Wikileaks ja kaksinaamaiset luddiitit

Sunnuntainen WikiLeaksin tietovuoto on aiheuttanut valtavaa diplomaattista kuohuntaa maailmalla, kun Yhdysvaltojen diplomaattisen pokerikäden kortteja on paljastettu maailmalle. Suomessa asiaa on toistaiseksi käsitelty suhteessa todella vähän, vaikka mm. Helsingin Sanomat onkin asiaan pinnallisesti tarttunut. Ulkoministeri Alexander Stubb kiirehti  seuraavana päivänä tuomitsemaan vuodot “varkautena”, niin outo kuin sanavalinta onkin. Helsingin Sanomat kirjoittaa seuraavasti Stubbin haastattelusta:

Stubb ei sinänsä jännitä Suomesta lähetettyjen tietojen julkaisemista, vaan on enemmän huolestunut “itse ilmiöstä”.

“Sinänsä kannatan avoimuutta, mutta salaisissa asiakirjoissa menee raja.”
“Varastetaan informaatiota ja julkaistaan se. Tuomitsen sellaisen. Se on vähän sama kuin varastettaisiin ihmisen päiväkirja ja laitettaisiin se julki.”

Ulkoministeri Stubb siis kategorisesti vastustaa hallinnon avoimuutta silloin kuin se ei hänelle passaa. Piraattipuolueen varapuheenjohtaja Ahto Apajalahti totesi osuvasti Piraattipuolueen blogissa :

Toisin sanoen, Stubb kannattaa avoimuutta niin kauan kuin saa itse valita, minkä asioiden kohdalla ollaan avoimia. Stubb näkee siis avoimuuden valtion pr-toimintana, ei kansalaisyhteiskunnan edun näkökulmasta. Stubb on vieläpä niellyt Yhdysvaltain hallinnon levittämän varkaus-kielikuvan vuodosta, vaikka kysehän on, aivan, kopioinnista.

Ulkoministeri Stubbin varkaus-nimitys onkin täysin absurdi. Onko se varkautta jos riippumaton lehdistö paljastaa likaisen valtapelin joka on ristiriidassa kansalaisten edun kanssa? Mitään asiakirjoja ei ole varastettu mistään. Niiden sisältö on vain luettu ja paljastettu lehdistölle sillä perusteella, että kansan kuuluu saada tietää. Päinvastoin kuin varkaus, on tiedon leviäminen positiivinen ilmiö, jossa kaikki voittavat – paitsi siis ne, jotka ylläpitävät valta-asemaansa rajoittamalla tietoa ja sivistystä.

Wikileaksin tietovuoto onkin ennen kaikkea kansalaisyhteiskunnan voitto, koska kansalaiset hyötyvät aina hallinnon avoimuudesta, kun taas kansanvastaisia tarkoitusperiään ajavat korruptoituneet poliitikot hyötyvät hallinnon läpinäkymättömyydestä. Vuoto on signaali, että sellainen peli ei vetele, koska kansa on kehittänyt keinon reagoida sitä vastaan.

Yhdysvalloissa halutaan nyt määritellä WikiLeaks terroristijärjestöksi. WikiLeaksin johtohahmo Julian Assangen vapaus yritetään jatkuvasti riistää ja häneen on kohdistunut kansainvälinen pidätysmääräys arveluttavin perustein. Australiassa WikiLeaks on lisätty kiellettyjen sivujen listalle, jonka sivuille viittaaminen on säädetty rikokseksi. Monessa kansalaistensa oikeuksia rajoittavissa valtioissa WikiLeaks on ollut sensuroituna jo jonkun aikaa. Mitä tämä kertoo valtioista?

Vallanpitäjien haluttomuus omaksua tietoyhteiskunnan demokratian ja avoimuuden periaatteet on viesti siitä, että heitä joko ei kiinnosta avoimuus ja demokratia tai sitten he kokevat nämä periaatteet uhaksi. Voikin kysyä, miksi julkishallinto aktiivisesti piilottelee julkisiksi tarkoitettuja päätöksentekoprosessejaan, mutta vaatii kansaa luovuttamaan tietoa itsestään ja tekemisistään oikeusvaltion periaatteiden vastaisesti. Miksi vallanpitäjät pelkäävät kansaa? Onko vallanpitäjillä jotain salattavaa? Miksi suomalaiset kansanedustajat paria poikkeusta lukuunottamatta suhtautuvat täydellisen apaattisesti tietoyhteiskunnan todellisuuteen tai sotivat sen periaatteita vastaan?

