Ehdotus poliittisten nuorisojärjestöjen tukilaskennan perusteeksi

Posted on huhtikuu 4, 2012 by Lilja

Lisäsin eilen asiakirjakokoelmaan päätökset nuorisojärjestöjen valtiontuista.

Kolme poliittista nuorisojärjestöä lähetti 4.4.2012 avoimen kirjeen kulttuuriministeri Paavo Arhinmäelle koskien ilmeisen epäoikeudenmukaista nuorisojärjestöjen tukien jakoperiaatetta. Jakoperusteet ovat salaisia. Työryhmän perusteluita ei löydy asiakirjoista. Avoimen kirjeen allekirjoittivat Perussuomalaiset Nuoret, Kristillisdemokraattiset nuoret ja Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto.

Yhteisöpalvelu Facebookissa on käyty kuumia keskusteluita erilaisten uusien jakoperusteiden ehdotuksista ja niiden oikeudenmukaisuudesta. Esimerkiksi ilmoitettu jäsenmäärä on varsin ongelmallinen laskutapa, sillä eri järjestöt ilmoittavat jäsenlukunsa hyvin erilaisin perustein. Osa ei kerää jäsenmaksua, osa laskee vain vuosimaksun maksaneet, osa laskee mukaan ihmisiä, jotka eivät katso kuuluvansa k.o. järjestöön. Kvalitatiivista (kivaa) toimintaa on erittäin vaikea kvantifioida (muuttaa luvuiksi). Yhdistyskokousten määrä ei todista järjestön järjestävän nuorille mielekästä toimintaa. Tarvitsemme siis uusia tapoja mitata kiinnostaako nuoria järjestöjen toiminta, jotka eivät tukeudu järjestöjen itsensä ilmoittamiin tietoihin.

Tähän on yksinkertainen ratkaisu. Sovitaan, että joka (toinen) vuosi pidetään kahden kuukauden mittainen ilmoituskausi, jolloin 15-29-vuotiaat suomalaiset nuoret voivat tehdä yksinkertaisen ilmoituksen opetusministeriölle, jossa he listasta ruksaamalla ilmoittavat kannattavansa tiettyjen poliittisten nuorisojärjestöjen toimintaa – puoluesidonnaisten tai ei. “Äänen” voisi antaa niin monelle järjestölle kuin huvittaa, jolloin äänivalta jakautuisi järjestöjen kesken (kaikkien tukeminen olisi sama kuin ei äänestäisi ketään). Ilmoitus vaatisi sähköisen tunnistautumisen tai ilmoituksen jättämisen henkilöllisyysselvityksin esim. kunnan yhteispalvelupisteessä.

Poliittisille nuorisojärjestöille varattaisiin tietty osasumma jaettavista nuorisotyön ja nuorisojärjerjestöjen tuista. Jokainen järjestö saisi tukea suhteessa ääniosuuteensa kaikista äänistä.

Etu tässä järjestelmässä olisi se, että se ei tukeutuisi järjestöjen ilmoittamiin tietoihin, vaan osallistuvat tai kannattavat nuoret ilmoittaisivat joka vuosi todennettavalla tavalla itse kiinnostuksensa kohteet. Se ei myöskään rikkoisi yhdistyksen jäsenrekisterin salaisuusperiaatetta, vaikka olisikin löyhä tapa pitää kirjaa nuorten poliittisista tunteista. Järjestelmän ei kuitenkaan tulisi ylläpitää henkilörekisteriä (joka olisi sitäpaitsi laiton) vaan tuhota tiedot heti kun ilmoitus on annettu.

Menettely kyllä painostaisi järjestöjä mainostamaan ilmoittautumista ja kannustamaan nuoria kirjaamaan heidät mielenkiinnon kohteikseen. Se olisi eräänlaista vaalitoimintaa. Tässä en näe mitään ongelmaa. Se mittaisi jopa paremmin aktiivien määrää kuin jäsenten määrää, mikä on parempi indikaattori toiminnan laadulle. Kyllähän se söisi jonkin verran työaikaa, mutta minusta järjestelmässä voitettaisiin enemmän kuin hävittäisiin. Suuret tuensaajat todennäköisesti menettäisivät ylilyöntiasemaansa. Poliittisten järjestöjen tuesta voitaisiin myös rajata tietty osa pois, joka jaettaisiin vuoden mittaan erilaisiin harkinnanvaraisiin projekteihin.

Vaihtoehtoina on jakaa yhtä paljon kaikille tai olla jakamatta kellekään. Tämä on minusta sopiva kompromissi eri osapuolten ehdotusten välille.

Asiakirja: OPM / Nuorisojärjestöjen ja nuorisotyön myönnetyt avustukset 2012

Posted on huhtikuu 2, 2012 by Lilja

Valtakunnalliselle nuorisotyölle myönn. avustukset 2012 [PDF]
Nuorisojärjestöjille myönnetyt avustukset 2012 [PDF]

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki myönsi lähes 12 miljoonaa euroa valtakunnallisille nuorisojärjestöille ja nuorisotyön palvelujärjestöille 2.4.2012. Kritiikkiä herättävät joka vuosi epäselvät myöntämisperusteet, jotka suosivat tiettyjä poliittisia nuorisojärjestöjä. Yleisestikin Opetusministeriön tukemista nuorisojärjestöistä valtaosa ovat vahvasti puoluesidonnaisia. Monet varhaiskasvatuksen järjestötkin ovat puoluesidonnaisia vaikkei se välttämättä nimestä kävisi ilmi.

