisoidaanko, ja miten automatisoidaan.

HKL:n kiinteistöjen energiansäästön toimintasuunnitelma toteutetaan.

Nostettava uusi lainamäärä laskee 61 M€ talousarviosta, koska investointitarve on vähentynyt. Investointitaso on laskenut 28 M€ talousarviosta mm. Siemensin sopimuksen purun vuoksi. Siemensin purku näkyy kuitenkin ennen kaikkea Länsimetro Oy:n kirjanpidossa, koska se vaikuttaa siihen eniten.

Esityksen mukaan.

Metro 1, 2, Raide 1 ja Infra 1: Varastojen tarkistukset 2014

Ei havaittu oleellisia varaston arvoon vaikuttavia eroja. Esitysten mukaan.

Hall 1) Pääkassan tarkistus

Kassa on täsmännyt kirjanpidon kanssa. Raha löytyi. Esityksen mukaan.

HKL vahvisti kantansa Siemensin sopimuksen purusta

13.1.2015 klo 15:48. Julkaisuvapaa heti.

Mediassa on tämän vuoden puolella kerrottu Siemensin lähestyneen Helsingin kaupunkia uusilla tarjouksilla liittyen metron automatisointiin sen jälkeen, kun HKL:n johtokunta (jossa edustan vihreitä) teki 18. joulukuuta päätöksen oikeuttaa virkamiehet purkamaan metron automatisointisopimukset.

HKL kutsui johtokunnan maanantaina 12.1. koolle kiireellä kokoustamaan tänään 13.1., jotta voisimme käsitellä Siemensin uudet ehdotukset ja todeta kantamme kaupunginhallitukselle, joka käsittelee asian esityslistallaan 19.1.

Toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski esitteli Siemensin esittämät tarjousvaihtoehdot ja näiden taloudellisten vaikutusten analyysin. Päätimme yksimielisesti, että Siemensin uudet tarjoukset eivät anna syytä muuttaa purkupäätöstä, sillä vaihtoehdot eivät olleet kaupungille millään tapaa kannattavia.