Olen 24-vuotias helsinkiläinen graafinen suunnittelija, vapaa kirjoittaja, amatööritaiteilija ja vihreä poliitikko. Lapsuuteni olen viettänyt Vantaan Varistossa ja Helsingin Taka-Töölössä. Vuonna 2006 valmistuin ylioppilaaksi. Olen opiskellut Helsingin Yliopistolla, Laajasalon kansanopistolla ja Metropolia Ammattikorkeakoulussa digitaaliseen viestintään ja graafiseen suunnitteluun liittyviä aiheita.
Elän jännittävää elämää arvaamattomana muutoksen aikakautena, kun edelliset ikäluokat haluavat jatkaa vuosikymmeniä vanhoja yhteiskunta- ja talousjärjestyksiään, vaikka kaikki viittä vuotta etäämpänä tulevaisuudessa oleva on täydellisen sumun peitossa.
Poliittiikka
. Olen profiloitunut etenkin Y-sukupolven puolestapuhujana ja tietoyhteiskuntavaikuttajana. Kierrän puolisäännöllisesti puhumassa tietoyhteiskunta-asioista eri tilaisuuksissa lähinnä Etelä-Suomessa. Olen nykyään Vihreän liiton jäsen. Olen Helsingin Vihreiden ehdokas kunnallisvaaleissa syksyllä 2012 Olin myös Vihreiden ehdokas HOK-Elannon edustajistovaaleissa toukokuussa 2012, jääden hieman alle äänikynnyksen. Osallistuin eduskuntavaaleihin 2011 Helsingin vaalipiirissä Piraattien listoilla, ja sain vaalipiirissäni toiseksi eniten ääniä puolueessa.
Sidonnaisuudet
Olen aktiivinen Helsingin Vihreissä Nuorissa, joka on Helsingin Vihreiden jäsenjärjestö.
Olen Kansan muisti ry:n jäsen ja olen mukana kehittämässä Suomen Itsenäisyysrahaston tukemaa Talkootarjotin-hanketta, jonka on tarkoitus mullistaa vapaaehtoistyö Suomessa.
Julkisella sektorilla olen työskennellyt Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksella. Olen osallistunut pienimuotoisesti vapaaehtoistyöhön SETA ry:ssä ja ollut
Muu, Mikä-hankkeen työntekijänä. Toimin taiteilijana nuorten syrjäytymistä käsittelevässä Komerot-taidehankkeessa, jota on tukenut Helsingin kaupunki.
En omista minkään yrityksen osakkeita tai rahasto-osuuksia. En myöskään ole minkään ammattiyhdistyksen jäsen.
Hauska tutustua – minä olen Lilja.
Kyllä, olen ehdolla Helsingin vaalipiirissä. Tarpeen tullen voin myös osoittaa muista vaalipiireistä ehdokkaita jotka ovat kanssani samalla linjalla asioista.
Heips. Satuinpa tänne eksymään jostain päin intternettiä ja jumituin heti lukemaan tekstejäsi. Ajatuksesi ovat mielenkiintoisia ja olen kanssasi pääosin samoilla linjoilla; jos olisin Helsingin vaalipiirissä niin sinä saisit ääneni.
Valitettavasti näin ei kuitenkaan ole vaan majailen Keski-Suomen vaalipiirin sisällä. Pakko myöntää että en kovin paljoa ole etsinyt, mutta ainakaan ihan nopeasti en kanssani paljolti samoilla aaltopituuksilla olevaa ehdokasta löytänyt. Mahtaisitko sinä tuntea tai tietää ketään?
Joka tapauksessa tulen tekstejäsi seuraamaan ja toivon sinulle menestyksekkäitä vaaleja 2011!
Kiitos kannustuksesta!
En ole erityisen tuttu Keski-Suomalaisten ehdokkaiden kanssa, mutta arvelisin että lähimpään osuvat Joanna Kurki ja Aino Partonen. Keski-Suomen vaalipiirin ehdokkaat löytyvät Piraattivaalit-sivustolta
Piraattipuolue lanseeraa myös lähiviikkoina oman vaalikoneen, jonka avulla voi löytää mieleisen ehdokkaansa jokaisesta vaalipiiristä. Piraatteja löytyy myös mm. MTV3:n ja Iltalehden vaalikoneista.
Väärässä vaalipiirissä olen minäkin… Löytyisiköhän Pirkanmaan vaalipiiristä joku, joka olisi samoilla linjoilla asioista?
Vähän vois hymyä olla enemmän tos kuvas, mut vaalikoneen mukaan sun ajatukset matsaa 82 % mun omiin… tzempiä!