Tässä lista avustetuista puolueiden nuortenjärjestöistä järjestettynä avustuksen koon mukaan. (Listassa ei ole varhaiskasvatuksen järjestöjä.) Listauksessa lyhenne pj viittaa euromäärään per jäsen. Etenkin suuremmat järjestöt soveltavat varsin mielikuvituksellisia tapoja laskea jäsenmäärä. Koska jäsenmääristä ei ole tarkkaa tietoa saatavilla, on laskelma tehty parhaan löydetyn censuksen mukaan.

Suomen Keskustanuoret / 670 000€ / 58,26€ pj / 11500 jäsentä (2010)

Kokoomuksen Nuorten Liitto / 657 000€ / 90€ pj / 7300 jäsentä (2011)

Sosialidemokraattiset Nuoret / 562 500€ / 93,75€ pj / 6000 jäsentä (2012) (päivitetty)

Vasemmistonuoret / 318 500€ / 63,7€ pj / 5000 jäsentä (2011)

Svensk Ungdom / 226 500€ / 56,63€ pj / 4000 jäsentä (2011)

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto / 83 000€ / 58,04€ pj / 1430 jäsentä (2011) (päivitetty)

Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunta, 82 000€ – ei tietoa

Sosialidemokraattiset Opiskelijat, 67 500€ – ei tietoa

Perussuomalaiset Nuoret / 15 000€ / 9,38€ pj / 1600 jäsentä (2011)

Piraattinuoret / 7 000€ / 6,17€ pj / 1133 jäsentä (2012) (päivitetty)

Vasemmisto-opiskelijat, 1 500€ – ei tietoa

Korkeinta valtiontukea nauttivat Demarinuorten jäsenet 93,75 eurolla. Vähiten tukea saivat löydettyjen tietojen mukaan Piraattinuoret (6,17€) ja Perussuomalaiset Nuoret (9,38€). Perussuomalaiset nuoret ovat aiempina vuosina kritisoineet mm. Keskustan saamaa tukea ja jäsenmäärän uskottavuutta sekä teheet asiasta kantelun.

Vapaus yli kaiken

Posted on huhtikuu 1, 2012 by Lilja

Aprillia! Katso myös viimevuotiseni “Suuri paljastus”

Haluan kertoa teille ilouutisen. Pitkien keskustelujen mm. Facebookissa seurauksena, minä olen vihdoin ymmärtänyt jotain.

Kymmenen vuotta poliittisesta hereilläolostani tuhlasin ylläpitämään ja levittämään jo kauan ennen syntymääni virheellisiksi osoitettuja ajattelutapoja taloudesta. Nyt ymmärrän, että tulonsiirtopolitiikka paitsi rajoittaa ihmisten mahdollisuuksia tehdä vastuullisia ostopäätöksiä myös siirtää rahan muodossa valtaa ihmisten ulottumattomiin, valtiojärjestelmän uumeniin. Raha = valtaa, ja raha viedään väkisin — vai milloin sinä olet viimeksi valinnut maksaa veroja, hmm?

Continue reading →

Onko design työkalu? Voiko disainia syödä?

Posted on maaliskuu 23, 2012 by Lilja

Lähinnä rytmisen guggenheim-galaksimonologin mieleen tuova My e-design -video päätyi eilen Tietoviikko-verkkolehden otsikoihin (LISÄYS: Alkuperäinen video poistettu, tässä englanniksi tekstattu kopio). Minun täytyy tunnustaa, että ääniraita on tarttuva — olen kuunnellut sen jo kymmenen kertaa putkeen. Kädessä heiluvan älypuhelimen päälle kehnosti liimatut 90-luvun nostalgisesti mieleen tuovat 3D-animaatiot ovat lähes hypnoottisia. Internet Explorer -logojen täyttämä esitys on niin immersiivinen, että kerrontaa on vaikea seurata.

Tämä konkretialtaan hämäräperäiseksi jäävä sosiaaliviraston World Design Capital -hanke pyrkii omin ylevin sanoin olemaan —

urbaani ja inspiroiva julkishallinnon näyteikkuna, joka palvelee kaikkien sosiaaliviraston asiakkaiden tietoisuutta ~~palvelujärjestelmästä~~.”

Siinä määrin kun saan esityksen tarkoitetusta viestistä mitään selvää, vaikuttavat hankkeen tavoitteet sinänsä ihan hyviltä. Digitaalinen syrjäytyminen on ongelma. Julkiset palvelut ovat hajaantuneet sadoiksi virastoiksi, yksiköiksi, rakennuksiksi, palveluiksi, paperipaaluiksi ja portaaleiksi. Jos silti oikein tulkitsen tekstiä, on hankkeen tarkoitus vain luoda verkkosivuportaali pankkivarmenteisille palveluille. Miten tämä liittyy World Design Capitaliin? Miksi psykedelinen esitys? Oliko tämä pompöösi julkikuva vain metatason itseironinen taideteos julkisten koulutuspalveluiden ammattitaidon tilasta?