Jyrki Kasvi (vihr.) totesi tänään tyhjässä salissa “Tuottava ja uudistuva Suomi – Digitaalinen agenda vuosille 2011 – 2020″-lähetekeskustelun puheenvuoronsa lopussa kuuroille korville seuraavasti: (ks. Yle Areena)

..Arvoisa puhemies. Suurimpana haasteena Suomessa on kuitenkin asenne. Tietoyhteiskuntakehityksen ja -politiikan  merkitystä ei nähdä. Katsokaa nyt tätäkin keskustelua – tupa on tyhjä , vaikka nyt linjataan politiikkaa joka muovaa Suomalaisen yhteiskunnan rakenteita yhtä perusteellisesti kuin kuin päätökset 1800-luvun lopulla suurruhtinaskunnassa rautatielinjojen linjauksista muovasivat nykysuomea. Ilmeisesti ketään ei juuri tunnu kinnostavan mitä Suomessa tulevaisuudessa tapahtuu. Ensi vaalikaudessa ja vaaleissa on riittävästi.

Puheenvuoron aikana viestintäministeri Suvi Lindén (kok.) istui salissa tylsistyneenä näpyttelemässä kännykkäänsä, ilmeisesti keskittyneenä johonkin hänen mielestä paljon olennaisempaan kuin Suomen tietoyhteiskuntakehitykseen. Ehkä jotain joululahjajuttuja.

Kirjoituksia aiheesta:
Piraattipuolue: Hyvä, wikileaks!
Oras Tynkkynen: Älä ammu viestintuojaa

10 thoughts on “Wikileaks ja kaksinaamaiset luddiitit

  1. Varmaan Liljakin olisi aika möks jos salaiset päiväkirjat, valokuvat ja muut tiedot varastetaan, eikun siis kopioidaan, ja julkaistaan koko maailmalle. Tämä olisi kaikille voitto?

    Piratismi on hyvin kapeakatseista jossa puututaan yhteen pieneen asiaan näkemättä kokonaisuutta.

    • Kansan valitsemilla vallanpitäjillä ei ole työssään mitään perustetta pimittää kansalaisilta näitä koskevassa päätöksenteossa tietoja. Päätösprosessit ja diplomaattityö ei ole julkishallinnon työntekijöiden henkilökohtaista elämää, vaan työtehtävää jossa mennään työnantajan ehdoilla, ja edustuksellisen demokratian periaate on, että työnantaja on kansa. Yksityishenkilöiden tietosuoja on asia erikseen, ja piraattipuolue on vahvasti yksityisyyden suojaa puolustava. Yksityishenkilöiden tietosuoja koskee tietenkin myös päättäjiä kun kyseessä on yksityiselämä kuten vapaa-aika.

    • Näetkö eroa perusteiden julkaisulla, joilla meidän valitsemamme edustajat tekevät päätöksiä meitä koskettavista asioista ja yksityisen kansalaisen yksityisyyden suojalla.

  2. Pingback: Tweets that mention Wikileaks ja kaksinaamaiset luddiitit | Lilja Tamminen -- Topsy.com

  3. “Miksi vallanpitäjät pelkäävät kansaa?”

    People should not be afraid of their governments. Governments should be afraid of their people.

    :)

  4. Yksityisyys sallittakoon kaikille yksityishenkilöille, mutta valtion “eliitillä” ei ole varaa kitistä jos valtion ns. yksityinen päiväkirja levähtää medialle. On enemmän kuin oikeutettua, että elitismi syöstään jakkaraltaan. Maailma on korruptoitunut, on aika saattaa tieto julki. Hyvä Wikileaks! Hyvä Lilja! (Hyvä artikkeli oli, taas kerran)

  5. Ei kansa tiedä aina etuaa, paitsi kapeakatseisen mielestä. Jokainen kansalainen haluaa kaikki edut ja paljon rahaa jne. Tästä päästäänkin äkkiä siihen, että niin likaiset kuin puhtaatkin asiat on aina keskenään ristiriidassa riippuen näkökulmasta. Se mikä wikileaksille tai joillekkin piraateille on maailman paras asia, niin voikin pitkällä tähtäimellä tehdä kansalle hallaa. Ei asioita huvikseen pistetä salaisiksi.
    Wikileaksin asiat voi mm. saada ihmisiä hengiltä joka on ilmeisesti myös piraattien halun mukaista? Tai saada muutaman valtion talouden kuralle, sekin on ilmeisesti piraattien halun mukaista?