Luin blogisi. Jos osaat esiintyä ja puhua yhtä hyvin kuin kirjoitat, minun on pakko äänestää sinua ensi vaaleissa.
Kiitos! Aikomukseni on täyttää tuo toivomus esiintymistaidoista.
ja totean, että taidat saada ääneni.
aikalailla samoilla linjoilla.
http://liljat.fi/2010/12/ruotsi-heikensi-kansalaisoikeuksia-usan-kaskys
ta/ oli aika hyvää kovaa tekstiä. Sanos, haluaisitko kirjoitella joskus Vapaasana.net:iin? Ja tiedätkö muita kansalaisoikeushenkisiä, liberaalidemokratian periaatteet ymmärtäviä tyyppejä — ehkä piroista mutta muutenkin — jotka haluaisivat ja pystyisivät?
Sellaisena hetkenä kun tekee mieli kirjoittaa kunnon artikkeli, Vapaasana voisi olla aika hyvä ja helppo verkkolehti siihen, ja ainakin tällainen kirjoittelu olisi meille kovasti mieleen.
Sampo Syreeni, aka, decoy, kanssapiraatti, Vapaasana.net:in päätoimittaja
Miksi noin huono kuva?
Näytät kuvassa huonoryhtiseltä ja epäilyttävältä röökinpummaajalta. Vaihda tilalle parempi, ei ole vaikeaa.
Kiitos palautteesta
Tarkoituksena on ollut jo kauan vaihtaa paikalle jokin muu, mutta on ollut sen verran kiireitä etten ole vähään aikaan ehtinyt miettiä sivuston ulkoasua. Korjaamme asian mitä pikemmiten..!
Minusta tuo on ihan hyvä kuva. On todella ahdistavaa ajatella, että sivistysmaassakin täytyy hioa poliittinen julkisivunsa ihan viimosen päälle, mikäli aikoo menestyä. Ehkäpä nuorison innottomuus äänestää itselleen edustajia johtuu siitä, että kukaan ei ole valmis edes kasvoillaan edustamaan tätä perustellusti alemmuutta tuntevaa kansanosaa, vaan jokainen nuori lähtee peliin mukaan “aikuisten” säännöillä.
Ei eduskuntaa kannatta pitää minään valiojoukkona, vaan kansan edustajien joukkona.
Periaatteessa samaa mieltä, paitsi tuosta kyseisestä kuvasta. Se on tietysti vai oma mielipiteeni – en äänestäisi ehdokasta, joka näyttää kuvassa huonoryhtiseltä röökinpummaajalta. Liljasta saa varmasti myös sellaisia kuvia, jotka herättävät katsojassa luottamusta, arvostusta ja uskoa hänen kykyihinsä. Tuo kuva ei sitä tee.
Tässä ollaan oikeasti asian ytimessä.
Minusta kansaa edustaakseen pitää näyttää olevansa luottamuksen arvoinen ja kykenevä ajamaan kannattajien puolesta yhteistä asiaa. Tavallisuus tai ulkoinen samankaltaisuus ei ole meriitti. Yhteenkuuluvuus viiteryhmään ei ole riittävä ehdokkaan valintaperuste, vaan toiminta tulee ymmärtää tavoitteelliseksi, eikä vain “edustamiseksi”, siis jonkin joukon läsnäoloksi tuossa laitoksessa.
Jos kansanedustus ajatellaan henkilön kautta, ollaan ohuella pohjalla. Asiat tulevat ensin, naamat vasta myöhemmin.
Hyvä kuva tuo on! Minulle ei olisi tullut mieleenkään mikään huonoryhtinen röökinpummaaja.
Kuva on hyvä! Älä vaihda!
Päinvastoin, tuo kuva on mitä sopivin tapa osoittaa muille että kaikki ole miltä näyttää. eikö me siihenkin pyritä kuitenkin? Tsemppiä sulle, olitpa minkä näköinen tahansa!
Hyvä kuva! Jos mä menisin eduskuntaan nii näyttäsin hemo hipilt
haluaisin vain sopivasti häiritä ;_;
“en äänestäisi ehdokasta, joka näyttää kuvassa huonoryhtiseltä röökinpummaajalta”
Varmaan olisi suomen eduskunta paljon paremmalla tolalla kun nykyään, ei tämän surkeammin voi enää maata johtaa mitä nyt on tehty. Uudet naamat vaan tilalle, ihan sama näytti sitten pirtinseinältä tai röökinpummaajalta. Vanhat jäärät V****N sieltä! Ei se meno varmaan miksikään muutu, mutta olisi edes uusia ihmisiä siellä ja eihän sitä koskaan tiedä… Vanhat naamat on näyttäneet jo kyntensä, Suomen alasajo on onnistunut täydellisesti lupauksista huolimatta.
kuva on hyvä, hiukan röökinpummailu asennetta tarvitaankin tähän esihistorialliseen eduskuntaan. äänestäisn sua heti, mut perkele, väärä alue! toivottavasti pääset sinne sekaan
Heipähei! Täytyy sanoa, tekstisi ovat äärettömän mielenkiintoisia ja ne saivatkin minut tutustumaan Piraattipuolueeseen. Aiemmin en ollut edes kuullut teistä.