My e-Design:illa on myös facebook-sivu jolla on jopa 24 tykkäystä. Muista myös käydä Myst-peliä muistuttavalla virtuaalisella sosiaaliasemalla, joka ei ole muuta kuin erittäin hankalakäyttöinen linkkihakemisto. Oliko tämä se e-palvelunavigaattori?

Sitten ranttini disainista — jonkun verran suunnittelutyötä tehneenä. Aina kun “design” mainitaan julkisessa keskustelussa vaikuttaa jokaisella keskustelijalla olevan oma mystinen käsitys sanan merkityksestä. My e-Design -videossakin sanotaan “design on työväline”. Havainnollistaakseni ilmaisun päättömyyttä, vertaan sitä väitteeseen “työssäkäynti on näkökulma”.

design [disain] (ital.disegno ’piirustus, suunnitelma, malli’) tarkoittaa esineen tai muun kohteen käytettävyyden ja muodon suunnittelua tai sen valmistusta. -wikipedia

Erityisesti julkisten hankintojen yhteydessä saan vaikutelman, että keskustelijoiden mielestä design tarkoittaa “yleensä kaikkea trendikästä ja kivaa”. Ekstravagantista epäkäytännöllisyydestä saa lisäpisteitä. Kaikki, mikä on “disainia” on automaattisesti hyvää ja rahanarvoista. Tämä johtaa täysin päättömään hankinta- ja kulttuuripolitiikkaan, josta tapaus Guggenheim on oiva esimerkki. Ilmeisesti suomalaiset on opetettu ottamaan vastaan “maailman vaikutteita” kuin taivaan lahjoja, joita ei pidä kyseenalaistaa. Etkö ymmärrä taidetta?

Jos erehdyt tukemaan tätä designraastinta pöytää vasten, raastat ranteesi

Designin eli suunnittelun lähtökohtana tulee aina olla jonkin käyttöesineen tai palvelun käytettävyys/käytännöllisyys suhteessa sen tavoitteisiin; estetiikka itsessään ei ole koskaan käyttöesineen tai palvelun tavoite — kuvittele kaunis rakennus ilman sisäänkäyntiä ja ikkunoita — niitä kutsutaan veistoksiksi. Design ei ole taidetta. Tätä ei ilmeisesti kuitenkaan olla julkisella sektorilla ymmärretty. Se saa vereni kiehumaan.

Stefan Lindforsin 150 000 euron “designpysäkki” Helsingin kamppiin on kyllä hauskan näköinen, mutta ajatteliko kukaan mitä käsityönä mittatilausleikatut epäsäännöllisen muotoiset lasipaneelit maksavat kun ne rikotaan joka perjantai?

World Design Capital 2012 jäteastia Helsinki

Varmasti kalliit World Design Capital 2012 -roskikset ovat kuin 16-vuotiaan kuva-artesaaniopiskelijan ensimmäinen taiton harjoitustyö — kuka ihme keksi tehdä paperinvalkoiset roskikset keskelle lokasäätä ja katupölyä? Tekstistä ei saa selvää. Tämä ei menisi läpi edes graafisen suunnittelun AMK-peruskurssilla. Trash Design.

Miksi jokaisessa suomalaisen pitämässä puheessa designista sen huipentumaksi mainitaan Alvar Aalto, joka suunnitteli palasiksi hajoilevan musiikkitalon huonolla akustiikalla ja piirsi Rovaniemen yleiskaavaan moottoriteillä poron? Kiva erämaa keskellä kaupunkia.

Onko luovasti MySpace-Internet-Explorer -nimetyn My e-Design -hankkeen suunnittelusta oikeasti maksettu jollekulle? Kuvitellaanko H:gin sosiaalivirastolla iPodin edesauttavan työnsaantia? Kuka keksi määrittää Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen brändifontiksi Adoben oletusfontin ja painattaa koulusurmien aikakautena maalitaulu-T-paitoja tekstillä “Ruuti – nuorten uusi vaikuttamiskanava“?

Suomesta löytyy aivan riittävästi ammattitaitoisia suunnittelutoimistoja, mutta ongelmaksi minusta etenkin julkisella sektorilla vaikuttaa muodostuvan asiakkaan kyvyttömyys arvioida suunnittelun laatua. Virastoille ja laitoksille voidaan myydä ihan mitä tahansa scheissea tai sitten omasta mielestään asiantuntevat johtajat lähtevät ajamaan muuten lupaavaa suunnitteluprosessia täyttä höyryä maailman reunan yli. Lopputulos on samankaltainen. Tämä ongelma juontuu minusta paljolti siitä, että designia pidetään jonakin päälleliimattavana söpönä extrajuttuna, joka sitten kiireellä tilataan pelastamaan valmiiksi sössitty konsepti tai silloin kun ei itsekään tiedetä mitä halutaan.