    Ilman että on minkäälaista käsitystä kokonaisuudesta, ei kannata alkaa kannustamaan jotain wikileaksia tms. Tämä saattaa hyvin nopeasti kääntyä piraattia vastaan ja valitettavasti huonot asiat muistetaan aina ja hyvä saavutukset (tähän asti 0) jää muistamatta.

    • Esittämäsi ei pidä paikkaansa, eikä sinulla löydy väitteellesi mitään perusteluja. Esimerkiksi Sveitsissä kansalaiset ovat päättäneet asioista suoran demokratian keinoin jo kohta 200 vuotta, eikä Sveitsissä asiat näytä olevan mitenkään huonosti. Päinvastoin.

      Miten wikileaksin paljastamat asiat saavat jonkun hengiltä tai jonkun valtion talouden kuralle. Kerro ihmeessä. Jos valtio on hoitanut raha-asiansa päin persettä ja yrittää sitä salailla, niin on vain oikein että sen talous silloin menee kuralle.

  6. Mitä jos päiväkirjani julkaistaisiin, ja siitä paljastuisi rikokseni ja valehteluni, ja kaikki näkisivät todelliset motivaationi?
    En usko että monet näkisivät tätä yksityisyyteni loukkaamisena, vaan vaatisivat minut oikeuteen. Ettekö vaatisi murhaajaa tai raiskaajaa oikeuteen jos saisitte käteen hänen päiväkirjansa jossa kaikki tulee esiin? Entäs varasta? Kavaltajaa?

    Valtion salaisuuksien paljastumisen pitäisi olla korkeintaan hieman noloa, sillä todellisuuden paljastumisen vaarat lötyvät pelkästään tekojensä peittelystä. Jos ei ole tehnyt mitään väärää niin ei ole mitään hävettävääkään. Ja jos ihmishenkiä vaaraantuu paljastuksista? Mielestäni he ovat tehneet omat päätöksensä, ja vastuu löytyy heidän valtiollaan. Emme elä kylmän sodan aikoja enään ja vakoiludraamojen päivät ovat enimmäkseen ohi.

    Varsinkin Suomen valtion pitäisi helposti olla läpinäkyvä kansalleen, ja päättäjien koko kansan tuomittavana. Poliitikon pestiin kuuluu bonuksien lisäksi suuri vastuu sekä velvollisuudet kansalle. Olemmehan “hyvinvointivaltio” ja pyrimme olemaan esimerkkinä mailmalle, jalo päämärä mielestäni.

    “Ei kansa tiedä aina etuaa, paitsi kapeakatseisen mielestä. Jokainen kansalainen haluaa kaikki edut ja paljon rahaa jne. Tästä päästäänkin äkkiä siihen, että niin likaiset kuin puhtaatkin asiat on aina keskenään ristiriidassa riippuen näkökulmasta.” Kansan tietämättömyys riippuu pelkästään kansan pimittämisestä. Ja ristiriidat jotka tuot esiin ovat mielestäni demokratian perusta. Olemalla eri mieltä voimme löytää kaikille parhaan yheisymmärryksen. Tosin puoluepolitiikkaamme on menossa siihen suuntaan että kaikki ovat suunnilleen samaa mieltä eri vivahteilla eikä kansan tarvitse aina tietää mitä ne puuhaa. Naurettavaa touhua, ja kaikki mediassa valitelu vaikuttaa tekevän kansasta apaattisemman. Paljon muristaan ja valitellaan ja keskustellaan kahivpöydässä, mutta kukaan ei tee mitään. “Mitä nyt yksi kansalainen voi tehdä valtiolle?”.

    Jaa-a… Mitähän yksi ihminen voi saada aikaan jos oikein yrittää? Siinäpä mietittävää… Entäs mitä saatte aikaan tekemättömyydellä?

    • “Mitä jos päiväkirjani julkaistaisiin, ja siitä paljastuisi rikokseni ja valehteluni, ja kaikki näkisivät todelliset motivaationi?
      En usko että monet näkisivät tätä yksityisyyteni loukkaamisena, vaan vaatisivat minut oikeuteen. Ettekö vaatisi murhaajaa tai raiskaajaa oikeuteen jos saisitte käteen hänen päiväkirjansa jossa kaikki tulee esiin? Entäs varasta? Kavaltajaa?”

      Oikeuteen hyvinkin, ei lynkatuksi. Ja tästäkin huolimatta se, joka hänen yksityisyyttään on loukannut, tulisi myöskin kaikesta mahdollisesta muusta pahanteostasi erillään tuoda myös oikeuden eteen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>