Löysin ensimmäistä kertaa puolueen, jota kannattaa. Aiemmin en ole suuremmin edes ajatellut äänestämistä, sillä on tuntunut etteivät ketkään aja asioita, jotka ovat minulle tärkeitä. Nyt asia on muuttunut. Awesome. Tulen äänestämään teitä tulevissa vaaleissa!
Noni kerrankinkin joku joka tuntuisi yrittävän. pakko kysyä että olisitko itse valmis ottaa pois vaikka tonnin edustajien nyky palkasta ja se sijoitettaisiin johonkin TÄRKEÄÄN. esim. vanhusten hoitoon….
Tietysti. Hyvin voisi heittää tonnin pari fiksumpaan käyttöön. Mutta kyllä sitä säästettävää löytyy paljon muualtakin, ja sieltä saa vielä enemmän.
Ja ääni taitaapi tippua tähän suuntaan.
Lisätäkseni korteni kekoon kuvakeskustelusta: On paljon miellyttävämpää ajatella, että joku melkein itsensä näköinen ihminen astuu eduskuntaan. Elä kangistu ikinä, äläkä koskaan rauhoitu. Jonkun pitää mennä eduskuntaan huutamaan niitä ongelmia päin kääkkien naamaa, että tajuaisivat sen, kuinka helvetin paha olo mm. kaikilla on tällä hetkellä Suomen Sivistysvaltiossa.
Onnea vaaleihin!
Piti ensin vain sanoa, että yksi ääni täältäkin tippuu, mutta sitten keksin tämän tarinan:
Ja onnea onnea vaaleihin! (ps. toivottavasti jengi jaksaa lukea)
Piraatti-iltasatu nykylapsille >:)
“Olipa kerran valtakunta, jossa asusti kaksi eri kastia: tietoviisaat ja mäntit.
Mäntit tosin kutsuivat itseään toisella nimellä: tietoviisaiden kasti oli keksinyt
heille tämän nimen. Tämä johtui siitä, että aikojen alussa oli päätetty, että toinen
kasti on parempi kuin toinen ja toisella kastilla on oikeus omistaa kaikki tieto. Kun
taas toisten, eli mänttien piti ostaa tätä tietoa. Aina jos mäntiellä oli ongelma, heidän
piti tulla anomaan tietoa tietoviisailta ja maksaa tiedosta pieni maksu. Mäntit eivät
saaneet edes soittaa omissa juhlissaan mitään musiikkia, koska musiikin esittämisestäkin
piti maksaa tietoviisaille. Kaikki tietotaito oli mänteille maksullista; ruoan laittokin
josta maksettiin patenttiveroa tietoviisaille.
Syntyipä tietoviisaiden joukkoon eräs tyyppi (sukupuolineutraaliuden nimissä saat kuvitella
onko tämä nyt sitten tyttö vai poika, aiiiivan sama), joka halusi kerran leikkiä tietoviisaiden
valtakunnan ulkopuolella, mutta tämä kiellettiin häneltä. Siellä, ulkopuolellahan asuivat mäntit,
nuo typerykset, jotka eivät tienneet mistään mitään. Eihän tietoviisaiden lasta voinut päästää ulos
taitojaan ja tietoaan levittämään. Tyyppi ei aluksi ymmärtänyt, miksi ei saanut leikkiä ulkopuolella,
mutta ei ryhtynyt uhmaamaan järjestelmää. AikuiSEKSI kasvettuaan häntä alkoi kuitenkin arveluttamaan
niin kutsuttujen mänttien vierailu tietoviisaiden porteilla. Miksi ihmeessä mänttien piti maksaa mitä
kummallisemmista asioista, kuten veden keittämisestä, huilun soitosta tai vitsien kertomisesta. Jokainen
tietoviisas osasi tehdä nuo asiat ihan itsekin ja vieläpä ilmaiseksi.