Miltä tämä näyttää osana Suomi-brändiä? Toisen maailmansodan aikoihin Tyynenmeren saarten alkuasukkaat saivat todistaa sotilaiden perustavan tukikohtia heidän asuinympäristöönsä ja lähettävän niihin ruokaa ja varusteita. Sotilaat rakentelivat alkuasukkaiden näkökulmasta ihmeellisiä toteemeja, joilla he kutsuivat metallilintuja ja suuria laivoja siunaamaan heidät yltäkylläisyydellä. Sodan loputtua sotilaat lähtivät ja liikenne loppui. Alkuasukkaat alkoivat jäljitellä näkemiänsä rituaalimenoja rakentamalla “lentokenttiä”, kaivertamalla puusta “kuulokemikrofoneja” ja pukeutumalla sotilaiden tavoin, jotta lentokonejumalat tulisivat takaisin. Näitä vieraiden vaikutteiden väärinymmärrykselle perustuneita kulttuureja kutsuttiin rahtikulteiksi. Suomi-brändi näyttää sellaiselta.

Toistakaa perässäni: iFoun, iPääd, iPood, MaiSpeiis, iGuugul, JuuTuub…

Työttömyyskassalta kylmää vettä niskaan

Posted on maaliskuu 22, 2012 by Lilja

KELA kertoi 16.3.2012 tiedotteessaan asumistuki- ja työttömyysturvahakemusten käsittelyn ruuhkautuneen pahasti. Käsittelyaika saattaa venyä kuukauteen. Neljän viime kuukauden aikana hakemuksia on tullut noin 70 000 enemmän kuin vastaavana aikana vuotta aiemmin. Myös vammaisetuuksien hakemukset ovat lisääntyneet lähes viidenneksellä.

”Tarkkaa tietoa hakemusmäärän kasvun syistä ei ole. Yhtenä syynä saattaa olla se, että edellisen taantuman aikana työttömäksi jääneet putoavat nyt ansiosidonnaiselta ja hakevat Kelasta työttömyysturvaa ja asumistukea”, arvioi Kelan Etelä-Suomen aluejohtaja Sirkka Hongell.

Vaikka työttömyyskassan ansiosidonnaiselta työttömyyspäivärahalta putoaminen tarkoittaa usein tuntuvaa elintason laskua, joka saattaa jopa johdattaa sosiaaliviraston luukulle, näen tässä myös mahdollisuuden. Koska yleensä varsin korkealla ansiosidonnaisella päivärahalla eläminen saattaa sokeuttaa yhteiskuntamme ei-ansiosidonnaisten taloudellisten turvaverkkojen toimimattomuudelle, voi muutos väkisin herättää useampia ihmisiä hyvinvointipalveluidemme tilaan ja tätä kautta luoda suurempaa muutospainetta täysin älyttömien epäkohtien korjaamiselle. Ansiosidonnainen päiväraha saattaa helposti olla yli tuplat suhteessa peruspäivärahaan — näiden välinen kuilu voi hyvinkin tarkoittaa yhteiskuntaluokkaeroa.

“Toisaalta työttömille saattaa myös olla tarjolla entistä enemmän osa-aikatyötä tai satunnaisia keikkatöitä. Siksi työttömyysturvassa tehdään tavallista enemmän tarkistushakemuksia.”

Monet entiset vakituiset työpaikat ovat laman alla saattaneet muuttua pätkä- ja vuokratöiksi säästösyistä — ainakin paperilla. Työttömyyskassojen jäsenyys hyödyttää pääasiassa niitä, joilla on vakituinen työsuhde. Vakituiset työsuhteet taas ovat minun sukupolvelleni harvinaista herkkua, jota pääsee nauttimaan lähinnä sitouttamista vaativissa asiantuntijatehtävissä. Kasvava keski-ikäisen tilapäistön joukko saattaa onnistua painostamaan aiemmin turvan antaneita ammattiliittoja heräämään silpputyön realiteetteihin. Tällä hetkellä pätkä- ja vuokratyöläisten asiaa ei kunnolla aja yksikään järjestö eikä silpputyöläisille ole järjestetty varteenotettavia tukipalveluita.

Tuilta putoamisen myötä merkittävä määrä suomalaisia todennäköisesti köyhtyy, stressaantuu ja uupuu. Toivottavasti herääminen näkyy kunnallisvaalien tuloksessa.

VR 150 vuotta — mokattiinko matkalla?

Posted on maaliskuu 18, 2012 by Lilja

Kuva: VR 150 vuotta vr150.fi

Eilen Vallilan makasiineille kokoontui n. 500 henkeä VR- johdon, virkamiesten ja poliitikkojen kermasta juotettavaksi ja ruokittavaksi ökytyyliin VR Yhtymä Oy:n piikkiin. Paikalle oli tilattu tryffeliä tarjoilevat huippuravintolat ja kalleinta showtekniikkaa mitä rahalla Suomesta saa. Presidentti Sauli Niinistö vaimoineen saapui siunaamaan tilaisuuden.

Puheita pidettiin siitä, miten VRn “kehitys 1860-luvulta on ollut huimaa” ja että asiakastyytyväisyyden kehittäminen on tärkeää. Silti monet voivat perustellusti olla sitä mieltä, että vuoden 1995 yhtiöittämisen jälkeen palvelun taso – vähintään suhteessa hintaan – on heikentynyt. Jokatalviseksi muodostuneeseen junafarssiin ei olla osattu puuttua ja se jatkuu pikkuhiljaa kesiin. VR:n mainetta varjostavat väitteet yksityishenkilöiden ja työntekijöidensä seurannasta sekä tietosuojarikoksista, jotka johtivat pitkälti vuotosivu VRLeaks:in julkisuuden myötä poliisitutkintaan. Julkisuudessa esitetyt selitykset eivät välttämättä kerro totuutta. VR:lle saisi käydä Finnairit.

Jos ihmetellään sitä, miksi VR:n lippujen hinnat nousevat ilman ilmeistä syytä, kannattaa sitä etsiä juuri tästä tehtävän määritelmästä; jos organisaation tavoitteena on tuottaa kohtuuhintaista palvelua infrastruktuurin ylläpitämiseksi, johtaa se lähtökohdiltaan täysin erilaiseen toimintaan kuin tavoite voiton tuottamisesta valtiolle. Kuka ihme keksi muuntaa voittoa tavoittelemattoman palvelun lyhyen aikavälin voittoa tavoittelevaksi yhtiöksi ja sitäpaitsi antaa sille monopoliaseman matkustajaliikenteessä? Sehän on kaksin kerroin huonompi vaihtoehto kuin valtion laitos tai vapaat rataliikennemarkkinat. Se johtaa älyttömiin hintoihin ja palveluiden alasajoon, joita ei toisaalta hillitse mitkään periaatteet eikä kukaan voi tarjota edullisempaa vaihtoehtoa. Tuotto valtiolle on silti mitätöntä.

Lisäys: Otso Kivekäs kirjoittaa 19.3. Laitos-lehdessä VR:n johdon kannusteista, jotka matemaattisesti ohjaavat johdon nostamaan lippuhintoja, myymään asemarakennukset ja romuttamaan junat.

Valtion palveluiden yhtiöittäminen on ollut aikakautemme muoti-ilmiö, johon on usein ryhdytty vailla kunnon ymmärrystä sen kokonaisvaikutuksesta tarjottuihin palveluihin. Vuoteen 1995 silloinen VR eli Valtionrautatiet oli Suomen valtion laitos, jonka tarkoitus oli tarjota kansalaisille palvelua junien ja liityntäkuljetusten muodossa. Tällöin sitä koski perustuslaissa määritelty viranomaistoiminnan julkisuusperiaate, joka pyrkii takaamaan hallinnon avoimuuden.

Vaikka 1995 osakeyhtiöksi muutettu VR Yhtymä Oy on valtion omistuksessa, sitä ei enää lain näkökulmasta kosketa julkisuusperiaatteet vaan ainoastaan muodollinen sääntö omistajan tiedottamisesta (tässä tapauksessa liikenne- ja viestintäministeriön). Tämä tarkoittaa mm. sitä, että lehdistölle, kansalaisille tai huolestuneille poliitikoillekaan ei enää tarvitse luovuttaa tietoja yhtiön rakenteesta, rahavirroista tai sen liikennöimien linjojen kannattavuudesta. Käytännössä se tarkoittaa, että valtionyhtiössä voidaan perseillä ja hyväveljeillä miten paljon lystää kunhan kestitetään kaikkia liikaa tietäviä osapuolia ja virkamiehiä tarpeeksi usein, ja toivotaan, ettei kukaan vuoda tietoja lehdistölle. Vuotamisesta tulee ainoa tapa saada valtion palvelusta tietoa.

Kun perjantaina istun pituudestaan huolimatta ääriään myöten täynnä olevassa R-junassa Helsingistä Tampereelle matkalla Vihreiden Nuorten tilaisuuteen, en voi kuin olettaa, että InterCity-liikenne on siirtynyt lähijuniin. Näissä R-vuoroissa oli ennen omaa tilaa. Lähijunamatka Tampereelle maksaa nykyään lähes saman verran kuin IC-matka ennen lippu-uudistusta, mutta nyt minulla ei ole ravintolavaunua eikä virtapistoketta kannettavalle. Minulle VR:n lippu-uudistus tarkoitti ainoastaan merkittävää hinta-laatu -suhteen heikentymistä, joka sitäpaitsi rajoittaa minun matkailuani Suomessa.

Itse uskon periaatetasolla Suomen hyötyvän enemmän kohtuuhintaisen rataliikenneverkon luomasta infrastruktuurista ja liikkuvuudesta kuin mitä VR Yhtymän keräämät pari miljoonaa hyödyttävät verovaroissa. Joko rehellisesti muutetaan VR valtion laitokseksi, jotta sitä voitaisiin demokratian periaatteiden mukaisesti valvoa, tai sitten aidosti vapautetaan raideverkon matkustajaliikenne kaikille halukkaille toimijoille eikä jarruteta sitä hyväveliverkostoja hyödyttävillä kilpailun säännöstelyillä. Kohtuuhintaisia junalippuja emme ainakaan saa monopoliyritykseltä, joka järjestää miljoonabileitä vastaaville virkamiehille ja yhteiskunnan kermalle.

Laidan toisella puolen on vihreämpää

Posted on maaliskuu 12, 2012 by Lilja

Tammikuun 25. päivä jätin jäsenhakemukseni Vihreisiin. Erohakemukseeni Piraattipuolueesta kirjasin päätökseni taustaksi henkilökohtaiset syyt. Tässä kirjoituksessa pyrin sekä tiedottamaan kannattajakuntaani päätöksestäni että avaamaan näitä syitä.