Päättipä tyyppi ottaa selvää näistä ihmisistä. Kaksi viikkoa vakoiltuaan
hänelle selvisi, etteivät nämä ihmisraukat osanneet tehdä mitään ilman tietoviisaiden lupaa, koska luovuus
oli syntiä eikä mitään saanut osata, ellei siitä ollut maksanut. Tyyppi kauhistui ja päätti auttaa.
Yön turvin hän varasti muutaman tietoteoksen tietoviisaiden kirjastosta, piti palopuheen mänttien torilla ja
opetti kaikki lukemaan ja pakotti heidät lukemaan tuomansa teokset. Mäntit olivat aluksi kauhuissaan, mutta
tyypin voimakas karisma karisti heidän patoutuneet ja kangistuneet inhimillisyyden piirteet.
Tietoviisaat ihmittelivät, miksei mänttejä enää tullut heidän porteilleen. Tyyppimme oli onnistuneesti jakanut
tietoa ja kulttuuria, eivätkä mäntit enää olleet mänttejä, vaan vapaita tietoviisaiden ikeestä. Tämä tapaus
tuli kuitenkin lopulta ilmi ja tästähän tietoviisaiden keisari suuttui. Hän vaati tyyppiä julkisesti mestattavaksi
ja kaikkien mänttien vangitsemista ja alistamista täydelliseen holhoukseen ja vartiointiin.”
Haluatko tähän tarinaan onnellisen lopun?
Minä ainakin, joten kyllä; äänestän piraatteja. >:)
Kaikki tekijänoikeudet ja kansalaiset pidätetään.
Saat kopioida ja plagioida tätä satua niin paljon kuin jaksat. Tee se nyt heti !! (ctrl+c)
Hei! Kaikista ehdokkaista näytät varteenotettavimmilta mutta olin hieman pettynyt ettet ollut perustellut jokaista vastaustasi Helsingin Sanomien vaalikoneessa. Kahteen niistä pyytäisin tarkennusta:
1) “15. Rakennetusta ja rakentamattomasta tonttimaasta maksetaan kiinteistöveroa. Pitäisikö myös metsä- ja peltomaalle asettaa kiinteistövero?”
Vastasit tähän “kyllä”. Kiinteistöverojen maksaminen on yksi syy siihen, miksi monessa länsimaassa ei ole enää mahdollista elää omavaraistaloudessa kasvattaen omaa ruokaa ilman rahakasveja. Voisitko perustella vastauksesi?
2) “25. Vaalikaudella 2007–2011 Suomen maahanmuuttopolitiikkaa kiristettiin useilla eri päätöksillä. Millaista on mielestäsi Suomen nykyinen maahanmuuttopolitiikka?”
Vastasit tähän “liian löysää”. Millä tavoin?
Kiitos!
Valitan tosiaan joidenkin perusteluiden puuttumista; jouduin vastaamaan vaalikoneeseen hetkessä ennen deadlinea.
1) Omavaraistaloudet ovat tuossa kysymyksessä melko harvinainen tekijä, tosin mikään ei sinänsä estä säätämästä poikkeusta sille, että kyseistä tonttimaata todellakin käytettäisiin omavaraisuuteen eikä liikevaihdon tuottajana. Olen täysin avoin tällaiselle järjestelylle. Nykytilanteessa metsä- ja peltomaita käytetään lähinnä rahakasveja varten tai odottamassa sopivaa (resurssien) ostajaa.
2) Humanitaarista maahanmuuttoa tulisi minusta kohdistaa niihin, jotka ovat heikoimmassa asemassa lähtömaassaan. Tämä tarkoittaa usein naisia ja lapsia, jotka monessa kehitysmaassa ovat oikeuksiltaan villieläimen tasolla. Toisaalta kehitysmaiden ongelmia ei ratkaista siirtämällä ihmisiä paikasta toiseen niin kauan kun emme kansainvälisesti pureudu näiden ongelmien lähteisiin. Kehitysmaiden levottomuudet ovat olemassa koska niitä rahoitetaan. Tärkein humanitäärisen maahanmuuton kysymys minusta on kuitenkin se, miten hu.maahanmuuttajat jätetään epäonnistuneessa integraatiojärjestelmässämme heitteille ja sitten ihmetellään mikseivät he elä ja toimi kuten “kantasuomalaiset”. Tämä epäonnistuminen tuottaa hallaa paitsi hu.maahanmuuttajille myös muille kansalaisille välillisesti.
Toivottavasti vastasin kysymyksiisi
Ääni lähti sinulle ennakkoon… Hyvää jatkoa ja onnea “kisaan”.
Pingback: Toiset on tasa-arvoisempia | kansanedustajaksi