Aikanani Piraateissa ehdin investoida useita tuhansia euroja toimintaan ja puolueen suhteiden rakentamiseen. Käytetyt työtuntini puoluessa liikkunevat tuhansissa. Ei siis voi väittää, etteikö investointini puolueeseen olisi ollut merkittävä ankkuri siinä laivassa pysymiselle — sitä aikaa ja rahaa ei voi pakata reppuun ja viedä mukanaan. Päätös lähteä oli raskas ja pitkään harkittu. Entisiltä puoluetovereiltani toivoisin ymmärrystä valintaani kohtaan.

Kun 15-vuotiaana aloin aktivoitua poliittisesti tiettyjen kysymysten ympärillä, eli minussa vahvasti idealisti. Käytin merkittävän osan ajastani perehtymällä maailman vääryyksiin ja epäkohtiin, ja ihmettelin valtaa pitävien kyvyttömyyttä puuttua niihin. Huomasin eduskunnan säätävän mitä päättömimpiä lakeja, jotka kaipasivat nopeaa puuttumista. Silloin olin omalla tavallani naiivi — oletin, että päättäjiä ja yleisöä tiedottamalla asiat ratkeaisivat itsestään. Myöhemmin tulin ymmärtäneeksi paremmin eturistiriitojen, ideologisen poteroitumisen ja korruption todellisuutta. Lähdin etsimään ongelmiin uusia lähestymistapoja. Hyvä poliitikko varmaan etsii niitä loppuikänsä.

Vaikka alun perin Piraattipuolue edusti minulle kykyä ajatella vanhojen mallien ulkopuolelta, koen, että puolueessa on tapahtunut ideologinen jähmettyminen. Piraatteihin on vuosien saatossa kertynyt äänekkäitä kompromissikammoisia idealisteja, jotka vaikuttavat mielummin haluavan olla yksin oikeassa kuin saada jotain konkreettista aikaiseksi. Nämä idealistit eivät ole enemmistö, mutta he ovat sen verran äänekkäitä, että he yleisesti haittaavat työilmapiiriä. Tähän liittyy myös puolueen viestinnälliset ongelmat: viestintävälineitä ei voi valita sillä perusteella, että sisäpiiri kokee ne mukaviksi, tutuiksi tai jollain tapaa pyhiksi. Ne sulkevat yleisön ulkopuolelle. Nämä ovat ongelmia, joita Piraattien on pakko lääkitä mikäli he haluavat kasvaa järjestönä ja osallistua päätöksentekoon.

Minulle on ‘iän myötä’ kehittynyt hyvin pragmaattinen suhtautumistapa politiikkaan: edistän mielummin tärkeiksi kokemiani asioita askelen kerrallaan kuin odotan loputtomiin, että kaikki myöntyvät suuriin tavoitteisiini. Idealismi on vailla käytännön arvoa niin kauan kun oma blokki ei edusta äänienemmistöä; on pakko kerätä tukea ehdotuksilleen muiltakin. Tarvitaan yhteistyökykyisiä liittolaisia, joiden kanssa löytyy yhteisiä nimittäjiä.

Minä liityin Vihreisiin juuri siksi, että voisin toimia ympäristössä, jossa ei joka kerta tarvitse keksiä pyöriä uudestaan ja josta löytäisin näitä yhteistyökykyisiä liittolaisia, joiden kanssa voisin saada jotain suurempaa aikaan. Lyhyt kokemukseni Vihreistä on vastannut tätä tavoitettani ja olen löytänyt paljon omaa arvomaailmaani vastaavia ihmisiä. Kokemus on ollut erittäin positiivinen. Jos joku tunnistaa aiemmin kuvaamani ongelmat omasta kokemuksestaan, voin lämpimästi suositella Vihreitä puolueena.

Jokaisesta puolueesta löytyy omat sisäiset kiistansa ja minusta Vihreiden tulee pyrkiä eroon hiilivoimapuolueen imagosta. Tämänhetkinen suunta puolueessa on minusta kuitenkin erittäin lupaava, ja uuden periaateohjelman luonnoksen moneen kohtaan ihastuin.

Minä tulen varmasti herättämään piraattimielleyhtymää ihmisissä kauan, muttei se minusta ole negatiivinen asia; oman piraattihenkeni periaatteita – yhteisen hyvän rationalismi, oikeudenmukaisuus ja perustuslaillisuus – kannan ylpeästi mukanani.

Vapaaehtoistyön web-alusta etsii kehittäjiä ja suunnittelijoita

Posted on maaliskuu 8, 2012 by Lilja

Osallistun Kansan muisti ry:n Talkootarjotin-hankkeen kehittämiseen ja etsimme lisävoimia tiimiimme. Kehitettävälle palvelulle on suuri kysyntä ja se saattaa mullistaa suomalaisen poliittisen vapaaehtoistyön kentän. Valmistuessaan palvelu avataan kaikille.

Oletko kyllästynyt improvisoimaan vapaaehtoistyön organisoinnin jokaista mielenosoitusta tai tapahtumaa varten? Haluaisitko tehdä enemmän vapaaehtoistyötä, muttet löydä sinua kiinnostavia tehtäviä? Kenellä on pakettiauto? Kuka osaa taittaa?

Talkootarjotin on uusi kehitteillä oleva nettipalvelu, joka auttaa vapaaehtoistyön kysyntää ja tarjontaa kohtaamaan. Sivusto pystyy yksilöidysti tarjoamaan ihmisille heitä kiinnostavia tehtäviä. Järjestöille vuorostaan tarjotaan työkaluja, joilla löytää sopivia vapaaehtoistyöntekijöitä. Palvelu auttaa pilkkomaan projektit pienempiin osatehtäviin, joihin uusien vapaaehtoistyöntekijöiden on helppo tarttua. Alustan palautejärjestelmä helpottaa luottamuksen synnyttämistä verkon ylitse ja oman osaamisen arviointia.

Etsimme tiimiimme seuraavia vapaaehtoisia taitajia:

näppäimistö
Web-Koodaajia
Python, HTML, CoffeeScript

pensseli
Web-Graafikoita
Nettisivujen taitto ja visuaalisen ilmeen suunnittelu

hiiri
Käyttöliittymäsuunnittelija
Dynaamisen web-käyttöliittymän suunnittelu

Ilmianna taitosi meille sähköpostitse osoitteeseen info@kansanmuisti.fi
Vastaamme mielellämme kysymyksiin.

Jos sen sijaan et ole näiden alojen taitaja voit silti osallistua talkoisiin liittymällä Kansan muisti ry:n kannatusjäseneksi osoitteessa kansanmuisti.fi/liity. Rahoilla ruokimme nälkäisiä koodareita ja kehittäjiä työpajojen yhteydessä.

Luomalla palvelun haluamme edistää suomalaisen kansalaisyhteiskunnan organisoitumista. Tarkoitus on tarjota vapaaehtoistyökentän käyttöön parempia työvälineitä, joiden avulla tehdyn vapaaehtoistyön määrä voi lisääntyä ja vaikuttavuus parantua.

Nyt voimme kaikki muuttaa Ruotsiin

Posted on helmikuu 5, 2012 by Lilja

Ei kestänyt kauaa ääntenlaskun alettua median julistaa Suomen seuraava presidentti. Kylmänä talvipäivänä 60/40-kisaksi mennyt toinen kierros ei välttämättä kuitenkaan yllättänyt ketään; tai jos yllätti, niin Niinistön kannattajat jotka povasivat 80/20-voittoa.

Yksi vaalipäivän äänestysvilkkauteen laskevasti (-3,8%y) vaikuttanut tekijä saattoi olla juuri kylmä sää. Niinistöä äänestävä väestönosa ajoi mitä todennäköisimmin lämmitetyssä kaupunkimaasturissa äänestyspaikalle kun taas osa Haaviston kävelyä ja julkisia suosivista äänestäjistä ei halunnut vaihtaa lämminverisyyttään äänestyslappuun. Tästä syystä olen itse sitä mieltä, että kylmät talviset äänestyspäivät syrjivät vähätuloisimpia ja ekologisesti ajattelevia – enkä nyt vitsaile. Ei siihen tarvita kuin muutama sadasta jotka päättävät kylmän sään vievän voiton. Tämä on yksinkertainen realiteetti jolle ei hirveästi voi mitään.

Kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen kertoi lehdistölle Haaviston äänestäjien voivan olla hyvin mielin, sillä Suomi sai aidosti kansakuntaa yhdistävän presidentin. Kokoomuksen Sauli Niinistö yhdistääkin hyvin suomen kansakuntia olemalla neokonservatiivisuudessaan vanhoollisen persuarvomaailman edustaja ja toisaalta veroja kiertävien kleptokraattien suosikki. Suomi ei olisi voinut yhdistävämpää presidenttiä toivoakaan.

Me, jotka äänestimme Haavistoa voimme kuitenkin tuuduttautua sillä, ettei presidentillä ole juurikaan valtaoikeuksia vaikka symbolisesti arvojohtaja onkin. Emme me huomaa eroa oikeastaan missään muussa kuin että presidentti ei enää vieraile Asunnottomien Yössä, linnanjuhlista puuttuu avoimesti homot eikä presidentti muistuta kansakuntaa puuttumaan nuorten syrjäytymiseen ja mielenterveysongelmiin – ainakaan muulla kuin muistuttamalla käydä parturissa ja hankkimaan työ.

Presidenttimme Sauli Sarkozy muistuttikin kansaa suorassa lähetyksessä heti vaalien tuloksesta varmistuttuaan, että syyllisiä nuorten syrjäytymiseen ja pahoinvointiin kannattaa etsiä nuorista itsestään. Näin Suomi yhdistyy kansakuntana ja tehdään Helsingistä Shangri-La.

Ruotsin pääministeripuolue on kokoomus ja pääministeri Fredrik Reinfeldt on ideologisesti lähellä Sauli Niinistöä.

Lilja on poliittisuutensa lisäksi myös intohimoinen kokki. Lue reseptit, vinkit ja arvostelut osoitteesta liljat.fi/ruoka/

Aika äänestää katoilta?

Posted on joulukuu 17, 2011 by Lilja

Yhdysvallat eivät ole aiemmin kasvattaneet vaikutusvaltaansa maailmanpolitiikkaan ja vieraisiin valtioihin niin näkyvästi kuin vuoden 2001 syyskuun 9. iskujen jälkeen. Tämä tilanne on eskaloitumassa käsistä, kun Yhdysvalloissa valloille päässyt totalitarismi leviää kasvavaa tahtia Eurooppaan. Viime yönä Yhdysvaltain senaatti päätti äänin 86-13, että kenet tahansa voi vangita miten pitkäksi ajaksi tahansa ja teloittaa ilman syytteitä tai oikeudenkäyntiä. Vapauden viimeiset oljenkorret – yleisöön vetoaminen, äänestäminen ja oikeusjärjestelmä – alkavat olla käytettyjä, kun oikeusjärjestelmänkin uskottavuus on pikku hiljaa romahtamassa. Ehkä kohta jäljellä on vapautemme suojelun viimeinen keino: vastahakoisesti etsiä vapautta ammuslaatikon pohjalta.

Tätä mieltä on kansainvälinen tietoyhteiskunta-asioiden äänenkannattaja ja Ruotsin Piraattipuolueen perustajana tunnettu Rickard Falkvinge pari tuntia sitten julkaisemassaan kirjoituksessa 17.12.2011. Olen samaa mieltä monesta asiasta Falkvingen kanssa, niin kuin uskollisimmat lukijani ovat saattaneet artikkeliarkistoistani päätellä. Totta on myös se, että valtio, joka antaa itselleen oikeuden vangita ja teloittaa vastustajiaan mielivaltaisesti, ei enää tunne oikeuksia, vapautta tai lainsäädäntöä. Yhdysvalloista on tullut totalitaarinen despotismit, fasistinen kleptokratia.

En kuitenkaan voi olla huomaamatta tietynlaista kuviota, joka on ollut varsin pinnalla viimeisen vuoden aikana. Meitä kohti on hitaasti, mutta pysäyttämättömän varmasti valumassa valtava uhka, joka on uhka koko sivilisaatiollemme. Päällemme on kaatumassa valtava hyökyaalto, mutta kukaan ei kuuntele. Koska valtiovalta on kuuro tai salaliitossa mukana, eikä tuomioistuin meille oikeutta anna, tartumme vastahakoisesti aseisiin pelastaaksemme maailmamme ennen kuin on liian myöhäistä.

Näen saman kuvion toistuvan nykyään hyvin monessa aikalaiskerronnassa. Mainittakoon esimerkkinä vaikka Jussi Halla-Ahon kirjoitukset ja kannattajakunta. Silti Jussin päihittää hänen oma lukijakuntansa, joka laatii mitä perusteellisimpia sisällissotasuunnitelmia jotka on tarkoitus toteuttaa “sit kun ne tulee”. Turhaan ei jossitella. Vaikka näiden suunnitelmien todellisuudesta irtautuneisuutta voi olla huvittavaa lukea ulkopuolisen silmin, ei pidä erehtyä luulemaan näiden suunnitelmien seurauksia epävakaviksi. Näitä dokumentteja voi etsiä mm. Suomen Sisulaisten ja hommalaisten suosimilta foorumeilta.

Pienemmässä, jos hieman sekavassa muodossa toteutunut tällainen sotatoimi oli Breivikin joukkomurha Norjassa ja mahdollisesti jotkut itsemurhiin päättyneet ammuskelut – jokaisella omat uhkakuvansa. Tälläkin hetkellä joku päällekaatuvan uhan hyökyaallon alla elävä muuraa kellaristaan bunkkeria, kaivaa esiin aseita kätköistä ja varastoi taistelumuonaa, oli hänen syynsä mikä tahansa. Yhdysvalloissa tällaisen harjoittajia on kauan kutsuttu survivalisteiksi ja termi on yleisessä käytössä sekopää-sävytteinen.

Jos useampi ryhmä Euroopassa pelkää ristiriitaisten maailmantuhojen tuloa, ja nämä ryhmät ylläpitävät joskus täysin päinvastaisia käsityksiä toivottavasta rauhan tilasta, niin onko meillä alati kasvava aseellisten paranoidisten skitsofreenikoiden lauma vai ovatko he vain aikaansa edellä? Onko maailmanlaajuista totalitarismia varten varustautuva enemmän oikeassa kuin maahanmuuttotsunamia pelkäävä? Molempia varten voi keksiä ja löytää niitä tukevia seikkoja jos haluaa katsoa maailmaa tietystä vinkkelistä. Onko meidän edes mahdollista tietää olemmeko päivän päässä maailmanvaltiosta vai onko huomenna Suomenlahti mustanaan mamurahtilaivoja rukouskelloineen?

Kenties tulevat nämä poteroituneet puolustusvoimat lopulta sotimaan vain keskenään isoisän pulttilukoilla kunnes poliisi korjaa rauhallisesti ressukat talteen? Onko Falkvinge seonnut vai onko hän jälleen oikeassa edellä aikaansa? Minä näen toistaiseksi enemmän tulevaisuutta puhujankorokkeessa. Kenties silti voi joskus myös koittaa se totalitaarisen poikkeustilan päivä kun lastaan reppuuni linkkuveitsen ja viisi kiloa sokeria, ja etsin lähimmäisen äänestyspaikkani – katolta.

“I declare war on every government
War against all odds
I declare war on your inner sanctum
On your blood-thirsty gods”
-KMFDM, “World War III”